äiti vanhanaikainen

olen kohta 30v ja avoliitossa. äitini ja perheeni eivät aluksi hyväksyneet puolisoani, ja luulen äidin olleen asialla. hän veti johtopäätöksiä siitä, etten saa ruokaa, joudun maksaa kaiken jne. en oikein tiedä miksi. Taisin heittää joskus että taaskaan ei ole ruokaa, täytyy käydä kaupassa tms, kun kävin poikaystäväni luona (emme asuneet silloin yhdessä). tulin eri paikkakunnalta tapaamaan poikaystävääni, ja samalta paikkakunnalta oli myös perheeni - äiti ei voinut ymmärtää miksi yövyin nykyään poikaystäväni luona viikonloppuisin enkä hänen luonaan. viikonloppu kun oli ainut aika tavata opintojen lomasta häntä. Tapasin kyllä vanhempianikin silloin, mutta viikonloppu on aina lyhyt aika ja olisi hyvä tutustua lähemmin poikaystävään-

äitikin jossain vaiheessa vihjasi että ent poikaystävä ois hyvä tms, jonka hän oli tavannut kerran ja 5 minuutissa, kun silloinen oli kiireinen. entinen kun vaan ryyppää, tupakoi ja viettää muutenkin boheemia elämää. nykyinen ei juo pahemmin, on hyvä ammatti, reipas, hauska jne. äiti ei pidä hänen sosiaalisuudestaan, luulen. Ajattelee, että poikaystävä on aina menossa ja väsyn hänen menoonsa kulkea mukana... roskaa! itsekin olen aina menossa! ennen olin hiljainen ja yksinäinen mutta nyt olen päinvastainen: sosiaalinen ja reipas. luulisi äidin ajattelevan että tällainen mies olisi kuin tehty minulle, siis auttaa minua entistä enemmän pois ent elämästä. mutta äiti luulee että pidän rauhasta ja hiljaisuudesta. Hän itse pitää.

tuon myötä tuntuu, etten niin paljon luota äitiini. poikaystäväni jäi työttömäksi ja itse olen töissä ja olen varma, että äiti pohtii taloudellista tilannettani. joudunko maksaa enemmän tms. poikaystäväni opiskelee kuitenkin. en uskalla kertoa että maksan n. 60-70% vuokrasta ja osallistun enemmän ruokaostoksiin kun poikaystävälläni ei ole niin paljon tuloja. äitikin kysyy joskus että kumpi käy kaupassa jne ja oletan että hän kysyy todellisuudessa olenko orja - juoruaa usein muulle perheelleni ja poikaystäväni kimppuun saattaa muut hyökätä. enää ei tee mieli käydä edes jouluna perheen luona, viimeksi kaikki savusti poikaystäväni pois kun ei osannut heidän mielestään käyttäytyä, olo oli kuin sotilaallista. siskokin saattoi sanoa että täytyy avata lahjat etukäteen, jottei poikaystävä pääse kyselemään siitä - poikaystäväni vaan on sosiaalinen ja kiinnostunut ympärillään olevista asioista.

suurin juttu on se, etten uskalla kertoa että olen päättänyt hakeutua opiskelemaan. en nauti nyk vuorotyöstä, ammattialasta kylläkin. takana on yksi koulutus, jolla ei valitettavasti työllisty. sekä yksi tutkinto, jonka alan töitä en suoranaisesti ole tehnyt joten en pidä sitä ammattina. siksi ajattelin mennä opiskelemaan, kokeilemaan. äiti sanoisi että sulla on jo monta ammattia bla bla bla pysy töissä..

mikä ton ajan ihmisillä on, että työ on kaikki kaikessa, kaikki pyhät/juhlapäivät töissä vaan jotta saa rahaa. mitä iloa siitä, jos rahaa jää kuljeksimaan eikä ikinä pääse juhlimaan samoja pyhiä kuin muutkin?