14 vuotta kestänyt avioliittoni alkaa olla loppusuoralla.Liitosta alle 14v. lapsia on 4. Vuosien myötä olemme kasvaneet erillemme, tunteet ovat kuolleet - on ollut vain lapsien kasvatus ja "pakolliset" velvotteet. Viimeisen kolmen vuoden ajan olen ajautunut elämään ns. omaa elämää - myös pettäen miestäni useasti. Koskaan en ole jäänyt kiinni, joten tuosta omasta elämästä hän ei tiedä mitään. Nyt olen saanut tarpeekseni, en halua elää tälläistä kaksoiselämää, minulla ei myöskään ole haluja yrittää korjata vanhaakaan. Mutta mitä kertoisin miehelleni?? Päivästä toiseen mietin, mikä olisi reiluinta ja vähiten miestäni loukkaavaa - hänhän ei haluaisi erota !
Tiedän kuinka syvästi voin toista loukata, jos kerron että useasti olen pettänyt ja nytkin minulla on jo uusi mies....mutta en myöskään tunnu saavan häntä ymmärtämään että tämä on ohi ja en halua edes enää yrittää ! Mieheni on kaikin puolin hyvä mies, ei juo, ei lyö, on ahkera ja hyvä isä lapsilleen - ei vaan oikea mies minulle - rakkaus on kuollut ! Ei siis olisi syytä lähteä, mutta ei MITÄÄN syytä ( lapsia lukuunottamatta ) jäädä...Tiedän että hänenkin olisi parempi elää muualla,ilman minua - Mutta kuinka saan hänet sen tajuamaan??
Tiedän kuinka syvästi voin toista loukata, jos kerron että useasti olen pettänyt ja nytkin minulla on jo uusi mies....mutta en myöskään tunnu saavan häntä ymmärtämään että tämä on ohi ja en halua edes enää yrittää ! Mieheni on kaikin puolin hyvä mies, ei juo, ei lyö, on ahkera ja hyvä isä lapsilleen - ei vaan oikea mies minulle - rakkaus on kuollut ! Ei siis olisi syytä lähteä, mutta ei MITÄÄN syytä ( lapsia lukuunottamatta ) jäädä...Tiedän että hänenkin olisi parempi elää muualla,ilman minua - Mutta kuinka saan hänet sen tajuamaan??
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lapset eivät ole hyvä syy jatkaa? Tiedätkö miten hirveä kokemus vanhempien ero on lapsille?
Olet tyypillinen itsekäs, kusipäinen suomalainen nainen.
Lapset ovat hyvä syy yrittää kaikkensa liiton eteen, koettaa kaivaa kaikki voimat ja keinot että yhteiselo olisi onnellinen ja tasapainoinen ... jotta kriisistä päästään yli entistä vahvempina.
MUTTA, ellei liitto ole enää onnellinen ja rakkaus kuollut aikaa sitten ... yhdessä ollaan vain "kulissina" ja esim. "äidin pää hajoo just" kestämättömässä tilanteessa ... NIIN silloin ero on parasta myös lapsille. Parempi että on kaksi rakastavaa vanhempaa onnellisina (onnellisempina kuin yhdessä) vaikka sitten eri osoitteissa ... kuin yhteinen koti jossa hyvinkin tulehtunut ja kylmä ilmapiiri.
Niinpä niin, kovin tuttua tarinaa kerrot. "Olemme kasvaneet erillemme...", "tunteet ovat kuolleet...", "en halua edes yrittää...", "rakkaus on kuollut!...".
Sen kun me - sekä miehet että naiset - joskus hyväksyisimme, että niin siinä vain usein käy, niin jo vain olisi helpompi hyväksyä elämän haasteet. Mutta onneksi on niitäkin, jotka ihan oikeasti ymmärtävät, että rakkaus ja tunteet muuttavat muotoaan ja elämä ei ihan oikeasti aina olekaan niin hauskaa. Jostakin syystä se näyttää olevan helpompaa miehille, siis elää sitä tasaista vääntöä...
Joskus toki olisi lohduttavaa näin miehen näkökulmasta nähdä toisenlaisiakin ratkaisuja ja lähes kyyneleet silmissä luin erään taistelijan (nainen) tarinan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000003233064
Mutta vastuunkantokyky sitten loppujen lopuksi katoaa ja tuskin enää mieleen muistuu kysymys "tahdotko Sinä, Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa...". ja mitä kaikkea siinä sanotaakaan ylämäistä ja alamäistä... ;-) Ja TAHDOSTAHAN tässä on kysymys eikä suinkaan siitä rakastaako vai ei.
Kyllä me aikuiset näistä eroista selviämme, ja ne jotka tosissaan lapsia osaavat erotilanteessa ajatella ihan sydämestään ovat niitä taistelijoita, joille itse kunnioitukseni osoitan.
Joskus lapsille on parempi, että vanhemmat eroavat - tätähän voisit kysyä suoraan lapsilta. Omani itkevät eroamme edelleen. Ja sydämeni huutaa tuskaa, kun tällaisen perheen mallin olen pakotettu lapsilleni antamaan.
Mutta lähde ihmeessä uuteen suhteeseen ja lue tekstisi uudelleen 14 vuoden kuluttua, jos vaikka se uusi mies olisikin "se oikea", jopa 14 vuoden jälkeen... ;-) Äläkä anna tilastojen häiritä, vaikka uusista liitoista kerrotaan 70%:n päättyvän eroon... (vai oliko kyse uusioperheistä?) Anteeksi pieni provo, mutta joskus vähän lyö yli tämä "same old story".
Ja se, että tiedät kuinka miehesi olisi parempi elää muualla ilman Sinua - anna nyt kuitenkin hänen itsensä päättää mistä se onnellisuus syntyy. Joskus kun siihen ei tarvita kovin kummallisia asioita - ainakaan miehen ajatusmaailmassa... Mutta jätä lähtiessäsi ne lapset kuitenkin hänelle, jooko? Se olisi ehkä "reiluinta ja vähiten miestäsi loukkaavaa", kuten itse haluaisit tekeväsi.
Ei ole totta. Olisin voinut kirjoittaa tuon itse.
Kirjaimellisesti. Sanasta sanaan. Käsittämätöntä. Maailmassa ON joku joka ajattelee kuin minä. Mikä helpotus.
laita yhteystietosi....otan yhteyttä jos niin haluat ! Puhuminen kohtalotoverin kanssa voisi helpottaa....
Pieleen meni, minun olisi ehkä pitänyt olla hieman tarkempi lausumassani; samaistuin edelliseen viestiin (johon vastasinkin), en alkuperäiseen. Pahoittelen. Tai sitten en.
Ihan nautiskelin, kun odottelin vastaustasi alkuperäisen viestin kirjoittajalle... ;-) Sen verran sitä kuitenkin asuu pikku pirulainen meissä kaikissa, eikö vaan...? ;-)
Pieni pirulainen, siis.... ;)
Joskus minusta tuntuu, että minä olen syntynyt vähän väärälle vuosisadalle, niin aataminaikuisia minun periaatteeni ovat. Vaikka sit taas toisaalta olen hyvin moderni ihminen... :) Mikä on oikein ja mikä väärin, kunpa tietäisi - ehkä sitten riittää se, että tietää mikä itselleen on...
Onkohan kaikki tän ketjun aloittajalla ja viimexi vastaajalla kotona. Haloo. Et kirjoitit just kun mä ajattelen (N39). Onks teillä lääkkeet jääneet ottamatta viime viikkoina vai otteko ihan ilman sellaista vielä...
Ihmettelen suuresti vaellushaluja , kun ei lopulta tiedetä , mitä halutaan???Puolisolta , elämältä, lapsilta ?Kyselkää heiltäkin hieman, ennenkuin räjäytätte potin....
Voi tokkiinsa. Jo toinen lukihäiriöinen! Katsoppas hieman tarkemmin viestiketjua ja päättele siitä (kuten myös ketjussa välissä olevista kommenteista) kuka on samaa mieltä kenenkin kanssa... Lääkitys on siis ihan just prikulleen kohdallaan, samoin kuin ovat arvot ja periaatteet. Että sillälailla.
Meillä taas on 3 lasta ja 24v. avioliittoa takana.
Mutta, kun vaimo sai olla lasten kanssa kotona ja minä toin kotiin suhteellisen hyvin rahaa, niin mikään ei ollut hyvin.
Lapset kasvoi ja ovat jo muuttaneet pois kotoa.
Muutama vuosi sitten, vaimo halusi vaihtelua ja alkoi vittuilemaan oikein tosissaan. Meikä painoi pitempää päivää, ettei tarvinnut paljoa aikaa kotona viettää.
Kerran sitten, kun olin imaissut perjantai pullon, niin tämä onneton tuli naaman eteen ja sanoi, mimmoinen paska olen ja toinen mies joka on ollut kuvioissa mukana, on kaikin puolin parempi. Sänkyä myöten, jossa minä en ole muuta kuin pierunhajua.
Muistan kun puhalsin pari kertaa ja nousin pöydästä niin, että pöytä meni säpäleiksi ja vetäsin alakoukun akan leukaperiin.
Ämmä lensi eteiseen saakka ja minä perässä, voitelemaan lisää.
Noh, leuka murtui parista kohdasta ja mustat silmät muutaman viikon ajaksi sekä pienempiä ruhjeita varpaista hiuslatvoihin saakka.
Hänen parantumisvaiheessa otin toisen tyylin, nyt oli lasten isi muuttunut.
Minä sanoin nyt mitä tehdään ja miksi.
Ensimmäisenä, akka töihin.
Toisena, karjun nimi esiin.
Kolmantena, karjulle sama käsittely x 2. joka jälkeen muutti pois, en tiedä minne.
Itse jäin pois työelämästä.
Tällä hetkellä asiat tuntuuvat taas rullaavan, niin kuin pitääkin.
Asiat on kunnossa ja itse olen "elätinukkona" ja anteeksi on annettu ja pyydetty molemminpuolin.
Joten kerro rehellisesti miehellesi koko juttu.
Jos, hän ei mitenkään reagoi, niin silloin pakaa kamas ja kakarat ja häivy.
Kaikki asiat tulee ennemmin tai myöhemmin julki, kerro totuus ja katso kuinka käy. Toivottavasti miehesi ei ole ihan niin äkäistä lajia kuin edellinen kirjoittaja :)
Olen eronnut ja ennen eroa avioliitossani oli pettämistä, mieheni puolelta. Voin kertoa, että asioista ei aina keskusteltu kovin tyylikkäästi. Ihmettelen miten yleensä olet pystynyt näin kauan valheessa elämään..
No, itse olen ollut sinkku 3 vuotta enkä "ukkoa" enää saman katon alle kaipaa. Lapset riittää. Hakusessa on tosin joku hyvä ystävä.. Mut kun lapset ja työnsä hoitaa jää tuo miesten metsästys vähän vähemmälle :)
Ole rehellinmen ja avoin eli kerro miehellesi.
Se on reilumpaa kuin kärähtäminen joka tulee kuitenkin aikanaan.
Meillä ex-vaimo vei sen tyylittömästi käryyn, peittelyihin , valehteluun, kieltämiseen.
Eli siitä tuli täystuho lopulta, kaikkien välit menivät poikki , lapset kärsivät loppuikänsä..
Koko yhteisestä olosta jäi pelkkä paskan maku suuhun.
Mihin ne tunteet ovat hävinneet ja rakkaus on kuollut, jos kerran muut miehet kiinnostaa? Sinnehän ne. Vai onko sitä rakkautta koskaan ollutkaan. Ehkä sitä on vain haettu muualta, muttei itsestä. Sinusta se rakkaus pitää löytyä. Se on myös tahdosta kiinni haluaako rakastaa tarpeeksi. Silloin voi myös kertoa ja pyytää asiat oikein, syyttämättä, vaatimatta. Rakkautta ei saa vaatimalla, mutta rakastamalla voi onnistua, jos vain toinen rakastaa tarpeeksi. Mistä nyt oikein on kyse?
Kyse on siitä, kuinka mahdollisimman tahdikkaasti hoidan eron. Päätös on tehty, että ero tulee, mutta mitä kertoa, mitä jättää kertomatta...kuinka hoita asiat niin että loukkaisi ja satuttaisi toista mahdollisimman vähän....ainahan se sattuu, mutta enää en halua tuskaa lisätä.
Että olet pettänyt ja et rakasta ja näin on jatkunut
_ vuotta.
Jos olisin sun mies potkisin sut jo pihalle (ilman kyneleitä).
Juuri näin..tuskin selvitään ilman kyyneleitä..
että se mitä oikeasti pelkäät on loukata miestä?
Minä olen se petetty nainen, jonka mies keksi käydä vieraissa ja etsiä onneansa kunnes löysi uuden kainalon. Eipä kertonut ennen kuin vihjeistä sain vihiä ja aloin kysellä ihan painostaen: sitten oli kyllä eroon valmis. Hän ei ollut voinut kertoa mukamas siksi että ei halunnut loukata...
No. Kyllä se loukkasi aluksi, mutta toipumista kyllä auttoi se kun ymmärsi kuinka luokattoman idiootin kanssa sitä tässä on yrittänyt olla. Miestä korventaa ja ahdistaa nyt tällä hetkellä vissiin eniten se että minä en voi parhaalla tahdollanikaan enää häntä arvostaa enkä luottaa hänen löpinöihinsä vaan varmistelen omasta puolestani kaikki sovitut asiat satavarmasti. Hän kun haluaisi syödä kakkunsa ja säästää: olla arvostettu ja rakastettu minun eli lastensa äidin silmissä ja elää sitten vielä iloisena uutta suhdetta johon myös näyttäisi kaipaavan minun siunaustani. Se etten ihan näin ymmärtäväiseksi revennyt on häntä kyllä harmittanut. Välimme ovat nykyisin asialliset minun puoleltani, toisinaan jopa ystävälliset; vuosien inside-jutut ja huumori eivät katoa, eikä näköjään miehen minua kohtaan tuntema arvostus.
Sitä kai sinäkin pelkäät oikeasti eniten, että miehesi lakkaa sinusta tykkäämästä. Miestäsi loukkaa vähemmän mitä pikemmin osoitat hänelle epäluotettavuutesi: hän kyllä selviää.
Viestisi sopii paria pikku yksityiskohtaa lukuunottamatta kuin nenä päähän tänä keväänä läpikaymäni eron syihin. Avioliittoa meillä oli takana muutama vuosi väsemmän, lapsia kaksi ja X:llä miesystäviä ilmeisesti vain yksi.
Kun kuulin X:n eroaikeista ja toisesta miehestä maailmani pysähtyi ja tein kaikkeni, jotta kulissi voisi lasten (ja itsenikin) takia säilyä. Onneksi X oli ehdoton ja sanoi, ettei voi loukata minua niin, että antaisi kaiken tapahtuneen jälkeen liittomme jatkua.
Olen aina ollut kai liian kiltti, enkä ole ennen vastaavien vastoinkäymisten eteen joutunut - miten kestäisin ? Alku olikin vaikeata. Käänekohta selviytymisessäni oli kun jouduin yhden yön vieressä kuuntelemaan kun X itki hänet jättäneen miesystävän perään ja lähetti tälle kymmeniä anelevia tekstiviestejä. Ajattelin, että aika harva äijä joutuu vastaavaa kokemaan ja kestämään. Selvisin siitä yöstä ja samalla aloin selviämään koko erosta.
Nyt erillään asumista takana reilut kaksi kuukautta ja voin kirkkain silmin sanoa olevani X:lle kiitollinen siitä, että hän teki ratkaisunsa ja samalla minut tikimättömästi siihen pakotti. Olemme edelleen hyviä kavereita ja muksut saavat varmaan kasvaa rehellisemmässä ilmapiirissä.
Eli lyhyesti sanoen - erotkaa, ei ole väliä miten asian esität kunhan sen jotenkin teet. Suurin vääryys miestäsi kohtaan olisi antaa valheen jatkua !
Kauhean surullisesti sanottu tuo "rakkaus on kuollut", mihin usein vedotaan eroa harkitessa. Se mikä siinä on mun mielestä surullisinta on se, että näiden kahden ihmisen välillä on ollut kauan rakkautta ja nyt pian niiden "kahden ihmisen väliä" ei sitten ole.. Ymmärrätkö. Ei se, että ei sitä rakkautta olisi vaan se, että vaikka rakkautta on ollut, silti erotaan. Ajattele, että sitä, mitä sulla on nykyisen miehesi kanssa ollut ja on, sä et saa luultavasti enää kenenkään kanssa. Tuollasta historiaa mikä teillä on, sä et ehdi enää tässä elämässä saada kenenkään muun kanssa.
Kuten joku muukin tuossa sanoi, rakkaus ei kenenkään kanssa voi pysyä samanlaisena rakastumisena kun suhteen alussa on. Mä uskon, että niin ihanaa kun lasten saaminen ja hoitaminen onkin, se on myös niin rankkaa, että siinä kadottaa välillä vähän itsensä ja hyvin helposti parisuhteensa. Elämä on (parhaassa tapauksessa rinnakkain) puurtamista arjessa.
Jos ette ole sitä vielä tehneet, niitä kannattais kyllä kokeilla jos puhuminen jonkun hyvän parisuhdeterapeutin kanssa yksin ja yhdessä auttaisi vielä hetken eteenpäin yhdessä. Kun kerran ei ole oikein mitään syytä lähteäkään. Kun haluaa, vanhastakin suhteesta voi saada tosi paljon iloa, sellaistakin mitä uudesta ei voi.