mitä vaikuttaa

mielialaan jos on lähemmäs 10 v työttömänä? Kuinka moni ottaa töihin?
Toinen asia on että onko 46 v liian vanha ajamaan lähettiajoa sellaista hetkistä jne..paineensietokykyä vaativaa?Jos olet ainoa tuon ikäinen töissä muitten 20 ikäisten kanssa niin mitä nää nuoret ajattelee keski-ikäsestä tyypistä?
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et sitten ajatellut lähteä kouluun. Katsos, kehuvat että nuorisoasteen amk-opinnoissakin on viiskymppisiä. Sinä jos olet vielä vaan 46 niin kolme vuotta ei paljon haittaa, kun vaan alan oikein valitset. Toki jos lähettiautoa pääset ajamaan, niin mikä ettei, eihän siellä autossa muita ole kuin sinä ja sun lasti, sun ei tartte sitten mistään teineistä väilttää. Ota vaan jos saat.

Toista se on kun on viimeiset kaks vuotta ollut kotona, sitä ennen ollut töitä kuitenkin silloin tällöin, mutta nyt seutu, jossa ei ole yhtään mitään, ei muuta kuin pahanilkisiä ihmisiä, jotka levittelevät käsiinsä saamia hakupapereitten tietoja ja halventavat ympäri kaupunkia puheillaan. Tällaista täällä. Eikä vaikuta, vaikka olis laittanut hakemuksiin, että tiedot ovat luottamuksellisia, kyllä lähtee. Ei voinut suurempaa erhettä tehdä kuin näin sairaaseen paikkaan muuttaa! Ja heti, jos vain muutamankin kuukauden työn saisin, niin lähtisin kun rahat olisi muuttoa varten kasassa! Juu, ja kohta ei ole rahaa lainkaan, kun tippuu just ja hetimiten sinne työmarkkinatuelle, joka raha ei riitä mihinkään.

Äänestä

Kyllä se kohottaa mielialaa jos on saanut olla 10v ilman vittumaista pomoa tai asiakkaita, eikä ole tarvinnut aamuisin kuunnella herätyskellon pirinää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aijaa... kirjoitti:

mielialaan jos on lähemmäs 10 v työttömänä? Kuinka moni ottaa töihin?
Toinen asia on että onko 46 v liian vanha ajamaan lähettiajoa sellaista hetkistä jne..paineensietokykyä vaativaa?Jos olet ainoa tuon ikäinen töissä muitten 20 ikäisten kanssa niin mitä nää nuoret ajattelee keski-ikäsestä tyypistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu