kauanko????

Kuinka menetellä tällaisessa tilanteessa????

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa vuodesta 2008, ollaan uusioperhe johon kuuluu minun 3 lasta ed liitosta ja hänen 4 lasta edellisistä liitoista, ja sitten meidän yhteinen pian 2 vuotta täyttävä poika.

Olen valehdellut miehelleni rahaasioista ja silloin ottanut pikavippeja hänen nimiinsä ja tilaillut tavaraa myös hänen nimiin ja jotkut olen jättänyt maksamatta ja jotkut olen maksanut pois. Olen kerta toisensa jälkeen luvannut että niin ei tapahdu enää ja aina olenkin tehnyt saman uudestaan, taikka sanotaan näin että on tullut esille mitä OLIN tehnyt vaikka siitä olikin pitkä aika siitä kun sen tien esim otin vippiä.
Kaikkihan tulee esille ennemin tai myöhemmin ja mun asiat on tullu esille, vannon nyt että en ole harrastanut sellaista siitälähtien kun jäin kiinni. Aviomieheni teki siitä rikosilmoituksen ja odottelen nyt vaan oikeudenkäyntiä, kerron että olen myöntänyt että minä tein kaiken sen mistä hän minua syyttää.

Nyt siitä on kulunut 2 vuotta ja hän muistuttaa minu joka päivä kuinka epäluotettava ihminen minä olen ja kuinka en osaa tehdä asioita loppuun...
Olen pyytänyt että hän lopettaisi että varmasti suomen oikeus antaa minulle siitä rangaistuksen, mutta mieheni sanoo että ei hän usko että minulle siitä mitää ropsahtaa ja hän rankaisee minua jos haluaa.

Kotona meillä harrastetaan psyykkistä pahoinpitelyä, eli hän haukkuu minua luuseriksi ja huoraksi arvottomaksi paskakasaksi ja että minä en edes ole ihminen. Hän inhoaa minua eniten koko maailmassa ja olen iljettävä, seksiä hän ei halua harrastaa kanssani enää kun olen niin vittumainen akka.


Kaikki meidän riidat eivät johdu rahasta ja siitä mitä minä olen aikoinaan tehnyt vaan myös lapsista, kuka meistä pitää rajat ja kenen lapset on huonosti käyttäytyviä yms.

Kerron vielä että olen muutaman kerran joutunut soittamaan poliisit kotiin kun mieheni on käynyt kimppuuni, kerran hänen lapset olivat paikalla kun poliisit hakivat hänet ja toisen kerran hän kerkesi lähteä lapsineen pois yhteisestä kodista. Mutta hänen lapsensa saivat siitä jotain ja se nyt sitten on minun syy yksin, näin sanoo mieheni ja hänen ex:ä. En minä sitä kyllähän minäkin olen tehnyt väärin, ja paljon väärin olenkin tehnyt, mutta

kuinka paljon minun pitää vielä sietää????
Eroa en hae sillä en halua vieläkin sitä leimaa että loikin karkuun!
3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No jos et eroa hae, niin siinäpä sitten siedät. Eiköhän se raja tule sitten vastaan jossakin vaiheessa, jos on tullakseen.

Äänestä

Jo on otsaa toimia toisen selän takana ja raha-asiat saattaa tuohon tilaan. En ihmettele ollenkaan miehesi sanomisia. Eihän sinuun todellakaan voi luottaa ja vielä täällä yrität kaikin tavoin mollata miestäsi. Häpeä.

Äänestä

Järki käteen nainen. Teillä on kahdesti jo pollaritkin käynyt ja sä roikut suhteessa, jossa ei ole luottamusta/kunnioitusta/arvostusta/rakkautta, joidenkin ulkopuolisten mielipiteiden ja näkemysten takia.

Oikeasti sulla on ongelma, jos olet niin tyhmä, että jäät tohon tollasen syyn takia. Ja todella tyhmää oli huijata mieheltä rahaa enkä ihmettele, että luottamusta ei ikinä saatu rakennettua takaisin. Ja tyhmä olet, jos jäät suhteeseen, jossa mies on käynyt päällesi. Sä et tippaakaan arvosta omaa hyvinvointiasi, elämää ja tulevaisuuttasi. Ja se ehkä suurin synti, minkä itse keksisin.

Mä olisin ihan reilusti ja reippaasti karkuun loikkija. Pois tollasten piiristä ja hoitaisin talousasiat ja maksaisin miehelle kaikki velkani. Mielummin se kuin ihan hävettävän tyhmä, että tuhoaa kaikkien elämän (myös niiden kaikkien lasten). Sulta on nyt elämä niin epähallinnassa, että on korkea aika tehdä asialle jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täytyy kestää???? kirjoitti:

Kuinka menetellä tällaisessa tilanteessa????

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa vuodesta 2008, ollaan uusioperhe johon kuuluu minun 3 lasta ed liitosta ja hänen 4 lasta edellisistä liitoista, ja sitten meidän yhteinen pian 2 vuotta täyttävä poika.

Olen valehdellut miehelleni rahaasioista ja silloin ottanut pikavippeja hänen nimiinsä ja tilaillut tavaraa myös hänen nimiin ja jotkut olen jättänyt maksamatta ja jotkut olen maksanut pois. Olen kerta toisensa jälkeen luvannut että niin ei tapahdu enää ja aina olenkin tehnyt saman uudestaan, taikka sanotaan näin että on tullut esille mitä OLIN tehnyt vaikka siitä olikin pitkä aika siitä kun sen tien esim otin vippiä.
Kaikkihan tulee esille ennemin tai myöhemmin ja mun asiat on tullu esille, vannon nyt että en ole harrastanut sellaista siitälähtien kun jäin kiinni. Aviomieheni teki siitä rikosilmoituksen ja odottelen nyt vaan oikeudenkäyntiä, kerron että olen myöntänyt että minä tein kaiken sen mistä hän minua syyttää.

Nyt siitä on kulunut 2 vuotta ja hän muistuttaa minu joka päivä kuinka epäluotettava ihminen minä olen ja kuinka en osaa tehdä asioita loppuun...
Olen pyytänyt että hän lopettaisi että varmasti suomen oikeus antaa minulle siitä rangaistuksen, mutta mieheni sanoo että ei hän usko että minulle siitä mitää ropsahtaa ja hän rankaisee minua jos haluaa.

Kotona meillä harrastetaan psyykkistä pahoinpitelyä, eli hän haukkuu minua luuseriksi ja huoraksi arvottomaksi paskakasaksi ja että minä en edes ole ihminen. Hän inhoaa minua eniten koko maailmassa ja olen iljettävä, seksiä hän ei halua harrastaa kanssani enää kun olen niin vittumainen akka.


Kaikki meidän riidat eivät johdu rahasta ja siitä mitä minä olen aikoinaan tehnyt vaan myös lapsista, kuka meistä pitää rajat ja kenen lapset on huonosti käyttäytyviä yms.

Kerron vielä että olen muutaman kerran joutunut soittamaan poliisit kotiin kun mieheni on käynyt kimppuuni, kerran hänen lapset olivat paikalla kun poliisit hakivat hänet ja toisen kerran hän kerkesi lähteä lapsineen pois yhteisestä kodista. Mutta hänen lapsensa saivat siitä jotain ja se nyt sitten on minun syy yksin, näin sanoo mieheni ja hänen ex:ä. En minä sitä kyllähän minäkin olen tehnyt väärin, ja paljon väärin olenkin tehnyt, mutta

kuinka paljon minun pitää vielä sietää????
Eroa en hae sillä en halua vieläkin sitä leimaa että loikin karkuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu