Elämä on valintoja..

..vielä kun osaisi päättää mitä tekee.

Oma tilanteeni on se, että olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo 15 vuotta ja lapsiakin on kaksi. Kuitenkin pitkään minusta on tuntunut että jotain puuttuu.
Tavatessamma ystäväpariskuntaamme (yhdessä 16 vuotta ja lapsia kolme) minusta aina tuntui, että jotain "syvempää" on tekeillä. Tunsin voimakasta yhteenkuuluvuudentunnetta ystäväpariskuntamme toiseen osapuoleen. Katseita vaihdoimme ja viestejä puolisoidemme tietämättä. Tavata meidän ei salassa pitänyt, kunnes kuitenkin tapasimme. Yksi asia johti toiseen ja nyt olemme rakastuneet toisiimme. Olemme tapailleet salassa jo 11 kuukautta.
Kumpikaan meistä ei ole halukas rikkomaan lapsiltamme koteja, vaikka avioliittomme tahoillamme ovatkin kulissia ja mukavuusalueella elämistä. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei välitä, vaikka jäisimme kiinni. Olemme tulleet rohkeimmiksi ja rohkeimmiksi. Kosketukset ohikulkiessa puolisoiden silmien edessä..tuntuu hyvältä.
On mahtavaa kerrankin olla tärkeä, haluttu ja huomioitu. Tiedämme, että arki tulee kaikkiin suhteisiin ja salasuhde pitää kipinän paremmin yllä. Kuitenkaan enää ei tunnu mikään riittävän. Haluaisimme vain olla toistemme kanssa. Toinen osapuoli on minua innokkaampi tapaamisiin ja yhteydenpitoon, joten itse en ole se "painostaja" suhteessamme.

Onko kenelläkään samantapaisia kokemuksia?! Tai muuta ei-tuomitsevaa vinkkiä!!?
Kirjoitan tarkoituksella sukupuolettomasti!