*huokaus*

Miten toimit jos käärme puraisee sinua?

Niitä näyttäisi luikertelevan tähän aikaan vuodesta vähän joka suunnassa, että täytyy olla varovainen.
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mä vetäsen salamana mun IndiaanaJoonasTerminatorTarzanpuukon esiin ja leikkaan haavan isommaksi ja imen myrkyn pois. Sen jälkeen mä tapan sen elikon, paistan ja nautin punaviinikastikkeen kera. Ruokailun jälkeen poltan sikaria ja luen kreikkalaisten filosofien kirjoituksia. Myöhemmin kirjoittelen tarinan s24:een.

Äänestä

Huudan kun hyeena, kiljun murhaajan paikalle, vetäisen kyypakkauksen pillerit naamariin ja lähden arvauskeskukseen.

Äänestä

Tähän saakka olen aina ehtinyt purra ensin käärmettä. Tosin niitä tulee Helsingin keskustassa harvemmin vastaan.

Äänestä
  • Näetkö deliriumvaiheessä käärmeitä näytöllä?
    Voi olla, että olet vahingossa klikannu googleen johinkin käärmeen kuvaa
    Se ei ole vaarallista, eikä koneessa vikaa.
    Netissä on oikeasti muitakin saitteja, kuin palsta

    Äänestä

Soitan 112. Tiedän ettei saisi liikuttaa raajaa johon puree ja että kyy- tai kortisonista sais lääkeensiapua.

Tositilanteessa varmaan huutaisin kamalasti. En pidä käärmeistä. Säikähdän niitä aina.

Äänestä
  • Jossain kannattaa soittaa 991 ja kertoa, mikä käärme se oli,
    se on tärkeä tieto, ettei koule väärään vastamyrkkyyn.

    Austraalialaisia huvittaa käärmekammo Suomessa

    Äänestä

Minua puri kyykäärme pari vuotta sitten kämmeneen, siihen sattui ja tuli huono olo aika pian. Hakeuduin heti terveyskeskukseen ja sieltä menin päivystyspolin tarkkailuun saaden lisää lääkitystä, olin myös nestetipassa.
Sain 10 päivän kefexin kuurin.
Nykyään laukussa, vyälaukussa on aina mukana kyypakkaus.

Jos purema tulee niin pakkauksen tabeltit suuhun ja heti lääkärille.
Puremasta tulee kuvottava olo.

Äänestä

Kai se olis röökin paikka.

Äänestä
  • No ei ole. Se lisää verenkiertoa jos muutenkin paniikki. Hah, sitäkö muka laitetaan ensin tupakaksi ja mietitään rauhassa että mitäs tässä on nyt tapahtunut ja mitä pitäis tehdä! :0

    Äänestä

  • c'babe kirjoitti:

    No ei ole. Se lisää verenkiertoa jos muutenkin paniikki. Hah, sitäkö muka laitetaan ensin tupakaksi ja mietitään rauhassa että mitäs tässä on nyt tapahtunut ja mitä pitäis tehdä! :0

    AUTTAAKO RUOTSALAINEN HEROIINI KÄÄRMEEN PISTOON!?

    Äänestä

  • c'babe kirjoitti:

    No ei ole. Se lisää verenkiertoa jos muutenkin paniikki. Hah, sitäkö muka laitetaan ensin tupakaksi ja mietitään rauhassa että mitäs tässä on nyt tapahtunut ja mitä pitäis tehdä! :0

    No sillä vältetään se paniikki kunnes muistetaan, että ollaan ihan kotomaassa eikä käärmeen puremaan kuole.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


salapoliiti. kirjoitti:

Miten toimit jos käärme puraisee sinua?

Niitä näyttäisi luikertelevan tähän aikaan vuodesta vähän joka suunnassa, että täytyy olla varovainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu