Joudun lähtemään kauas töihin ja puoliso ei halua muuttaa mukana. Minä olisin niin toivonut, että olisimme voineet jatkaa tätä yhteistä eloa. Ilmeisesti ei onnaa.
En luultavasti enää löydä uutta, koska en ole ihan perusihminen. Monille en kelpaa, kun ajatusmaailmani poikkeaa liikaa totutusta, tutusta ja turvallisesta.
Kaipa mun pitää hommata kissoja kaveriksi ja elellä yksin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kissat on hyvää seuraa.
Miksi pitää lähteä töihin jonnekin niin pitkälle, että parisuhde kärsii? Sulle on siis tärkeämpää työ kuin kumppani ja parisuhde? Taitaa olla parasta siinä tapauksessa että päästät kumppanin vapaaksi.
Eläimiäkin pitää muuten hoitaa, oletko sitä ajatellut?
Et ilmeisesti osaa ajatella kuinka suuri on tämä pieni maa, jossa työt keskittyvät lähinnä pääkaupunkiseudulle?
Siksi pitää lähteä töihin, että jostain ylipäätään saisi työpaikan. Täällä käpykylässä töitä on vain joka viidennelle. Älä kysy miksi tänne tultiin. Täältä on pääkaupunkiseudulle matkaa yli 500km.
Minulle on työ tärkeää vain keinona ansaita rahaa eläkepäiviin saakka.