Kysyisin mielipidettänne erään "ystäväni" suhteen.
Olemme tunteneet tämän henkilön kanssa lukiosta ja nyt opiskelemme kumpikin tahoillamme, samassa kaupungissa kuitenkin. Viime vuodet olemme olleet erittäin tiivisti yhteydessä ja olen auttanut ja kuunnellut ystävääni jos jonkinlaisissa murheissa.
Nyt emme kuitenkaan ole nähneet kolmeen kuukauteen ja syynä on yksinkertaisesti se, että hän löytänyt poikaystävän. Aluksi yritin soitella ja kysellä kuulumisia, mutta kun hän ei edes puhelimessa ehtinyt jutella, päätin antaa asian olla.
Kaiken huippu oli, kun vappuna olimme sopineet juhlivamme yhdessä, niin juuri kun olin lähdössä kotoa ystävä soittaa ja kysyy voitaisiinko nähdä hieman myöhemmin. Mikäs siinä ajattelin, käykää vaan tapaamassa kundin ystäviä ensin, voidaan nähdä sitten sen jälkeen. Kuitenkin joskus kymmenen aikaan paloi pinna ja laitoin viestin, että en jaksa enää lähteä mihinkään tähän aikaan. Meni se vappu sitten siinä. Tuskin oltaisiin nähty, vaikken olisi viestiä laittanutkaan.
Aloin vaan miettiä, että olenko liian herkkä, kun suutun moisesta vai olisiko pitänyt tehdä asialle jotain jo aikoja sitten...

Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole varma osaanko neuvoa, koska oma tilanteeni on hyvin pitkälle samanlainen, mutta en usko, että asialle olisi voinut tehdä mitään aiemminkaan. Nämä ihmiset ilmeisesti eivät tiedä mitä todellinen ystävyys on. Paha sellaista on ennakoida. Jos/kun "ystäväsi" jonakin päivänä eroaa poikaystävästään, toivon että olet tarpeeksi vahva kääntääksesi selkäsi hänelle niin kuin hän käänsi sinulle. Hyvää kesää!
itse tein samalla tavalla kun ystäväsi tekee nyt.menetin kaiken kun en pitänyt kenenkään yhteyttä kun olin niin rakastunut.mutta kun se päivä kun tuli että erosimme en tiennyt kenelle itkeä ketä haluaisi kuunnella mun ruikutusta.. ex-poikaystäväni lähti kaverini matkaan joten olen nyt ihan yksin..
olimme 2v yhdessä ja muutimme 2kk ennen eroa yhteen sitten hän vaan lähti toisen matkaan..tuntuu niin kurjalta!!
muista että sä olit se kuka otti yhteyttä ja kuka olisi halunut olla ystävä mutta älä väkisin yritä tykyttää itseäsi..kyllä hän vielä sulle soittaa..ainakin kun hänellä tulee ns.jotain ongelmia poikaystävän kanssa...päätä mitä sit sanot...
Jokainen joka on rakastunut joskus, tietää, että siinä tilassa ei tarvitse muita kuin sen yhden ihmisen vierelleen. Ystävät ja sukulaiset jäävät vähemmälle huomiolle väkisinkin kun ollaan sulauduttu yhteen sen rakkauden kohteen kanssa.
Se on ihan normaalia!
Ystävät palaavat taas tärkeinä kuvioihin kun rakastumisen sulautumisvaihe on ohi ja aletaan taas eriytyä yksilöiksi, elellen nyt rinnakkain sen uuden rakkaan kanssa.
Malta siis tovi, kyllä suakin kohta taas tarvitaan. : )
Sitäpä juuri tarkoitinkin. Eli ongelmana on se, että en haluaisi aina olla se, jolle soitetaan sitten kun ei ole ketään muuta kenelle soittaa tai kun ei ole muuta tekemistä.
Mä en jää odottamaan ketään. Oon päättänyt tehdä omia juttuja ja elää myös omaa elämää. Tästäkin on tullut hieman kinaa, koska kaveri olettaa minun kertovan kaikista menemisistäni, mutta hänen ja poikaystävän asiat eivät tietenkään kuulu minulle...
Olet oikeilla jäljillä. Yritä itsenäistyä. Eikä sun tarvi kaikkia asioitasi puhua. Asioistaan puhumisen päättää jokainen itse kenelle puhuu ja kenelle ei. Tapaamisistaan päättää jokainen itse. Ketä haluaa tavata ja ketä ei. Jos ystäväsi on ystävyytesi arvoinen niin odota kunnes pahin rakkaushuuma on ohi ja ole hänen ystävänsä edelleen. Ellei hän ole ystävyytesi arvoinen niin lemppaa hänet pikkuhiljaa kaveripiirisi ulkolaidoille.
Tarinan jo kerran raapustanu yhdelle palstalle ...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=639&posting=22000000003781920