Olemme seurustelleet reilun puoli vuotta. suhteemme alkoi siten että mies petti kanssani silloista naisystäväänsä (tiedän paskamainen temppu itseltäni enkä ole ylpeä tekosestani..) he erosivat koska mies hakeutui enemmän ja enemmän seuraani, ja rupesi pitämään minusta todella. (edellinen nainen oli vain kipeän eron korvike) Hän siis oli juuri eronnut 4 vuotisesta suhteesta naiseen ja hänellä on 2 pientä lasta. hän löysi korvikkeen jonka kautta me tapasimme. itse en ollut koskaan aikaisemmin seurustellut koska luottamus on ollut hakosella koko nuoren ikäni ajan. halusin edetä hitaasti, emmekä ruenneet todellakaan seurustelemaan samantien kun hän erosi naisesta ketä petimme.. ajan kuluttua hän halusi rueta seurustelemaan kanssani syynä että olen vain hänen, lopulta ajattelin että ihan sama ollaan sitten, vaikka mielestäni seurustelua ei tarvitsisi luokitella sanoin, kyllä se pitäisi tietää tunteiden perusteella onko toisen kanssa, mm. siitä että muut ei kiinnosta ja haluaa olla vain toisen kanssa. no, pari kuukautta seurusteltuamme, hän kertoi kesken herkän jutustelu hetken pettäneensä tätä "korviketta" myöskin minun parhaan ystäväni kanssa. suutuin todella ja rupesin riehumaan, olin jo sitä mieltä että eiköhän se suhde ollut siinä. annoin hänelle mahdollisuuden sillä mehän emme seurustelleet viellä tuolloin kun hän oli parhaan ystäväni kanssa sählännyt. muutimme pois eri paikkakunnalle yhdessä, ja nyt kun olemme olleet kahdestaan käytännössä päivittäin (työttömiä molemmat) olen huomannut että arki on tullut kuvioihin. olen ollut tämän "paras kaveri episoidin" jälkeen äärimmäisen vainoharhainen joskus jopa tuntuu että päässäni pimenee enkä pysty hallitsemaan ajatuksiani. olen myöskin todella epävarma itsestäni (monen asian summa) ja yhdessä vaiheessa halusin koko ajan kuulla hänen sanovan kuinka paljon pitää minusta ja rakastaa ja että hän ei voisi tehdä minulle pahaa. Nykyisin jos haluan keskustella rakentavasti pettämisestä kun olen tiedostanut sen että aikaisemmin se oli varmasti todella rasittavaa, hän hermostuu samantien ja ei suostu keskustelemaan asiasta koska siitä on jo puhuttu tarpeeksi.. en tiedä johtuuko se arkiintumisesta mutta hellittelyt ovat hävinneet melkein kokonaan. Ihmettelen vain hänen käytöstään nykyisin kun riitelemme, (ihan jostain pätöasiasta) kun hän ei löydä vastausta kysymykseeni,hän rupeaa takertumaan johonkin epäolennaiseen mitä olen sanonut ja usein myös rupeaa nimittelemään minua sairaaksi, ja sanoo että mene hoitoon, vammaiseksi, ynnä muuta kaikkea, mikä nyt tilanteeseen hänen mielestään sopii. vaikka itse olen pyrkinyt kekustelemaan rauhallisesti ja asiallisesti, mutta hän hermostuu samantien oli puheenaihe hiukankin normaalia vakavampaa??
pettääkö/ ja välittääkö mies enää?
M.m.s
3236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nyt hän vietti poikienillan meidän kodissamme ja itse olin muualla viikonlopun. hän halusi minun lähtevät että saisimme etäisyyttä toisiimme, ja olin samaa mieltä joten lähdin. hän ei soitellut paljoa ollenkaan ollessaan kavereidensa kanssa, ei ilmoittanut missä he olivat ellen itse soittanut ja kysynyt. ja muutenkin hän oli todella kylmä ja välinpitämättömän oloinen. olen kysynyt häneltä että onko hän varma haluaako hän viellä olla kanssani ja onko hän kyllästynyt, hän vastaa aina että haluaa ja ei ole kyllästynyt muutakun siihen että kysyn sitä niin usein. On pistänyt kuitenkin omituiset tavat miehestäni silmään, esimerkiksi se että aina kun hän on tietokoneella hän poistaa sivuhistorian, okei, olen sanonut siitä hänelle ja hän sanoo sen olevan vain tapa (mikä voi olla täysin mahdollista sillä hän on harrastanut sitä jo ennenkuin rupesimme seurustelemaan) välillä hän taas tuntuu tarkoituksella menevän läppärinsä kanssa niin kauas etten voisi nähdä edes vahingossa ohikulkiessani mitä hän tekee, vaikka ei minua edes periaatteesta kiinnostaisikaan, hän keskustelee facebookissa monien vanhojen tuttujen naispuoleisten henkilöiden kanssa joiden taustat tiedän ja tiedän mistä he tuntevat toisensa. nyt kuitenkin kun tulin kotiin silloin kun hän oli viettänyt poikienviikonlopun, hän olisi halunnut että en olisi tullut vielä niin ajoissa, ja tarkoituksenani oli tehdä yllätys, mutta hän sattui soittamaan kun olin bussissa, hän ei muuten mennyt hämilleen mutta rupesi että "no minä en ole kyllä sit vielä kerenny siivota tai mitään..mutta kiva kun tuut jo ikävä ollu" tulin kotiin, asunto oli suhtkoht siisti, mutta yksi asia herätti oudon olon josta en ole hänelle varsinaisesti sanonut, sängystä oli lakana rutussa sängyn nurkalla, kysyin syytä, hän sanoi että pojat (eli hänen lapsensa jotka olivat olleet tekemässä lähtöä vähän sen jälkeen kun minä olin lähtenyt pois kotoa) olisivat heittäneet peitot ja petarit lattialle, mikä ei minun mielestäni ole lasten tapaista koska minun aikanani he eivät ole edes yrittäneet moista. kun otin lakanat pois ja olin viemässä niitä pesuun, huomasin että petari oli väärinpäin ja petarin päällä oli läntti (tiedätte varmaan mitä) kysyin myöhemmin että onko hän kääntänyt petaria, sanoi että ei, varmaan siinä kääntynyt kun pojat heittäny lakanat yms petarit lattialle, mikä kuulostaa senkintakia omituiselta että lapset olivat juuri odottelemassa kyytiä samaan aikaan pois meiltä kun itse olin lähdössä, ja yleensä jos olemme lasten kanssa olemme pitäneet makuuhuoneen oven lukittuna sillä niitä on vaikea vahtia yksin varsinkaan jatkuvaan, joten en usko että hän olisi antanut poikien mennä huoneeseen ilman että vahtii niitä, tai se että missä vaiheessa näin olisi kerennyt käydä? sillä lapsen äiti oli jo melkein alaovella hakemassa lapsia kun itse lähdin :D ja kun olen vihjaillut että nukkuiko hän yksin meidän sängyssä hän hermostuu ja sanoo että no enkai nyt kaverienikaan kanssa ei me nyt mitään homoja olla..... ja välillä tuntuu että vastaavanlaisia selityksiä samantyylisistä tilanteista tulee, en haluaisi kysyä häneltä/syyttää häntä jos se ei pidä paikkaansa sillä hän on todella kyllästynyt epäilyihini muutenkin.. haluaisin kuulla teidän mielipiteen, olenko vainoharhainen vai voiko epäilyissäni olla perää?
Meneehän se nuori elämä noinkin hukkaan, toista vahtiessa. Onko tossa sun mielestä mitään järkeä? Olet äärimmäisen mustasukkainen, ehkä aiheesta, ehkä et. Sitä et selville saa. Mies on näköjään ottanut linjan, ettei sinulle juttele. Mustasukkaisen ihmisen kanssa on äärettömän vaikeaa elää. Se syö molempia osapuolia. Vie jommankumman hulluuden partaalle.
Jos hetkeksi aikaa rauhoittuisit. Lopettaisit kyselyt ja perään soittelut. Mun mies oli samanlainen kuin sinä. Jokaiselle asialle piti löytyä selitys, jokaista liikettäni vahdittiin. Se on hyvin rasittavaa elämää. Sä et tule mieheesi koskaan luottamaan ihan vaan sen takia, että suhteenne alkoi pettämisellä. Sä saatat olla miehelle vaan laastari ennen vakavampaa suhdetta. Lähde menemään.
Päivänselvää. Jätä se. Ei oo itsestäänkääntyviä patjoja vielä keksitty, eikä itsestääntahriintuvia.