Heikko itsetunto?

Ehei. :)

Siis jos minua tuolla tarkoitit... Minun arvomaailman ykkösenä vaan ei ole raha ja titteleillä leuhkiminen. Minä olen matkustellut, juhlinut jne. mutta ne ei vaan ole enää minulle tärkeitä asioita, mitä tuo miehen sisar ei tunnu ymmärtävän. Minun elämässä tällä hetkellä tärkeitä asioita ovat perhe, ystävät ja työ. Kaikki nuo asiat kunnossa. Niitä olen aina toivonut elämääni. Ja ehkä sekin tässä ottaa päähän, että kun vihdoin olen saanut kaiken, mitä olen aina toivonut ja olen ihan oikeasti vihdoin onnellinen, tuntuu, että joku yrittää pilata sen ilon minulta. Voisiko se sitten olla kateutta miehen siskon puolelta, koska hänellä on ollut aika rankka lapsuus...? Mutta ei se oikeuta minusta tuota käytöstä, että toista mollataan. On minullakin ollut omat ongelmani, mutta olen saanut ne ratkottua.

Enkä myöskään hyväksyä tuota minun suvun vähättelyä, jota siis tapahtuu ihan esimerkiksi vanhempieni läsnäollessa. Kyllä minusta parikymppisen pitäisi vähän kunnioittaa yli 30 vuotta vanhempia ihmisiä. Mutta miehen sisar laukoo mielipiteitään julki ihan täysin ajattelematta, ketä on paikalla. Ja jos puhun, miten ollaan käyty vaikka minun sukulaisten tai ystävien luona, se aihe ohitetaan täysin ja siirrytään taas aiheeseen "hänen ihana miehensä ja tämän suku", tyyliin: "niin mutta kun MATIN perheessä tehdään näin..." Tuota tilannetta on niin vaikea selittää, mutta jos joku ulkopuolinen olisi tilanteessa, voisi aika äkkiä alkaa ihmetellä, että mitä täällä tapahtuu...

Ei olla rikkaita, mutta pärjätään ja ollaan onnellisia. Se riittää minulle. :) Ystäväni eivät ehkä ole kaikki "hyvissä" ammateissa = korkeasti koulutettuja, mutta he ovat upeita ihmisiä ja tiedän, että he ovat AINA tukenani. Minun ei tarvitse jokaisessa keskustelussa painottaa heidän koulutustaan tai ammattejaan. On niitä opettajia, poliiseja jne. minunkin ystävissä, mutta he ovat minulle ensisijaisesti ystäviä, eivät titteleitä.

Toisaalta uskon, että tilanne kyllä muuttuu tuosta vielä ajan kanssa. Toivottavasti. Sitä vaan ei nuorena vielä tajua asioita samoin kuin vähän vanhempana. Nuorena sitä aika paljon tuijottaa sitä omaa napaa. Myönnän itsekin syyllistyneeni tähän. Mutta elämä opettaa... :)

Kestäisin tämän tilanteen ehkä muuten, mutta kun on tuo kummiasia. En vaan voi kuvitella lapselleni kummia, joka ei arvosta kuin yhden perheen elämäntapaa. En halua, että kummi pistää lapseni päähän ajatuksia, että on väärin olla vähäänkin tyyytyväinen ja että elämässä pitäisi tavoitella vain rahaa ja hyvää asemaa. Meidän suvussa on monenlaisen koulutuksen hankkineita ihmisiä ja kaikki ovat silti pärjänneet hyvin. Tätä asiaa haluan painottaa myös omille lapsilleni.

Enpä minä sitä miestä niinkään tuomitse, miehen siskohan se asioista puhuu. Siskon miehen mielipiteistä ei ole mitään tietoa, kun ei häntä koskaan tapaa missään...

Kyllä minäkin puhuin miehestäni paljon silloin, kun alettiin seurustella. Puhun vieläkin. Mutta minulla ei ole tarvetta kehua jokaista häne tekemäänsä asiaa. Hänellä on ihan ok ammatti, hän on työssään loistava ja miehenä ja tulevana isänäkin varmaan ihan upea. Nuo asiat merkkaa minulle paljon. Miehen sisarelle taas tärkein tuntuu olevan ihmisen titteli. Vähän samaa piirrettä olen huomannut monessa muussakin naisessa valitettavasti.

Ei meidän sukuloinnit aina suuria juhlia ole. Paremminkin yhteisiä illanviettoja perheen kesken. Eikä tuo mies mikään ujo ole. Niinä parina kertoina, kun on illanvietoissa mukana ollut, on ollut hyvinkin puhelias. Sekin tässä asiassa harmittaa, että olemalla pois yhteisistä tapaamisista siskon mies antaa itsestään kuvan, ettei häntä kiinnosta muut kuin oma perhe ja omat kaverit. Hän on ihan mukavan oloinen ihminen, mutta häneen ei koskaan pääse tutustumaan kunnolla. Tavallaan miehen sisar siis tekee käytöksellään hallaa omalle miehelleen... Ja ei minullakaan ole aina mukava olla sukulaisissa, etenkin tuon miehen sisaren takia, mutta silti minä siellä käyn. Koska minusta on kohteliasta tavata sukulaisia ja yrittää tulla toimeen. Ihan jo tulevan lapsemmekin kannalta...