Minkä vuoksi eroaminen on niin vaikeaa??
Ollaan puolison kanssa asusteltu yhdessä jo seitsemän vuotta.
Ensimmäiset kolme vuotta pienessä kerrostalo vuokra-asunnossa, tuolloin kaikki sujuikin ihan mukavasti. Erimielisyyksiä tuli lähinnä siivouksesta.. mutta yhteiselo tuntui toimivan ja viihdyimme yhdessä.
Sitten ostimmekin omakotitalon, josta iso autotallikin löytyi..
Siitäpä miehen autoharrastus alkoi taas nousemaan siiville ja loppua ei ole näkynyt.. Lähes kaikki kodinhoitoon liittyvät työt jäivät minulle (siivous,pyykit,kauppa,koirien hoito, omakotitalon hoito.. jne)
Mieheni ajaa rekkaa työkseen, minimissän 12h päivä, eli normaalisti viikolla ei juurikaan nähdä. Ja jos hän töistä aikasemmin pääsee niin menee suoraan nukkumaan..
Jostain saimme kuitenkin molemmat vauva kuumeen ja luulinkin että mieheni elämässä tärkeys järjestys muuttuisi, jos saisimme oman pienen vauvan. Noh, vauva tuli, mutta miehen vapaa-aika menee edelleen autotallissa ja moottoripyöräillessä...
Tyttäremme täytti juuri 1v. ja päivät jotka mies on ollut tyttäremme kanssa (tarkoitan koko päivää) voi laskea yhdellä kädellä. Viikolla hän ei näe lastamme ollenkaan, lauantait nukkuu pitkään ja kun heräilee lähtee harrastuksiensa pariin, sunnuntaisin saattaa olla kotosalla pari kolme tuntia tytön ollessa hereillä. (mutta ei kuitenkaan hoida tyttöämme.( syötän, juotan, vaihdan vaipat jne jne, vaikka on miehen "hoitovuoro" )
ennen valitin lähes jokaisesta asiasta hänelle, nyt tuntuu siltä etten enään jaksa nalkuttaa, koska sillä ei ole mitään vaikutusta.
Muutama kuukausi sitten kuitenkin suutuin kunnolla miehelleni (suutun todella harvoin!) ja heitin sormukset seinään ja sanoin että nyt tää pa**** loppuu, otan tytön, koirat ja lähden. Mies selvästi pelästyi lähtö aikeitani ja lupasi (taas) parantaa tapansa.. Se viikko menikin mukavasti, kunnes taas mennyt vajaa kuukausi samaan vanhaan malliin.. Miestä ei viikolla näy, ja viikonloppuisin harrastuksen tuntuu olevan tärkeempiä kun oman perheen kanssa oleminen..
Toisealta ymmärrän häntä, jotta pitkiä työpäiviä jaksaa tehdä niin onhan sitä pakko olla harrastuksia "vastapainoksi". mutta eniten harmittaa ettei tyttäremme oiken tutustu isäänsä kunnolla ollenkaan. Itse tiedän että pärjään omillani, pärjännyt tähänkin asti.. Porakone pysyy kädessä ja renkaat vaihtuu autoon helpostikin, mutta mikä tässä surkeessa suhteessa mua pitää?
...ja raha ja seksi on taas oma lukunsa.. vois kysyä että "seksi? mitä se on??" ja raha... heh.. kotihoidon tuella kitkuttelu ei niin hääppöstä oo.. mies kyllä tienaa yli 3000e kuussa, mutta "vaatii" kuitenkin että maksan kaikista puolet, (laskut, lainat, ruoka, jne kulut..) koska hänen harrastus toimintaansa menee niin paljon enemmän rahaa kun mun harrastuksiin.. (lähinnä koirien kanssa ulkoilu..)
Nyt kun itse lukee omaa tekstiään niin pistää TODELLA miettimään että mitä ihmettä mää teen?!??!
mutta, jottei ihan menis miehen haukkumiseks tää niin silloin kun olemme yhdessä jossain (viimeks oltiin puoli vuotta sitten laivalla kaksin) niin meillä oli tosi hauskaa ja tuntui kuin olisimme olleet vasta rakastuneita, mutta jahka kotiovi sulkeutui niin meistä tuli taas lähinnä kämppikset jotka vaan vit*** toisilleen.
Nyt haluisinkin lähinnä kuulla "pitkien" parisuhteiden kokemuksia?
Meneekö se siihen ajan kanssa että, seksi on sitä että annetaan iltapusu ja välillä puristetaan ohimennen per****, ja yhdessä olo aika on sitä kun lapset nukkuu autontakapenkillä kun ollaan ajamassa anoppilasta kotiin? ja harrastuksen tarkoittaa eri suuntiin ja nähdään illemmalla...??
Ollaan puolison kanssa asusteltu yhdessä jo seitsemän vuotta.
Ensimmäiset kolme vuotta pienessä kerrostalo vuokra-asunnossa, tuolloin kaikki sujuikin ihan mukavasti. Erimielisyyksiä tuli lähinnä siivouksesta.. mutta yhteiselo tuntui toimivan ja viihdyimme yhdessä.
Sitten ostimmekin omakotitalon, josta iso autotallikin löytyi..
Siitäpä miehen autoharrastus alkoi taas nousemaan siiville ja loppua ei ole näkynyt.. Lähes kaikki kodinhoitoon liittyvät työt jäivät minulle (siivous,pyykit,kauppa,koirien hoito, omakotitalon hoito.. jne)
Mieheni ajaa rekkaa työkseen, minimissän 12h päivä, eli normaalisti viikolla ei juurikaan nähdä. Ja jos hän töistä aikasemmin pääsee niin menee suoraan nukkumaan..
Jostain saimme kuitenkin molemmat vauva kuumeen ja luulinkin että mieheni elämässä tärkeys järjestys muuttuisi, jos saisimme oman pienen vauvan. Noh, vauva tuli, mutta miehen vapaa-aika menee edelleen autotallissa ja moottoripyöräillessä...
Tyttäremme täytti juuri 1v. ja päivät jotka mies on ollut tyttäremme kanssa (tarkoitan koko päivää) voi laskea yhdellä kädellä. Viikolla hän ei näe lastamme ollenkaan, lauantait nukkuu pitkään ja kun heräilee lähtee harrastuksiensa pariin, sunnuntaisin saattaa olla kotosalla pari kolme tuntia tytön ollessa hereillä. (mutta ei kuitenkaan hoida tyttöämme.( syötän, juotan, vaihdan vaipat jne jne, vaikka on miehen "hoitovuoro" )
ennen valitin lähes jokaisesta asiasta hänelle, nyt tuntuu siltä etten enään jaksa nalkuttaa, koska sillä ei ole mitään vaikutusta.
Muutama kuukausi sitten kuitenkin suutuin kunnolla miehelleni (suutun todella harvoin!) ja heitin sormukset seinään ja sanoin että nyt tää pa**** loppuu, otan tytön, koirat ja lähden. Mies selvästi pelästyi lähtö aikeitani ja lupasi (taas) parantaa tapansa.. Se viikko menikin mukavasti, kunnes taas mennyt vajaa kuukausi samaan vanhaan malliin.. Miestä ei viikolla näy, ja viikonloppuisin harrastuksen tuntuu olevan tärkeempiä kun oman perheen kanssa oleminen..
Toisealta ymmärrän häntä, jotta pitkiä työpäiviä jaksaa tehdä niin onhan sitä pakko olla harrastuksia "vastapainoksi". mutta eniten harmittaa ettei tyttäremme oiken tutustu isäänsä kunnolla ollenkaan. Itse tiedän että pärjään omillani, pärjännyt tähänkin asti.. Porakone pysyy kädessä ja renkaat vaihtuu autoon helpostikin, mutta mikä tässä surkeessa suhteessa mua pitää?
...ja raha ja seksi on taas oma lukunsa.. vois kysyä että "seksi? mitä se on??" ja raha... heh.. kotihoidon tuella kitkuttelu ei niin hääppöstä oo.. mies kyllä tienaa yli 3000e kuussa, mutta "vaatii" kuitenkin että maksan kaikista puolet, (laskut, lainat, ruoka, jne kulut..) koska hänen harrastus toimintaansa menee niin paljon enemmän rahaa kun mun harrastuksiin.. (lähinnä koirien kanssa ulkoilu..)
Nyt kun itse lukee omaa tekstiään niin pistää TODELLA miettimään että mitä ihmettä mää teen?!??!
mutta, jottei ihan menis miehen haukkumiseks tää niin silloin kun olemme yhdessä jossain (viimeks oltiin puoli vuotta sitten laivalla kaksin) niin meillä oli tosi hauskaa ja tuntui kuin olisimme olleet vasta rakastuneita, mutta jahka kotiovi sulkeutui niin meistä tuli taas lähinnä kämppikset jotka vaan vit*** toisilleen.
Nyt haluisinkin lähinnä kuulla "pitkien" parisuhteiden kokemuksia?
Meneekö se siihen ajan kanssa että, seksi on sitä että annetaan iltapusu ja välillä puristetaan ohimennen per****, ja yhdessä olo aika on sitä kun lapset nukkuu autontakapenkillä kun ollaan ajamassa anoppilasta kotiin? ja harrastuksen tarkoittaa eri suuntiin ja nähdään illemmalla...??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minua alkoi mitityttämään mitä sä vielä siellä teet?
Olette vasta alkutaipaleella joten kannattaisi yrittää vielä puhua.mitä tehdään yhdessä ja mitä asioita kuuluu kummallekin.Lapsenhoito on molemmille.voisit yrittää sitä niin että miehesi olisi "pakko" hoitaa muutama tumti yksin niin jos hän huomaisi että osaa ja kuinka kivaa lapsen kanssa touhuaminen ja yleensä oleminen on.Jos ei auta niin oikeasti "laita seinää"vasten ja puhu rauhallisesti mitä tapahtuu jos tilanne ei muutu.Raha-asiat on myös jotka helposti kaihertaa.toivottavasti onnistuu ja löydätte yhteisen tien.
Avioliittoleirille tai seurakunnan, neuvolan tms. kautta pariterapiaan. Viihdytte toistenne seurassa muualla, kotielämä vain on muuttunut sinulle kivireeksi ja vankilaksi. Teille kahdelle on varmaan valoa ja toivoa luvassa, kunhan molemmat YMMÄRRÄTTE MITEN PARISUHDETTA HOIDETAAN ARJESSA. Siihen tarvitsette apua puolueettomalta ulkopuoliselta, hyvältä pariterapeutilta.
Sinä olet kyllästynyt arkeen, jospa menisit töihin, niin saat uutta sisältöä elämääsi ja myös omaa rahaa,. niin ei sen miehenkään tarttis sitte niin pitkiä päiviä tehä, kun sinäkin tuot tilipussin kotiin.
Hommaa sinäkin itelles prätkä ja yhdessä sitten harrastatte ajelua, lapsi mummolaan ja koiruudet myös.
kiitos mielipiteistänne!
on totta että joinain päivinä nään tunnelin päässä valoa, yhdessä on mukava olla ja päivät menevät nopeasti.. Mutta suurin osa on kuitenkin yksinhuoltaja elämää. Olen useasti sanonutkin miehelleni että kuinka ihanaa elämä tuon pienen ihmisen kanssa on, tykkäisit varmasti.
Omat työni aloitan syksyllä, ehkä siitä uutta sisältöä taas saankin elämääni, sitä odotellessa :)
Syksyllä tulee miehelle myös "pakko" hoitoa kuukausi tytön kanssa, minä menen töihin ja mies kesälomalla :D Jospa tuosta mieskin saisi kotioloon kipinän..
Itsellä on kyllä myös moottoripyörä, mutta lapsen hoidopaikat kiven alla... Miehen vanhempia eivät ole kiinnostuneita ja omat vanhempani kaukana.. ehkä yhden kerran kahdessa kuukaudessa saan tytön kyllä vanhemmilleni hoitoon! Ja tuon "vapaa" päivän olen omien kavereiden kanssa ulkona.. en halua vaarantaa vapaa päivääni riitelemällä mieheni kanssa.
Miestäni ei kiinnosta terapiat tms.. itse olisin siihen kyllä valmis.
Ainut keino tässä vaiheessa taitaa olla että yritetään keskustella rakentavasti ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan.
Nyt aion nauttia omasta elämästä, ihanasta tyttärestäni ja kesästä!!! ja toivoa hiljaa itsekseni että miehenikin huomaisi kuinka kivaa meillä on
Kotityöt ja lastenhoito on sun harrastuksesi, kaikki muu kiva sitten miehesi!
;))))......huumorilla eteenpäin, tyttöseni!...
xym10.5.2011 21:29
0 Avaa
Sulje Avioliittoleirille tai seurakunnan, neuvolan tms. kautta pariterapiaan. Viihdytte toistenne seurassa muualla, kotielämä vain on muuttunut sinulle kivireeksi ja vankilaksi. Teille kahdelle on varmaan valoa ja toivoa luvassa, kunhan molemmat YMMÄRRÄTTE MITEN PARISUHDETTA HOIDETAAN ARJESSA. Siihen tarvitsette apua puolueettomalta ulkopuoliselta, hyvältä pariterapeutilta.
_______________________________________________________________
komppaan tätä, hyvä idea, leiri, yhteinen matka kahdestaan, treffitv anhaan malliin, elokuvat, kaksistaan.
jos vain lapselle hoitoapuja löytyy.
pikkulapsiaika on aina raskasta, mutta sitten helpottaa, ollaan oltu 22 vuotta naimisissa ja rakkaus kukoistaa edelleen niin ja sitä seksiäkin on.
Mutta tuo seurakunnan avioliittoleiri on kyllä paras, vaikka kaikki eivät tykkää kun seurakunta järkkää moisen, niin voin lämpimästi suositella, avaa monia solmuja.