..vielä kun osaisi päättää mitä tekee.
Oma tilanteeni on se, että olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo 15 vuotta ja lapsiakin on kaksi. Kuitenkin pitkään minusta on tuntunut että jotain puuttuu.
Tavatessamma ystäväpariskuntaamme (yhdessä 16 vuotta ja lapsia kolme) minusta aina tuntui, että jotain "syvempää" on tekeillä. Tunsin voimakasta yhteenkuuluvuudentunnetta ystäväpariskuntamme toiseen osapuoleen. Katseita vaihdoimme ja viestejä puolisoidemme tietämättä. Tavata meidän ei salassa pitänyt, kunnes kuitenkin tapasimme. Yksi asia johti toiseen ja nyt olemme rakastuneet toisiimme. Olemme tapailleet salassa jo 11 kuukautta.
Kumpikaan meistä ei ole halukas rikkomaan lapsiltamme koteja, vaikka avioliittomme tahoillamme ovatkin kulissia ja mukavuusalueella elämistä. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei välitä, vaikka jäisimme kiinni. Olemme tulleet rohkeimmiksi ja rohkeimmiksi. Kosketukset ohikulkiessa puolisoiden silmien edessä..tuntuu hyvältä.
On mahtavaa kerrankin olla tärkeä, haluttu ja huomioitu. Tiedämme, että arki tulee kaikkiin suhteisiin ja salasuhde pitää kipinän paremmin yllä. Kuitenkaan enää ei tunnu mikään riittävän. Haluaisimme vain olla toistemme kanssa. Toinen osapuoli on minua innokkaampi tapaamisiin ja yhteydenpitoon, joten itse en ole se "painostaja" suhteessamme.
Onko kenelläkään samantapaisia kokemuksia?! Tai muuta ei-tuomitsevaa vinkkiä!!?
Kirjoitan tarkoituksella sukupuolettomasti!
Oma tilanteeni on se, että olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo 15 vuotta ja lapsiakin on kaksi. Kuitenkin pitkään minusta on tuntunut että jotain puuttuu.
Tavatessamma ystäväpariskuntaamme (yhdessä 16 vuotta ja lapsia kolme) minusta aina tuntui, että jotain "syvempää" on tekeillä. Tunsin voimakasta yhteenkuuluvuudentunnetta ystäväpariskuntamme toiseen osapuoleen. Katseita vaihdoimme ja viestejä puolisoidemme tietämättä. Tavata meidän ei salassa pitänyt, kunnes kuitenkin tapasimme. Yksi asia johti toiseen ja nyt olemme rakastuneet toisiimme. Olemme tapailleet salassa jo 11 kuukautta.
Kumpikaan meistä ei ole halukas rikkomaan lapsiltamme koteja, vaikka avioliittomme tahoillamme ovatkin kulissia ja mukavuusalueella elämistä. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei välitä, vaikka jäisimme kiinni. Olemme tulleet rohkeimmiksi ja rohkeimmiksi. Kosketukset ohikulkiessa puolisoiden silmien edessä..tuntuu hyvältä.
On mahtavaa kerrankin olla tärkeä, haluttu ja huomioitu. Tiedämme, että arki tulee kaikkiin suhteisiin ja salasuhde pitää kipinän paremmin yllä. Kuitenkaan enää ei tunnu mikään riittävän. Haluaisimme vain olla toistemme kanssa. Toinen osapuoli on minua innokkaampi tapaamisiin ja yhteydenpitoon, joten itse en ole se "painostaja" suhteessamme.
Onko kenelläkään samantapaisia kokemuksia?! Tai muuta ei-tuomitsevaa vinkkiä!!?
Kirjoitan tarkoituksella sukupuolettomasti!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ai elämä valintoja täynnä ja sinä valitset petturin roolin.Petät koko perheesi.Toivottavasti syntisi kantavat hedelmää!
Jos te olette tilanteessa, missä mikään ei enää riitä, teidän tarvitsee pian tehdä asialle jotain. Mikäli teidän puolisonne yhtään haluavat nähdä missä mennään, te jäätte kiinni aika nopeasti. Jos päädytte eroon ennen kuin jäätte kiinni, erosta voi tulla siistimpi kuin jos jäätte kiinni sitä ennen.
Nyt kissat ja koirat pöydälle! En suosittele kiinnijäämistä vaan eroamista. Ensin toinen, sitten toinen. Ja olkaa hissukseen sen aikaa ja koittakaa nyt hyvänen aika pysyä erossa toisistanne sen aikaa että entiset on hoidettu pois. Sitte kun erot ovat selvät, olette vapaita tekemään mitä haluatte, samoin kuin exänne.
Eron voi hoitaa siististi tai likaisesti.
Jokaiseen parisuhteeseen tulee arki eli huuma haihtuu.
Vain naisilla on jotain "syvempää" tekeillä.. ei siis ole kovinkaan vaikea nähdä tekstistäsi oletko mies vai nainen.