Esimerkki tapaus.
Mies petti naista A exänsä eli naisen B kanssa.
Asiasta on nyt yritetty päästä yli ja luottamusta rakentaa.
Miehellä oli hoidettavanaan paperiasioita exä B:n kanssa. Mentyään exB:n luo mies laittoi puhelimensa äänettömälle,jotta exB ei loukkaantuisi siitä, että nykyinen A ottaisi yhteyttä mieheen hänen eli B:n läsnäollessaan.
A loukkaantui tietysti tästä toimenpiteestä ja koki, että hänen tunteitaan ei huomioida eikä luottamusta myöskään rakennetta tällaisella toiminnalla. Koki, että mies asetti exB:n tunteet hänen edelleen , silläkin uhalla, että loukkaa nykyistä kumppaniaan A.ta ja nakertaa jo ennestään heikkoa luottamusta.
A teilattiin hulluksi. B:n taholta. Ja miehen mukaan A.n olisi pitänyt sanomattakin ymmärtää olla tekstailematta/soittamatta kun hän on B:n luona???
A :n mielestä mies on kohtuuton. JA typerä.
ExB taas oli kovin loukkaantunut, että hänen ex-miehensä puhelin oli päällä, sillä he olivat hänen asunnollaan ja hän koki reviirinsä loukatuksi, koska exälle sattui soittamaan tämä nykyinen hänen asunnollensa???
A teilasi B:n hulluksi.
Siis kellä tässä nyt pahiten viiraa??
A:lla, joka on niin typerä, että kaiken jo kokemansa jälkeen suostuu tällaiseen kohteluun.
B:llä, joka puhuu omasta reviiristään , jossa ei saa exän kännykkä olla päällä. Tai mitä?? Pahat henget tulevat puhelimen kautta hänen asuntoonsa?? :)
Miehellä, joka vanhan suhteen kustannuksella loukkaa toistuvastu tätä uutta suhdettaan?
Mielipiteitä kiitos.
Kellä viiraa?
13
144
Vastaukset
- JonneNalli
Sanoisin että kaikilla kolmella. A:n tulisi lähteä tosta suhteesta ja nopeasti. B:n tulisi hakea mielenterveydellistä apua ettei sekoa reviirillään puhelinsoitoista ja tämän miehen olisi kai syytä pysytellä ihan yksin.
- nyksällä viiraa
Jos mies selvittelee asioita exänsä kanssa, ei sinne soitella. Varsinkin jos tietää, että missä mies on. Ihan pimee ajatuskin. kai sitä voi olla pienen hetken roikkumatta toisen lahkeessa. Ja sitä paitsi, mun mielestä jokaisella ihmisellä on oikeus määrittää aivan itse milloin on tavoitettavissa.
Jos exät ovat sopineet tapaamisen, minusta on ihan kohtuullista odottaa, että se tapaaminen voidaan viedä läpi ilman häiriöitä ja jatkuvia puheluita tona odottavalta nyxältä. Kyllä mua ainakin korpeaisi tosi rankasti jos tarkoitus on puhua paperiasioista, esim omaisuuden jaosta ja nykxä keskeyttelisi koko ajan viesteillään ja puheluilla.
Eli päätös on se, että nyxä on pikkuprinsessa ja kakara. Mies kunnioittaa edes jollain tavalla exäänsä kun haluaa rauhoittaa tapaamisen. Exällä on myös oikeus odottaa sovitun tapaamisen sujuvan häiriöittä. Siksihän ne sovitaan etukäteen.- Marika66
Tosiaan, huomasitko, että exät olivat pettäneet tota nyksää keskenään? Ja missä luki, että se nyksä ois sinne soitellut tai tekstaillut jatkuvasti?
Tossa oot oikeessa, se kunnioittaa exäänsä, mutta ei nyksäänsä ja exä ei taas kunnioita yhtään ketään.
Nyksän virhe tosiaan on, että ees suotta soittelee tommoselle vässykälle. Soittelis jollekin kunnon miehelle, joka ei petä, ei hengaile exänsä kanssa saati siellä vaientele puhelintaan. - TeeeKoooo
Em kirjoittaja on selkeesti exä:) Jos nyxä on pikkuprinsessa ja kakara, niin mikä tää exä on kun sitä ahdistaa niin saatanasti , jos sen EXÄN puhelin sattuu soimaan ? Taitaa olla vielä pahasti koukussa mieheen, jos noin hemmetisti rassaa jonkun nyxän soittelut:)))
Kait se nyt on ihan normaalia, että parisuhteessa olevat ihmiset heittävät toisiaan tekstarilla tai soittavat, jos jotain asiaa on?? Vai eikö kirjoittajan mielestä?
Kyllähän se on epänormaalia, jos yksi puhelu tai tekstiviesti saa exän sekaisin.
Pitäis muistaa aina, että EX on EX SYYSTÄ. Eikä sillä oo enää sanansijaa kuka sille ex-kumppanille soittelee tai textailee, olipa sitten kenen reviirillä tahansa.
Ja kyllähän tossa kuviossa toi äijä on ihan luuseri.
Mielipide: A lähtee lätkimään ja etsiin paremman MIEHEN.
B ja exä voivat jatkaa sairaita "älä vastaa puhelimeesi mun reviirillä" leikkejään ihan keskenään.
Buahahhahahhaaa. Onneks mulla on tervejärkisiä exiä. - prinsessa vantaalta
Huom: Nyxä ei Nykxä. =DDDDDD
Tää on niin tuttua tekstiä, että tulee varmaan jostain päijät-hämeen perukoilta:)) - ed, ei osaa lukea
No juu. Kyllähän ruo sisälukutaito hieman kramppas tossa A B C -kuviossa. Jäi sivuun tuo aloituslause. Eipä se silti muuta sitä ajatustani, että jos asioita hoidellaan, ja siihen on varattu aikaa ja homma sovittu etukäteen, niin kyllä se tilanne pitää rauhoittaa.
Kun mun mies petti mua, halusin myös itse, että setvii itse sotkunsa loppuun kakkosensa kanssa. Rauhassa ja niin, ettei asiaan tarvitse palata joka mutkassa. Kuten siihen asti oli mennyt; jatkuvia tekstareita , puheluita ym. Ei olisi tullut mieleenikään soitella perään sen tapaamisen aikana kun kerran olin siihen itse suostunut, ja sitä myös vaatinut. Sen verran se kauppareissulla saatu ajatus makkarakastikkeesta pystyi odottamaan ;)
Ja oikeasti, ainakin minä pidän oikeutenani päättää, että milloin vastaan puhelimeen. En ole koko maailman tavoitettavana 24/vrk. Joku yksityisyys ja päätäntävalta täytyy olla. Ainakin mun mielestä. Toisinkin saa ajatella. - nyksällä se on
ed, ei osaa lukea kirjoitti:
No juu. Kyllähän ruo sisälukutaito hieman kramppas tossa A B C -kuviossa. Jäi sivuun tuo aloituslause. Eipä se silti muuta sitä ajatustani, että jos asioita hoidellaan, ja siihen on varattu aikaa ja homma sovittu etukäteen, niin kyllä se tilanne pitää rauhoittaa.
Kun mun mies petti mua, halusin myös itse, että setvii itse sotkunsa loppuun kakkosensa kanssa. Rauhassa ja niin, ettei asiaan tarvitse palata joka mutkassa. Kuten siihen asti oli mennyt; jatkuvia tekstareita , puheluita ym. Ei olisi tullut mieleenikään soitella perään sen tapaamisen aikana kun kerran olin siihen itse suostunut, ja sitä myös vaatinut. Sen verran se kauppareissulla saatu ajatus makkarakastikkeesta pystyi odottamaan ;)
Ja oikeasti, ainakin minä pidän oikeutenani päättää, että milloin vastaan puhelimeen. En ole koko maailman tavoitettavana 24/vrk. Joku yksityisyys ja päätäntävalta täytyy olla. Ainakin mun mielestä. Toisinkin saa ajatella.Meni vikaan. olen siis ed joka kirjoitti aiemmin että nyksällä viiraa, siis juu nyksällä, hämeestä ollaan....ihan perukoilta melkein.
- NikoSilen
ed, ei osaa lukea kirjoitti:
No juu. Kyllähän ruo sisälukutaito hieman kramppas tossa A B C -kuviossa. Jäi sivuun tuo aloituslause. Eipä se silti muuta sitä ajatustani, että jos asioita hoidellaan, ja siihen on varattu aikaa ja homma sovittu etukäteen, niin kyllä se tilanne pitää rauhoittaa.
Kun mun mies petti mua, halusin myös itse, että setvii itse sotkunsa loppuun kakkosensa kanssa. Rauhassa ja niin, ettei asiaan tarvitse palata joka mutkassa. Kuten siihen asti oli mennyt; jatkuvia tekstareita , puheluita ym. Ei olisi tullut mieleenikään soitella perään sen tapaamisen aikana kun kerran olin siihen itse suostunut, ja sitä myös vaatinut. Sen verran se kauppareissulla saatu ajatus makkarakastikkeesta pystyi odottamaan ;)
Ja oikeasti, ainakin minä pidän oikeutenani päättää, että milloin vastaan puhelimeen. En ole koko maailman tavoitettavana 24/vrk. Joku yksityisyys ja päätäntävalta täytyy olla. Ainakin mun mielestä. Toisinkin saa ajatella.No nimenomaan. JA tässä kuviossa se päätäntävalta kaikkien puheluiden suhteen tuntuu olevan exällä rouva B, jota luuseri ex miehensä myötäilee:)
Nyksä- ota jalat allesi. Nää exät on näköjään ihan sairaita. - ..........
ed, ei osaa lukea kirjoitti:
No juu. Kyllähän ruo sisälukutaito hieman kramppas tossa A B C -kuviossa. Jäi sivuun tuo aloituslause. Eipä se silti muuta sitä ajatustani, että jos asioita hoidellaan, ja siihen on varattu aikaa ja homma sovittu etukäteen, niin kyllä se tilanne pitää rauhoittaa.
Kun mun mies petti mua, halusin myös itse, että setvii itse sotkunsa loppuun kakkosensa kanssa. Rauhassa ja niin, ettei asiaan tarvitse palata joka mutkassa. Kuten siihen asti oli mennyt; jatkuvia tekstareita , puheluita ym. Ei olisi tullut mieleenikään soitella perään sen tapaamisen aikana kun kerran olin siihen itse suostunut, ja sitä myös vaatinut. Sen verran se kauppareissulla saatu ajatus makkarakastikkeesta pystyi odottamaan ;)
Ja oikeasti, ainakin minä pidän oikeutenani päättää, että milloin vastaan puhelimeen. En ole koko maailman tavoitettavana 24/vrk. Joku yksityisyys ja päätäntävalta täytyy olla. Ainakin mun mielestä. Toisinkin saa ajatella.Aijaa, "ed, ei osaa lukea" sanon sellaisen asian että jos mun mies pettäisi mua ja sen jälkeen vielä vaatisi että mun pitäisi antaa rauhassa hänen rauhassa selvitellä asioita pettäjäkumppaninsa kanssa niin jättäisin koko miehen. Mitä ihmeen selvittämistä nykyisen pitäisi katella? Kaikenlaisiksi ovimatoiksi sitä suostutaankin. Oikeesti, sun miehen pitäisi pyytää sulta anteeksi että pettämisen jälkeenkin selvitteli jotain kakkosensa kanssa.
- millamaija...
Hei nimimerkki "nyxällä viiraa". Luitko tuon viestin aloituksen? Ensimmäinen lause on "Mies petti naista A exänsä eli naisen B kanssa." ja siitä huolimattako sinun mielestäsi on tuollainen ok vaikka "Mies petti naista A exänsä eli naisen B kanssa." ?
Olen samaa mieltä kuin JonneNalli että tuollaisen miehen olisi parempi olla yksin. Sen jälkeen kun ollaan käyty exän luona pettämässä niin jos vähänkään uutta suhdetta kunnioittaa ei sellaisen jälkeen pitäisi olla exän kanssa enää mitään selvitettävää jos ollaan uudessa suhteessa ja uuden suhteen aikana on petetty exän kanssa.
Viestiketjun aloittaja: etsi parempi mies. Miehellä ei ole oikeutta kohdella sinua noin ja jos miehellä ei ole kykyä elätyä toisen tilanteeseen lainkaan tulee se toistumaan uudelleen ja uudelleen uusissa tilanteissa. Pettäminen on jo itsessään todella vaikea asia, jotta pettämisen yli voidaan päästä pitäisi rakentaa luottamusta suhteessa eikä mies todellakaan voi hengailla ihmisen kanssa jonka kanssa sinua on pettänyt. Ansaitset parempaa, lähde tuollaisesta suhteesta, sellaisiakin miehiä on olemassa jotka kohtelevat hyvin. Minä en itse sitä aikoinaan tajunnut ennenkuin olin kiltin miehen kanssa, sitä ennen olisin tyytynyt huonoon kohteluuun. - millamaija.....
Muutenkin kun alkaa kommentoimaan toisen parisuhdetta, se on lähtökohtaisesti jo vaikeaa muutaman lauseen perusteella edes lähteä kommentoimaan kenenkään parisuhdetta, mutta sen verran pitäisi näillä kommentoijilla olla vastuunkantoa ennenkuin lähtee kommentoimaan että viitsisivät edes lukea viestiketjun aloituksen kokonaan ennenkuin lähtevät kommentoimaan.
- Varma vastaus
Ilmeisesti eksän luona ei kuitenkaan olla nussittu, vai onko? Minun mielipide on joka tapauksessa, että kaikilla viiraa ja todella pahasti. Jokainen, niin molemmat naiset, kuin tämä mies -ovat naurettavia ja lapsellisia paskapäitä, ja joutaisivat hävetä. Menkää idiootit kasvamaan, ja suhteilkaa vasta sitten, kun ei tappelua tule jostain noin naurettavasta asiasta.
- 31
Ja taas yksi joka nauttii tilanteesta, että hänestä riidellään=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107622
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1095301Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163536Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?651373Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366