Olen seurustellut erään miehen kanssa noin vuoden ajan. Kinaa on tullut monista asioista; mm. mies on valehdellut mulle joistakin asioista, jotka eivät käytännössä ole kovin vakavia mutta silti mulle epämiellyttäviä ja luottamusta heikentäviä. Hän lähti mm kaveriensa kanssa mökille ja vasta puolen vuoden kuluttua siitä sattui lipsahtamaan mökkireissustaan ja kävikin ilmi että hän oli siellä täysin toisten ihmisten kanssa kuin mitä mulle kertoi. On myös tullut ilmi, että hän on vaihdellut toisen naisen kanssa nroita minun tietämättäni. No tämän nron hän kännykästään poisti.
Miehellä on paljon naispuolisia kavereita. Eniten minua siinä ihmetyttää se, että hän ei kerro niistä minulle. Hän salailee puheluitaan eikä minun läsnäollessani näille ihmisille soittele jne mutta kertoo sitten kuka soitti jos kysyn. Itseäni ja luottamuksen rakentamista helpottaisi kummasti jos hän avoimesti kertoisi kavereistaan. Hän kertoo vain niistä asioista, jotka ovat hänelle "turvallisia", toisin sanoen tietää etteivät aiheuta meidän välille hankausta. En tiedä miten pitäisi suhtautua kaiken kaikkiaan ja miten pystyn mieheen luottamaan. Olemme käyneet aiheesta paljon keskustelua ja aina hän lupaa olla avoimempi asioistaan mutta tilanne ei tunnu liikkuvan mihinkään suuntaan.
Esiin tulleet naispuoliset ystävät hän joko kehuu maasta taivaisiin kivoiksi ja rempseiksi mutta toisaalta sanoo etteivät ne ole hänelle niin tärkeitä kuin minä. Eräs nainen soittelee hänelle vain humalassa, enkä ymmärrä miksi tällaiseen ihmiseen tarvitsee pitää yhteyttä kun suhteella ei ole muuta sisältöä. Mies on myös pitänyt yhteyttä exäänsä suhteemme aikana puhelimitse eikä suostu poistamaan nroja kännystä. Kuulema mukava välillä kysellä kuulumisia..
Hän pitää minua kovin kapeakatseisena ihmisenä kun en ymmärrä tällaistä käytöstä. Hänestä on merkillistä ettei voi vastakkaisen sukuupuolen kanssa kaveri. Toisaalta ymmärrän kaveruuden, mutta en ymmärrä miksi niitä pitää pitää minulta salassa.. tuntuu että tästä ei ole enää porttia jatkamiseen eikä jaksaisi aina vain ymmärtää ja sietää :(
Luottamuspula!
3
223
Vastaukset
- niinpä_
Jos salassa täytyy puuhailla, niin ei ole puhtaat jauhot pussissa. Näin se valitettavasti yleensä menee. :/
- ei ole arvoisesi..
Miehesi pitää sinua pilkkanaan, puhuu vain ettet ymmärrä ja olet tiukkis, jotta et olisi hänen toiminnan tiellään. Hän voi jopa pettää sinua, tai ei ainakaan arvosta sinua kovinkaan suuresti. Olet hänelle yksi arpa muiden joukossa, se on erittäin harmillista, sillä tiedän, kuinka tuollaiset tilanteet satuttavat. Toivottavasti sinäkin löydät hyvän ja luotettavan miehen.
- tgregtraege
Ootko tullut ajatelleeksi, että salailee asioita siksi, ettei halua kuunnella huutoasi? Voisi tietysti sun mieliksesi luopua noista naiskavereistaan - mutta ajattelee varmasti kuten moni muukin, että mistäs sitten seuraavaksi keksit häntä vaatia luopumaan?
Yksi kysymys heräsi: puhut puheluista ja viestittelyistä - mutta mites on sen laita, että tapaileeko mies sinulta salaa näitä naiskavereita? Alussa kerroit jostain mökkireissusta, mutta mites muutoin?
Mulla on serkkupoika, joka on luultavasti paljon samaa maata kuin miehesi. "Osaa" olla naisten kanssa, no on hänellä miespuolisia kavereitakin. Avovaimonsa lähinnä naureskelee serkun "muille tyttöystäville" - heillä on luottamus kunnossa eikä avovaimo koe miehensä naiskavereita uhkana heidän parisuhteelleen. Kerran hänelle sanoinkin, että on ihailtavan suvaitsevainen näiden "jonnien" ja "sannojen" suhteen - naurahti, että kai hän sen ymmärtää, miten mukava mies hänen miehensä on, mutta hänen kanssaan elää eikä noiden kavereidensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778