Palstan saamattomat vätykset

tässä mietittävää

Eikö teillä oo koskaan käynyt mielessä, miten hienolta tuntuu kun on oikein nähnyt vaivaa jonkun asian eteen, välillä ollut ehkä pahojakin vastoinkäymisiä ja alamäkiä, mutta sitten lopulta huomaakin saaneensa jonkun asian valmiiksi tai hoidettua. Sitä paremmalta se loppujen lopuksi tuntuu, mitä enemmän sen eteen on nähnyt vaivaa.

Tuntuu, että monet ATM-vätykset täällä luovuttavat aivan liian aikaisin, eivät tyydy aluksi väheempäänkin (josta vois sitten edetä myöhemmin johonkin) vaan haluavat saada kaiken ja heti nenän eteen näkemättä vaivaa.

Itse voin kertoa että minulle ei ollut mikään helppo homma tänä kesänä saada töitä. Soitin monta paikkaa läpi, mutta ei tärpännyt. Sitten ihan vähän aikaa sitten eräs paikka josta olin jo kesätöitä kysynyt, vinkkasi yhdestä työpaikasta jonne tarvitaan kesätyöntekijöitä. Soitin sitten sinne ja onnistuin lopulta saamaan koko kesäksi töitä. Nyt on mukava fiilis, kun niin paljon vaivaa sain nähdä tuon paikan löytymisen suhteen.

Tiedättekö muuten senkin, että se ois aivan hemmetin tylsää jos kaiken sais valmiina. Paljon palkitsevampaa on huomata, miten omalla työnteolla, vaivannäöllä ym. voi vaikuttaa asioihin niin paljon. On myös mukava huomata miten on vuosien varrella kehittynyt erilaisissa asioissa. Ja samaa tahtia kasvaa myös itsetunto.

Että ihan vinkkinä vaan vaikka työttömille, joiden elämä tuntuu junnaavan vain paikoillaan. Menkää ihan oikeasti johonkin töihin. Töillä ei oo väliä. Itsetunto kasvaa kuitenkin kun huomaa että pystyy olemaan jotenkin hyödyksi. Tai menkää johonkin esim. kiinnostavalle kurssille, aloittakaa uusi harrastus tai menkää opiskelemaan. Miksi junnata koko elämä neljän seinän sisällä mitään tekemättä? Ei elämää kannata jättää elämättä vain siksi että pelkää. Elämään kuuluu vastoinkäymiset ja niitä tulee kaikille siis aivan kaikille.

112

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älyn haamu

      Mitäs hanttihommia sä teet? Olen mäkin paskaduuneja tehnyt muutamaankin otteeseen mutta se homma on nyt nähty. Matalapalkka-aloista ei ole hyötyä taloudellisesti eikä sosiaalisesti koska kauniit nuoret naiset eivät duunareita arvosta.

      • tässä mietittävää

        Opiskelen nyt. Kesällä teen opiskelualaani vastaavia töitä.
        Ihan varmasti arvostaa enemmän kuin työttömiä.

      • Ikisinkku m35+

        Niin, on tainnut älyn haamulla mennä vahvasti puurot ja vellit, tai vaihtoehtoisesti ne lääkkeet sekaisin.

        Ensiksikin, työpaikalla tehdään töitä, josta maksetaan palkkaa. Työpaikka ei ole lepokoti eikä mikään ensisijainen naisten iskemispaikka. Työpaikalla keskitytään töihin, ja hoidetaan hommat.

        Toiseksi, kauneus on suhteellinen käsite, eikä nuoruus ole välttämättä mikään etu, jos ihminen on henkisesti täysin lapsen tai teinin asteella. Voithan toki todeta, että kaunis nuori nainen saa viisarin värähtämään, mutta eipä siitä välttämättä muuta iloa sitten olekaan - ei ainakaan oikeaa parisuhdetta ajatellen.

        Niin, ja kauneus on suhteellinen käsite ja täysin makuasia. Viime aikoina katukuvassa olen tehnyt sen huomion, että varsinkin parikymppisten keskuudessa naiset alkavat jo olla osin melkein toistensa kopioita, kun kaikki pyrkivät elämään jotain ihmeellistä sosiaalisesti hyväksyttyä roolia tai roolimallia. Harmi sinänsä, koska teennäisyys näkyy ja se jos nainen yrittää olla jotakin sellaista, mitä hän ei ole todellisuudessa. Kyllä naisissakin huomaa feikit ja teennäisyyden siitä, mikä on ihmiselle luonteenomaista.

        Pukeutumiseen liittyen ainakin osa parikymppisistä tuntuu lukevan samoja lehtiä, ja se näkyy kopioidusta pukeutumisesta ja siitä, että vähintään jokaisella pitää keikkua aurinkolasit pään päällä, vaikka olisi pilvinen kesäpäivä :D No, mutta laumasieluilla on aina omat oikkunsa. Muutamia vuosia sitten nuorten naisten ehdoton hitti oli vesipullon kanniskelu. Huvinsa kullakin :)

    • taviksennäköinen DI

      Kohta 80 paikkaan haettu. Hakemukset tehty vaivalla, soiteltu ennen ja jälkeen hakemusta. Ei massapostitusta.

      Mitä saavutat tuolla huutelulla muuta kuin ihanan ylimielisen tunteen itsellesi?

      • tässä mietittävää

        Ehkä tämä aloitus ei koske sitten sinua. Ihan kiitettävästi kuulostat nähneen vaivaa työpaikan saamiseksi.

    • Jep jep

      "Sitä paremmalta se loppujen lopuksi tuntuu, mitä enemmän sen eteen on nähnyt vaivaa."

      Siis mikä? Jos lopputuloksena ei saa kauniilta naiselta pillua, on raatanut turhaan.

      "Töillä ei oo väliä. Itsetunto kasvaa kuitenkin kun huomaa että pystyy olemaan jotenkin hyödyksi."

      Vaan palkalla on. Itsetunto ei kasva jos ei pankkitilin saldo kanssa. Orjana ei kannata raataa, jos joku muu nauraa matkalla pankiin.

      • tässä mietittävää

        No se kun saavuttaa jotain. Saa esim. haluamansa työpaikan, onnistuu jossain asiassa jossa ei ikinä olisi uskonut onnistuvansa ym.

        "Vaan palkalla on. Itsetunto ei kasva jos ei pankkitilin saldo kanssa. Orjana ei kannata raataa, jos joku muu nauraa matkalla pankiin."

        No eiköhän se pankkitilin saldo kasva jos johonkin menee töihin.

      • Jep jep
        tässä mietittävää kirjoitti:

        "Saa esim. haluamansa työpaikan, onnistuu jossain asiassa jossa ei ikinä olisi uskonut onnistuvansa ym."

        Sehän se elämän tarkoitus ja täyttymys onkin: työpaikka!

        "No eiköhän se pankkitilin saldo kasva jos johonkin menee töihin."

        Voi joutua jopa tappiolle, matkakulujen sun muiden jälkeen.

      • tässä mietittävää
        Jep jep kirjoitti:

        No kerrotko sitten mikä se elämän täyttymys ja tarkoitus sinulle on? Harvalle se varmaan pelkästään yksistään työ on mutta monelle mukava työpaikka tuo mukanaan paljon muitakin hyviä asioita, joista se elämän tarkoitus sitten rakentuu.

        Puhuin tuossa aloituksessa harrastuksistakin tai erilaisista kursseista, joihin työttömät vois ottaa osaa. Mutta ei.. täällä saa vaan kuulla iänikuista jauhantaa siitä miten elämä valuu hukkaan.

      • jep jep

        "No kerrotko sitten mikä se elämän täyttymys ja tarkoitus sinulle on?"

        Säännöllistä seksiä kauniin nuoren naisen kanssa.

      • tässä mietittävää
        jep jep kirjoitti:

        "No kerrotko sitten mikä se elämän täyttymys ja tarkoitus sinulle on?"

        Säännöllistä seksiä kauniin nuoren naisen kanssa.

        No sen täyttymyksen toteutuminen on lähempänä kun hommaat itsellesi työpaikan.

      • Paskahommia on
        tässä mietittävää kirjoitti:

        No sen täyttymyksen toteutuminen on lähempänä kun hommaat itsellesi työpaikan.

        Kokeiltu ja ei toimi.

      • Ikisinkku m35+
        Paskahommia on kirjoitti:

        Kokeiltu ja ei toimi.

        Aloitin oma työurani nähtävästi nykymittapuun mukaisista niistä kuuluisista paskahommista, ja päivääkään en ole valintaani katunut. Miksikö ? Siksi, koska olen tullut aina tekemälläni työllä toimeen tai saanut siitä lisäelantoa kaiken muun lisäksi. Tämä näkyi mm. siinä, että lukio ja korkeakouluopinnot tuli suoritettua ilman opintolainaa. Toiseksi, työkokemus on karttunut ajan saatossa, kun yhtä sun toista on tullut nähtyä: ihan ruohonleikkuusta ja puutarhakalusteiden maalauksesta siistiin sisähommiin ilmastoidussa konttorissa.

        Kaikille nirsoille je henkisesti työrajoittuneille tiedoksi, että turha luulla että kukaan tulee kotiovelle johtajan paikkaa 5000 euron kuukausituloilla tarjoamaan.Fakta on se, että kokonaisuus ratkaisee ja se, millaisen kuvan annat itsestäsi. Laiskaa velliperse-lökäpöksyä ei viitsi palkata kukaan Jos työhistoriasi on nirsoilun ja vetelehtimisen seurauksena tyhjää täynä, turha luulla että kovin moni työnantaja tulee sinua palkkaamaan. Se on huomattavasti parempi, että työhistoriassa on edes jotakin pestejä ja samalla osoitus siitä, että kaveri on pystynyt muuhinkin, kuin sohvalla makailuun, pilin venyttämiseen ja kattoon räkimiseen.

      • bxmcnvxb
        jep jep kirjoitti:

        "No kerrotko sitten mikä se elämän täyttymys ja tarkoitus sinulle on?"

        Säännöllistä seksiä kauniin nuoren naisen kanssa.

        Hahaa, olisi hauska olla kärpäsenä katossa kun seksi kauniin nuoren naisen (jotka eivät ihmisenä ole aina niin ihquja) kanssa on hienoa alkuun, sitten alkaa mennä sukset ristiin, ja jossain kohtaa tulee ahaa-elämys, että ehkä se seksi nuoren ja kauniin naisen kanssa ei ollutkaan se lopullinen elämän tarkoitus. Mikä se on, en tiedä.

    • lu-useri

      miten surkea itsetunto pitää olla, että se paskaduunilla nousee.

      • Älyn haamu

        Niin just!

      • tässä mietittävää

        Ei oo sitten tullut mieleen, että siitä paskaduunistakin voi edetä. Kaikenlaisesta työkokemuksesta on etua. Kaikki aloittaa jonkinsortin paskaduuneilla, äärimmäisen harva saa heti kättelyssä huipputuloja.

      • Ikisinkku m35+
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Ei oo sitten tullut mieleen, että siitä paskaduunistakin voi edetä. Kaikenlaisesta työkokemuksesta on etua. Kaikki aloittaa jonkinsortin paskaduuneilla, äärimmäisen harva saa heti kättelyssä huipputuloja.

        No, jos puhutaan tavallisesta palkansaajasta, tulojen noustessa suurimman hyödyn saa käytännössä verottaja, koska siitä progressiivinen verotus pitää huolen. Toiseksi, suuriin ja jopa keskinkertaisiin tuloihin liittyy usein myös tulosvastuuta tai työtehtävässä edellytetään myös todellista osaamista. Toisin sanoin, palkkaa ei makseta vain työpaikalla olemisesta vaan työn tekemisestä. Nykyisin ei ole harvinaista sekään, että ns. asiantuntija tai erikoisosaamista vaativista tehtävistä voidaan maksaa alle 3000 euron palkkaa.

        Nyrkkisääntö "ei suuret tulot vaan pienet menot" toimii paremmin. Ennemmin sitä tekee töitä vaikka vähän pienemmällä palkalla, kuin että palkka on suuri, mutta työpäivä venyy koko ajan 8-17 väliltä vapaa-ajan puolelle.

    • äläotasitävakavasti

      AP, soititko just mulle? joku yritti myydä aku ankkaa. Ostin, ajattelin sen kesätyöläisen mielenterveyttä ja aamukaurapuuroa.

      "töillä ei ole väliä" ei tietenkään.

    • ES

      "Menkää ihan oikeasti johonkin töihin."

      Menen vaikka heti huomenaamuna ja ihan mihin tahansa töihin. Mutta kun en saa mitään töitä. Tätä peruselämän eläneen on varmasti vaikea tajuta, sen olen jo huomannut.

      "Elämään kuuluu vastoinkäymiset ja niitä tulee kaikille siis aivan kaikille."

      Niin, kaikilla on vastoinkäymisiä, niiden suuruuksissa ja määrässä voi kyllä olla huomattavia eroja.

      • --------------------

        Mistä me saataisi sir_eino puhumaan vähän paskaa sinulle ettei essin tarvitsisi olla onneton?

      • tässä mietittävää

        Mistä luulet sen sitten johtuvan ettet saa töitä? Kuinka aktiivisesti olet töitä hakenut? Oletko kouluttautunut? Oletko koskaan ollut missään töissä?

      • ES
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Mistä luulet sen sitten johtuvan ettet saa töitä? Kuinka aktiivisesti olet töitä hakenut? Oletko kouluttautunut? Oletko koskaan ollut missään töissä?

        On ollut yritystä saada töitä, on koulutusta. Ei kokemusta ja työnantajat muutenkin ennakkoluuloisia.

      • tässä mietittävää
        ES kirjoitti:

        On ollut yritystä saada töitä, on koulutusta. Ei kokemusta ja työnantajat muutenkin ennakkoluuloisia.

        Mutta ihan oikeasti jos mikä tahansa työ kelpaa niin kyllä niitä töitä pitäis saada. Tee vaikka itse johonkin kauppaan ilmoitus, että tarjoat lastenhoito-, ruohonleikkuu-, siivous-, lemmikkien ulkoilutus ihan mitä tahansa apua. Jos et onnistu muualta saamaan.

      • lollotylollol

        Oikeasti ES haluaisi että joku manipulatiivinen vegebodari alkaisi sen rakastajaksi ja maksaisi samalla vuokran ja sähkölaskun.
        ES on viimeisen päälle valheellinen nainen.

      • ES
        lollotylollol kirjoitti:

        Oikeasti ES haluaisi että joku manipulatiivinen vegebodari alkaisi sen rakastajaksi ja maksaisi samalla vuokran ja sähkölaskun.
        ES on viimeisen päälle valheellinen nainen.

        Pöh.

      • Suhteilla kaikki
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Mutta ihan oikeasti jos mikä tahansa työ kelpaa niin kyllä niitä töitä pitäis saada. Tee vaikka itse johonkin kauppaan ilmoitus, että tarjoat lastenhoito-, ruohonleikkuu-, siivous-, lemmikkien ulkoilutus ihan mitä tahansa apua. Jos et onnistu muualta saamaan.

        Lapsia ei pääse hoitamaan niin vain. Pitäisi olla koulutusta ja todistukset ettei ole pedofiili. Tai ainakin jostain tai jonkun kautta tuttu ihminen. Ei kukaan nykyään palkkaa ventovierasta vahtimaan kersojaan.

        Nämä muutkin ovat vähän sellaisia, että ne hoitavat firmat. Kuulostaa hyviltä ideoilta, mutta ei toimi ellei tunne avun tarpeessa olevaa jengiä.

      • lollotylollol
        ES kirjoitti:

        Pöh.

        Syytetty myöntää syyllisyytensä?

      • ES
        Suhteilla kaikki kirjoitti:

        Jep, on tärkeää tuntea ihmisiä, ihan joka asian suhteen. Tilanteeni on nolla.

      • ES
        lollotylollol kirjoitti:

        Syytetty myöntää syyllisyytensä?

        Syyte ei pidä paikkaansa.

      • lollotylollol
        ES kirjoitti:

        Jep, on tärkeää tuntea ihmisiä, ihan joka asian suhteen. Tilanteeni on nolla.

        Miksi sitten haluat aloittaa ihmisiin tutustumisen itsellesi vastakkaisesta manipulaattori vege rokkari bodarista?

      • Kisukissa
        ES kirjoitti:

        Syyte ei pidä paikkaansa.

        Pöh.

      • ES
        lollotylollol kirjoitti:

        Miksi sitten haluat aloittaa ihmisiin tutustumisen itsellesi vastakkaisesta manipulaattori vege rokkari bodarista?

        Mölötät.

      • Hauvavauvan setä
        Kisukissa kirjoitti:

        Pöh.

        Kissat ei osaa puhua.

      • Kisukissa
        ES kirjoitti:

        Mölötät.

        Pöh.

      • Kisukissa
        Hauvavauvan setä kirjoitti:

        Kissat ei osaa puhua.

        Nyt osaa.

      • Sikaposupossu
        Hauvavauvan setä kirjoitti:

        Kissat ei osaa puhua.

        RÖH!!

      • tässä mietittävää
        Suhteilla kaikki kirjoitti:

        Lapsia ei pääse hoitamaan niin vain. Pitäisi olla koulutusta ja todistukset ettei ole pedofiili. Tai ainakin jostain tai jonkun kautta tuttu ihminen. Ei kukaan nykyään palkkaa ventovierasta vahtimaan kersojaan.

        Nämä muutkin ovat vähän sellaisia, että ne hoitavat firmat. Kuulostaa hyviltä ideoilta, mutta ei toimi ellei tunne avun tarpeessa olevaa jengiä.

        No voihan sitä silti yrittää. Kyllä tuollaisia ilmoituksia aika paljonkin kaupoissa näkee. Ja kai jokaisella nyt joku tuttu tai kummin kaima on, jolle voi tarjota apuaan.

      • Vihaan kaikkia
        tässä mietittävää kirjoitti:

        No voihan sitä silti yrittää. Kyllä tuollaisia ilmoituksia aika paljonkin kaupoissa näkee. Ja kai jokaisella nyt joku tuttu tai kummin kaima on, jolle voi tarjota apuaan.

        Ei ole.

        "Ja kai jokaisella nyt joku tuttu tai kummin kaima on, jolle voi tarjota apuaan."

        Pahimman luokan mölötystä. On jopa vielä pahempia kuin vinksahtaneet luuserimiehet - ns. normaaleja ihmisiä jotka elävät omissa kivoissa utopioissaan.

      • tässä mietittävää
        ES kirjoitti:

        "Ja kai jokaisella nyt joku tuttu tai kummin kaima on, jolle voi tarjota apuaan."

        Pahimman luokan mölötystä. On jopa vielä pahempia kuin vinksahtaneet luuserimiehet - ns. normaaleja ihmisiä jotka elävät omissa kivoissa utopioissaan.

        Okei no ei sitten. No mutta kerro nyt oikeasti, miten et voi löytää minkäänlaista työtä? Miten teitä voi ymmärtää kun ei saa mitään järkevää tai perinpohjaisempaa selitystä. Olen minäkin hakenut töitä ja saanut töitä ilman minkäänlaista työkokemusta. Tuohon kesätyöpaikkaan johon nyt menen ei edes kysytty työkokemuksesta mitään. Kerroin vain missä vaiheessa opiskeluni ovat.

        En jaksa ruveta selostaan netissä. Olen sellainen joka ei kuulu yhtään minnekään.

      • Rieputrolli
        ES kirjoitti:

        En jaksa ruveta selostaan netissä. Olen sellainen joka ei kuulu yhtään minnekään.

        Kun sir_eino sanoo samanlaisia juttuja niin se kuulostaa ihqusti hunajaiselta. Heruu mahlat essin pierupöksyihin.

      • tässä mietittävää
        ES kirjoitti:

        En jaksa ruveta selostaan netissä. Olen sellainen joka ei kuulu yhtään minnekään.

        Kannattaa jollekin tuosta kuitenkin avautua. Vaikka siellä livessä sitten. Ehkä joku vois sua auttaa.

      • ES
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Kannattaa jollekin tuosta kuitenkin avautua. Vaikka siellä livessä sitten. Ehkä joku vois sua auttaa.

        En tunne ketään.

      • tässä mietittävää
        ES kirjoitti:

        En tunne ketään.

        Sitä varten on ammattiauttajat.

      • ES
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Sitä varten on ammattiauttajat.

        Paskanjauhamista.

        1. Ammattiauttajille ja terapioihin ei tpääse noin vain, jos on pakko tyytyä siihen mitä perusterveydenhuollolla on tarjota. Hoitoon ei pääse välttämättä ollenkaan.

        2. Ammattiauttajat eivät pysty tarjoamaan ollenkaan sitä minkä saisi ystäviltä, sukulaisilta, tuttavilta ja siitä että olisi töitä.

        Ammattiauttajat voi auttaa sua pääsemään lähemmäksi sitä tilannetta, että sulla olisi ystäviä ja työpaikka.

      • Älä unohda meitä
        ES kirjoitti:

        En tunne ketään.

        Paitsi paljon tyhmiä mölöttäviä nimimerkkejä ja anonyymejä palstalla!

      • ES
        Älä unohda meitä kirjoitti:

        Paitsi paljon tyhmiä mölöttäviä nimimerkkejä ja anonyymejä palstalla!

        NYYH. Olette kaikki ja ei ketään.

      • r6tddrythrdt
        Suhteilla kaikki kirjoitti:

        Lapsia ei pääse hoitamaan niin vain. Pitäisi olla koulutusta ja todistukset ettei ole pedofiili. Tai ainakin jostain tai jonkun kautta tuttu ihminen. Ei kukaan nykyään palkkaa ventovierasta vahtimaan kersojaan.

        Nämä muutkin ovat vähän sellaisia, että ne hoitavat firmat. Kuulostaa hyviltä ideoilta, mutta ei toimi ellei tunne avun tarpeessa olevaa jengiä.

        "todistukset ettei ole pedofiili"

        Mistähän näitä todistuksia saa? Onko jotain kursseja joissa se testataan. Kiinnitetään anturat pippelliin/pimppiin ja näytetään lapsipornoa, jos ilmenee kiihottumisen merkkejä niin ei läpäise testiä.

      • ES
        tässä mietittävää kirjoitti:

        Ammattiauttajat voi auttaa sua pääsemään lähemmäksi sitä tilannetta, että sulla olisi ystäviä ja työpaikka.

        Ammattiauttajalla puhutaan ihan muista asioista kuin niistä mitä liittyvät käytännöllisiin ja arkisiin asioihin, kuten ystäviin ja työpaikan saamiseen.

      • tässä mietittävää
        ES kirjoitti:

        Ammattiauttajalla puhutaan ihan muista asioista kuin niistä mitä liittyvät käytännöllisiin ja arkisiin asioihin, kuten ystäviin ja työpaikan saamiseen.

        Ota itse puheeksi ne asiat ammattiauttajan kanssa, ja pyydä niihin apua.

      • No vaikka täältä
        r6tddrythrdt kirjoitti:

        "todistukset ettei ole pedofiili"

        Mistähän näitä todistuksia saa? Onko jotain kursseja joissa se testataan. Kiinnitetään anturat pippelliin/pimppiin ja näytetään lapsipornoa, jos ilmenee kiihottumisen merkkejä niin ei läpäise testiä.

        Tuolta on tilattavissa, nimike on rikostaustaote.

        (Vuoden 2003 alusta lukien tuli voimaan laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.)

        http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/18232.htm

      • -----------
        No vaikka täältä kirjoitti:

        Tuolta on tilattavissa, nimike on rikostaustaote.

        (Vuoden 2003 alusta lukien tuli voimaan laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.)

        http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/18232.htm

        amatöörit jää kiinni.

      • Sir_buddha
        ES kirjoitti:

        Ammattiauttajalla puhutaan ihan muista asioista kuin niistä mitä liittyvät käytännöllisiin ja arkisiin asioihin, kuten ystäviin ja työpaikan saamiseen.

        Unohda ammattiauttajat ja aloita meditoimaan.

      • ES
        Sir_buddha kirjoitti:

        Unohda ammattiauttajat ja aloita meditoimaan.

        Jeps... ammattiauttajista olen todellakin saanut tarpeekseni, ja olenhan jo istunut vuosikausia terapiassa. Kiitti riitti. No, olihan siitä jotain apua, mutta arki, käytäntö ja elämä ovat jossain eri sfääreissä.

      • Palstailu piristää!

        Olet terhakampi ja ärhäkämpi kuin ilmestyessäsi tänne, jolloin olit kovin itsesääleissä.

      • Pöksykauppias
        Palstailu piristää! kirjoitti:

        Olet terhakampi ja ärhäkämpi kuin ilmestyessäsi tänne, jolloin olit kovin itsesääleissä.

        Niin onkin, Essistähän on kuoriutunut varsin leikkisä flirttailija joka vetelee palstapöllöjä kuin pässiä narusta pikkupöksyillään.

      • ES
        Pöksykauppias kirjoitti:

        Niin onkin, Essistähän on kuoriutunut varsin leikkisä flirttailija joka vetelee palstapöllöjä kuin pässiä narusta pikkupöksyillään.

        Olen oppinut täällä paljon uusia asioita ja löytänyt todellakin ihan uuden puolen itsestäni.

      • Nam!
        ES kirjoitti:

        Olen oppinut täällä paljon uusia asioita ja löytänyt todellakin ihan uuden puolen itsestäni.

        Tuhman puolen!

    • 13+1=131

      Työmarkkinat vetävät tällä hetkellä paremmin kuin vuosikausiin. Ainakaan pääkaupunkiseudulla tai isommissa kaupungeissa ei kenenkään tarvitse olla vasten tahtoaan työttömänä.

      Jos 80 hakemuksella ei ole päässyt töihin niin kannattaa hakea apua hakemiseen. Joku työvoimakoulutus tai CV-klinikka voisi auttaa asiaa.

      • Humpuukia;

        No ei auta. Jos CV on onneton, niin se ei mistään kurssista paremmaksi muutu.

        Ei tarvitse ehkä olla työttömänä, vaan entä palkattomana? Onko järkeä mennä esim. 4 tunniksi päivässä töihin minimipalkalla?

      • 19+3=193
        Humpuukia; kirjoitti:

        No ei auta. Jos CV on onneton, niin se ei mistään kurssista paremmaksi muutu.

        Ei tarvitse ehkä olla työttömänä, vaan entä palkattomana? Onko järkeä mennä esim. 4 tunniksi päivässä töihin minimipalkalla?

        Niinpä niin. CV on onneton joten eipä se mitään kannata tehdä, nyyh nyyh.

        Juuri tuollainen asenne tämän palstan miehillä on. Ei yritystäkään tehdä elämälleen jotain. Sen sijaan vajotaan pitkäaikaistyöttömäksi ja työllistyminen tulee entistä vaikeammaksi ja koulutus vanhenee ja sitten ei ainakaan kannata mitään tehdä kun pitäisi uudestaan kouluttautuakin ja eihän se kannata kun ei pääse 4000 euron kuukausipalkoille. Mutkunsitkuneikunvoikunbyäää

    • Twin Six

      "Eikö teillä oo koskaan käynyt mielessä, miten hienolta tuntuu kun on oikein nähnyt vaivaa jonkun asian eteen, välillä ollut ehkä pahojakin vastoinkäymisiä ja alamäkiä, mutta sitten lopulta huomaakin saaneensa jonkun asian valmiiksi tai hoidettua. Sitä paremmalta se loppujen lopuksi tuntuu, mitä enemmän sen eteen on nähnyt vaivaa."

      No joskus kyllä tuntuu ihan hienolta saada asioita järjestykseen, mutta valitettavan usein huomaan, että mitä enemmän jotain asiaa odottaa, sitä suurempi pettymys on kun se lopulta toteutuu. Ajan mittaan sitten oppii varomaan liian suuria odotuksia, kun pettymys on jo tavallaan etukäteen selvää.

    • 13283236

      Ihan hyvä aloitus, mutta niinkuin näkyy tämä palsta on täynnä ikinyyhkijöitä. He eivät varmaan ole ikinä kokeneet onnistumisen riemua, ei ikinä tehneet mitään jonka tekemisestä saa hyvän olon, eikä heillä ole yhtään kunnianhimoa.

      Turha heitä on mihinkään kurssillekaan patistaa kun heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta yhtään mikään!

      • Älyn haamu

        Olen kyllä kokenut onnistumisen riemun. Silloin kun läpäisin ylioppilaskirjoitukset ihan kohtuu hyvin arvosanoin, joskus armeijassa kun oli jotain raskaampaa juttua josta selviytyi ihan vaan esimerkiksi. Mutta sitä onnistumisen riemua minullei suo paskaduuneissa raataminen.

      • tässä mietittävää
        Älyn haamu kirjoitti:

        no oletko kouluttautunut tuon ylioppilaaksi pääsyn jälkeen?

      • Älyn haamu
        tässä mietittävää kirjoitti:

        no oletko kouluttautunut tuon ylioppilaaksi pääsyn jälkeen?

        Kesken ovat jääneet minuun kohdistuneen kiusanteon vuoksi.

      • haamukaamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Kesken ovat jääneet minuun kohdistuneen kiusanteon vuoksi.

        Ite oot nettikiusaaja.

      • Älyn haamu
        haamukaamu kirjoitti:

        Ite oot nettikiusaaja.

        Annan vain takaisin samalla mitalla.

      • Kerro!
        Älyn haamu kirjoitti:

        Kesken ovat jääneet minuun kohdistuneen kiusanteon vuoksi.

        Kertoisit nyt mitä se lutka teki!

      • kaamuhaamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Annan vain takaisin samalla mitalla.

        Tämän palstan naisetko sua kiusas koulussa? Mölö.

      • Älyn haamu
        Kerro! kirjoitti:

        Kertoisit nyt mitä se lutka teki!

        Yllytti miespuolisia tuttaviaan häiriköimään minua ja puhui paskaa selkäni takana.

      • tässä mietittävää
        Älyn haamu kirjoitti:

        Annan vain takaisin samalla mitalla.

        No etkö voisi hakea uudestaan johonkin eriin kouluun tai vaikka samaankin? Ei siellä varmaan enää samoja tyyppejä pyöri. Millasin arvosanoin muuten kirjoitit ylioppilaaksi?

      • ES
        Älyn haamu kirjoitti:

        Yllytti miespuolisia tuttaviaan häiriköimään minua ja puhui paskaa selkäni takana.

        Yks lutka sinne tai tänne, unohda jo se. Keksi uusi pakkomielle, jotain kivempaa.

      • dkfghdkgfdk
        Älyn haamu kirjoitti:

        Annan vain takaisin samalla mitalla.

        Taidat antaa takaisin vähän väärään osoitteeseen?

    • Darth

      Perustulo tai vallankumous. Yhteiskunta jossa jokainen voi valita. Kaikesta vapaaehtoistyöstä kuin palkkatyöstä tulee hyötyä, ja jokaista kannustetaan kehittämään ja saavuttamaan oma potentiaalinsa. Silti ihmistä ei saa rangaista työttömyydestä. Jokaisen nuoren Ihmisen syrjäytyminen on yhteiskunnan vika joka pettänyt nuoren jossain välissä. Kukaan ei syrjäydy tahallaan, jos häntä on tuettu lapsesta ja nuoresta. Tämä pankkien velkaorjuudessa eläminen tulee loppua.

      Valitettavasti tätä maailmaa hallitsee narsistiset ihmispaskat, jotka ovat orjuuttaneet kaikki velalla. He eivät välitä kenenkään muun elämästä kuin omasta ja perheestään. Jokainen heidän orjuuteen alistuva on se todellinen vätys. Siinä oravanpyörässä syrjäytyneiden luusereiden olemassaolo on fysiikanlaki. Eettisempää on kamppailla vastaan kuin tukea sellaista orjasysteemiä.

      • ytg jk

        Darth: eli sinun systeemisi mukaan minun pitäisi lopettaa lasteni elättäminen ja mennä työttömyyskortistoon? Sen sijaan, että yritän hoitaa työni mahdollisimman hyvin ja teen kakkosduuninani siivoushommaa ja pidän kulut minimissään, hoidan kodin ja lapset, niin se on luuserihommaa sinun mielestäsi?

        Jos kaikki vain vetelehtisivät kotona, niin mistä hemmetistä kuvittelet, että sitä rahaa riittäisi ? Ei ole olemassa mitään raha-automaattia, josta vaan rahoja nostetaan "seinästä repimällä".

        On totta, että nuorisotyöttömyys on järkyttävissä yli 20 % lukemissa, mutta aika paljon on vikaa nuorten omissa asenteissakin. Esimerkiksi oman lapseni kavereista KUKAAN ei viitsi esimerkiksi jakaa mainoksia, koska se on noloa. Jos jo 14-15 vuotiaat ajattelevat, että heidän ensimmäisen työpaikan pitäisi olla jotakin "mageeta", niin ei ihme, että Suomeen rahdataan ulkomailta kehitysmaan porukkaa tekemään kouluttamattomuutta vaativia hommia, koska ne eivät kelpaa suomalaisille. Samoin marjojen poimimiseen on jo vuosikaudet rahdattu väkeä ulkomailta, koska suomalaisille homma ei kelpaa (ei edes niille 14-vuotiaille).

        Se, että minä yritän parhaani mukaan elättää itseni ja lapseni, ei pelasta sinua. MINÄ hoidan yhteiskunnallisia velvollisuuksiani mm. tekemällä palkkatyötä, jolloin verotuloillani maksetaan sosiaalisia ja muita yhteiskunnallisia palveluita mm. maksetaan sinunkin työttömyyskorvauksia. Älä viitsi syyllistää työssäkäyviä.

      • Jaahas,
        ytg jk kirjoitti:

        Miksi lisäännyit? Ei tarvitsisi raataa niin paljon jos et olisi. Lieneekö vaimosi idea ja asiakaspalvelet häntä?

        Perustulonkin kanssa sinä voit käydä töissä. Joku toinen voi tehdä kakkosduunisi ja sinulla on silti rahaa elämiseen.Jos sinun pitää tehdä kahta työtä elättääksesi perheesi, kun samaan aikaan kaikille ei ole edes työtä, systeemi on rikki. Se on sairasta ja sinä tuet sairasta systeemiä, oli se miten kovvoo hommoo tahansa. Toki lastesi vuoksi sinun on pakko, mutta se ei saa olla este muutokselle.

        Kaikki eivät vetelihtisi kotona. Se argumentti on täysin perusteeton. Perustulo/kansalaispalkka yhteiskunnassa ihmisiä kannustettaisiin tekemään niin vapaaehtois kuin pienipalkkaisia osa-aika töitä joita kukaan ei nyt voi tehdä, koska asumistuet jne katoavat. Ihmiset eivät myöskään syrjäydy tahallaan. Ihmiset haluavat osallistua yhteiskuntaan ja myös osallistuvat kun heidän ei anneta lapsena ja nuorena kokea eriarvoisuutta ja syrjäytyä.

        Mainokset ovat lähinnä turhia jätevuoria. Siskoni jakoi kuukauden surkealla muutaman sadan markan palkalla ja mainoksia tuotiin joka kerta montasataa kiloa ettei kertakaikkiaan voinut yksin inhimillisesti selviytyä. nekin piti ensin lajitella. Jouduin auttamaan siskoparkaa vaikken enää asunut kotona ja kassi painoi liki 40 kiloa, ja jouduin hakemaan mainoksia 4-5 kertaa uudestaan. Se työ oli puhdasta lasten hyväksikäyttöä siltä firmalta.

        En ole tällähetkellä työttömänä.

      • sir_eino

        Mä olen pitkält samaa mieltä kanssasi.

        Tiedän kuitenkin ihmisiä jotka ovat syrjäytyneet elämästä ihan tietoisesti. Olen sellaisille sukua. Ihan vaan kaikkia ei kiinnosta mikään muu kun sohvalla makaaminen ja kaljan juominen.

        Isoin osa syrjäytyneistä ei kuitenkaan tuollaisia ole joten on väärin tuomita kaikki pienen vähemmistön takia.

    • Hämärän rajoilta

      Olen joskus kokenut asioita, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi tuntua hyvältä, lisätä itseluottamusta jne. Älyn haamu mainitsi ylioppilaskirjoitukset; niistä sain yleisarvosanaksi L ja parit stipendit kylkiäisiksi lukion parhaista ainekohtaisista suorituksista. Sitten joitakin vuosia myöhemmin kandin paperit maksimiarvosanoin. Tai eräs musiikkijuttu, jossa sain teelmäni erääseen nettivideoon nimeni kera - videota katsottu toista miljoonaa kertaa. On kai niitä muitakin, mutta pointti lienee tullut jo selväksi.

      Mikään näistä ei ole tuntunut oikeastaan miltään. En tunne onnistumisen iloa silloinkaan kun siihen olisi aihetta. Voihan se toki olla, että intuitiivinen tieto em. asioiden merkityksettömyydestä jo tuolloin (mikään niistä ei vienyt elämääni eteenpäin millään tavalla) oli syy ilottomuuteen, mutta todennäköisempänä pidän vaihtoehtoa, etten vain pysty nauttimaan mistään saavutuksista. Siksi niihin pyrkiminenkään ei enää synnytä minkäänlaisia intohimoja.

      • ES

        Mäkin sain yleisarvosanaksi L:n ja kandin paperit ylimmällä arvosanalla enkä ole koskaan kokenut onnistuneeni. Minua ei vaivaa niinkään "intuitiivinen tieto em. asioiden merkityksettömyydestä" vaan muut epäonnistumiset ja vaikeat tilanteet. Ja yksinäisyys, voikohan mistään asiasta kokea onnistuneensa, jos on sen asian kanssa ihan yksin.

        Mä en pärjännyt noin hyvin mutta silti koen onnistuneeni.

      • 56789oikjn

        "Hämäran rajoilta": tuo kuulostaa masennukselta, jos mikään ei tunnu miltään etkä löydä merkitystä elämällesi. Jos aivot on kemiallisesti epätasapainossa, niin silloin pitää palauttaa aivojen kemiallinen balanssi. Hop hop lääkärille!

      • ES
        Älyn haamu kirjoitti:

        Mä en pärjännyt noin hyvin mutta silti koen onnistuneeni.

        Se jos pystyy kokemaan onnistumisen iloa on paljon.

      • ES
        56789oikjn kirjoitti:

        "Hämäran rajoilta": tuo kuulostaa masennukselta, jos mikään ei tunnu miltään etkä löydä merkitystä elämällesi. Jos aivot on kemiallisesti epätasapainossa, niin silloin pitää palauttaa aivojen kemiallinen balanssi. Hop hop lääkärille!

        Ja jos lääkkeet ei auta niin sit voi leikata pään poikki. Muhun ainakaan ei lääkkeet tehonneet. Next level.

      • Hämärän rajoilta
        56789oikjn kirjoitti:

        "Hämäran rajoilta": tuo kuulostaa masennukselta, jos mikään ei tunnu miltään etkä löydä merkitystä elämällesi. Jos aivot on kemiallisesti epätasapainossa, niin silloin pitää palauttaa aivojen kemiallinen balanssi. Hop hop lääkärille!

        Olen ollut tällainen koko ikäni. En usko kykeneväni muuttumaan. Enkä toisaalta haluakaan: onnistumisten tuntuminen samantekevältä on pieni hinta, kun pakettiin kuuluu myös epäonnistumisten tuntuminen samantekevältä. Koska elämäni epäonnistumisten määrä on huomattavasti harvoja onnistumisia suurempi, tuntemukset palauttavan lääkityksen jälkeen jäisin reilusti miinukselle. Sellaisestahan saattaisi jopa masentua!

      • ES
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        Tää on söpö: http://www.youtube.com/watch?v=M9x52lMMk1g&NR=1
        Niin surullinen.

      • Niin on!

      • Hippi tietää taas
        ES kirjoitti:

        Mäkin sain yleisarvosanaksi L:n ja kandin paperit ylimmällä arvosanalla enkä ole koskaan kokenut onnistuneeni. Minua ei vaivaa niinkään "intuitiivinen tieto em. asioiden merkityksettömyydestä" vaan muut epäonnistumiset ja vaikeat tilanteet. Ja yksinäisyys, voikohan mistään asiasta kokea onnistuneensa, jos on sen asian kanssa ihan yksin.

        Teidän ongelmat johtuu siitä että olette tuollaisia hikipinkoja jotka olette oppineet että suorittaminen ja hyvät arvosanat on hyve. Relatkaa beibit.

      • Hämärän rajoilta
        ES kirjoitti:

        Tää on söpö: http://www.youtube.com/watch?v=M9x52lMMk1g&NR=1
        Niin surullinen.

        Junnun parhaissa teksteissä yhdistyy useampi teema omaperäisellä tavalla. "Aleks ja Jaan" (jonka puuttuminen YouTubesta on lähes rikollista) syntyi ajankohtaislauluna 80-luvun puolivälissä, kun Neuvosto-Virossa vastaanotettiin K-kaupan Väiskin mainoksia ja pidettiin niitä läntisenä propagandana. Kappaleessahan eestiläinen veljespari soutaa lahden yli hankkimaan pohjoisia herkkuja, mutta huomaa laudat kaupan ikkunoissa aivan kotimaansa tapaan - samoihin aikoihin kun meillä kyläkaupat kuolivat suurten automarkettien nousun myötä.

        "Vanhojapoikia viiksekkäitä" yhdistää kaksi vielä kauempana toisistaan olevaa aihetta: luonnonsuojelun ja yksinäisten miesten ongelman. On häkellyttävää neroutta, että nämä kaksi asiaa, joilla ei tuntuisi olevan mitään tekemistä toistensa kanssa, liittyvät laulussa niin saumattomasti yhteen. Norppa jää yksin, koska kumppania ei yksinkertaisesti ole; miehen ongelma on askeettisuudesta (koska Nestori on selvästi trendipettereiden sijaan "pienten ilojen mies" - olen itsekin soittanut huuliharppua rannassa, joten tunnen hänet) seuraava kelpaamattomuus. Hyvin erilaisista syistä seuraa sama tragedia.

        Kekseliäisyyttä osoittaa myös sovitustekninen ratkaisu laulusta kolmijakoinen ja vielä korostaa kertosäkeistössä valssillisia piirteitä: Nestorin häissä ei koskaan tanssittu ...häävalssia!

        Ehkä lopetan turhan höpötyksen tältä erää.

        Musta on jo pitkään tuntunut (siitä asti kun palstalle tulin) että sinä majailet jossain syvässä vedessä ja pulpahdat sieltä aina silloin tällöin pintaan. Tuossa laulussahan norppa pärskähtää pintaan. Tosin en ole sinua norpan näköisesi kokenut, vaan lonkerolliseksi.

        Milloinkahan sinä ES ymmärrät, että esimerkiksi Hämsy olisi paljon parempi ihminen sinulle aloittaa uusiin ihmisiin tutustuminen kuin se vegebodari?

      • Hämsy romanttisena

    • Niin mistähän niitä töitä voi saada? Kun ei tasan tarkkaan kukaan ota töihin mihinkään. Ei vaikka koulutusta on insinööriksi asti 2 vuoden kokemuksella vakiduunistakin, firma meni konkkaan loppujen lopuksi. Varmasti olen tässä lähetellyt hakemuksia ja soitellutkin eri paikkoihin yli 100 paikkaan.
      Kymmenkunta haastatteluakin käyty läpi ja ei sanotaan vain olit hyvä ehdokas, mutta otettiin nyt tämä toinen tällä kertaa jne..
      Että revi siitä saamattomuutta. Siis ihan mikä tahansa työ käy johon pääsee, ainoa asia mitä en hyväksy on provikkapalkkaus vaan pitää olla kiinteä tunti tai kk:si palkka.

      • gfdfddd55

        Tosi etovaa syyllistää työttömiä. Nykymaailman tahti on nopea ja ehdot tiukat. Siitä voi pudota naps vaan.

      • Suomen erikoisuus
        gfdfddd55 kirjoitti:

        Tosi etovaa syyllistää työttömiä. Nykymaailman tahti on nopea ja ehdot tiukat. Siitä voi pudota naps vaan.

        On ihmeellistä, kun työttömille ollaan niin kateellisia.

      • Älyn haamu
        Suomen erikoisuus kirjoitti:

        On ihmeellistä, kun työttömille ollaan niin kateellisia.

        Kyllä se muakin vituttaisi herätä kukonlaulun aikaan että pääsee raatamaan paskalla liksalla.

      • Marco Purjoström

        Ette osaa markkinoida itseänne. Ihan sama juttu parisuhdemarkkinoillakin. Pitää tarjota mielenkiintoinen paketti ja tarjota oikeita mielikuvia vaikkei mitään aitoa substanssia olisikaan. Pitää erottua. Riikinkukkoilua CV:hen ja työhakemuksiin. Erottukaa joukosta ja laittakaa persoonanne peliin.

        Ajatelkaa että "nami nami".

      • taviksennäköinen DI
        Marco Purjoström kirjoitti:

        Nami nami on paskaa. Nami nami on kusetusta. Nami namilla voidaan ehkä tehdä big brotheria tai hömppäkonsulttien luentoja, mutta nami namilla ei rakenneta koneita.

      • ............

        Eli alkakaa sir_gaynoksi?

      • Marco Purjoström
        taviksennäköinen DI kirjoitti:

        Nami nami on paskaa. Nami nami on kusetusta. Nami namilla voidaan ehkä tehdä big brotheria tai hömppäkonsulttien luentoja, mutta nami namilla ei rakenneta koneita.

        Heh heh. Tuo nami nami oli ns. ironiaa, kai insinöörikin sen verran ymmärtää.

        Mutta ihan tottahan se on että niin parisuhdemarkkinoilla kuin työmarkkinoilla pitää luoda oikeanlaisia mielikuvia ja markkinoida itseään - cv:llä ja todistuksella ei tee mitään jos ei ole markkinointikykyjä.

      • gayno fanclub
        ............ kirjoitti:

        Eli alkakaa sir_gaynoksi?

        sir_gayno on menestyjä, deal with it

      • sir_eino
        ............ kirjoitti:

        Eli alkakaa sir_gaynoksi?

        Ei mulla ole CV:tä. Tai on, mutten ole päivittänyt sitä pariin vuoteen.

        Osa duuneista menee nykyään tiskin alta. Munkin seuraava homma on saatu siten.

      • sir_eino
        sir_eino kirjoitti:

        Ei mulla ole CV:tä. Tai on, mutten ole päivittänyt sitä pariin vuoteen.

        Osa duuneista menee nykyään tiskin alta. Munkin seuraava homma on saatu siten.

        Eli siis tarkoitan sitä että jos on tippunut työkuvioista pois, takaisin pääseminen on vaikeampaa kun sellaisen ihmisen duunin vaihto jolla on jo töitä.

        Ei duunin saaminen ole aina helppoa. Ei se välttämättä mahdotontakaan ole.

      • sir_eino
        taviksennäköinen DI kirjoitti:

        Nami nami on paskaa. Nami nami on kusetusta. Nami namilla voidaan ehkä tehdä big brotheria tai hömppäkonsulttien luentoja, mutta nami namilla ei rakenneta koneita.

        Mut jos työhaastatteluun tulee kaksi tyyppiä joista molemmat osaa rakentaa koneen, se kummalla on parempi naminami saa paikan.

        Aika harvalla meistä on sellaisia taitoja joita ei ole kenelläkään muulla. Työnhaussa tilanne on todennäköisesti sellainen että hommasta kunnialla suoriutuvia hakijoita on useita.

      • bvnmxmvxm
        taviksennäköinen DI kirjoitti:

        Nami nami on paskaa. Nami nami on kusetusta. Nami namilla voidaan ehkä tehdä big brotheria tai hömppäkonsulttien luentoja, mutta nami namilla ei rakenneta koneita.

        Koneitakin myydään...sanotaan nyt supliikilla. Rakentakaa vaikka kuinka vitun hieno kone, ostajat pitää vielä saada vakuuttumaan siitä.

      • Relaa ihmeessä
        taviksennäköinen DI kirjoitti:

        Nami nami on paskaa. Nami nami on kusetusta. Nami namilla voidaan ehkä tehdä big brotheria tai hömppäkonsulttien luentoja, mutta nami namilla ei rakenneta koneita.

        Sä voit tehdä niitä koneita töissä, vapaa-ajalla voi ottaa rennosti. Ei elämän tarvitse olla aina niin vitun vakavaa ja synkkää.

    • iddqd1985

      Vittu perkele saatana helvetti ku mul on unirytmit sekasin. Heräsin just enkä oo saanu naisen kosketusta kohta 2 viikkoon(panettaa etc) tän koeviikko unirytmi paskan takia vittujen helvetti hajoo pää tähän yksi olemiseen. No ainakin paino on tippunu ku ei huvita syödä. Tkk:n koeviikot on vittumaisinta paskaa ihmiskunnan historiassa. Jos joku lukiolainen lukee tätä ni älä vituissa tuu tänne opiskelemaan. Mee kauppikseen tai yliopistoon ni pääset monta kertaa helpomalla.

      • Mami...

        Anna kun äiti silittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      38
      1366
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      65
      1339
    3. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      249
      1204
    4. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      58
      1140
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1065
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      123
      796
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      768
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      757
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      731
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      707
    Aihe