Työuria pidennettävä

Hallitustunnusteluissa on aivan selkeänä ykkösasiana työurien pidentäminen ja työllistäminen:

"Hallitukseen havittelevat puolueet haluaisivat paikata julkisen talouden kestävyysvajetta jatkamalla työuria. Asia on keskeisesti esilläeduskuntapuolueiden vastauksissa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) lisäkysymyksiin.

Sdp pitää työllisyysasteen nostoa tärkeimpänä keinona kestävyysvajeen paikkaamisessa. Se edellyttää Sdp:n mukaan muun muassa työllisyyttä tukevaa työmarkkinapolitiikkaa ja ihmisten jaksamista pidempään töissä.

Perussuomalaiset nostaa ykköseksi teollisuuden toimintaedellytysten parantamisen. Seuraavaksi tärkeimpänä puolue pitää harmaan talouden torjuntaa. Kolmanneksi perussuomalaiset nostavat työhyvinvoinnin parantamisen ja kannustamisen myöhempään eläkkeelle jääntiin.

Pakin pohjalta perussuomalaisilta löytyy verokeinoja: pääomaveron korotus, osinkoverotuksen kiristäminen, yhteisöveron tarkastelu ja varallisuusveron palauttaminen. Puolue on valmis myös kuntarakenteen uusimiseen ilman pakkoliitoksia. Realistinen kuntien määrä lähitulevaisuudessa voisi olla esimerkiksi 200–230.

Vasemmistoliitto pitää tärkeimpänä oikeudenmukaista verouudistusta.

Rkp painottaa yrittäjyyden edistämistä ja innovatiivisten tulevaisuusalojen edistämistä.

Myös kristillisdemokraatit nostavat ykköseksi työurien pidentämisen."

Hesarissa uutinen:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hallitustunnustelut Taloutta paikattaisiin pidentämällä työuria/1135266009373

Hopi, hopi hommiin työnhakijat aktivoitava työllistämistoiminkin..
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paras uutinen ikinä. Tuohan tarkoittaa samalla myös työttömyysuran pidentämistä. Työkokemusta on alle 2 vuotta ja ikää 37. Ei pelkoa että joutuisi edes kaupungille palkkatuella töihin. Työnantajat sanoo kiitos mutta ei kiitos kun kuulevat työhistoriastani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


D-D kirjoitti:

Hallitustunnusteluissa on aivan selkeänä ykkösasiana työurien pidentäminen ja työllistäminen:

"Hallitukseen havittelevat puolueet haluaisivat paikata julkisen talouden kestävyysvajetta jatkamalla työuria. Asia on keskeisesti esilläeduskuntapuolueiden vastauksissa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) lisäkysymyksiin.

Sdp pitää työllisyysasteen nostoa tärkeimpänä keinona kestävyysvajeen paikkaamisessa. Se edellyttää Sdp:n mukaan muun muassa työllisyyttä tukevaa työmarkkinapolitiikkaa ja ihmisten jaksamista pidempään töissä.

Perussuomalaiset nostaa ykköseksi teollisuuden toimintaedellytysten parantamisen. Seuraavaksi tärkeimpänä puolue pitää harmaan talouden torjuntaa. Kolmanneksi perussuomalaiset nostavat työhyvinvoinnin parantamisen ja kannustamisen myöhempään eläkkeelle jääntiin.

Pakin pohjalta perussuomalaisilta löytyy verokeinoja: pääomaveron korotus, osinkoverotuksen kiristäminen, yhteisöveron tarkastelu ja varallisuusveron palauttaminen. Puolue on valmis myös kuntarakenteen uusimiseen ilman pakkoliitoksia. Realistinen kuntien määrä lähitulevaisuudessa voisi olla esimerkiksi 200–230.

Vasemmistoliitto pitää tärkeimpänä oikeudenmukaista verouudistusta.

Rkp painottaa yrittäjyyden edistämistä ja innovatiivisten tulevaisuusalojen edistämistä.

Myös kristillisdemokraatit nostavat ykköseksi työurien pidentämisen."

Hesarissa uutinen:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hallitustunnustelut Taloutta paikattaisiin pidentämällä työuria/1135266009373

Hopi, hopi hommiin työnhakijat aktivoitava työllistämistoiminkin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu