Eräs hyvä ystäväni on oikeasti saanut minut miettimään, onko meidän välisessä suhteessamme mitään järkeä.
Viimeisen vuoden aikana, olen saanut tavatessamme ja ollessamme yhteydessä, kuulla vain pelkkää raivoamista ja valittamista. Kiitoksena vain se, että minuun luotetaan. Olen yrittänyt neuvoa, potkia perseelle, kuunnella, olla empaattinen, vaikka minä en aina jaksaisikaan. Hänellä on tasan kaksi ystävää, toisen kanssa hänellä näyttää olevan hyvinkin hauskaa aina välillä, itse saan vaan kaiken paskan niskaani, olo on kuin sylkykupilla jatkuvasti.
Minun asiani eivät kiinnosta, enkä niistä enää osaakkaan ystävilleni tai kellekkään yhtään puhuakkaan, kun jatkuvasti tuntuu siltä ettei ketään kiinnosta. Tähän toki reagoidaan mutta hyvin hetkellisesti, ja sama meno jatkuu. Kaiken lisäksi hän tuppaa käyttäytymään kuin pikkukakara välillä, on äärimmäisen kärsimätön elämän ja asioiden suhteen, ja melko omapäinen. Minulla on toki muitakin ystäviä, mutta tämä henkilö on minulle kohtuullisen tärkeä, vaikka ystävyytemme onkin ollut aina hieman hankalaa. Hän on todella avoin mutta silti melko vaikeasti ymmärrettävää sorttia. Olen monta kertaa hänelle sanonut, että minulla itsellänikin on ongelmia, etten joka päivä jaksa olla tukena. Minulla vain alkaa ymmärryskyky loppua.
Viimeisen vuoden aikana, olen saanut tavatessamme ja ollessamme yhteydessä, kuulla vain pelkkää raivoamista ja valittamista. Kiitoksena vain se, että minuun luotetaan. Olen yrittänyt neuvoa, potkia perseelle, kuunnella, olla empaattinen, vaikka minä en aina jaksaisikaan. Hänellä on tasan kaksi ystävää, toisen kanssa hänellä näyttää olevan hyvinkin hauskaa aina välillä, itse saan vaan kaiken paskan niskaani, olo on kuin sylkykupilla jatkuvasti.
Minun asiani eivät kiinnosta, enkä niistä enää osaakkaan ystävilleni tai kellekkään yhtään puhuakkaan, kun jatkuvasti tuntuu siltä ettei ketään kiinnosta. Tähän toki reagoidaan mutta hyvin hetkellisesti, ja sama meno jatkuu. Kaiken lisäksi hän tuppaa käyttäytymään kuin pikkukakara välillä, on äärimmäisen kärsimätön elämän ja asioiden suhteen, ja melko omapäinen. Minulla on toki muitakin ystäviä, mutta tämä henkilö on minulle kohtuullisen tärkeä, vaikka ystävyytemme onkin ollut aina hieman hankalaa. Hän on todella avoin mutta silti melko vaikeasti ymmärrettävää sorttia. Olen monta kertaa hänelle sanonut, että minulla itsellänikin on ongelmia, etten joka päivä jaksa olla tukena. Minulla vain alkaa ymmärryskyky loppua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Korjaan vielä...
Olen siis hänelle jo moneen otteeseen sanonut, etten joka ikinen päivä jaksa kuulla huutamista ja raivoamista, kun omatkin ongelmat vaivaavat. Tähän siis reagoidaan hetkellisesti, mutta sitten taas se sama meno jatkuu.