Työnhaku 80km päästä

Lakimuutos tulossa

Työtä kannattaa kuulemma käydä hakemassa 80km päästä kotoa uumoilee TEM. Siitä on 15-vuotta aikaa kun työtä kannatti käydä hakemassa / tekemässä 50km päästä kotoa. Tuolloin bensa oli puolet halvempaa kuin tänäpäivänä.

11

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikku pulma

      Varmaankin jos siitä työstä saisi sellaisen korvauksen, joka kattaisi edes matkakulut. Tilanne on sellainen, että työtä tarjotaan kolmenkymmenen kilometrin päästä, julkista liikennettä ei ole ja oma autokin puuttuu. Toinen käsi vammautunut , ei pysty ajamaan pyörällä, jalkaisin kestäisi tämän kuntoiselta käppänältä noin viisitoista tuntia edestakaisin matkanteko, talvella pyrysäällä pitempäänkin. Työaika olisi 5,5 tuntia päivässä ja palkka siitä työstä noin 23 € kokopäivältä. Taksi maksaisi noin 180 € päivässä. Ilman kyytivälinettä nukkumiseen ei jäisi aikaa juuri lainkaan vuorokaudessa. Eli ainoa vaihto ehto on ottaa karenssi ja jäädä ilman ruokaa, jos mistään muualta ei saa apua. Työkkäri ja Kela yksissä tuumin sanovat ettei ole heidän murheensa kuinka kulkee, mutta kulkeman on pystyttävä. Tässä sitä pulmaa on pitää ihan tosissan. Parempi olisi kun antaisivat suoraan "hiljaisen" luvan teurastaa tällaiset kansalaiset työkkärille ja kelalle.

      • rötösherratvauhdissa

        Ongelma on se: eli nämä rahat pitäisi saada lippuina käteisenä etukäteen.

        Eikä jälkikäteen, eli työelintoimiston pitäisi jakaa bussi- juna- ym. lippuja käteistä rahaa työnhakijoille, joilla sitä ei ole.

        Minä kuulin kummallisen jutun eräästä työelinjakelusta: että rikkovat lakia, ei ole rahaa tarjota lain takaamia etuja työttömille, kuten palkkatukea ollenkaan.


    • RajoituksetRajoitta

      Ei auta kuin laittaa nyytti harjan varteen ja lähteä varsi olalla kävelemällä taittamaan työmatkaa. Eivät ainakaan voi väittää, etteikö ollisi pyrkimässä työpaikalleen. Mutta sitten tulee ongelmaksi se, että työmatka kestää liaan kauan kun suosituksissa lukee, että työmatkan on tapahduttava yhteen suuntaan n. 2 tunnissa.

    • juostaanvaan

      Mutta jos ei ole rahaa ruokaan? Ei voi olla nyyttiäkään, eikä ole rahaa kenkiinkään, jotta paljain jaloin joutuu kävelemään ajoradalla?

      "Kyllä Espanjaankin pääsee juoksemalla, turha niitä lentolippuja ostaa.."

      • lakiavaieisuomessa?

        Ministerit voisivat näyttää esimerkkiä että miten Espanjaan mennään jalan.

        Esimerkkiä pitää näyttää, kansanedustajan velvollisuuskin on lain mukaan olla esimerkillinen kansalainen.


    • no niinpä.

      Eilen hain viimeksi 80 km:n päästä. Matka tosin olisi aika hankala kun ei ole omaa autoa saati sen ajamiseen tarvittavaa ajokorttia (sitä en ole koskaan hankkinutkaan, joten turha irvailla, että on viety pois - nyt ei ole edes varaa hankkia korttia), bussi kyllä jotenkin kulkee - lähtö olis viideltä aamulla, vaihtoja kaksi ja suuntaansa hintaa tulisi sellaiset reilut 30 € - siis suuntaansa. Ja jos myöhästyy aamun bussista niin seuraavalla pääsee noin kymmeneksi. Että siten ei matkustaminen kannata. Mutta kun se oli vain lyhytaikainen paikka muutenkin niin tiedustelin jonkin sortin soluasuntoa, mutta niitäkään ei nyt ole. Joten hyvä työpaikkamahdollisuus (totta kai, eihän mua ollut valittukaan, mutta siis hyvä vaihtoehto) on mahdoton. Lyhytaikaisen työn takia nyt sentään kannata asuntoa vaihtaa, maksaa vuokraennakot ynnä muut... Jep jep.

      OIen toki aikaisemmin myös käynyt tuollaisen matkan päässä työssä, mutta silloin oli hyvät kulkuyhteydet, kuukausilippu oli iha kannattava ja jos aamulla myöhästyi, niin seuraavallakin vielä ehti ihan hyvin liukuman puitteissa. Eikä väsyttänyt matkustaminen yhtään. Sääli.
      Näin.

    • 9+16

      Jos kotiseudulla ei ole oman alan töitä, niin on kaksi vaihtoehtoa:
      - kouluttautua uudelle alalle
      - muuttaa sinne, missä oman alan töitä on.

      Vai pitäisikö muiden elättää ulkosaaristossa asuvaa metsuria tai sisämaassa asuvaa valtamerilaivan kapteenia?

      (Ammattisuoja kestää, muuten, vain 3 kk)

      • fgdfghfghfghfghffg

        Höh, no siitä ammattisuojastahan tässä ei ole kysekään. Ja mun ymmärtääkseni ammattisuoja on ollut jo ennestään 3 kk. Mutta nyt siis jostain olin ymmärtävänäni tai oikeastaan siis suoraan sanottiin, että jos tuo esitys menee läpi, niin jatkossa kolmen ensimmäisen kuukauden aikana voi lähteä kokeilemaan jotain muuta tehtävää ja jos se ei luonnistu niin lopettamisesta ei saa karenssia. Näin ymmärsin. Ja lopettamisen on kai tapahduttava sen ensimmäisen kolmen työttömyden kuukauden aikana.
        Ja toinen juttu, ilmeisesti myös jos ottaa työn kauempaa kuin 80 km niin jos lopettaa, niin siitäkään ei tulisi karenssia. Jos oikein ymmärsin, että tällaiset muutokset sitten tulisi.

        No, minä muutan heti, jos saan vuokratakuun ja muuttokustannukset te-toimistosta tai sosiaalista, vaan kun en saa! Niin siksi istun kuin täi tervassa täällä missä ei pääse niin mihinkään, kohta joudun sossun asiakkaaksi muutenkin. Tili tyhjä, sitten on hyvä. Siinä vaiheessa sitten varmaan vuokraisäntäkin irtisanoo jollain perusteella sopimuksen, no, mikä onkaan sitten kohtalo!

        Näin meillä, mites teillä!!!!!!

        Sinänsä tietysti, jos tässä on kohtalona kadulle joutuminen kuitenkin, niin samahan se on jos lähtis itse, pistäs ne viimiset sentit ja tilin tyhjäksi, että lähtis jonneen parempaan kaupunkiin asumaan, hakemaan töitä, tosin, miten sitä sitten yhteyttä työnantajiin pitäs, kun ei olis nettiä eikä puhelinta kun ei olis varaa maksaa ja ruokaakin olis ihan kiva saada.

        Joo!


    • Ö-öarna

      MIten ulkosaaristossa olevan kalastajan koulutat uuteen ammattiin.
      Pitäiskikö täältä lähteä muilla vesille vaiko muille maille omasta
      kotoaan. Onneksi meille saareen ei ole ainkakaan vielä pesiytynyt
      Suomen työvoimaviranomaisen työttömyystoimistoa.

      Ryhdyn vaikka sukeltajaksi merivartioston hommiin ennemmin
      kuin muutan kotisaareltani pois ja ryhdyn maalaisten kotkotuksiin.

      Kaikki on suhteellista - sanoi Einstein.

      • Työvoimatoimiston yms. viranomaisten ohjeita tulee toki noudattaa ... tiettyyn rajaan asti. Mielivaltaa ei ole tarvis sietää. Minusta jo se, että ihminen pakotetaan muuttamaan kotoaan työn perässä, on jo jonkinasteista mielivaltaa. Tosin toimeentulon hakemisessa kaukaa on viranomaistoimintaa pitemmät perinteet. Mielivaltaa muuttovelvoite on etenkin silloin, jos tällä tavoin saatu työtilaisuus ei ole kovinkaan varma tai pitkäaikainen. Jos työtön muuttaa väliaikaisesti tilapäisen työn perässä ja hänellä on kotikunnassaan kunnallinen tmv. vuokra-asunto, niin onko tilapäismuuttaja piankin vaarassa menettää tämän asuntonsa? Vuokranmaksu tietysti hoituu, jos saatu työ on hyväpalkkainen eikä työhön
        ryhtyneellä ole velkataakkaa rasitteenaan.
        Koetin luetteloida tähän monta asiaa, jotka vaikuttavat pienen ihmisen motivaatioon työllistyä millaisin keinoin hyvänsä.
        Onneksi sentän jumpittelemaan työstä kieltäytymisin joutuneellekin täytyy maksaa vähintään 60-prosenttinen toimeentulotuki. Siihen ei sitten jatkoa voi hankkia kuin vaihdantatalouksin.


      • Kaalep...
        piruitte kirjoitti:

        Työvoimatoimiston yms. viranomaisten ohjeita tulee toki noudattaa ... tiettyyn rajaan asti. Mielivaltaa ei ole tarvis sietää. Minusta jo se, että ihminen pakotetaan muuttamaan kotoaan työn perässä, on jo jonkinasteista mielivaltaa. Tosin toimeentulon hakemisessa kaukaa on viranomaistoimintaa pitemmät perinteet. Mielivaltaa muuttovelvoite on etenkin silloin, jos tällä tavoin saatu työtilaisuus ei ole kovinkaan varma tai pitkäaikainen. Jos työtön muuttaa väliaikaisesti tilapäisen työn perässä ja hänellä on kotikunnassaan kunnallinen tmv. vuokra-asunto, niin onko tilapäismuuttaja piankin vaarassa menettää tämän asuntonsa? Vuokranmaksu tietysti hoituu, jos saatu työ on hyväpalkkainen eikä työhön
        ryhtyneellä ole velkataakkaa rasitteenaan.
        Koetin luetteloida tähän monta asiaa, jotka vaikuttavat pienen ihmisen motivaatioon työllistyä millaisin keinoin hyvänsä.
        Onneksi sentän jumpittelemaan työstä kieltäytymisin joutuneellekin täytyy maksaa vähintään 60-prosenttinen toimeentulotuki. Siihen ei sitten jatkoa voi hankkia kuin vaihdantatalouksin.

        Olin kertaalleen hieman hukassa kun työ oli epävarmaa, eikä asuntoa mailla taikka halmeilla ja minut jätettiin aivan tarkoituksella täysi tyhjän päälle. Aluksi ajattelin muuttaa työn perässä, mutta vieras kaupunki ei ollut halukas järjestämään minulle asuntoa, koska minulla ei ollut edes sukulaisia lähettyvillä. Nyt jos pitäisi muuttaa työn perässä, niin kuka hoitaa käytännön järjestelyt ja mistä saat mm. asunnon? Et mistään, eikä kukaan!

        Se kummastuttaa, että pitää "hakea" 80 km päästä. Minä ainakin saan yhdellä hiiren klikkauksella koko maan työpaikat. Jos jotain minulle soveliasta löytyy, niin minä lähden vaikka Ranskaan. Tulihan se Eelopkin Kanadasta mutkan kautta Suomeen. Se, että jos jostain päin Suomea jää työttömäksi tietokoneohjelmoitsijoita, niin he voivat tehdä sen työn vaikkapa Kiinasta = ei vaadi fyysistä läsnäoloa.

        Hyvä veto myös toi, että jos on ollut kalastajana ja homma loppunut, niin ei kait se jannu lähde pitämään kanalaa hutsin v:n helkuttiin. Turha myös tulla myöskään kanan kakka juttujen kanssa tekemään puhelimia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe