Seksi seuran iskeminen kun tarkoitus ei ole tosi

Reipas Poikamies

Kerrankin sain todisteita siitä että jopa Suomessa täytyy olla muukin konsepti naisseuran tavoittamiseen kuin olla vegebodari ja loistaa supliikillaan menomestoissa. Kun tästä tarunhohtoisesta seksiseuran iskemisestä ei edes eläviä todisteita juuri kerrota, on helppoa tajuta: se ei ole joka miehen laji. Miehen tulee olla jännä sekä naista kiihottava toki.

Artikkeli on hyvä (joskin allekirjoittanut pääsee parempaan analyysiin monella osin), joskin se näkee kaikki baarin miehet tasa-arvoisina seksuaalisen statuksensa puolesta, mitä suomessa ihmiset eivät todellakaan ole. Jostain kumpuaa se mystinen lajittelu, mikä tekee sen että moni oman ikäinen nainen lähes sylkee vääränlaisten miesten silmille ja en, en tarkoita niitä kaljamahaisia gubbeja, jotka toki on aina nuorten naisten kimpussa. Eli miehen tulee olla oikeanlainen seksin haussa. Tämäkin on yleistetty, mutta minne katosi persoonallisuus ja ajatus jokaisesta yksilönä. Jos baarissa ei näyttänyt menestyvältä bilehileeltä ei seuraa tarvinnut pelätä. En tarkoita vaatteita vaan ulkoista habitusta, miten pilke on silmäkulmassa ja kipinä pöksyissä.
.

9

168

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs heebo

      Tutkimusprofessori Kontula ei oikein nyt kertonut meille, mistä niitä seksikumppaneita löytyy. Arkielämän tilanteista, mistä? Kun käyn viemässä roskista seuraavan kerran, pidän silmät auki?

    • ei_kovin tosissaan

      Mä löysin tällaisen paikan mikä on tarkoitettu pelkästään seksiseuran löytämiseen, joten kaikki tietää missä mennään http://bit.ly/seksi-seuraa
      Loistava konsepti omasta mielestä!

    • sir_eino

      Mitä helvettiä? Siis luulevatko ihmiset edelleen että vegetarismilla saa naisia?

      Varmaan palstan tämän vuoden puhutuin off-topic. Minun vegetarismini.

    • TheOne

      Olennaista seksiseuran haussa on löytää ja tunnistaa nainen joka myös hakee pelkkää seksiseuraa.
      Ei auta vaikka olis kuinka karismaa ja "vege-bodaria" (mitä pirua se sitten tarkoittaakaan), jos ei lähestymisen kohde ole samalla aaltopituudella.

      • sir_eino

        Toi vegebodari taitaa viitata minuun. Olen maininnut palstalla käyväni salilla ja olevani vegetaristi. Se on monille kovin vaikea yhtälö. Useimmat rautaa pumppaavat miehet syövät lihaa ja minä en.


      • sir_eino (ei kirj.)
        sir_eino kirjoitti:

        Toi vegebodari taitaa viitata minuun. Olen maininnut palstalla käyväni salilla ja olevani vegetaristi. Se on monille kovin vaikea yhtälö. Useimmat rautaa pumppaavat miehet syövät lihaa ja minä en.

        Minä minä minä.


    • etsin oikeaa

      Ja mistäköhän sen sitten tunnistaa, että nainen hakee pelkkää seksiseuraa? Itse pukeudun baareihin hieman paljastavasti ja pelkään antavani kuvan, että etsin pelkkää s-seuraa, mitä en todellakaan hae.

      • TheOne

        Vaihtamalla katseita ja tarkkailemalla toisen kehonkieltä muutenkin. Tämä tosin ei onnistu kännissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe