Natsit häpäisivät voitonpäivän juhlallisuuksia

Eilen oli kaikkien natseja vastaan taistelleiden liittoutuneiden kansojen suuren voitonjuhlan päivä. Sitä kuuluisi kunnolla juhlia Suomessakin, olihan Suomikin sodassa natsi-Saksan kanssa syyskuusta 1944 toukokuuhun 1945. Tietysti natsivallan loppu on juhlimisen arvoinen asia kaikille Euroopan, ellei koko maailman kansakunnille - ne saavat kiittää vapaudestaan sitä että natsit löytiin maahan ja pakotettiin polvilleen. Voidaanhan toki juhlia myös neuvostojärjestelmän ja kommunismin romahdusta Euroopassa vv. 1989-1991. Mutta suurin päivä on sittenkin fasisteista saavutetum voiton päivä 9.5.

Venäläiset ja juutalaiset kärsivät kaikista kansoista eniten hitleriläisten ja heidän liittolaistensa - joihin häpeällistä kyllä myös suomalaiset vv. 1941-1944 kuuluivat - hirmuvallan alla. Venäläiset kantoivat kaikista kansoista suurimmat uhrit kamppailussa, jossa natsityrannia ikuisiksi ajoiksi murskattiin. Vasta Venäjän suuressa kansassa - ja muissa Neuvostoliiton kansoissa - hitleristit kohtasivat vastuksen, jota vastaan natsien sotakone huomasi lyövänsä verissään päätään seinään. Toinen maailmansota ratkaistiin itärintamalla. Toinen maailmansota ratkaistiin Leningradin, Moskovan ja Stalingradin edustalla. Tätä ei pidä koskaan unohtaa. Länsimaiset sotaelokuvat antavat toisen maailmansodan historiasta vääristyneen kuvan.

Tuolle länsipropagandalle pitkään altistuneet suomalaiset suhtautuivat voitonpäivään valitettavan välinpitämättömästi. Mutta Ukrainassa jouduimme todistamaan jotain paljon pahempaa: Länsi-Ukrainan venäläisvihamielisillä alueilla natsihuligaanit ja uusfasistit yrittivät estää ukrainalaisten sotaveteraanien juhlakulkueita ja muistotilaisuuksia. Tämmöisen olisi nyt Ukrainassa kerta kaikkiaan loputtava. Ukrainan nykyinen hallitus, joka sentään on loitontunut edeltäjänsä länsimielisestä, russofobisesta suuntauksesta ja alkanut normalisoida Ukrainan suhteita Venäjään, on velvollinen pitämään huolta, ettei tällaisia provokaatioita enää jatkossa tapahdu. Ukrainalaisten äärinationalistien toiminta loukkaa suuren isänmaallisen sodan veteraanien ja kaatuneiden muistoa Venäjällä, Ukrainassa ja kaikissa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa.

Venäjä seuraa kaikkia yrityksiä herättää venäläisvastaista natsismia ja fasismia henkiin Venäjän lähialueilla, joihin myös Viro ja Suomi tietysti kuuluvat. Venäjällä ihmetellään parhaillaan sitä että Suomessa yritetään parhaillaan perustaa kansallissosialistista puoluetta (!) eli natsipuoluetta (!!!) Kaiken huipuksi Suomen ulkoministeriön lausunnon mukaan kyseinen natsipuolueen olhjelma ei sisällä fasismia - ikäänkuin voisi olla olemassa ei-fasistista natsismia! Natsipuolueen perustamisen salliminen olisi selvä provokaatio Suomen viranomaisilta Venäjää kohtaan. Vaatihan suomalaisten natsien "puolueohjelma" mm. venäläistaustaisten suomalaisten maastakarkottamista. Natsipuolue olisi toki vailla mitään mahdollisuuksia parlamentaariseen menestymiseen Suomesssa, mutta tässä onkin kyse ennen muuta asian symbolisesta merkityksestä.

Suomalainen kiihkonationalismi, äärioikeistolaisuus, heimoromantiikka ja suursuomalaisuus olivat viedä Suomen tuhoon vv. 1918-1944. Pitkään näiden suomalaisen joukkohulluuden muotojen luultiin jo hävinneen historian roskatunkiolle. Viime vuosikymmeninä ne ovat kuitenkin jälleen ryömineet esiin koloistaan. Suomessa nousee nyt oikeistopopulismi ja äärioikeistolaisuus, rasismi ja russofobia. Suomen perinteinen poliittinen eliitti ei näytä panevan vastaan. Esim. Suomen eduskunnan hallintovaliokunnan johtoon nimitettiin venäläisvastaisia mielipiteitä julkisesti esittänyt, rasistisista lausunnoista oikeudessa tuomittu henkilö. Ja se on vain jäävuoren huippu.

Venäjällä tarkkaillaan Suomen tilannetta ja tehdään siitä konkreettisia johtopäätöksiä.
20108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Venäjän punaiset fasistit lähettävät fasistiasiamiehen Suomeen valvomaan muutamaa tai korkeintaan kymmentä ruskeata fasistia.

Kuuleppas nyt Johan. Sinulla alkaa iän mukana ilmetä samoja valitettavia piirteitä kuin Leena Hietasessa. Mopo karkailee useammin ja useammin käsistä ja hikoiluttaa ja närästää. Hyvin tyypillisiä keski-ikään liittyviä vaihdevuosien vaivoja.

Äänestä

Punafasisti Johan? Koroljov suoltaa:

"Tuolle länsipropagandalle pitkään altistuneet suomalaiset suhtautuivat voitonpäivään valitettavan välinpitämättömästi."

Pitäisikö suomalaisten juhlia sitä että hävisimme sodan, menetimme Karjalan? Tarvitaanko tähän länsipropagandaa?

Äänestä
  • "Pitäisikö suomalaisten juhlia sitä että hävisimme sodan, menetimme Karjalan?"

    Suomi menetti Karjalan, mutta voitti jotain paljon kallisarvoisempaa. Hävityn sodan seurauksena Suomessa oli pakko kieltää suojeluskunnat eli lahtarikaartit ja muut fasistiset järjestöt ja sallia vasemmistolaisimman kansanosan (huom! neljäsosa väestöstä) tulla mukaan demokraattiseen päätöksentekoon. Myös suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen aloitettiin sotien jälkeen niiden periaatteiden pohjalta, joita luokkakantainen työväenliike oli vaatinut Suomessa jo 1900-luvun alussa, jopa ennen maan itsenäistymistä.

    Miettikää tätä. Kyllä 9.5. on voitonpäivä myös suomalaisille.

    Äänestä

  • Toveri Viljanen kirjoitti:

    "Pitäisikö suomalaisten juhlia sitä että hävisimme sodan, menetimme Karjalan?"

    Suomi menetti Karjalan, mutta voitti jotain paljon kallisarvoisempaa. Hävityn sodan seurauksena Suomessa oli pakko kieltää suojeluskunnat eli lahtarikaartit ja muut fasistiset järjestöt ja sallia vasemmistolaisimman kansanosan (huom! neljäsosa väestöstä) tulla mukaan demokraattiseen päätöksentekoon. Myös suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen aloitettiin sotien jälkeen niiden periaatteiden pohjalta, joita luokkakantainen työväenliike oli vaatinut Suomessa jo 1900-luvun alussa, jopa ennen maan itsenäistymistä.

    Miettikää tätä. Kyllä 9.5. on voitonpäivä myös suomalaisille.

    Eikö se riitä tuosta Voitonpäivästä, että nuo muutama kymmentä puoluerekisteristä poistettujen kommunistipuolueen kannattajaa juhlii 1945 keväällä Berliinissä puna-armeijan järjestämiä raiskausorgioita.

    Äänestä

Voi kun minä mielelläni tulisin juhlimaan, mutta minua ei kutsuta mihinkään juhliin.
Kyllä siinnä voitonpäiväkin mänisi.

Joten pistäppä Koroljov postia tulemaan. Perskeles että palalaikat sois ja
meikäläinen ottaisi kahdesti kaviaaria ja ..........

Äänestä

Onhan Moskovassakin monenlaisia omia natseja, mm. Putinnatzit ja Saksaa ihailevia natseja. Saiko miliisi heidät pidettyä kurissa?

Äänestä
  • Oliko omat natsit kunnolla?
    En tarkoita niitä juhlivia punafasisteja.

    Äänestä

"Tuolle länsipropagandalle pitkään altistuneet suomalaiset suhtautuivat voitonpäivään valitettavan välinpitämättömästi. Mutta Ukrainassa jouduimme todistamaan jotain paljon pahempaa: Länsi-Ukrainan venäläisvihamielisillä alueilla natsihuligaanit ja uusfasistit yrittivät estää ukrainalaisten sotaveteraanien juhlakulkueita ja muistotilaisuuksia. "


On täysin ymmärrettävää, että suomalaiset eivät häiritse venäläisten voitonpäiväjuhlia, sillä Suomi ei onneksi joutunut kokonaan Stalinin punafasistien miehittämäksi, joten meillä ole kokemusta Neuvostomiehityksen kakista julmuuksista. Annamme siis venäläisille vapauden kerran vuodessa palvoa hullun Stalinin ja hänen punafasistiensa muistoa.

Ukrainalaisten tilanne on ollut paljon pahempi, joten ymmärrän täysin sen, että siellä ajattelevat kansalaiset suhtautuvat vähän skeptisesti voitonpäivän juhlallisuuksiin. 30-luvulla Stalin tappoi nälkään miljoonia ukrainalaisia, ja sotien jälken Ukraina joutui kitumaan vuosikymeniä Neuvostomiehittäjien ikeen alla. Ukrainalaisilla on varmasti sellaiset kokemukset hullusta Stalinista ja Neuvostoliitosta, että voitonpäiväjuhliin on vaikea lähteä aidosti mukaan.


PS. Tänä päivänä Venäjä näyttää olevan kaikein fasistisin valtio Euroopassa.

Äänestä
  • "30-luvulla Stalin tappoi nälkään miljoonia ukrainalaisia, ja sotien jälken Ukraina joutui kitumaan vuosikymeniä Neuvostomiehittäjien ikeen alla."

    Nälänhätä ei ollut kansanmurha. Neuvostoliitto oli pahassa tilanteessa. Imperialistiset kapitalistivaltiot saartoivat sosialismin emämaata kaikista suunnista ja pitivät sitä kaupallistaloudellisessa ahdingossa. Neuvostoliiton oli pakko myydä viljaa saadakseen pääomia teollistamiseen. Ilman teollistamista taas natseja ei olisi lyöty eikä voitonpäivää juhlittu 9.5.1945. Uhrit olivat suuret, mutta niin oli saavutuskin.

    Puhe Ukrainan "neuvostomiehityksestä" on fasistista puhetta. Ukraina oli neuvostotasavalta, elimellinen osa neuvostovaltiota. Miehittäjiä olivat natsit ja heidän ukrainalaiset quislinginsä.

    "Ukrainalaisilla on varmasti sellaiset kokemukset hullusta Stalinista ja Neuvostoliitosta, että voitonpäiväjuhliin on vaikea lähteä aidosti mukaan."

    Voitonpäivä on Ukrainassa virallinen juhlapäivä ja joka vuosi kautta maan neuvostoarmeijan hengissä olevat veteraanit kokoontuvat muistamaan fasismista saatua voittoa.

    Äänestä

Ai, kun kiva!

Fasistit ja kommunistit = samaa paskaa, ja eri suuntauksia on vähintään saman verran kuin siinä yhdessä toisessa uskonnossa, tarkoitan siis kristinuskoa ja varsinkin lesdatiolaisia.

Mutta mitenhän juttusi liitty Karjalan palautukseen?
Lopukaneettisi on kuitenkin ajankohtainen ja osuva:
"Venäjällä tarkkaillaan Suomen tilannetta ja tehdään siitä konkreettisia johtopäätöksiä."

No, joka tapauksessa toivottavasti ja johtopäätösten teosta siirrytään SIELLÄ toteuttamaan Karjalan palautusta konkreettisesti.
Pala kerrallaan .... Ukraina jo irtosi .... Karjala on vain rippunen kaikkien itsenäistyneiden jokon jatkoksi.

Äänestä
  • "Fasistit ja kommunistit = samaa paskaa, ja eri suuntauksia on vähintään saman verran kuin siinä yhdessä toisessa uskonnossa, tarkoitan siis kristinuskoa ja varsinkin lesdatiolaisia."

    Kommunismi kukisti fasismin. Kommunismi pelasti ihmiskunnan. Harmittaako Suomen porvaria, kun ei päästykään Uralille saakka? Kun ei saatukaan siirtomaita Karjalasta Suomen puutavarayhtiöille? Suomen porvari pani toivonsa Hitleriin. Mutta Neuvostoliitto lopetti sen konnan leikin... Vahinko ettei saatu kiinni elävänä. Olisi kuulunut Moskovan voitonparaatiin, vaikka häkissä olisivat saaneet kuljettaa veristä diktaattoria, Suomen taantumusvoimien sankaria.

    Äänestä

Mikä risoo koro?

Äänestä
  • Yhtenä syynä voisi olla vaikka se, että venäläiset varastavat kaiken mitä ei ole hitsattu kiinni kanteen.

    Äänestä

Mää kattelin sua jo Viljanen sotaväessä ja ihmettelin sitä, että miksi sinun Äitisi
ei ole kertonut kumpi pää paidassa on kaulus.

Äänestä

Varsinkin Pohjois-Suomessa muistellaan vielä pitkään urhoollisia neuvostopartisaaneja.URAA,URAA neuvostopartisaanit ja toveri Viljanen.

Ps. Jos haluat, niin minä voisin tuoda foorumille kuvia urhoollisten neuvostopartisaanien raiskaamista ja surmaamista fasistisista pikkutytöistä.

Äänestä
  • Näin Voitonpäivää muistellessa pitäkäämme mielessä se tunnettu totuus, että Hitler joukkoineen oli pelkkä oppipoika stalinin rinnalla. Stalin taas oli niin omaa luokkaansa, ettei oikeastaan voisi verrata, kuin ehkä Pol Pottiin joka prosentuaalisesti pärjäsi stalinillekin.
    Aiemmin ihmeteltiin miksi Ukrainalaiset olivat kitkeriä stalinille. Kun muutama miljoona oli tapettu kommunismin ilosanoman mnerkeissä ja lisäksi nälkään täysien viljasiilpojen viereen, levisi kansan joukkoon kirottu kulakkimainen asenne. Pakenivat metsiin ja varmaan suunittelivat jatkavansa kapitalistis- agressiivista bandiittitoimintaa sieltä käsin. Proletariaatin oikeutettu viha ei jäänyt neuvottomaksi, vaan poltti ukrainan metsät. Sitten mm. Nikitan johdolla suoritettiin saattohoito. Sieltä tulikin Nikitalle niin paljon pisteitä, kun oli ahertanut kädet kyynärpäitä myöten veressä, että pääsi aikoinaan ihan pääsihteeriksi. Vaikka ppoikkesinkin vähän asiasta, voitaneen todeta Ukrainalaisten ilmeisesti olevan tosikkoja. Eivät ole kuulleet siitä vanhasta Suomalaisesta sananlaskusta: Tikulla silmään ja pistimellä hanuriin sitä joka kommunismin urotekoja pahalla muistelee.

    Äänestä

Anteeksi, minulla kun jäi taas psyykelääkkeet ottamatta. Ei täällä Niuvanniemessä edes saa kunnon lääkitystä saatana...

Äänestä

Suomi ei kuulunut liittoutuneisiin vaikka puukottikin aseveljeä selkään tilanteessa jossa oli valittava voittavan ja häviäjän väliltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koroljov kirjoitti:

Eilen oli kaikkien natseja vastaan taistelleiden liittoutuneiden kansojen suuren voitonjuhlan päivä. Sitä kuuluisi kunnolla juhlia Suomessakin, olihan Suomikin sodassa natsi-Saksan kanssa syyskuusta 1944 toukokuuhun 1945. Tietysti natsivallan loppu on juhlimisen arvoinen asia kaikille Euroopan, ellei koko maailman kansakunnille - ne saavat kiittää vapaudestaan sitä että natsit löytiin maahan ja pakotettiin polvilleen. Voidaanhan toki juhlia myös neuvostojärjestelmän ja kommunismin romahdusta Euroopassa vv. 1989-1991. Mutta suurin päivä on sittenkin fasisteista saavutetum voiton päivä 9.5.

Venäläiset ja juutalaiset kärsivät kaikista kansoista eniten hitleriläisten ja heidän liittolaistensa - joihin häpeällistä kyllä myös suomalaiset vv. 1941-1944 kuuluivat - hirmuvallan alla. Venäläiset kantoivat kaikista kansoista suurimmat uhrit kamppailussa, jossa natsityrannia ikuisiksi ajoiksi murskattiin. Vasta Venäjän suuressa kansassa - ja muissa Neuvostoliiton kansoissa - hitleristit kohtasivat vastuksen, jota vastaan natsien sotakone huomasi lyövänsä verissään päätään seinään. Toinen maailmansota ratkaistiin itärintamalla. Toinen maailmansota ratkaistiin Leningradin, Moskovan ja Stalingradin edustalla. Tätä ei pidä koskaan unohtaa. Länsimaiset sotaelokuvat antavat toisen maailmansodan historiasta vääristyneen kuvan.

Tuolle länsipropagandalle pitkään altistuneet suomalaiset suhtautuivat voitonpäivään valitettavan välinpitämättömästi. Mutta Ukrainassa jouduimme todistamaan jotain paljon pahempaa: Länsi-Ukrainan venäläisvihamielisillä alueilla natsihuligaanit ja uusfasistit yrittivät estää ukrainalaisten sotaveteraanien juhlakulkueita ja muistotilaisuuksia. Tämmöisen olisi nyt Ukrainassa kerta kaikkiaan loputtava. Ukrainan nykyinen hallitus, joka sentään on loitontunut edeltäjänsä länsimielisestä, russofobisesta suuntauksesta ja alkanut normalisoida Ukrainan suhteita Venäjään, on velvollinen pitämään huolta, ettei tällaisia provokaatioita enää jatkossa tapahdu. Ukrainalaisten äärinationalistien toiminta loukkaa suuren isänmaallisen sodan veteraanien ja kaatuneiden muistoa Venäjällä, Ukrainassa ja kaikissa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa.

Venäjä seuraa kaikkia yrityksiä herättää venäläisvastaista natsismia ja fasismia henkiin Venäjän lähialueilla, joihin myös Viro ja Suomi tietysti kuuluvat. Venäjällä ihmetellään parhaillaan sitä että Suomessa yritetään parhaillaan perustaa kansallissosialistista puoluetta (!) eli natsipuoluetta (!!!) Kaiken huipuksi Suomen ulkoministeriön lausunnon mukaan kyseinen natsipuolueen olhjelma ei sisällä fasismia - ikäänkuin voisi olla olemassa ei-fasistista natsismia! Natsipuolueen perustamisen salliminen olisi selvä provokaatio Suomen viranomaisilta Venäjää kohtaan. Vaatihan suomalaisten natsien "puolueohjelma" mm. venäläistaustaisten suomalaisten maastakarkottamista. Natsipuolue olisi toki vailla mitään mahdollisuuksia parlamentaariseen menestymiseen Suomesssa, mutta tässä onkin kyse ennen muuta asian symbolisesta merkityksestä.

Suomalainen kiihkonationalismi, äärioikeistolaisuus, heimoromantiikka ja suursuomalaisuus olivat viedä Suomen tuhoon vv. 1918-1944. Pitkään näiden suomalaisen joukkohulluuden muotojen luultiin jo hävinneen historian roskatunkiolle. Viime vuosikymmeninä ne ovat kuitenkin jälleen ryömineet esiin koloistaan. Suomessa nousee nyt oikeistopopulismi ja äärioikeistolaisuus, rasismi ja russofobia. Suomen perinteinen poliittinen eliitti ei näytä panevan vastaan. Esim. Suomen eduskunnan hallintovaliokunnan johtoon nimitettiin venäläisvastaisia mielipiteitä julkisesti esittänyt, rasistisista lausunnoista oikeudessa tuomittu henkilö. Ja se on vain jäävuoren huippu.

Venäjällä tarkkaillaan Suomen tilannetta ja tehdään siitä konkreettisia johtopäätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu