narsistin suku

uutta kohti

Olen tehnyt päätöksen narsisti mieheni jättämisestä. Vaikeaa on ollut kauan ja nyt vihdoin erilleen muuttamassa. Onko kenelläkään kokemusta miten narsistin suku ja "ystävät "on reagoinut eroon? Olen kertonut yhdelle rehellisesti asiasta mutta minut tyrmättiin täysin ja puolusteltiin miestäni. Tämä yksi sukulainen on sitten kertonut muille ja nyt on koko suku niskassa. Kannattaako olla vain välittämättä vai alanko puolustautua? Ei kyllä ole voimia tuohon mutta haluaisin vain tietää onko muilla ollut samaa.. Yhteyttä täytyisi kuitenkin jossain määrin pitää lasten takia.

13

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhia mietit

      No en nyt narsistiksi vaikeaa suhdetta ja miestäni nimittäisi. Mutta ei ihan helppo yksilö, ja sukukin samaa maata.

      Minä ajattelin, että antaa koirien räksyttää, mutta karavaani silti kulkee.

      Mitä sitä muille alkaa selitteleen omia yksityisiä päätöksiään. Oli sitten hullut tai ymmärtävät vastassa. Pakkoko sitä on koko maailmaa syleillä? Aikuisen ihmisen. Jos joku ei musta tykkää, niin kestän kyllä sen. Ja jos joku ajattelee pahaa, niin ottakoon pahan ajattelija sen kantaakseen. En minä voi jokaista ihmistä miellyttää, riittää kun voin katsoa itseäni aamuisin peiliin ja olla tyytyväinen, että olen yrittänyt olla hyvä ihminen niille joita rakastan. Itseni lukien mukaan siihen joukkoon.

      • Anonyymi

        Itse olen elänyt avioeron jälkeen rauhassa suvusta. On ollut ihanaa uudella paikkakunnalla. Olen saanut uusia ystäviä. Eikä tarvitse miettiä menneitä.


    • ...........

      niin totta kun olla voi, sukulaisille ei tarvii selitellä yhtään mitään jos ei halua.

    • näinonmarjat

      Tee aloittaja niin kuin sinulle on helpoin, sukua ei taida kannattaa yrittää käännyttää, turha työ. He ovat periaatteesta miehen puolella. Ihmisille, jotka eivät tunne sinua/narsismia kovin hyvin, voi ihan yksinkertaisesti selittää asian, esim. "mies oli uskoton", "emme tulleet toimeen keskenämme enää" tms. tarpeeksi simppeliä.

      • 26

        Nyt en oikein ymmärrä. Miten tuo suku voi vaikuttaa kenenkään elämiseen? Niille voi huoletta sanoa, että asiat eivät muuten teille kuulu. En toki tiedä mitä kaikkea on tapahtunut ja joudun kommentoimaan vain mutu- pohjalta. Yleisesti ottaen voisin kyllä sanoa, että ottakaa nyt ihmeessä vastuu itsellenne. Jos suku tinttailee, niin mitä sitten? Joku sanoi kerran hienosti, että vastuu annetaan ja valta otetaan.

        Toinen juttu, joka pistää usein silmään tarinoita luettaessa. Narsismi. Taaskaan en ota kantaa aloittajan maailmaan, kun en siitä tiedä. Avioliitossa tai suhteessa on aina kaksi osapuolta. Naisilla tuppaa olemaan usein niin, että sitä omaa itsekkyyttä ei oteta puheeksi. Joskus käy jopa niin, että omaa itsekkyyttä ei edes tunnisteta vaan syyllistetään helposti mies kaikesta.

        Aikuinen ihminen kantaa itse vastuunsa päätöksistä ja jos puolison kanssa ei voi elää, niin ero on yksi vaihtoehto. Toki se on suuri päätös ja lasten kanssa todella vaikea paikka.

        Itsekkyyttä on niin monenlaista. Olisi kummallekin osapuolelle oikeasti hyvä ottaa peili esiin ja pohtia asiaa sitä kautta. Toista syyllistämällä pääsee aivan liian helpolla matalan aidan ylitse.


    • --------

      Noh. Ei kannata kertoa mitään. Eikä ainakaan sellaista minkä voisi käsittää toisen "haukkumiseksi". Eli ts. ei kannata kertoa mitään, sillä kaiken voi käsittää haukkumiseksi...

    • Annaolla

      Jos alat haukkua ex-miestäsi ympäriinsä ja väittää häntä narsistiksi, saat huomata, että sekä miehen suku että yhteiset ystävänne kaikkoavat taatusti ja valitsevat vain miehen puolen.

      He kun tuntevat molemmat, niin haukkuminen ja narsistiksi leimaaminen taatusti karkoittaa ihmiset ympäriltäsi.

      Jos olet fiksu ja ajattelet vähänkään lapsia, jätät miehen haukkumisen ja pidät normaalit välit hänen sukuunsa sekä ystäviisi.

    • CrsRds

      Minä olin vastaavassa tilanteessa ihan hiljaa. Annoin ex-miehen ja sukulaisten pyörittää omaa huhumyllyään mielin määrin. Mikään ei ole narsistille pahempaa kuin se, ettei toinen reagoi mitenkään. Näin siis jos on ihan oikeasta narsistista kyse.
      Nyt kun aikaa on vierähtänyt pari vuotta, muutamat exän sukulaisista ovat jo puheväleissä kanssani taas. Joiltakin olen saanut jopa kommenttia, että miten jaksoit noinkin kauan, yli 20 vuotta.
      Minä uskon, että ajan kanssa totuus aina voittaa.
      Ja yhteyttä ei tarvi/kannata pitää kuin vain lapsia koskevissa asioissa. Ja jos toinen alkaa siinä yhteydessä eksyä aiheesta, paina puhelimen punaista luuria.

    • gt4hj

      Kiitos kommenteista! Eipä tuota yhteyttä kannata pitää, eikä meillä onneksi lastenkaan takia tarvitse pitää kun asuvat aika kaukana muista sukulaisista.

    • Jefff

      Taitaa olla tämä narsistiksi haukkuminen muotia. Onhan se hyvä, että on niin paljon "lääkäreitä", että osaavat määritellä erotilanteessa toisen aina narsistiksi.

    • muodissa mukana

      Narsismi on eri muodoissaan jatkuvasti yleistyvä häiriö jota myös yhteiskunta on mukana lisäämässä. Usein narsistiepäilyissä on takana hieman muutakin kuin vain että on hieman hankala.

      Mies selitti sukulaisilleen että minä vain ryyppäsin ja hän hoiti lapsia. Sukulaiset kyselivät lapsilta että mitä pahaa äiti on tehnyt isälle. Välit meni. Varmaan arvaatte kuka se oli joka ryyppäsi ja kuka taas se joka hoiti ne lapset....

      narsismi on toisen persoonan mitätöintiä vähän kerrassaan. Aluksi narsisti voi olla hyvinkin hurmaava. Tarvitaan jokin varmistus esim avioliitto tai yhteinen lapsi niin jo alkaa oikea luonne paljastua. Muotisana tai ei, valitettavan monelle todellisuutta.

    • Anonyymi

      KAUNIS MAAILMA

      Aivan liikaa ovat nähneet
      Pienet silmät väsyneet
      Makaat hiljaa ne sulkien
      Kylmää maailmaa pakenet

      Syvät uurteet otsaan piirtää
      Anteeksi ei osaa antaa velikään
      Voi toisen posken kääntää
      Valmiina lähtemään

      MAAILMA ON KAUNIIN VÄRINEN
      SILMÄT KIINNI TAAS NÄET SEN
      ON MAAILMASI LUONA ENKELTEN
      NE SINUT KANTAA YLI KYYNELTEN

      Aika kuluu, arvet syvenee
      Ovi on kiinni, sisään pääse ei
      Silmät kiinni sattuu vähemmmän
      Siten kestät tämän elämän (bass n helen)

    • Anonyymi

      Ei kannata roikkua exien kanssa jos on kerta eronnut,se on kerrasta poikki ja eikun eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe