Laitan tämän tekstini tännekin, koska tuntuu, että osassa keskusteluja pohditaan samaa problematiikkaa ja toisaalta haluan, että muillakin ihmisillä on vielä uskoa siihen hyvän ihmissuhteen mahdollisuuteen. Toivon, että tämä kirjoitus lisää sitä uskoa siihen, että meissä sinkku-ihmisissä on se ihmissuhteen potentiaali, jos vain se sopiva vastapari osuu kohdille.
Minä olen päättänyt löytää sen elämäni ihmisen. Elämässäni olen monessa asiassa huomannut, että päätös saada elämäänsä se haluttu asia ainakin suuntaa sitä toimintaa oikeaan suuntaan ja mahdollisesti johtaa haluttuun lopputulokseen. Esimerkiksi unelmieni kotia etsin pitkään ja hartaasti, mutta sen olin päättänyt löytää...ja lopulta löysinkin, mutta hiukan yllättävällä tavalla. Tuon päätöksen löytää ihmissuhde olen huomannut vaikuttavan siten, että minuun otetaan ihan arjessa enemmän kontaktia kuin aiemmin. Luulen, että viestin jotakin ihan sanattomasti. Ehkä se tekemäni päätös näkyy minussa.
Tosin se, että tapaa ja kohtaa ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan sitten ole se ihminen, jota etsin, saa ajoittain tuntemaan sellaista yksinäisyyttä, mitä en ole ennen tuntenut. En tiedä tunnistavatko muut sinkut tuon tunteen? Minulla on jo nelisen vuotta siitä, kun erosin todella pitkästä ja mutkikkaasta parisuhteesta ja ensimmäisinä vuosina en edes kaivannut ihmissuhdetta. Tuolloin en myöskään tuollaista yksinäisyydentunnetta tavoittanut, mitä nyt koen. En siis puhu mistään epätoivosta tai siitä, että olisin konkreettisesti yksinäinen, vaan siitä tunteesta, että sellainen tärkeä ihminen, jonka kanssa tätä todellisuutta haluaisi jakaa, puuttuu. Tunteesta, että kanssani samoin ajattelevaa ihmistä on niin hirveän vaikea löytää. Ihmisiä kyllä olisi sekä kevyisiin että vähemmän kevyisiin ihmissuhteisiin, jos vain itsellä halua olisi, mutta sitä ei halua tyytyä mihinkään "ihan kiva" -ratkaisuun. Luulen myös, että se "väärä" ihminen ei tuota mainitsemaani yksinäisyyden kokemusta poistaisi, sillä siinä vuosia sitten päättyneessä ihmissuhteessa olin yksinäisempi kuin tällä hetkellä. Ja niihin kevyisiin ihmissuhteisiin en halua lähteä, koska koen, että ne vievät energiaa siltä, että johonkuhun oikeasti merkittävään ihmiseen tutustuisi.
Onhan tuo yksinäisyyden kokemus varmasti ihan sellainen ihmisluontoon kuuluva eksistentiaalinen tila, mutta toisaalta ajattelen, että tuo minun nyt kokemani uudenlainen yksinäisyyden tunne kertoo siitä, että sitä on valmis siihen ihmissuhteeseen. Itsessä on viime vuosien aikana tapahtunut muutos ja se näkyy nyt sekä sisäisenä tilana että myös ihan ulkoisessa olemuksessa jollakin tapaa.
Mutta kuten alussa totesin. Minä olen päättänyt, että se minun elämäni ihminen ja kumppani löytyy vielä. Jossakin on olemassa mies, jonka kanssa ne ajatukset, arvot ja toiveet osuvat kohdilleen. Tämän toiveen, ja uskon tuohon toiveen toteutumiseen, lähetän nyt tässäkin muodossa maailmalle.
Minä olen päättänyt löytää sen elämäni ihmisen. Elämässäni olen monessa asiassa huomannut, että päätös saada elämäänsä se haluttu asia ainakin suuntaa sitä toimintaa oikeaan suuntaan ja mahdollisesti johtaa haluttuun lopputulokseen. Esimerkiksi unelmieni kotia etsin pitkään ja hartaasti, mutta sen olin päättänyt löytää...ja lopulta löysinkin, mutta hiukan yllättävällä tavalla. Tuon päätöksen löytää ihmissuhde olen huomannut vaikuttavan siten, että minuun otetaan ihan arjessa enemmän kontaktia kuin aiemmin. Luulen, että viestin jotakin ihan sanattomasti. Ehkä se tekemäni päätös näkyy minussa.
Tosin se, että tapaa ja kohtaa ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan sitten ole se ihminen, jota etsin, saa ajoittain tuntemaan sellaista yksinäisyyttä, mitä en ole ennen tuntenut. En tiedä tunnistavatko muut sinkut tuon tunteen? Minulla on jo nelisen vuotta siitä, kun erosin todella pitkästä ja mutkikkaasta parisuhteesta ja ensimmäisinä vuosina en edes kaivannut ihmissuhdetta. Tuolloin en myöskään tuollaista yksinäisyydentunnetta tavoittanut, mitä nyt koen. En siis puhu mistään epätoivosta tai siitä, että olisin konkreettisesti yksinäinen, vaan siitä tunteesta, että sellainen tärkeä ihminen, jonka kanssa tätä todellisuutta haluaisi jakaa, puuttuu. Tunteesta, että kanssani samoin ajattelevaa ihmistä on niin hirveän vaikea löytää. Ihmisiä kyllä olisi sekä kevyisiin että vähemmän kevyisiin ihmissuhteisiin, jos vain itsellä halua olisi, mutta sitä ei halua tyytyä mihinkään "ihan kiva" -ratkaisuun. Luulen myös, että se "väärä" ihminen ei tuota mainitsemaani yksinäisyyden kokemusta poistaisi, sillä siinä vuosia sitten päättyneessä ihmissuhteessa olin yksinäisempi kuin tällä hetkellä. Ja niihin kevyisiin ihmissuhteisiin en halua lähteä, koska koen, että ne vievät energiaa siltä, että johonkuhun oikeasti merkittävään ihmiseen tutustuisi.
Onhan tuo yksinäisyyden kokemus varmasti ihan sellainen ihmisluontoon kuuluva eksistentiaalinen tila, mutta toisaalta ajattelen, että tuo minun nyt kokemani uudenlainen yksinäisyyden tunne kertoo siitä, että sitä on valmis siihen ihmissuhteeseen. Itsessä on viime vuosien aikana tapahtunut muutos ja se näkyy nyt sekä sisäisenä tilana että myös ihan ulkoisessa olemuksessa jollakin tapaa.
Mutta kuten alussa totesin. Minä olen päättänyt, että se minun elämäni ihminen ja kumppani löytyy vielä. Jossakin on olemassa mies, jonka kanssa ne ajatukset, arvot ja toiveet osuvat kohdilleen. Tämän toiveen, ja uskon tuohon toiveen toteutumiseen, lähetän nyt tässäkin muodossa maailmalle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hieno kirjoitus aikuiselta naiselta. Ja kyllä, tulet vielä löytämään omasi silloin kun sen aika on. Kaikkea hyvää elämääsi :)
Niin, juuri näin. Toinen ääriryhmä on epäröivät haahuilijat, joilla on oman itsetuntonsa kanssa ongelmia..vaikka eteen tupsahtaisi paras puolisokokelas ikinä, mitään ei tapahdu, ei nähdä sitä mitä muut näkevät, ei tunnisteta satunnaista kohtaamista elämän/johdatuksen tuomana hienona mahdollisuutena. Mieleeni tulee eräskin elämäntapavanhapoika, joka valitsee sen helpoimman ulospääsyn haasteellisesta tilanteesta eli paluun vanhoihin rutiineihin. Aloittaja törmää sydämensä valittuun jo tämän kesän helteillä!
Varsin totta, omakin asenne ratkaisee. Voi joko suhtautua positiivisesti ja ennakkoluulottomasti eteen tuleviin mahdollisuuksiin tai hakea hakemalla syitä ja vikoja kaikesta ja kaikista. Jälkimmäinen on itseasiassa helpompaa.
Kiitos. Näillä foorumeilla ihmisillä on välillä, niin hirveän synkkä näkemys ihmissuhteiden mahdollisuuksista. Siksi osittain tuon viestini kirjoitin. Minä haluan uskoa, että jos pidän kiinni omista periaatteistani ja kuljen mieli sekä silmät avoinna, niin varmasti kohtaan ihmisen, jonka kanssa se elämän mittainen rakkaus on mahdollista rakentaa ja säilyttää.
Hyvä kirjoitus! Uskon, että löydät etsimäsi. Pidä kuitenkin mielessä, että hyvinkin läheiset ihmissuhteet tuppaavat olemaan kevyitä alkumetreillään. Kukaan kolhuja saanut ei uskalla heittäytyä aivan heti, vaan alussa on aina jonkin mittainen tunnusteluvaihe. Luottamus ja sitoumus kasvaa sitten pikkuhiljaa, jos on kasvaakseen.
Onnea Etsintään!
Ei minustakaan heittäytymään taida olla, mutta tutustua kyllä ihan aidosti uskallan. Minun ongelmani tähän asti on ollut juuri se, että aluksi en sitä ihmissuhdetta halunnutkaan ja tämän jälkeen en uskaltanut lähteä mukaan, jos tilaisuutta tarjottiin. Ja itseasiassa se vastapuolen kiire on varmasti ollut monesti se syy, miksi itse on ne ihmissuhteen mahdollisuudet jättänyt katsomatta. Ja uskon, että viisasta niin. Nyt oma itsetunto ja rohkeus määritellä myös omalta puolelta se, mitä ihmissuhteelta toivoo, on paljon suurempi ja sitä uskoo, että tunnistaa sen "hyvän", jos - ja kun - se kohdille osuu. Lähtökohta ihmissuhteelle on siis aivan erilainen kuin vielä pari vuotta sitten. Sellainen tasa-arvoinen ihmissuhde on mahdollinen. Ihmissuhde, jossa itse pystyy tukemaan toista, jos toinen sitä tukea tarvitsee ja toisaalta sitä uskaltaa myös vastaanottaa niitä hyviä asioita sieltä vastapuolelta. Helposti ihmissuhteet lipsuvat jompaan kumpaan äärilaitaan. Toki elämässä on hetkiä, että noiden ääripäiden välillä mennään laidasta laitaan, mutta ihmissuhde ei saa rakentua vain toisen tarvitsevuuden ja toiveiden varaan. Eli jos tähän asti on jaksanut rakentaa sitä perustusta asioille, niin kyllä sen varmasti jaksaa siinä tulevassa ihmissuhteessakin tehdä. Ja uskon, että siinä rauhallisessa tutustumisessa molemmille osapuolille valkenevat ne toisen vahvuudet. Elämässä ei yleensä kiireellä saa aikaiseksi mitään hyvää.