Viinan voimalla

Missä oikea ilo

On ollut surkeaa nähdä täällä kirjoituksia avio- tai avoeroon johtaneista syistä.
Monessakaan ei ole täällä kerrottu sairaasta puoliosta, mielenterveys, pahoinpitely. Kerrotaan pahasta olosta, seksin puuttumisesta, toisen harrastuksista ja kavereiden kanssa läträämisestä ja pettämisestä. Mikä saa ikaan näistä aika monen on viina. On miehillä ollut ja lisääntynyt i naisilla elämän tuhooja. Jopa odottavat äidit ovat iltaviihtellä ja juovat melko runsaasti.

Kun katsoin tuon leijonajoukon esiintymistä julkisesti, taisi aika moni olla varsin suuren määräm viinaksia nauttinut. Onko tämä esiintyminen mielekästä näin. Katsojina on paljon pieniä lapsia, joille he ovat idoleita, lapset näkevät suoranaisia renttuja. Minkälainen mielikuva heille tästä aikuisuuteen jää. Lupako juhlia viinan voimalla.

Eikö enää osata iloita ilman viinaa, iloinen voi olla, mutta teot ja puheet pysyvät tasolla, jota lapsetkin voisivat katsoa.

Kuinkahan monen kiekkoilijan kodissa on mieli matalalla, sitä ei tuoda julkisuuteen. Rahaa näiltä kavereilta ja perheeltä tuskin puuttuu, mutta puuttuuko perheen kunnioitus.
Samoin tämä juhlinta, lähdetään toisesta päästä Suomea Helsinkiin torille muutamaksi tunniksi. Näyttivät olevan aika nuoria, koulusta pinnattiin vaiko töistäkin. Maksaakin maltaita, Järjetöntä. Hienohan tämä voitto pitkän ajan jälkeen on, joukkue tämä tiimi on puhaltanut yhteen hiileen, samoin tulisi tehdä kaikissa tiimeissä.

Niin montakohan pettämistä tai muuta ikävää asiaa taas sattuikaan tämän huuman ja siihen liittyvän viinan ilon kanssa tehtyihin Jutttuihin. Montako eroa tulee, montako lasta saakin kärsiä tästä Suomen voitosta.

Oliskohan aika herätä näkemään tosellisuus niin omassa elämässä kuin muuallakin mihin vajotaan.
Kuinka moni ero tällaisen haihattelun aikaansaannosta on aivan turha ja kadutaan koko loppuelämä. Elämä lähteekin tästä vain päin persettä.

21

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en oo sun kaveri!

      No tuo nyt on aivan naurettavaa tuomita sellainen harvoin tapahtuva juhla, joka on aivan mahtavia tunteita nostattava ja ansaittu sellainen!
      Kyllä JääKiekko porukka on juhlansa ansainnut ja itsekkin aivan selvinpäin olen ollut todella onnellinen tuollaisesta, todella hyvästä pelistä!

      Näkee, ettet tajua pelin luonteesta mitään ja yleensäkkään siitä rääkistä, mitä pojat ovat saaneet kokea koko treenaamisensa ja kilpailun ajan!
      Kyllä jokaisella on oikeus juhlaan ja tuollaiset ruttuturvat, kuin sinä voivat mennä vaikka kellariin lukemaan raamattua ja manaamaan maailmanloppua aivan itsekseen, oman ynseän persoonansa kanssa.
      Itse näin vain onnellisia ihmisiä ja hyvää mieltä ja ihanaa, että ihmiset
      osaavat vielä juhlia ansaitustti!

      • Se missä

        Kuulepas ruttuturpa, olen koko elämäni kokenut hyvin läheltä monia maailamanmestareita, olympiavoittajia, hekin ovat tehneet valtavan rääkin omaan suoritukseensa. Jos he olisivat itsensä tuossa kunnossa esitelleet julkisessa koko kansan juhlassa, tuskin olisi päätä silitelty.

        Tässähän tavallaan hyväksytään valtava viinan käyttö julkisesti, lapset pitävät näitä idoleinaan, tämäkö on pelaajaien viesti nuorille juokaa ja paljon. Rikkokaa koko elämänne viinan voimalla.
        Juhlia voi asiallisestikin, sitten on ne omat sisäpiirin saunaillnat sun muut, joissa ne juovat, jotka haluavat, kaikki eivät halua viinaa päähänsä.


      • ja tervemenoa helv..
        Se missä kirjoitti:

        Kuulepas ruttuturpa, olen koko elämäni kokenut hyvin läheltä monia maailamanmestareita, olympiavoittajia, hekin ovat tehneet valtavan rääkin omaan suoritukseensa. Jos he olisivat itsensä tuossa kunnossa esitelleet julkisessa koko kansan juhlassa, tuskin olisi päätä silitelty.

        Tässähän tavallaan hyväksytään valtava viinan käyttö julkisesti, lapset pitävät näitä idoleinaan, tämäkö on pelaajaien viesti nuorille juokaa ja paljon. Rikkokaa koko elämänne viinan voimalla.
        Juhlia voi asiallisestikin, sitten on ne omat sisäpiirin saunaillnat sun muut, joissa ne juovat, jotka haluavat, kaikki eivät halua viinaa päähänsä.

        Höpö höpö!
        Olen ihan samaa mieltä, että olet tunkkainen töhnä, joka saa viettää aivan itsekseen niitä yksinäisiä sisäpiirin saunailtojaan naama norsunvitulla.


    • elämä on IHANAA!!;))

      IHANAA, LEIJONAT, IHANAAAAAA!!!!!!
      KIITOS POJAT! KIITOS!!!!
      Nyt taas jaksaa!!
      Nostan maljan Suomen Jääkiekolle!

    • --.,,mnm

      Järki käteen nyt! Kyllä Leijonat ovat drinksunsa ansainneet. Joku lotraa niiden kanssa enemmän, joku vähemmän. Ihan kuten muutkin suomalaiset. Vaikkei ehkä uskoisi, niin kyllä jopa suomalaiset osaavat iloita MYÖS ilman viinaa :)! Näin ainakin minun tuttavapiirissä. Ei niitä viinaksia aina tarvita ja silloin kun tarvitaan, niin varsin kohtuudella.

      Sitten jos olisit yhtään seurannut ulkomaista juhlakulttuuria... Rakkaat naapurimme Ruåtsi ja Venäjä. Ruotsissa on kautta aikain skoolattu innokkaasti ja laulettu juomalauluja, biletys 24/7h (vrt etelänmatkat). Harva suomalainen pysyy mukana. Venäjällä on todella vaikea olla juomatta vodkaa. Sitä on joka paikassa ja jokaiselle. Ei ymmärretä sanontaa "minä en juo alkoholia", etenkään jos ei ole mentävä edes töihin seuraavana päivänä. Ei ole asiaa, jonka kunniaksi venäläinen ei kohottaisi maljaa..

      Entäs sitten Rion sambakarnevaalit.. Niitä valmistellaan koko vuosi, panostetaan asuihin, harjoitellaan sambaa yötä päivää. Ne ovat elämä. Ja toisaalta myös kuolema: joka vuosi näillä festareilla vähintään satoja tuhansia ihmisiä. Väkivalta, murskaantuminen väkijoukkoon, liikenneonnettomuudet....

      Suomi on niin pieni maa ja niin rauhallinen maa. SILTI MAAILMANMESTARI. Eikä kukaan kuollut kauppatorilla...

    • ..,.,.,.,..

      Minun mielestäni tärkeintä on vanhempien malli ja hyvä, rauhaisa, rakastava koti.. Joka tapauksessa lapset nuoruutensa vaiheessa törmäävät ryyppääviin ihmisiin jne. Hyvä on myös oppia kohtuus. Ja jos kaikki on kunnossa elämässä, niin tuskin tuntevat tarvetta alkaa läträämään alkoholin kanssa? Samoin vanhempien pitäisi ohjastaa ja katsoa teiniensä perään

      • ei hikipinko

        Juuri näin!
        KOHTUUS kaikessa, myös juomisessa.


    • Överiksi menee

      Kyllähän tämän viinan käytön kohdalta arvasinkin arvostelun ja tallaisen juhlinnan puolustelun. Muutoinhan tilanne ihmiselämässä ei olisi täynnä tuskaa ja eroja ja lasten jättämistä. Jos toisin olisi myös kaikinpuolin elämä olisi vakaampaa.
      Viina on viisasten juoma pitää todella paikkansa, tämäkin moka olisi jäänyt pois., jos ajattelutapa on nykyisin viinan voilalla juhlinta, tavallaan voiton arvo himmeni tosi paljon tällä juhlinnalla ja kakverien arvostus aleni monen silmissä. Eihän kundit arvosta saavutustaan lainkaan, saatikka itseään, perhettään, läheisiään ja Suomen kansaa.

      En enää ihmettele lainkaan Suomessa olevaa suurta avio-ja avoerojen määrää, kyllä niistä taitaa moni olla tullut juuri näiden viinajuhlien vuoksi. On suorastaan helvetillistä olla puoliso tuollaisille öykkäreille, vaikka tätä öykkäröintiä nyt ei ihan joka ilta tai viikonloppukaan olisi, mutta kun on ei perhe tosiaankin voi muuta kuin hävetä silmät ja korvat päästään. Kyllä se ennen pitkää vie perhe-elämän tuhoon ja tuhoaa sen toisenkin puolison tekemään älyttömyyksiä, ketkä todella tästä kärsivät ovat pinet lapset, hädässään tuskin uskaltavat mitään sanoa, petäten sen ainoankin vanhemman jättävän ja tuon viinan ottavan hänen tilansa. Olohuoneessanne on todella suuri norsu.

      Sopisi miettiä itseään samalla paikalla.
      Kerran näin todella pienen pojan tuskan ja pelon, kuinka hän odotti vanhempiaan kotiin, oli niin hädissään, en edes viitis sanoa, missä vanhemmat silloin olivat ja mitä tekemässä, sekin kyllä selveni meille aikuisille, mutta lapset olemme säästäneet.
      Tosin uskon heidän aikuistuttuaan senkin vielä heille selkenevän ihan itsestään ja ei todellakaan anna heille hyviä eväitä elämään. Kun vanhemmilta järki pakenee, on se lapselle valtavaa hätää ja tuskaa. Eivät he juokse kenellekään sitä kertomaan osaavat hävetä
      Että se tästä suuresta ilonpidosta, joka menee överiksi.

      • haiset pierulle..

        Joo, sä sekoitat taas alkoholistit ja normaalit juomarit..
        Kyllä se pikkupojan silmien kauhu voi johtua myös siitä, että selväpäinen pedofiilipappa raiskaa pojan yö, yön jälkeen..
        Näitähän on taas viimeaikoina paljastunut pilvin pimein.
        Ja siihen ei tarvita edes viinaa..
        Kuule, maailma on paha paikka ja viina liikaa käytettynä oikea perkele, mutta kyllä tuollaiset absolutistit on niitä rasittavimpia ihmisiä saarnoineen..
        Suomalainen on muutenkin niin juntti luonne, että känni silloin tällöin ei tee pahaa kenellekkään..sullekkin tekisi näköjään hyvää..


    • Tyhjennyspeli

      Nämä päänsä pelien tuoksinoissa tyhjentäneet idioottiveljet nimeltänsä muka 'Suomen Leijonat' ovat valitettavasti esimerkkejä ja idoleita lapsille ja nuorille. Pienille pojille ja tytöillekin, ja silloin käytöksen pitää olla sellaista, kuin idoleilta ja esikuvilta odotetaan ja edellytetään. Ilman minkäänlaista mutinaa.

      Jos kultamitalin takia pitää örveltää kännissä sikana, niin se tulee tehdä ainakin pimeässä ja piilossa, poissa kaiken kansan näkyviltä, omana henkilökohtaisena aikana. Kansa olisi jaksanut odottaa selvää päivää, tai jos ei, niin Leijoniksi ristittyjen olisi pitänyt jaksaa. He edustavat Suomea ja suomalaisia, ja nyt he todella näyttivät millaisia suomalaiset ovat. Kun korvien välissä ei riitä niin ei riitä.

      • mee komeroon yksinäs

        Haista paska, piilohomo!


    • Whiii....

      Aloittajalle.

      Ei sitä jälkijuhlimista ole pakko kattoa!!!!

      Eli olisi taas pitänyt toivoa että eivät olisi voittaneet mitään mestaruutta niin ei kukkahattutädit repis persettään joka paikassa.
      Kyllä ne pojat on juhlansa ansainneet!!!

      • EVVK...

        Ja ihan samaa mieltä kanssasi!
        Nämä perseenvälit voi aivan rauhassa murjottaa elämänsä loppuun asti
        viinalla tai ilman.


    • Kyllä se on kuulunut

      Kyllä ne "pojat" olisivat voineet kännijuhlansa viettää ihan piilossa yksityisinä ihmisinä, olisivat juoneet ittensä vaikka hengiltä, ketään ei kiinnosta.

      Mutta joukkueena ovat urheilijoita, jotka edustavat Suomea ja suomalaisuutta maailmalla. Ja vaikka en ole "kukkahattutäti", niin tuollaista tyhjäpäistä suomalaisuutta en halua maailmalle esitettävän. - Onneksi ne ovat ihan kravattiherroja, jotka nyt pohtivat vähän siellä sun täällä, mitkä ovat sanktiot sikailusta.

      • olet turha paska.

        Sinä olet turha tapaus ja minun puolestani voit kävellä auton alle vaikka tänään, ei tule kellään ikävä.


      • lkuhuh
        olet turha paska. kirjoitti:

        Sinä olet turha tapaus ja minun puolestani voit kävellä auton alle vaikka tänään, ei tule kellään ikävä.

        kukaan ei ole turha muista tämä nyt ja aina


    • Mietteitä

      Nyt näitä kuvia näytetään koko maailmalle ja arvatkaapa millaisen maineen koko Suomen kansa saa tästä. Suorastaan nauretaan suomalaista kännäilyä.

      Ihan varmasti nämä kilpakumppanit saavat tästä oivan vihjeen suomalaisten todelliseen nolaamiseen tulevissa taistoissa.
      Jo ei aikuisilla miehillä ole sen vertaa kontrollia, että tietäessään tulevansa kameroiden eteen ovat tuossa kunnossa, olisi heidät pitänyt kuljettaan niin pois, että kukaan ei olisi nähnyt ja pistää johonkin koppiin jokainen yksinään miettimään asioitaan.

      Voitto on arvokas, mutta ei anna lupaa julkiseen juomiseen. Minkälaisia he ovat yksityiselämässään, maistuuko viina sielläkin, sillä noin paljon ei juo ihminen , joka käyttää kohduudella alkoholia muulloinkin.

      Olen elänyt urheilijan vieressä, hänellä ei ole ollut viinan kanssa läträämistä, vaikka on käynyt kilpamatkoilla ulkomaillakin. Tosin sen sanon, että helppoa ei ole olla urheilijan vierellä, hän ei ei elä todellista perhe-elämää, sillä harjoitukset kilpailuun, valmistautumiset vievät ajatukset aivan muualle. Siinä mielessä he lienevät kaikki varsin itsekkäitä ja voimakkaita persoonia.

      Valitettavasti juuri tämän takia, minulta on kadonnut kunnioitus tätä ainaista kilpailua kohtaan, sillä se rikkoo perheet Suomessa. Tosin tämä kilpailu on joka paikassa, työpaikoilla laitetaan työtoverit kilpailemaan keskenään, en näe sitä yritykselle edes hyväksi, sillähän johto vain toimii periaattella hajoita ja hallitse eli vallan käyttö.
      oma liittoni on pysynyt koossa, mutta vain syystä, että olen jaksanut tehdä kotona kaiken yksin ja uskonut sen joskus loppuvan ja tärkeintä lienee ollut, että en ole tarvinnut elää juopon kanssa, eikä minua ole lyöty tai uhkailtu. Mutta juuri näiden kilpakausien aikaan on ollut suurta välinpitämättömyyttä.
      Lasten kohtaa olen useasti miettinyt, mitä se on aiheuttanut heille, kun vain äiti on ollut heidän kanssaan ja yrittänyt kaikin tavoin ohjata opiskelussa, ja arjessa työnsä ja kodin töiden ohessa eteenpäin.
      Ei ollut isä viemässä harrastuksiin, kun piti itse olla aina menossa.

    • wendy*

      Suomalaisten viinankäyttö ei sen kummempaa kuin jossain muualla. Vain avoimempaa. Samoin myös ruotsalaisten, norjalaisten, saksalaisten, tanskalaisten, brittien, venäläisten, australialaisten jne. tapa käyttää alkoholia on avoin. Japanilaisille ei sovi viina ollenkaan. Heillä on alkoholi-intoleranssi. Menevät alkoholista täysin sekaisin, mutta juovat silti sakea ja muutakin.

      Sitten jenkeissä, arabimaissa, tanskassa, hollannissa, afrikasta puhuttamattakaan... esimerkiksi käytetään muita huumausaineita kuin alkoholia.

    • Tixxxxlittan

      Itse olen eronnut alkoholistimiehestä. Hän oli rock-muusikko, alkoholi oli osa elämää, kännäilyä ihannointiin. Malli tuli meille jo nuorena kun ihailimme muusikoita. Itse lopetin alkon ihailun mut mies ei. Hirveää kärsimystä oli elämäni. Öiden valvomista, 4 yötä viikossa, räyhäämistä, tappelua, uhkailua, pettämistä ym. ym.

      Samat kuviot oli isälläni, joka oli taiteilija. Lapsuuden yöt pelättiin missä kunnossa isä tulee kotiin, alkaako riehumaan. Ja päivät paskat housussa että ei tee mitään mikä ajaisi isän juomaan. Myös vieraita naisia oli kuvioissa.

      Tällä hetkellä ei löydy minkäänlaista respektiä kännäämiselle. Itse kestän elämän kolhut ja juhlat selvinpäin. Monesti on hauskempaa selvinpäin kun on tarpeeksi hyvää seuraa.

      Mielestäni kouluihin pitäisi suomessa liittää jonkinlaista elämäntaitovalmennusta alkoholistien kanssa, esim. al-anon tai aal-tyyppistä ohjelmaa, sen verran lapset kärsivät suomessa vanhempien kännäilystä.

      Lapsille, nuorille ei ikinä tee hyvää katsella aikuisten ryyppäämistä!

    • Kouluun opit

      Hyvä Tixxxxlittan. Olen samaa mieltä, että jo kouluihin pitäisi saada elämäntaitovalmmennusta, sillä kodeista nykyisin puuttuu taito sitä antaa lapsille.
      Valmennusta tarvitaan juuri näihin päihdeiden käytön vaaroista, sekä oikeasta käytöstä. Mukaanlukien huumeet. Myöskin se , että kaverit joutuu joskus näistä syystä valitsemaan, jos jonkun elämä lähtee luisuun, että ei mene mukaan.
      Tarvitaan valmennusta talousasioiden hoitoon. Siellä on varmasti sellaista opetusta, joka saisi jäädä vähemmälle ja tämä elämänhallinnan oppi tilalle.

      Oli erittääin rumaa käytöstä Kiekko Leijonilta, tulla kännissä estradille. Kertoo tavallaan, että heillä joillakin varmasti viina kanssa ei jää tähän. Teielijat ja teatterilaiset tunnetaan myös juomistavoista.
      Hirveintä oli huomata, kuinka yliopistopiireissä nuoriso tavallaan yllyteään juoman, eikä todellakaan enää saada iloa aikaan muutoin kun humalassa.
      Nolataan todella koko kansan tila, tuolla järjettömällä juomakulttuurilla.

    • .........

      alkoholistit pelaa syyllistämällä, ihan kauheaa on elää heidän kanssa, parasta olla yksin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe