Erosin viime syksynä. Kyseessä ei ole lasteni isä vaan uusi mies. Hän on narsisti. Piste yhteiselämälle tuli ,kun jouduin soittamaan poikani rippi-iltana poliisit kotiimme miehen riehumisen takia.
Jollei siinä miehessä asuisi se iso piru, olisi hän täydellinen unelmieni mies! Yritettiin alkuun pitää yhteyksiä omista asunnoista erilleen muuttamisen jälkeen , mutta aina tietyn ajoin tuli jostain sanomista ja viimeisen kerran veti minun lapset siihen mukaan ihan syyttä suotta. Silloin riitti!
Laittoi tuossa muutama viikko sitten viestiä, johon vastasin kehottamalla elämään omaa elämää, kuten minäkin teen. Uudet tuulet puhaltaa toisaalla... Siihen ei ole tullut mitään kommenttia, ei vastausta.
Asutaan samassa talossa epäonneksi! Harvoin kuitenkin nähdään, kun elämän aikataulut on erilaiset.
Nyt, kun on pari kk ollut hyvin hiljaista, alkaa minua ahdistamaan. Ikävä on ihan mieletön. Tekis mieli laittaa viestiä, mennä koputtaa oveen, mitä tahansa kontaktia. Mietin päivittäin jatkuvasti, kaipaakohan hän minua, olenko vielä hellyttelynimellä hänen puhelimessa vai olenko ollenkaan? Katseleeko hän muita vai olenko vielä hänen mielessä ainoana?
En jaksa ymmärtää, miksi kaipaan häntä niin paljon, kun ajattelee, mitä hän on minulle ja lapsilleni tehnyt ja sanonut!! Vielä kun siihen päälle laskee hänen alkoholinkäytön..
Minua piirittää uusi mies, mutta en pysty vastaamaan hänelle samalla mitalla. Huomaan, että hänellä on tunteita minua kohtaan, jotka syvenee vaan ja minua ahdistaa! Hän tietää tilanteeni, eroni, syyt siihen, ikäväni ym. Silti hän jaksaa joka päivä olla vierellä, kun siihen suostun.
Olen itselleni jatkuvasti niin vihainen näistä ajatuksista. Miksi en pysty unohtamaan tuota sairasta ihmistä!?!
Jollei siinä miehessä asuisi se iso piru, olisi hän täydellinen unelmieni mies! Yritettiin alkuun pitää yhteyksiä omista asunnoista erilleen muuttamisen jälkeen , mutta aina tietyn ajoin tuli jostain sanomista ja viimeisen kerran veti minun lapset siihen mukaan ihan syyttä suotta. Silloin riitti!
Laittoi tuossa muutama viikko sitten viestiä, johon vastasin kehottamalla elämään omaa elämää, kuten minäkin teen. Uudet tuulet puhaltaa toisaalla... Siihen ei ole tullut mitään kommenttia, ei vastausta.
Asutaan samassa talossa epäonneksi! Harvoin kuitenkin nähdään, kun elämän aikataulut on erilaiset.
Nyt, kun on pari kk ollut hyvin hiljaista, alkaa minua ahdistamaan. Ikävä on ihan mieletön. Tekis mieli laittaa viestiä, mennä koputtaa oveen, mitä tahansa kontaktia. Mietin päivittäin jatkuvasti, kaipaakohan hän minua, olenko vielä hellyttelynimellä hänen puhelimessa vai olenko ollenkaan? Katseleeko hän muita vai olenko vielä hänen mielessä ainoana?
En jaksa ymmärtää, miksi kaipaan häntä niin paljon, kun ajattelee, mitä hän on minulle ja lapsilleni tehnyt ja sanonut!! Vielä kun siihen päälle laskee hänen alkoholinkäytön..
Minua piirittää uusi mies, mutta en pysty vastaamaan hänelle samalla mitalla. Huomaan, että hänellä on tunteita minua kohtaan, jotka syvenee vaan ja minua ahdistaa! Hän tietää tilanteeni, eroni, syyt siihen, ikäväni ym. Silti hän jaksaa joka päivä olla vierellä, kun siihen suostun.
Olen itselleni jatkuvasti niin vihainen näistä ajatuksista. Miksi en pysty unohtamaan tuota sairasta ihmistä!?!
Vastaukset 11
Vanhimmat
"aika kultaa muistot"? Älä unohda niitä huonoja puolia ja ahdistusta mitä koit.. kirjoita ne vaikka paperille?
Mielestäni et myöskään ole valmis uuteen suhteeseen. Kannattaisiko ottaa aika lisä? Käy ensiksi erosi läpi, ennenkuin etsit uutta.. Muuten palanen ex-suhteesta kulkeutuu uuteen suhteeseen.. ajan myötä silmäsikin ovat avoimemmat ettet törmää vastaavaan mieheen uudelleen?
Tiedän kyllä tunteen. Itselläni kävi niin, että eksäni halusi minut jättää. Hän oli kokenut aikaisemmissa suhteissa kaikenlaista. Sanoi myös minulle asioita mistä en pitänyt. Tuli masentuneeksi ja aloimme sen takia riidellä asioista aika paljon. Hän jätti ja nyt on kulunut 2kk ja hän on aloittanut uuden vakavan suhteen. Itsellä on vielä paljonkin tunteita häntä kohtaan. Olisin ehkä halunnut yrittää uudestaan. Ne tunteet on vain käytävä läpi ennen ku tosiaan voi mennä uuteen suhteeseen. Toisilla se näköjään onnistuu helpoimmin ku toisilla
Aika kun ei kultaa muistoja. Muistan kaikki huonot jutut, myös hyvät, joita kaipaan! Minulla on tallessa kaikki inhottavat viestit, joita luen, kun oikein ahdistaa ja hieman helpottaa. Käyn asioita ystäväni kanssa läpi ja ihmetellään, miten vielä kaipaan kaiken jälkeen sitä... Mutta KAIPAAN!! Olen täysi idiootti, mutta en voi asialle mitään.
Rikkonaiselle naiselle sellaiset terveiset, että narsistit ovat juurikin tuollaisia, kuin kuvailemasi mies. Narsisti osaa teeskennellä olevansa varsinainen lutunen hurmuri, mutta kun se kuori ei pysy päällä pitkään. Hän on onnistunut kietomaan sinut tuohon tunteeseen ja tavallaan elät vielä hänen kanssaan mielessäsi, vaikka ette fyysisesti enää ole yhdessä. Se kun kerran pääsi elämääsi.
Tuohon ei auta kuin aika. Kirjoita vaikka hänelle kirje, jossa on kaikki mitä haluat sanoa. Joskus se auttaa. Älä kuitenkaan lähetä kirjettä, älä missään tapauksessa. Polta se kirje uunissa tms. Pääasia että olet kirjoittanut tunteesi paperille.
Aika kyllä tulee helpottamaan tuskaasi, paljon on työtä tehtävänä, mutta tie vie eteenpäin.
Tuossa kaikki natsaa. Elän narsistin kanssa, ja olen saanut varoituksia.
Nyt taas kaikki on ihan paskaa. Mutta kun kirjoittaa tunteistaan , tai puhuu niistä hyvälle ystävälle, se auttaa. Niin mullakin, häpeän vaan sita kun en 2-3 vuotta ottanut opiksi kaikkea varoitusta, ny taas mättää.
Ja kaikki on vaikeampaa. Naiset, olkaa vahvoja !
onko koskaan tullut mieleesi että lapsesi kaipaavat sinua paljon enemmän kuin tuo mies?
Oletko koskaan ajatellut että varastat lapsiltasi tuohon miheen kaytetyn ajan ja tunteet. Tuo huolenpito kuuluu lapsillesi!
Mitä väärää näet elää rauhassa lastesi kanssa, ilman jatkuvia huorakumppaneita? Miksi sinä huolellisesti ja harkiten tuhlaat ajatuksesi ja käytoksesi typeryyteen?
sama juttu täällä rikkinäinen nainen! Kaipaan mielettomasti miestä joka viikottain haukkui minut kaikilla mahdollisilla sanoilla. En ymmärrä itseäni. Tiedän että suhde oli liian vaikea eikä se olisi siitä parantunut millään.Katkeruus ja ikävä painaa sekä mustasukkaisuus.miten ihmessä tästä pääsee eroon.en halua olla tälläinen. Järki ja tunteet puhuvat täysin eri kieltä.
Hei
Voi kun kuulostaa niin tutulta. Minun entinen ei ehkä puhtaasti ollut narsisti, mutta persoonaltaan hyvin lukkoinen kanssakäymisiin, vuorovaikutukseen. Keskusteluista ei tullut mitään, arvotelua kyllä millainen olin ja miten minun kertomani tuntemukset/ tuntee olivat vääriä.. niitä olisi pitänyt pyytää anteeksi. Tukea en saanut, kaikki muut menivät edelle. En tiennyt mikä minun roolini/asemani suhteessa oli. Muuta kuin se, että itsestäänselvyys oli minun olemassaolo ja minulle saattoi kiukutella jos hän ei saanut haluamaansa minulta tai en käyttäytynyt niin kuin hänen mielestään olisi ollut oikein.
Kerroin itsestäni kaiken, joita sitten käytti hyväksi loukatakseen minua. Yritin opetella kertomaan ja puhumaan rakentavasti, opettelin antamaan aikaa asioden sulattamiseen, kerroin miltä minusta tuntuu, itkin, huusinkin joskus... vastassa oli vain olueen takertuva, mököttävä miehen retale sohvan nurkassa katselemassa elokuvia tai tietokoneeseen uppoutuen, poistaen muun maailman ympäriltään. Masennusta, jo suhteen alussa... Kertoi kuinka lääkitys esti häntä tuntemasta aidosti.. halusi lopettaa lääkityksen.. tuin.. mutta erotessa syy olikin minun, että hän masentui uudelleen.
Itse huomasin samoja oireita.. mitään ei kiinnostanut, en enää lenkkeillyt omien lapsien kanssa.. kotona ei huvittanut tehdä mitään.. sai miettiä että millä tuulella ollaan aamusta.. ja jos illalla olisi halunnut keskustella, joko halusi olla rauhassa television äärellä tai sänkyyn tullessa halusi vain nukkua.. ja siitä myös sota ja syyllistäminen. Yritin hakea apua pienistä järjestetyistä tilaisuuksista, jotta ymmärrystä uusperheen toimintaa saisi... toiselle kertaa ei kiukuspäissään lähtenytkään.. kun minä olin "kiukutellut". Sukujuhliin päätti olla lähtemättä samalla syyllä.. kyseisenä aamuna ilmoittaen.
Elimme niin eri maailmaa, jatkuvasti törmäilyä siihen miten erilaisa olimme.. odotukset sekä toiveet parisuhteelta,ei liki mitään yhteistä... Kaikki tämä patoutuma purkautui pahoinpitelynä... jonka hän koki helpottavana. Kuukauden asui vielä saman katon alla.. popsien rauhoittavia ja masennulääkkeitä. Itse olin totaalisen hajalla, yritin jotenkin pysyä hengissä lasten vuoksi. Tämän kk aikana, häneltä sain kuulla vaikka mitä.. vuoroin haukuntaa ja oikeutusta teolleen, toisinaan valitusta kuinka hän pääsee minusta eroon.. että häntä koskee. Uhkasi tänä aikana pari kertaa ottaa itseltään hengen, olisin ollut valmis valvomaan vierellä, tosin siitä syystä että sitä en olisi ikinä antanut anteeksi, että se miten sotki lapsieni elämän olisi siihen vielä tarvinnut kutsua poliisi ja ambulanssi asuntoon.
Itse taustalla perheväkivaltaa ja alkoholismia nähneenä, joskus todennut että minua lyödään vain kerran jos se eteen tulee. Ja en koskaan ymmärtänyt miksi äitini oli aamutuimaan poliisiaseman nurkilla vastassa kun hakkaavaa puolisoa sieltä laskettiin pois... Nyt tavallaan ymmärrän tuon ihmissuhteen vaikutuksen, miten se voi muuttaa todella sen että järki ja tunteet eivät kulje vierekkäin.
Minäkin kaipaan tuota paskiaista. Vaikka mitään hyvää en osaa enää hänestä sanoa. Pystyy hän yhä loukkaamaan teoillaan, sanoillaan, välinpitämättömyydellään. Hetkittäin olen laittamassa hänelle viestiä.. peruutan sen... tekee mieli kirjoittaa.. laitan sen roskiin.. poistan yhteystiedot puhelimesta.. muistan kuitenkin numeron.. ja tämän kaiken keskellä kiroan itseni alimpaan helvettiin!! Miksi kaipaan tätä ihmistä??!! En kaipaa sitä suhdetta, vaan jotain siitä ihmisestä, sitä hymyä (joka todellakin oli harvoin).. Vai kaipaanko tyhjyyden tilalle sitä jotain, vaikka se olisikin pahempaa kuin ilman oleminen? En pelkää olla yksin tai no lasten kanssa. On hyvä olla, helpompi hengittää, ei tarvitse miettiä toisen mielentilaa, mitä uskaltaa sanoa tai jos haluaa lähteä johonkin niin voidaan lasten kanssa lähteä, ilman että siitä tehdään vallatonta numeroa.
Ja todella aamuisin herätessä, iltaisin hiljaisuuteen rauhoittuessa.. se on mielessä, miten nämä ajatukset saa pois.. Vain aika voi auttaa, ja sillin kun toivoo että aika kuluisi nopeammin, se matalee.
Voimia kaikille samankaltaisten tunteiden kanssa painiville kovasti!
Onneksi olkoon, että olette päässeet eoon, ja itse tiedän kun koin myös parisuhteessa samantapaista.
Yksinäisyys ei saa olla sellainen syy, että alkaa pilaamaan elämäänsä alkoholistin tai väkivaltaisen takia.
Hei rikkonainen Nainen!!
Itselläni samanlainen suhde takana narsisti mieheen.
Ikävöin häntä edelleen vaikka erostamme on noin puoli vuotta.
Ja vaikka hän aiheutti minulle niin paljon kärsimystä ja oli kuin piru.
Hän olisi muuten myös unelmien mies!
Uuden parisuhteen aloittaminen tuntuu todella utopistiselta.
Olen hukassa, myös minulla on tunteita entiseen narsisti mieheeni.
Miksi hän oli niin hurmaava mies ja samalla niin paha??
Miksi en saa häntä mielestäni?
Lainaapa kirjastosta kirja "jälleenrakennus"-bruce fisher. hyvä kirja ja antaa aihetta ajattelemaan asioita ja löytämään vastauksia.