Minä en. Minua vituttaa ISS:ltä saamani laittomat potkut. Olen sairaslomalla toistaiseksi. Siis sairaslomalla. Ruunebergi väittää (Mehiläinen oystä) olevansa syypää.
Otin yhteyttä. Työnjohtaja oli kuulemma vaihtunut luottamusmiehen mukaan. Joku Soile Munukka olisi kuulemma nykyinen, tai siis entinen työnjohtajani. Minähän sain monoa. Tosin yksikään "monokirjeistä", joita oli tullut kuulemma kaksi, ei ollut tullut perille. Minä ihmettelen. Vain palkkalaskelma.
Kuulen tutuiltani jotka ovat olleet henkilostöpäällikköinä, että tuskin Itella mokaa kahdesti. Kuulen, että joku on tehnyt likaisen työn jutussani.
Älkää nyt luulko että kaipaan työpaikkaani En tosiaan. Sen sijaan kaipaan huipppuvirkaa ISS:ltä . Vaikka lehden päätoimittajana. En lupaa tehdä 15 tuntia enempää viikossa, mutta haluan enemmän kuin 15 000 euroa kuussa liksaa.
Tai 30 0000 euroa.
Minua kun ei kiinnosta paskalehden teko taskurahaavastaan. Ei tosiaan.
Rahaa pitää tula rutkasti. On kuluja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Paskalehteen?
Mikä muuten on issin lehti?
Dementia vaivaa. Issin lehden nimi on unohtunut. Kunta hoitaa palvelun, En muista, että ISS tarjoaisi karhunvattuja tai kirsikoita. Puhumattakaan mustamulpereista. Tai jostain todella eksoottiseta. Siis mihin äitini on tottunut. Kun kysyin
30 tuhatta on sopivasti. Siis näin pienituloiselle.
Lain mukaan irtisanomisilmoitus pitää antaa henkilölkohtaisesti, eli käräjille vaan jos et ole ilmoitusta saanut.
Ja minä aloitin laihduttamisen kun jäin lomautetuksi, kiitos siitä edelliselle työnantajalle, mutta positiivista sanottavaa siitä ei sitten jäänytkään. Nyt on uusi työpaikka, mutta terveellinen elämä jatkuu. Olen pudottanut painoa 20kg ja 5kg pitää vielä pudottaa.