Impulsiivisuus

Miten pääsisin eroon impulsiivisesta käytöksestä? Sanon ja teen helposti epärelevantteja asioita, kun koen negatiivisia tunteita suhteessa. Tuntuu, että ne negatiiviset tuntemukset tulee pintaan, koska olen itsekäs ja sitten tuon tunteeni typerällä tavalla esille, jota kadun myöhemmin. Oon pari kertaa ollut tilanteessa, jossa olen sanonut tytölle (jonka kansa olen seurustellut) jotain typerää ja tyttö muuttuu kuin aaveen nähneeksi, hiljenee ja katsoo tyhjyyteen. Toisella kerralla tiesin, että se ilme ei tarkoita yhtään hyvää. Nämä olivat eri tytön kanssa ja pian tämän jälkeen onkin tullut ero ainakin osittain tuosta syystä. Tunteethan siinä varmasti lopahtaa. En kyllä siis yhtään ihmettele vaan mietin mitä voisin parantaa omassa käytöksessäni.

Sitä muuttuu jotenkin suhteessa niin itsekkääksi kun tarvii sitä toisen läsnäoloa ja hellyyttä. Sitten, kun sitä ei saa just sillä sekunnilla, ni heti muutun pikkukakaraksi. En ole mikään takertuja. Viihdyn hyvin yksin, mutta välillä tuntuu että kaiken pitäis mennä liikaa mun pillin mukaan. Esim. sen suhteen, että milloin tavataan tai harrastetaanko seksiä. Yleisesti olen mielestäni reilu, huomaavainen ja hurmaava, mutta ne huonot hetket pilaavat kaiken.

Oliko jollain nuorempana samanlaisia ongelmia ja ovatko ne nyt historiaa? 99% varmuudella tulen jatkamaan käytöstäni, vaikken haluaisi. Tarvitaanko kolmas tai neljäs aaveen nähnyt joka lemppaa minut, että oppisin olemaan järkevä. Arvaattekin varmaan, että olen melko nuori. Vasta 19v. keltanokka. Suhteeseen tarvitaan tietysti kaksi ja minua ei voi syyttää kaikesta, mutta mielestäni minulla on nyt jonkinlainen ongelma. Harvoin tyttö, jolla on tunteita, perustelee itsensä pois suhteesta. (?)

Treenivinkkejä epäitsekkyyden ja itsehillinnän harjoittelemiseen? En haluaisi olla jatkossakin se osapuoli joka aina "mokaa".
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun ongelman olet tiedostanut, mutta siitä huolimatta sanot ettet tule muuttumaan niin kaipa sinun pitää hakata päätäsi seinään vielä joku tovi ja ehkä kovempaa että menee perille. Enpä nimittäisi käytöstäsi impulsiiviseksi, vaan äkkipikaiseksi ja lapselliseksi. Lohdutuksen sana: itse olin varmasti hyvinkin samanlainen vielä tuossa vaiheessa, kunnes toisen kautta opin sitä itsehillintää ja itsensä tarkkailua. Jos haluaa muuttaa jtn itsessään, niin ensin pitää tiedostaa mistä kiikastaa. Sen jälkeen pitää tietoisesti yrittää poisoppia tämä käytösmalli ja "tutkia" itseään aina kun tilanne tulee päälle, niin sanotusti.

Et vaikuta toivottomalta tapaukselta, mutta olisi parempi itsellesi ja kumppanillesi jos päättäisit alkaa yrittämään nyt heti, eikä vasta sitten kun sattuu vielä enemmän. Ei tuolla käytösmallilla onnea saavuta ja kukaan nainen ei tuota jaksa pidemmän päälle, ellei ole täysin itsetunnoton ja maahan poljettu tapaus.
Mieti. Tsemppiä.

Äänestä

En tiedä tuleeko se malli meidän perheestä, jossa voi sanoa melkein mitä vaan ilman, että kukaan loukkaantuu (mulla on ainoastaan veljiä. En tiedä vaikuttaako asiaan) ja joutuu vastuuseen. Olen luvannut aiemminkin itselleni etten enää ikinä toimi sillä tavalla, mutta toimin kuitenkin. Nykyään tietysti paljon harvemmin kuin muutama vuosi sitten, mutta se vaatii välillä todella paljon itsehillintää ja itsekuria. Parempaan suuntaan olen siis mennyt, mutta ei se riitä, kun niitä tilanteita ei saisi mielellään syntyä koskaan. Yllätyin itsekin miten äkkipikainen voin olla nimenomaan naispuolisten kanssa. Muutun ylitunteelliseksi ja suorastaan kiukuttelevaksi kakaraksi. Toisaalta kaverisuhteita olen harjoitellut koko elämäni, seurustelua vasta muutaman vuoden. Asiat muuttuu vaikeemmiks ku tunteet on pelissä.

Siinä vaiheessa, kun tilanne on päällä, en voi tehdä muuta kuin käydä sisäistä kamppailua siitä sanonko/teenkö jotain tyhmää vai enkö sano/tee jotain tyhmää. Jos toinen vielä sanoo jotain mikä oikein yllyttää ja ärsyttää, ni en välttämättä vaan kestä. Pitäisi karata paikalta, tunkea sormet korviin tai rukoilla että toinen ei sano enää yhtään mitään. Siinä itse tilanteessa on vaikea toimia järkevästi. Mielessäni aina oikeutan käytökseni jossain määrin sillä hetkellä. Ongelma ei myöskään periaatteessa poistu sillä, että muutan käytöstä jos kuitenkin tunnen tilanteessa samoin kuin ennen.

Oli vähän epämääräinen toi mun aloitusteksti ni selvennän. Olen tällä hetkellä siis sinkku ja en näe kauheasti syytä rynnätä uuteen suhteeseen, jos teen taas samat virheet. Joutuisin taas vain toteamaan etten ole kasvanut riittävästi ja, että tämä ihminen ansaitsee parempaa. Ehkä jos oppisin sanomaan useammin järkeviä asioita vaikka ne ikävät tunteet on taustalla. Tässä olen toisinaan onnistunut. Koitan tsempata! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


impulsiivinen91 kirjoitti:

Miten pääsisin eroon impulsiivisesta käytöksestä? Sanon ja teen helposti epärelevantteja asioita, kun koen negatiivisia tunteita suhteessa. Tuntuu, että ne negatiiviset tuntemukset tulee pintaan, koska olen itsekäs ja sitten tuon tunteeni typerällä tavalla esille, jota kadun myöhemmin. Oon pari kertaa ollut tilanteessa, jossa olen sanonut tytölle (jonka kansa olen seurustellut) jotain typerää ja tyttö muuttuu kuin aaveen nähneeksi, hiljenee ja katsoo tyhjyyteen. Toisella kerralla tiesin, että se ilme ei tarkoita yhtään hyvää. Nämä olivat eri tytön kanssa ja pian tämän jälkeen onkin tullut ero ainakin osittain tuosta syystä. Tunteethan siinä varmasti lopahtaa. En kyllä siis yhtään ihmettele vaan mietin mitä voisin parantaa omassa käytöksessäni.

Sitä muuttuu jotenkin suhteessa niin itsekkääksi kun tarvii sitä toisen läsnäoloa ja hellyyttä. Sitten, kun sitä ei saa just sillä sekunnilla, ni heti muutun pikkukakaraksi. En ole mikään takertuja. Viihdyn hyvin yksin, mutta välillä tuntuu että kaiken pitäis mennä liikaa mun pillin mukaan. Esim. sen suhteen, että milloin tavataan tai harrastetaanko seksiä. Yleisesti olen mielestäni reilu, huomaavainen ja hurmaava, mutta ne huonot hetket pilaavat kaiken.

Oliko jollain nuorempana samanlaisia ongelmia ja ovatko ne nyt historiaa? 99% varmuudella tulen jatkamaan käytöstäni, vaikken haluaisi. Tarvitaanko kolmas tai neljäs aaveen nähnyt joka lemppaa minut, että oppisin olemaan järkevä. Arvaattekin varmaan, että olen melko nuori. Vasta 19v. keltanokka. Suhteeseen tarvitaan tietysti kaksi ja minua ei voi syyttää kaikesta, mutta mielestäni minulla on nyt jonkinlainen ongelma. Harvoin tyttö, jolla on tunteita, perustelee itsensä pois suhteesta. (?)

Treenivinkkejä epäitsekkyyden ja itsehillinnän harjoittelemiseen? En haluaisi olla jatkossakin se osapuoli joka aina "mokaa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu