Tarja Halonen: "Olen turha ihminen!"

Varavaraanі

Presidentti Halonen on lopultakin tajunnut olevansa hyödytön ihminen, joka on elänyt elämänsä turhaan:

- - -

Presidentti Tarja Halonen sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa, että hänen Venäjä-suhteistaan on hyötynyt koko Euroopan unioni. Nyt presidenttiä ei enää kaivata EU:n huippukokouksiin.

Presidentti Halonen kommentoi asiaa Suomen Kuvalehden laajassa haastattelussa, josta osa julkaistiin torstaina lehden verkkosivuilla.

- Nythän minä en enää ole hyödyllinen, kun Suomi ei halua, että käyn EU:ssa, Halonen sanoo haastattelussa.

"Tämä on Haloselle pettymys", toimittaja Susanna Niinivaaran kirjoittamassa jutussa todetaan.

- Minusta oli suuri tappio, että nimenomaan median painostuksesta suomalaisten mielestä [EU:n huippukokouksissa] ei voi olla muu kuin pääministeri. Minun mielestäni tämä oli henkilökohtaista, Halonen sanoo.

- Väitän, että olen ollut monessa suhteessa EU:lle ja Suomelle hyödyllinen. En ole kamalan kova kehumaan itseäni, mutta sanotaan niin, että on ne muutkin olleet sitä mieltä, hän toteaa."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/pettynyt-halonen-skssa-tama-oli-henkilokohtaista/art-1288387140910.html

Vinku vinku, manku manku! Suomi ei todellakaan halua Halosta EU-kokouksiin eikä itse asiassa yhtään mihinkään! Hyvä, että edes tajuaa tilansa. Kaksi kautta, turhan tautta. Onneksi en koskaan äänestänyt Halosta.

57

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onneksi turha

      punikkijäänne vaipuu unholaan jo ensi vuonna!

      • mene ryyppäämään

        Miksi kaikenmaailman juopot päästetään tänne pilkkaamaan presidenttiä? Hyvinhän Halosella on mennyt ulkomailla, on suhteet kunnossa, pääministeri ei ole mikään presidentti!


      • 8

        En nyt kyllä menisi niin kovasti löymään rumpuan niiden viimme aikojen keskustalaisten pääministerienkään puolesta. Aikamoinen "voitto rivi": Jäätteenmäki, Vanhanen, Kiviniemi". Eikä kyllä kannata kehua retostaa pienellä ja tyttömäisellä valtiovarain ministerillä jonka lyhyt matematiikka on 6.


    • TJ-kampa.

      Vuosisadan turhake. Eläkkeelle ja äkkiä!

      • Varavaraanі

        Itse asiassa ei ainoastaan vuosisadan turhake, vaan jopa KAHDEN VUOSITUHANNEN turhake. Johan hän ehti olla ministerinä 1900-luvun loppupuolellakin, ennen valintaansa presidentiksi (Pthyi!) vuonna 2000. KUINKAHAN MONI TÄMÄN PALSTAN KIRJOITTAJISTA KEHTAA TUNNUSTAA ÄÄNESTÄNEENSÄ HALOSTA PRESIDENTIKSI? Kannatus nimittäin oli aika kova aikoinaan.


      • suomessa on nyt näin

        Suomessa on naispresidentti, kyllä sinunlaisesi ilkeät ukot saavat ehkä vielä niitä miehiä presidentiksi, mutta odota ennenkuin alat kuolata!


      • En tunnusta.
        Varavaraanі kirjoitti:

        Itse asiassa ei ainoastaan vuosisadan turhake, vaan jopa KAHDEN VUOSITUHANNEN turhake. Johan hän ehti olla ministerinä 1900-luvun loppupuolellakin, ennen valintaansa presidentiksi (Pthyi!) vuonna 2000. KUINKAHAN MONI TÄMÄN PALSTAN KIRJOITTAJISTA KEHTAA TUNNUSTAA ÄÄNESTÄNEENSÄ HALOSTA PRESIDENTIKSI? Kannatus nimittäin oli aika kova aikoinaan.

        ...


    • aikansa tuote

      On kait todettava, että Tarja H. edustaa jo mennyttä maailmaa, mikä on aivan ymmärrettävää, kun tiedetään hänen jo korkea ikänsäkin. Aatteita tulee ja menee ja hän edusti oman aikansa ihanteita mutta nyt puhaltaa jo uudet tuulet ja kova puhuri onkin.

      • Varavaraanі

        Viisaasti todettu. Halonen on reliikki 1970-luvun hämärästä. Me, jotka olemme sen ajan eläneet sortumatta äärivasemmistolaisuuteen, kaipaamme jo 2000-luvun toisella vuosikymmenellä presidenttiä, joka ei elä Brezhnevin ja Stalinin varjossa.


      • vanhusko siellä on

        Edustatko sitten itse oikeasti sitä mennyttä maailmaa ja olet katkera vanhus? Annahan presidentin nyt jo olla!


      • Varavaraanі
        vanhusko siellä on kirjoitti:

        Edustatko sitten itse oikeasti sitä mennyttä maailmaa ja olet katkera vanhus? Annahan presidentin nyt jo olla!

        Sinä palvot presidenttiä idolinasi. Minä en palvo. Koita nyt jo pikkuhiljaa tajuta, että nyt ei eletä Urho Kekkosen aikaa. Silloin presidentti oli kuin kuningas. Nyt ei ole.


      • .-
        Varavaraanі kirjoitti:

        Sinä palvot presidenttiä idolinasi. Minä en palvo. Koita nyt jo pikkuhiljaa tajuta, että nyt ei eletä Urho Kekkosen aikaa. Silloin presidentti oli kuin kuningas. Nyt ei ole.

        Mitä halonen on tehnyt suomalaisten hyväksi? Ei niin yhtään mitään!


    • No niin

      Kauan se kestikin.

    • Diy Diu jne.

      Me tarvitaan presidentin kun erotaan EU:sta!!! Halonen on paras, koska on kyse nykyisestä.

    • turhake halonen

      Ylipäälliikkö puhui ulkomailla puuta heinää vakuuttaessaan, että suomalaiset rauhanturvaajat valvovat Afganistanin vaalien toista kierrosta.

      Kyseisten tarkkaajien kotiin kutsumisesta on tehty päätös jo kuukausia sitten. Ulkopolitiikasta keskeisesti vastuussa olevan presidentin ja Suomen armeija ylipäällikön olisi pitänyt tietenkin tietää kyseisten sotilaisen kotiuttamisajankohta. Selvää tietenkin on, että presidentin kanslialla on ollut myös tiedossaan tarkka kotiuttamisen ajankohta.

      Näyttää siltä, että Halonen on jo luovuttanut. Hän ei seuraa enää työhönsä liittyviä tärkeitäkään asioita, tai ei ymmärrä tehtäviään.
      Sekin on mahdollista, että sotilasasiat ovat Haloselle niin vastenmieleisiä, ettei hän suostu niitä hoitamaan.

      Se, että Halonen ei tunne edes alikersantin kauluslaattaa, todistaa, että Halosella on jonkinlainen asennevamma maanpuolustusasioita kohtaan.

      • inhottavia ihmisiä

        TUO ON JO MELKEIN KUNNIANLOUKKAUS


      • MYÖHÄISHERÄNNÄINEN.
        inhottavia ihmisiä kirjoitti:

        TUO ON JO MELKEIN KUNNIANLOUKKAUS

        Onneksi tuo Suomen syöpäkasvain älyää sen jo itsekin.


    • Uskovainen*

      Yhtä hyödytön kuin jeesus.

      • Aika...

        ihmeellinen kommentti ihmiseltä, joka laittaa nimimerkikseen Uskovainen*. Taidatkin taas olla se nimimerkki Belial_666, joka aina silloin tällöin hörhöilee täällä...


      • Uskovainen*
        Aika... kirjoitti:

        ihmeellinen kommentti ihmiseltä, joka laittaa nimimerkikseen Uskovainen*. Taidatkin taas olla se nimimerkki Belial_666, joka aina silloin tällöin hörhöilee täällä...

        Milloin olet nähnyt jeesuksen auttavan?


      • Miksi sinun
        Uskovainen* kirjoitti:

        Milloin olet nähnyt jeesuksen auttavan?

        nimimerkkisi on Uskovainen*, kun kerran olet saatananpalvojahevari? Miksi sinä laitat nimimerkin, joka ei kuvaa sinun ajatteluasi?


      • Uskovainen*
        Miksi sinun kirjoitti:

        nimimerkkisi on Uskovainen*, kun kerran olet saatananpalvojahevari? Miksi sinä laitat nimimerkin, joka ei kuvaa sinun ajatteluasi?

        En voi olla saatananpalvoja koska puhun totta, vai onko sinulla jotain näyttöä siitä, että olen saatananpalvoja?
        Raamattu sanoo, että totuuteen uskovat pääsee taivaaseen, mitä minun sanoissa on valhetta?.


      • TEE parannus
        Uskovainen* kirjoitti:

        En voi olla saatananpalvoja koska puhun totta, vai onko sinulla jotain näyttöä siitä, että olen saatananpalvoja?
        Raamattu sanoo, että totuuteen uskovat pääsee taivaaseen, mitä minun sanoissa on valhetta?.

        OO sokea, ja kuuro, ja se on syntisi seurausta.

        Sen tiedät taatusti, että tämä on totta.

        Apuakin rukoilet vain itsellesi.


      • -
        TEE parannus kirjoitti:

        OO sokea, ja kuuro, ja se on syntisi seurausta.

        Sen tiedät taatusti, että tämä on totta.

        Apuakin rukoilet vain itsellesi.

        '


    • Minä-.,

      Pressan valta palautetaan heti kun sillä pallilla istuu joku, jolla on tarpeeksi järkeä ja kykyä hoitaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa joka on pressan ydinaluetta. Pressan hommiin ei kuulu olla hiljaa ja leikata nauhoja ja puuttua homojen asioiden ajamiseen.

    • No voi helvetti!

      "...hänen Venäjä-suhteistaan on hyötynyt koko Euroopan unioni." Siis toisin sanoen: ryssän perseennuolemisesta on hyötynyt koko EU! Ja millähän tavoin muka? Sitä ei Halonen kerro!

      • ympäri maapallon

        Uskossa on tällähetkellä miljoonia ihmisiä, ja saat tietää nyt jollet sitä tajua että lisää tulee kokoajan... Jeesus elää!


      • Ympäri Ämpäri
        ympäri maapallon kirjoitti:

        Uskossa on tällähetkellä miljoonia ihmisiä, ja saat tietää nyt jollet sitä tajua että lisää tulee kokoajan... Jeesus elää!

        Muslimiuskossakin on jo puolitoista miljardia ihmistä ja lisää tulee kokoajan....Mohammed elää!


      • Kuin 2 marjaa
        Ympäri Ämpäri kirjoitti:

        Muslimiuskossakin on jo puolitoista miljardia ihmistä ja lisää tulee kokoajan....Mohammed elää!

        Muhammed ja Osama bin Laden = kaksi HULLUA muslimia.

        Islamin perustaja Muhammed oli sairas pedofiili ja Osama maailman etsityin terroristi. He ovat kaikkien muslimien idoleja.


    • Perskuta..

      Koko presidentti instituutio on aikansa elänyt, mihin Suomi ja suomalaiset tarvitsevat vallasta riisuttua presidenttiä? Toisaalta, varjelkoon jos Halosella olisi ollut valtaa!!!

      Nyhthän niitä on pian kolme eläkeläistä kalliilla "syytingillä" ja siihen sittenkö vielä uusi pressa nettoamaan tyhjästä touhusta?!

      Halonen oli pettymys, mutta ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja tuolloin tarjolla, huonoja ovat olleet kaikki jälkeen Kekkosen ja se taas oli sitä aikaa, täysrähmällään oloa vanjan suuntaan!!

      Turhan pressanviran ylläpidosta koituvat runsaat kustannukset voisi käyttää vaikka eriarvoisuuden poistoon, eli oikeasti köyhien tukemiseen, siihen kaivattaisiin rahaa kipeästi ja aina se tuntuu olevan finito!

      Halonenkin lentänyt melkoisen siivun heikompiosaisten vellitarpeista taivaan tuuliin, paljonko uppoaa Mäntyniemen kunnostuksiin, Kultarannan ylläpitoon ja yleensä koko turhuuden markkinaan?

      Jostainhan se olisi suotavaa aloittaa järkevöittäminen turhan hallinnon suhteen.

      • ajattelen itse

        Pressanhommat vois hyvin lakkauttaa, aivan turhaa päällekkäishallintoa ja tuhottoman kallista kansalle. Pressan hommat hoitaisi pääministerikin vasemmalla kädellä. Emme tarvi mitään typeriä ja keinotekoisia arvojohtajia ja auktoriteetteja, jotka ylhäältä kertoo, miten tulee ajatella ja mikä on hienoooo.


    • Geheime arbeiter

      Halosen/SAK:n takia työpaikkani läksi Uruguayhin. En halunnut sinne, mutta Saksasta löytyi työpaikka. Ei vastaava, mutta viihdyn. Toki täällä tehdään töitä intensiivisemmin, mutta oikeastaan se on hyvä, sillä en viihdy jos ei ole tekemistä.
      Koko perhe on nyt täällä ja taisin ei tulla, vaikka itse Jouko Ahonen kävisi Halosen kanssa tarjoamassa työtä. En usko enää Suomen pystyvän tarjomaan kuin roskaduuneja roskapalkalla. Eihän siellä tehdä enää mitään spesiaalia ainakaan suuressa mittakaavassa, eikä mitään tavallista kannata valmistaa, kun lähes kaikkialta saa samat halvemmalla.

    • Iso ero

      HÖH, ja vielä kehuu itseään,- mutta Kekkosta kehuvat muut !

      Tät se ei koskaan opi ymmärtämään, mikä' ero on Presidentillä, ja sen tekeleillä.

    • Tosimies.

      Kuka äänesti?
      No hyvää on se ettei kauaa enää ole pressa.
      Seuraava työpaikka voisi olla Setan ovella yövahtina;)

      Nii ja joo, täysin hyödytön pressana,kaikkien aikojen huonoin.

    • kuksaa2

      Halonen ei ollut koskaan edes kommunistipuolueen jäsen.Sen takia häntä kutsutaan
      Kremlissä "hulluksi pikkuporvariksi" eikä syyttä.

    • toivoa on
    • Onneksi vaihtuu pian

      Lapsellista itkemistä SETA:n entiseltä puheenjohtajalta. :((

      • 671-176

        Tarkoitat kai tässä tilanteessa tulevaa SETA:n johtajaa? Täytyyhän hänen munata maineemme lopullisesti ajamalla lampaisiinsekaantujien asiaa?


      • ...
        671-176 kirjoitti:

        Tarkoitat kai tässä tilanteessa tulevaa SETA:n johtajaa? Täytyyhän hänen munata maineemme lopullisesti ajamalla lampaisiinsekaantujien asiaa?

        ...


    • kuksaa2

      Eikö Tarja Halonen tiedä sitä,että kommunistit ja stalinistit lähettivät homoseksuaalit,
      pedofiilit ja elukannussijat työleirille (keskitysleiriin)?

      • näin on marjat

        Äänestin Halosta koska Niinistö oli ja on natottaja. Parempi homppelit kuin natosotilaat Suomen kaduilla.
        "Pienen ei ole hyvä yksin"
        Nyt olisi Naton tukikohdat itärajalla. Kiitos ei.


    • Onneksi aika loppuu

      Tarkennuksena mainittakoon, että halonen on turha tapaus mutta presidentti instituutiona ei ole turha. Tähän on syytä vetää raja. Halonen on kaikkien aikojen huonoin Presidentti millä mittarilla tahansa katsottuna.

    • ei tule ikävä

      Voihan tuo SUOMEN HISTORIAN HUONOIN PRESSA osallistua SETA:N kokoontumis"ajoihin" kun ei kerran EU:n kokouksiin pääse muistellen samalla
      niin SUVAITSEVAA DDR:ää

    • venäjä auttaa meitä

      Venäjän mittava uudelleen aseitautuminen sadoilla miljaardeilla ei kyllä
      lupaa mitään hohtoisia aikoja Euroopassa.
      Halonen ylläpitää entisenä DDR:n tunnustamisen ajajana Suomessa sitä samaa poliittista ilmapiiriä, jonka takia kuulumme yhteiseen viiteryhmään Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa.

      Halonen väärinkäyttää presidentti-instituution arvovaltaa oman kansansa vahingoksi samalla tavoin kuin pakottaessaan puolustusvoimat yksipuoliseen jalkaväkimiinojen aseistariisuntaan maanpuolustuksemme vahingoksi, jotta maahanhyökkääjän liike nopeutuisi ja suomalaisten omat tappiot tulisivat raskaammiksi.

    • mummu voisi erota

      on omastakin mielestään nyt täysin tarpeeton, muut sen on aina tienneet!

      http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/SK Halonen pettyi kohteluunsa viestittäjänä EUn ja Venäjän välillä/1135265929908?ref=rss
      -

    • SyssiSyssiSyssi

      Olen lukenut ainakin 200 kommenttia tästä punapäästä, enkä ainoataan ylistävää juttua :D

      Juu, kyllä tää muumimamma on ollut HUONOIN ikinä pressana.
      Hah, ja tätä turhaketta ne naiset äänestivät jopa toiselle kierrokselle, haha hahhhaahhha... Vittu mitä pellejä ja tää vinkuja myöskin, täys pelle.
      Missä mun lautanen????

    • minusta

      Halonen vaikuttaa fiksummalta kuin Katainen tai Kiviniemi, puhumattakaan Vanhasesta. Tosin, presidentin virka lienee lähinnä edustaminen. Päätökset tulee muualta, eli hallitukselta ja niin edelleen Brysselistä. Brysselin Amerikasta ja Amerikan...... niin mistä lienee?

    • Turha mikä turha.

      Kuluttaa muiden aikaa, rahaa ja arvokasta happeakin.

      Jää historiaan vain suomen halveksittavimpana presidenttinä.

      Ehkä hän palaa vanhoihin hommiin SETA:n järjestöjyräksi, ja tulee lopulta itsekin kaapista ulos.

    • Hyvä pressa!

      Halonen on hyvä muija ja hänen arvonsa ovat kohdallaan!

    • rekry sinnemäki

      Kyllä Halosella vielä käyttöä on ! Suonenjoen mansikkapellot tarvitsevat taas kesällä linnunpelättimiä. Halonen voisi yhdessä Sofi Oksasen kanssa hakea virkaa.

    • ennustava akka

      Urho nousee kuolleista ja tekee comebackin. Tosin Timo Soinin muodossa.

    • Mälli män

      Sofi Oksasta voisin nussiakin mutta Haloseen en koskisi kepilläkään. Sofin kuvan kohdalla mälli lentää!!

    • TH.n kahdenkeskiset

      Halonen tunnusti KGB-yhteydensä.

      Hän ei ole ollut EU:n valtuuttama välittäjä eikä sanansaattaja, vaan on toiminut ihan yksin Suomen kansan selän takana, aivankuin Kekkonen aikoinaan.
      Siksi hänet on virkakautensa päätyttyä asetettava syytteeseen.

    • raakkuna1

      Nurisee ja turisee, eikä valta tunnu enää missään, kun kansa ei tahdo Halosta edustamaan minnekkään. "Salut" Presidentin kauden loppu vaihe on turhaakin turhempaa, eikä parempaa ole tulossakaan. "Salut"

    • <awteyseui6f7o8p7y89

      Kaikki Suomen viholliset ovat varmasti samaa mieltä että Tarjasta on ollut hyötyä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe