onko mieheni ihastunut ystävääni?

tyttöystävä998

Eli epäilen mieheni olevan ihastunut erääseen minun kaveriini.

Kun aloin miehen kanssa seurusteleen oltiin usein kolmisin, minä, mies ja mun naispuoleinen kaveri. Mies ei oikeen mitenkään erikoisemmin suhtautunut tähän mun kaveriin tai paljoa jutellut sen kanssa. Joskus sanoi minulle että kaverini ärsyttää häntä koska hänen mielestään kaverillani on huono huumorintaju/typerät vitsit.

En muista missä kohtaa asiat alkoivat muuttumaan. Nykyään aina jos tää mun naispuoleinen kaveri tulee meille niin mies muuttuu aika erikoiseksi. Hän ensinnäkin alkaa paljon sosiaalisemmaksi tai niinku muuttuu kauheeksi vitsinheittäjäksi ja sellaiseksi tosi vilkkaaksi ja sellaiseksi että hänen on jokaista kaverini lausahdusta ja sanomista pakko kommentoida ainakin jollakin tavoin.
Lisäksi hän aina unohtaa mun olemassaolon eikä ota mua huomioon tai puhu mulle mitään koko sinä aikana kun toi kaveri on meillä.

Lisäksi hän aina kyselee multa että mitä tälle nimenomaiselle kaverilleni kuuluu ja oonko ollu hänen kanssaan missään puheissa hetkeen aikaan yms.

Otin kerra reilusti esille epäilykseni ja mies kiisti, mutta oudoin perustein. Sanoi "miks mä olisin siihen ihastunut kun sillä ja mulla on niin erilaiset mielenkiinnonkohteet"....

Tuon jälkeen kun otin asian reilusti esille, mies ei ole enää puhunt kaverilleni niin paljon kuin ennen. Mutta aina silloin kun ollaan kolmisin meillä ja minä vaikka käyn vessassa kuulen kun mies alkaa heti jutteleen tälle mun kaverille jotain, siis ihan jotain yleisiä arkipäivän juttuja kuitenkin.

En hetkeäkään epäile että kaverini olisi kiinnostunut miehestäni, ei tosiaan. Mutta jostain syystä oon alkanut kyllästymään tähän mun kyseessä olevaan kaveriin ja en tykkää enää viettää aikaa hänen kanssaan ja luulen että mun epäilykset ovat aikaansaaneet sen, en halua että mies pääsee tapaamaan tätä mun kaveria.

Mitä mieltä olette tilanteesta?

2

1100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oo ny rehellinen.

      Joo kannattaa tosiaan ajaa kaikki kaverinsa veke elämästään, jos on epävarma jostain ihmeäijästä kenen kanssa seurustelee.

      Etkä sä siihen kaveriin ole kyllästynyt. Sä olet kyllästynyt siihen tilanteeseen kun joudut kyttäämään onko toi sun ukko kiinnostunut sun kavereista.

      • 16+11

        Vissiin kans kannattaa roikottaa kaveria joka käänteessä mukana, että mies kasvaa siihen kiinni että naisella on aina joku edustuskaveri seisomassa vieressä heittämässä paskaa vitsiä.

        En miestä tunne, joten vaikea kommentoida...Ehkä on ihastunut tai sitten vihdoinkin antanut periksi ja pyrkii tulemaan toimeen. Ehkä vähän väärällä tavalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe