Miten erota sovussa??

Ollaan seurusteltu yhteensä 6v. Muutettiin tosi nopeasti alussa yhteen mutta viime riidan jälkeen ollaan asuttu eri osotteissa. Tää suhde on ollut yhtä vuoristorataa alusta asti ja todellinen on-off suhde. Mä en jaksais enää. Molemmat aina sopiessa vakuuttaa muuttuvansa mutta kun ei niin ei. Miksi ees pitäisi, miksei voisi olla yksin tai jonkun sellaisen kanssa joka tykkää just sellaisena? Ollaan erottu niin monta kertaa, että oon jo mennyt laskuissa sekaisin. Nyt taas kuitenkin ollaan "yhdessä". Enkä mä haluais. Mä en rakasta enää. En vihaa mutta en rakastakaan. Välitän paljon ystävänä, mutta ei muuta. Harrastetaan me seksiäkin, mutta sekin on vaan kuin suoritus. Toinen osapuoli on sitä mieltä, että vielä me saadaan tää juttu toimimaan, mä taas en. Tää on jo niin rikkirevitty, ettei sille pohjalle voi tulevaisuutta rakentaa. Ongelma onkin se, että miten mä saisin sen toisen osapuolen tajuamaan saman, niin että voitais erota ns. yhteisymmärryksessä?
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

et millään jos toinen ei pysty olemaan vaan kaveri. riippuu paljon ihmisestä, jotkut ottaa eron asiallisesti ja jotkut menee sille vittuilulinjalle. sun pitää ymmärtää että kaikkia ihmisiä ei voi miellyttää ja joskus on oltava itsekäs, jos toinen suuttuu erosta niin anna suuttua. varmaan sitä harmittais paljon enemmän kun olisitte jatkanu tota pidempään ja sit huomais ehkä vuosien jälkeen ettet sä rakasta.

Äänestä

Kuuntele Laura Närhen:" mä annan sut pois.." Ja kuunteluta se kumppanillasikin..
Itse en osannut asiaa miehelle selittää, mutta kappaleen myötä hänkin viimein myönsi, että :" näinhän se on.."
Hyvä oli kummankin antaa periksi suhteelle, mistä ei tullut yhtään mitään vuosien yrittämisen jälkeen ja myöntää se tosiasia, että ":Luulin meistä aina liikaa..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Ollaan seurusteltu yhteensä 6v. Muutettiin tosi nopeasti alussa yhteen mutta viime riidan jälkeen ollaan asuttu eri osotteissa. Tää suhde on ollut yhtä vuoristorataa alusta asti ja todellinen on-off suhde. Mä en jaksais enää. Molemmat aina sopiessa vakuuttaa muuttuvansa mutta kun ei niin ei. Miksi ees pitäisi, miksei voisi olla yksin tai jonkun sellaisen kanssa joka tykkää just sellaisena? Ollaan erottu niin monta kertaa, että oon jo mennyt laskuissa sekaisin. Nyt taas kuitenkin ollaan "yhdessä". Enkä mä haluais. Mä en rakasta enää. En vihaa mutta en rakastakaan. Välitän paljon ystävänä, mutta ei muuta. Harrastetaan me seksiäkin, mutta sekin on vaan kuin suoritus. Toinen osapuoli on sitä mieltä, että vielä me saadaan tää juttu toimimaan, mä taas en. Tää on jo niin rikkirevitty, ettei sille pohjalle voi tulevaisuutta rakentaa. Ongelma onkin se, että miten mä saisin sen toisen osapuolen tajuamaan saman, niin että voitais erota ns. yhteisymmärryksessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu