Minä olen joutunut vuosien aikana outoon kierteeseen työpaikalla. Yksi toisensa jälkeen puhuu selän takana siitä, että olen jotenkin sotkeutunut heidän aviomiehiinsä? ja ilmeisesti jotkut kolleegat uskoo asian käyttäytymisestä päätellen. Alkuvuosina en tiennyt mistä oikein oli kysymys. Huomasin kyllä, että jollain työntekijällä oli mustasukkaisuusoireita varsinkin työpaikan sinkkuja kohtaan. Sitten kun toinen työntekijä lopetti juoruilun niin toinen jatkoi samasta aiheesta. Minä en edes tunne kolleegojeni miehiä? Työpaikalla täytyy olla jokin sosiopaatti joka nauttiin kun toista ahdistellaan asialla. Nyt vuosien jälkeen yksi vielä ahdistelee asialla. On lähettänyt outoja tekstiviestejä.Seurantaa on ollut työpaikan ulkopuolle ja jopa lomille saakka. En tajunnut silloin mistä on taas kysymys. Asia on ollut niin ahdistava etten ole pystynyt edes asiasta puhumaan kun on ollut elämässä muutakin pohdittavaa. Eikä minun tehtävä ole ratkoa tai ottaa asioita esille joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa.
Haluaisin asian kuitenkin jotekin selvittää asian koska se vaikuttaa työssä jaksamiseen ja vapaa-aikaan. Koska asialla on ollut vuosien varrella useampi kolleega minun pitäisi ottaa ehkä työsuojeluun yhteyttä? En osaa ratkaista miten hoitaisin asian asiallisesti. Onko kenelläkään kokemusta asiasta?
Haluaisin asian kuitenkin jotekin selvittää asian koska se vaikuttaa työssä jaksamiseen ja vapaa-aikaan. Koska asialla on ollut vuosien varrella useampi kolleega minun pitäisi ottaa ehkä työsuojeluun yhteyttä? En osaa ratkaista miten hoitaisin asian asiallisesti. Onko kenelläkään kokemusta asiasta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulostaa kamalalta, eikö olis viisasta hakeutua muualle töihin!?
Oletko nyt varma asiasta, ettei vain sun mielikuvitus temppuile?
Jos olet vain yksinäinen ja yhdistelet asioita väärin mielikuvituksessa.
En sano etten usko, mutta kuulostaa aika uskomattomalle.
Asia on kyllä ahdistanut muutaman vuoden ja tilanne on sikäli rauhallisempi kun työyhteisössä ei tarvita enää kuppikuntia omaa egoa ylläpitämään vaan kekitytään töihin. Pomo on vaihtunut ja sen myötä kuppikunnat hajonneet. Kyllä asia on tietenkin paisunut mielessäni ja haluaisin purkaa sen jotenkin pois. Ajattelin vain kysäistä jos jollain toisella on samoja kokemuksia. Asia on kaiken kaikkiaan tosi typerä ja en toisen mustasukkaisuusoiriesiin haluaisi puuttua.
Mustasukkaisuusrumba alkoi kai siitä kun oli ihastunut mieheen ja jonkin aikaa häntä tapailin. Ja myöhemmin paljastui, että minun työkaveri oli tapailut aikaisemmin tätä samaa miestä ja oli todella ihastunut tähän. Ilmeisesti hänellä oli vielä voimakkaita tunteita miestä kohtaan. Asiasta ei koskaan työpaikalla puhuttu tämän työkaverini kanssa. Tämä työkaverini kyllä seurusteli jo uuden miehen kanssa kun tapasin tämän hänen tuntemaan miehen. En siis tullut kenenkään väliin.
Tässä siis vähän taustaa. Tapahtuman jälkeen pahansuopaisuus työpaikalla alkoi. Ilmeisesti tämä työkaveri halusi kostaa. Ongelmana on se kun en heti alussa ymmärtänyt asiaa ja se oli jo paisunut omiin fääreihinsä.
Olen siis ollut vaarallinen nainen työyhteisössä ja ilmeisesti vielä yhden mielestä. Muut ovat ilmeisesti rauhoittuneet uuden pomon myötä. Pomo otti kerran asiaan kantaa ja mainitsi kolmioraamasta jota työpaikalla oli ja katsoi samalla kysyvästi minuun. En tiedä onko hän uskonut puheisiin vai halusiko vain ottaa leikillä asiaan kantaa. En vastannut asiaan millään lailla
Kyllä minä olen pari työkaveria yllättänyt minun kotinurkilta kyyräilemästä, kummallakaan ei ole lähistöllä tuttavia asumassa. Kumpikin oli hiljattain eronnut. Kyllä minä tietenkin jonkin verran liitoittelen asiaa mutta todella typerä kiusaamisen aihe naisvaltaisessa työyhteisössä.