Minulla oli hiljattain läheisen hautajaiset ja olen vienyt pari kertaa viikossa uuden kynttilän hautausmaalle. Hänen tuhkansa on siroteltu muualle, joten olen jättänyt kynttilän yhteiselle muistelupaikalle, johon on kiinnitetty muistolaattoja.
Mitä mieltä olette, voiko ja kannattaako kesällä viedä hautausmaalle kynttilöitä? Illat ja yöt ovat valoisia eikä kynttilän liekki kunnolla näy. Kynttilän vieminen kuitenkin on ollut minulle tärkeää ja tahtoisin sen tehdä jatkossakin. Kotona kynttilän sytyttäminen ei tunnu samalta.
Kesällä kynttilä hautausmaalle?
12
8721
Vastaukset 12
- ulkokultaistamuistam
Kuka ei näe sitä kynttilää?? Jos sinä suret, viemällä kynttilän hautausmaalle, niin miksi ihmeessä mietit sitä, näkyykö sun muistamisesi johonkin? Tunnen ihmisiä, jotka muistavat enemmän hautakumpua, kuin sitä ihmistä, joka sinne on laitettu, eikös se ole hieman tekopyhää???
Hauta on monelle, myös minulle, paikka johon on kätketty rakkaan maalliset jäännökset. Siellä on myös kivi hänen muistolleen. Siispä on ihan luonnollista että se on myös tärkeä muistopaikka rakkaansa menettäneelle. Näin minä tunnen. Ja ymmärrän myös niitä, jotka tuntevat toisin, joille hauta ei ole tärkeä paikka.Itsekin koen, että rakkaani on nyt osa tätä kaikkea. Mieleenikään ei tulisi arvostella toisten tapaa surra ja käsitellä menetystään.
- ulkokultaistamuistam
wio-la kirjoitti:
Hauta on monelle, myös minulle, paikka johon on kätketty rakkaan maalliset jäännökset. Siellä on myös kivi hänen muistolleen. Siispä on ihan luonnollista että se on myös tärkeä muistopaikka rakkaansa menettäneelle. Näin minä tunnen. Ja ymmärrän myös niitä, jotka tuntevat toisin, joille hauta ei ole tärkeä paikka.Itsekin koen, että rakkaani on nyt osa tätä kaikkea. Mieleenikään ei tulisi arvostella toisten tapaa surra ja käsitellä menetystään.
Arvostelinkin ihmistä, joka välittää enemmän tästä hautapaikasta(ihmisten puheet), kuin henkilöstä, kun tämä eli.
- Anonyymi00012
ulkokultaistamuistam kirjoitti:
Arvostelinkin ihmistä, joka välittää enemmän tästä hautapaikasta(ihmisten puheet), kuin henkilöstä, kun tämä eli.
Olet sinäkin aikamoinen arvostelija!
- Mustoja....
Mielestäni kynttilää voi poltaa koskavaan. Mielestäni sitä kynttilää ei tarvitse sinne hautausmaallekaan viedä. Etenkään jos ei edes häntä ole sinne haudattu.
Muistoahan voi kunnioitaa muuallakin. Tosin hautausmaalla on aivan erilainen tunnelma kuin missään muualla.
Olin itse tänään hautausmaalla istuttamassa orvokkeja poismenneiden sukulaisteni haudoille. Siellä on kyllä surulle ja muistoille otollinen paikka
Huomenna olisi äidin syntymäpäivä! Isäni syntymäpäivä olisi ollut eilen!
Pois nukkuneen lapseni muistolle istutin myös orvokin.- Anonyymi00011
💖💞💞
- Muistoissa...
Ajattelen, että niille ihmisille, joille on ollut aikaa jo eläessäänkin, on myös aikaa ja tarve vielä kunnioittaa muistoa haudallakin. Ei se tunneside kuolemaan lopu.
Kultaiset muistot palaavat useasti mieleen ja haudallakin niitä on mielestäni hyvä muistella - ...
Älä kummiskaan sillon vie jos on metsäpalovaara ja avotulentekokielto.
Vois olla nolo juttu kun puoli pitäjää kärvähtää... - johannes-kastaja
kynttilä perseeseen ja videolle! turhaan niitä kesällä sinne kantaa ku aurinko paistaa koko ajan!
- Anonyymi
Minusta on rumasti sanottu edellinen sanoi.Minusta jokainen mikä tuntuu hyvältä ,ei pidä ketään arvostella.Minä ja siskoni ja hän tyttären kansa käydään kesällä viemässä kukkia,Sielä on veljeni ja Äitini jotka ovat minulle hyvin rakkaita ,käyme myös syksyllä laitamme kesällä haudat kuntoo,kun näkee kauniisti laitettu.Muistamme myös rakkaitta ihmisiä jotka haudattu muualle laitamme kyntilän.
- Anonyymi
Edesmenneen muistolle voi sytyttää kynttilän missä vain ja milloin vain, varsinkin tärkeinä päivinä kuten hänen syntymä- ja kuolinpäivänään sekä suurina juhlapyhinä vuodenajasta riippumatta.
Ja voi sytyttää kynttilän ihan muuten vaan, kun siltä tuntuu ihan kotonakin.
Itse vien kesällä haudalle kukkia, pimeänä vuodenaikana kynttilän lyhtyyn, joka on haudalla (ankkuroituna) pysyvästi. - Anonyymi00013
Jos löydät punakuorisia lyhtykynttilöitä, ne näkyvät paremmin valoisina kesäpäivinä. Eteläisemmillä mailla näkee paljon punaisia kynttilöitä kesällä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551