Ei perinteistä parisuhdetta

poikkeava(ko)

Olen 21 vuotias nainen. Minulla on opiskelut kesken, harrastuksia, paljon kavereita yms paljon aikaani vievää toimintaa. Näistä syistä olen tässä huomannut ettei parisuhde ole minua varten tässä vaiheessa elämääni. Aikani ei yksinkertaisesti riitä, enkä ole vielä muutenkaan varma haluanko vakiintua jo näin nuorena lopuksi elämääni.

Haluaisinkin avoimen suhteen, jossa meillä molemmilla olisi oma elämämme, mutta seksiä ja ehkä läheisyyttäkin saisi toiselta, ilman muita parisuhteen rasitteita. Pelkkä seksisuhdekin kelpaisi hyvin minulle.

Enkä kuitenkaan halua jatkuvaan yhden illan juttujen kierteeseen. Nautin kyllä miehiltä saamasta huomiosta niin baarissa kuin ihan vain kadullakin, mutta aina uuden miehen iskeminen ei oikein nappaa.

Onko outoa naiselta haluta tällaista? Asun myös kohtalaisen pienehköllä paikkakunnalla ja pelkään saavani lutkan maineen mikäli hankin vain seksikumppanin enkä suostu asettumaan johonkin perinteiseen seurustelusuhteen muottiin. Kannattaako sellaisesta välittää? Ja mistä kannattaa tällaista samoin ajattelevaa miestä alkaa etsimään?

2

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä. Kirjoituksesi voisi näyttää kaikille niille jotka ihmettelevät miksi nuoret naiset muuttavat massoina kaupunkeihin heti kun pääsevät. Henkisesti ahdistavassa ilmapiirissä on vain aika vaikea elää omaa elämää.

      En osaa neuvoa sinua mistä löydät etsimäsi. Varmaan lähimmästä isommasta kaupungista. Netistä voit löytää, innokkaita miehiä varmasti löytyy treffipalveluista.

    • ilolla elämää elänyt

      itse olen 36v nainen ja ennenkun rupesin seurustelemaan ja sain lapset asuin pääkaupunkiseudulla ja elin täysillä yksin ja sinkkuna.... nautin miehistä ja heidän huomiosta tein kaikkea mikä silloin tuntui hyvälle..... nyt myöhemmin mun asiaa kattoo tuntuu sille että jotain olisi voinut jättää tekemättäkin mutta se on elämää... nyt kun olen kolman äiti ja parisuhteessa osaan arvostaa arkea ja kaikkea mitä siihen kuuluu niin iloineen kun suruineenkin.... ja osaan myös arvostaa sitä kumppania joka vierellä nukkuu..... joten neuvoni sinulle.....

      Elänyt ja kokeile...... sillä vain siten oppii elämään ja arvostamaan kaikkea sitä mikä sinua joskus odottaa..... aikaa sinulla on.... nauti vapaudesta, nuoruudesta ja kesästä..... älä murehdi.... mitä toiset ajattelee jos sinusta tuntuu hyvälle mene sata lasissa.....!!

      mukavaa kesää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe