Viime ilta lähti ihan käsistä, äitini on ollut ilta vuorossa koko viikon ja samalla purkanut pahaa oloansa muihin, kuten tavallista. Hän huusi minulle koko ajan ja väitti kaikkea ihmeellisiä ja hatusta vedettyjä asioita. esim. että poikaystäväni alistaa minua ja esitän aikuista ja vihaan perhettäni jne. samalla hän haukku varmaan kaikilla nimillä poikaystävääni. Kuunneltuani varmasti ainakin puoli tuntia hänen huutamistaan. Heitin lasin lattialle (joka ei mennyt rikki)
Äiti raivostui ja rymisteli huoneeseeni ja tarttui ranteiseeni kiinni. Varoitin että jos hän ei lopeta haukkumista niin, välittämättä siitä että hän on äitini, lyön häntä. (Puhuminen ei auttanut koska hän huusi päälle ja sanoi ettei häntä kiinnosta kuunnella) Oikeasti en olisi lyönyt häntä, onhan hän äitini ja en lyö ketään koska pelkään että minusta tulee isäni kaltainen. Mutta sitten äiti alkoi uudestaan (tahallen provosoiden että saisi minut suuttumaan) . Hän alkoi "demonstroimaan" sitä kun poikaystäväni oli kerran lyönyt oveen minun ja hänen riitansa takia. Ja alkoi väittää että hän olisi ylpeänä tullut äidilleni esittämään kuinka hän oli hakannut seinää. Ja kuulemma siten alistanut ja traumatisoinut minua.
Samalla tuli taas ryöppy lisää haukkuma sanoja (läski yms) ja mulla vaan napsahti ja läimäytin äitiäni olkapäähän (luultavammin niin hiljaa ettei se edes sattunut, kuten jo sanoin en käytä väkivaltaa) Äitini tarttui uudelleen ranteistani (tämän jälkeinen kohta on hieman epäselvä vaikka tapahtui eilen. kärsin luultavammin sellaisesta että ikävät asiat suljen ulos ja muistan vain palasia) kuitenkin olin selälläni sängyllä ja äiti puristi edelleen ranteitani. Samalla hän sanoi: "Haluatko nähdä miltä tuntuu kun pää lyödään seinään niin ettää tulee verta!", hänen ilmeensä oli ihan psykoottisen näköinen. En tunnistanut äitiäni sieltä alta. Aloin tietenkin riuhtomaan ja potkimaan sillä käteni oli "sidotut" enkä pystynyt puolustautumaan. Samalla isäpuoleni tulee huoneeseen ja tulee puolustamaan äitiäni ja tarttuu toiseen käteeni ja jalkoihini ja käskee minua rauhoittumaan. Huudan hänelle että mitä äiti oli juuri sanonut. Ja sitten äiti väittää ettei sanonut mitään sinne päinkään vaan piti minusta kiinni koska löin häntä. Riuhdoin itseäni irti (minua pidettiin niinkuin pakko paitaan laitettavaa hullua) ja äiti ja isäpuoleni puristivat ranteitani niin lujaa että valitin kipua. Äitini sanoi että ainakin tiedän miltä tuntuu.
Pääsin pois ja sanoin soittavani poliisille johon äiti vastasi: "Soita vaan, odotankin että soitat että päästään susta eroon"
Välissä taphatui kaikkea huutamista yms. ja äiti muunmuassa sanoi että minun pitäisi mennä hoitoon jne. (Vaikka todellisuudessa äidilläni on jonkin näköisiä jälkisiä traumoja joita hän purkaa minuun. Hän usein sanoo että olen kuin isäni jos en tule kotiin 8:lta vaan yhdeksältä.)
Olen 2 kertaa jo karannut kotoa ja kaikki vain sanovat että minun täytyy vaan kestää siihen asti kunnes olen 18. (olen siis 16 ja täytän joulukuussa 17)
Poikaystävämi on ainoa syy miksen ole jo tappanut itseäni (masennus aiheuttaa tälläisiä tunteita ja jotka äiti vahvistaa huutamalla ja pahoittamalla mieltäni)
Muutamia esimerkkejä äidin sanoista minulle:
1. minua ei sinun ja poikaystäväsi naimiset kiinnosta (kun sanoin etten halua kertoa KAIKKIA asioitani)
2. Niin ei ole kotona hyvä olla kun ei ole paljas munanen mies sängyssä
3. Sitten kohta tullaan äidille itkemään maha pystyssä "mitä nyt teen"
4. (aiheesta lisää) Meinaatko ruveta pulauttelemaan lapsia heti yläasteen jälkeen ei hätää sossusta saa rahaa
5. siellä makaat vaan kaikki päivät ja katot salkkareita nauhalta (tosi asiassa katson päivän salkkarit)
6. ei ole omena pudonnut kauaksi puusta (= olet samanlainen kuin isäsi)
7. sä leikit kuule hengelläs
8. ( esitän aikuista kun otin julisteita pois seinältä joista en tykännyt, seinälle jäi vielä Liisa ihmemaassa ja Vampire diaries)
9. ja eilinen mee hoitoon ja et se pistää mut joka viikonloppu sijaiskotiin, kun oon niin hirvee lapsi.
Kysymys siis kuuluu: Mitä minun pitäisi tehdä? Jos menen sijaiskotiin en välttämättä näe enää koskaan poikaystävääni tai muutenkin vain muutaman tunnin viikossa. Jos jään kotiin sekoan lopullisesti (itkin koko viime yön koska tunsin itseni "raiskatuksi ja alistetuksi". Olen tehnyt kaiken minkä äiti on halunnut ja pyytänyt. (äiti keksii aina lisää ja kiristää viikonlopuilla= jotka ovat minulle tärkeimpiä kuin mikään muu sillä saan olla yötä poikaystävälläni ja koska en saa edes rahaa) Joten olen siis yrittänyt ratkaista tilannetta itse.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Poden syyllisyyttä niin äitiäni kuin isääni kohtaan. En henkisesti jaksa kuitenkaan enää mutten tahdo mitään pahaakaan. En vain voi uskoa että ennen niin ihana äitini on seonnut. Päässäni pyörii jatkuvasti vain kuva hulluksi muuttuneesta äidistä joka ei välttämättä edes tajua mitä tekee.
Äitini pyysi anteeksi mutten vain pysty antamaan (vaikka itse häntä läimäytynkin nurkkaan ajattuna)
Asiat on muuttuneet niin pahaksi että ajatuksin siitä että illalla täytyy mennä kotiin ja toivoa ettei hän ole taas huonolla tuulella.
Olen surullinen ettei minulla ole enää ätiiä eikä koskaan ole ollut isää. Tahtoisin kertoa asiasta mutta pelkään menettäväni sisarukseni, ystäväni ja poikäystäväni.
Kertokaa mitä minun pitäisi tehdä sillä huomenna minulla on aika Valkeakosin mielenterveys klinikalle joten siellä olisi mahdollisuus.
Perheside on sitonut minua tähän asti pitämään suuni kiinni mutta äitini tarvitsee apua eikä ole oikein ettei hän joudu vastaamaan teoistaan.
Luin vasta äsken kirjoituksesi. Saitko apua. Olet vielä lapsi. Sinun pitää saada apua itsellesi ensin ja vasta sitte äidillesi. Äitisihän on selvästi sairas ihminen. Ei sinun tarvi kantaa vastuuta äidistäsi vaan päin vastoin. Aikuisen ihmisen pitää kantaa vastuu lapsestaan, mutta jos äitisi ei siihen kykene, vaan tuottaa sulle ongelmia,niin hae ammatti apua. He toivottavasti osaavaat kertoa sinulle, mikä on sun parhaaks ja sun etus. Älä ajattele että sä hylkäät äitis. Sun pitää saada ensin itses kuntoon ennenko voit auttaa äitiäs .
noita tarinoitasi?
Te olette siis väkivältaisia koko perhe, Pihalla_ 29.4.2011 01:04
Kerro seuraavaksi vaikka isovanhemmistasi ja sitten tenavista.
Ota yhteyttä turvakotiin, sinun ei tarvitse sietää henkistä ja fyysistä väkivaltaa äidiltäsi ja isäpuoleltasi. Olet jo sen ikäinen, että voit esim. muuttaa opiskelemaan vaikkapa opiskelupaikkakunnan asuntolaan tms. Yritä muuttaa pois, se on rankkaa, mutta helpottavaa.
Muista että olet arvokas sellaisena kuin olet, kenelläkään ei ole oikeus pahoinpidellä sinua henkisesti tai fyysisestikään, nämä ovat molemmat pahoja asioita. Ota yhteyttä sosiaalitoimeen, he ovat siellä sinua auttamassa, ei sijoittamassa kauas pois :)
Tsemppiä!