Ei ihastusta ja rakkautta pysty pakottamaan

mieetinpä vain

Nämä tietyt palstan kirjoittajat taitavat olla todella poikkeuksellisia muihin ihmisiin verrattuna, sillä he ilmeisesti olettavat ihmisten (ja ennenkaikkea naisten) pystyvän tuosta noin vaan päättämään, että keheen ihastuu tai rakastuu.

Siis että nainen vain tietoisesti päättäisi, että "hei, mä nyt ihastun tohon "pahaan tyyppiin", joka kohtelee mua huonosti", tai että yhtä yksinkertaisesti sitä pystyisi pakottamaan itsensä rakastumaan johonkin AT-mieheen, jossa ei ole aikaisemmin kokenut mitään kiinnostavaa.

En itse ole koskaan ollut ihastunut mihinkään "pahoihin poikiin" mutta en myöskään niihin "herra nössöressukoihin", vaan ihan niihin tavallisiin perusmiehiin. Kuitenkaan en ikinä ole pystynyt pakottamaan itseäni rakastumaan tai ihastumaan kehenkään.

Olisi kiinnostava tietää, että pystyvätkö nämä tietyt kirjoittajat itse sitten tähän, siis tyyliin. "Ihailemani ja rakastamani nainen on liian kaunis minulle. Siispä näin halutessani unohdan hänet ja saan tunteeni heräämään itselleni sopivampaa naista kohtaan". En ihan usko, vaan luulen, että se nainen joutuu aina kärsimään siitä, että on aina miehelle se kakkonen, jonka mies valitsi, kun ei parempaakaan saanut. Ja kuka haluaa olla parisuhteessa ikuinen kakkonen, kun se kumppani haaveilee alati jostain toisesta ?

19

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä laatu?

      pitäisikö miehet sitten pakottaa ihastumaan käytettyihin yli-ikäisiin naisiin?

      Vaikkakin tässä on kyllä jossain määrin onnistuttu kun nuoria tai käyttämättömiä naisia yrittäviä syyllistetään pedofiileiksi tai at-miehiksi..

      • White wolf

        Ei pakottaa mutta eihän mies itselleen mitään voi, jos hän ihastuu/rakastuu itseään vanhempaan naiseen. Monella miehellä on tunteet ja ihan yhtä lailla hekin ihastuvat ja rakastuvat, eikä aina nuoriin.


    • taviksennäköinen DI

      ---Olisi kiinnostava tietää, että pystyvätkö nämä tietyt kirjoittajat itse sitten tähän,---

      Pystyn. Kyllä pystyn, ihan tiedoksi.

      Viime vuosina en ole yrittänyt enää kaikkia naisia, jotka minua kiinnostavat. Olen valinnut minua kiinnostavista naisista vain ne, jotka ovat maksimissaan minun tasoani. Sen jälkeen olen lähestynyt heitä, ja se on ollut ihan hyvä tapa mielestäni. Ainakaan ne pari suhdetta, joita on ollut, eivät ole päättyneet siihen, että olisin naista huonompitasoinen.

    • dghkdghk

      Ota ne vaaleanpunaiset lasit silmitlä! Jos ihastun ja rakastun "liian kauniiseen" naiseen, tietysti kerron itselleni, että suhde luultavasti loppuu jossain vaiheessa, mutta voi olla että kestääkin. En elä missään fantasiamaailmassa.

      • FF

        Ja jos nainen toimii noin niin hän on viettiensä ohjaama tai laskelmoiva narttu. MOT.

        (Nuo kaksi määrettä eivät oikeasti edes voi toteutua samaan aikaan missään muualla kuin tällä palstalla.)


    • ansionsa mukaan

      Mutta naisethan ovat mestareita "pakottaessaan" tunteitaan järkiliittoihin, kunhan miehen lompakko on tarpeeksi paksu tai sosiaalinen asema tarpeeksi korkea.

      • epäilenpä vain

        "Mutta naisethan ovat mestareita "pakottaessaan" tunteitaan järkiliittoihin, kunhan miehen lompakko on tarpeeksi paksu tai sosiaalinen asema tarpeeksi korkea. "

        Eiköhän ne naiset, jotka valitsevat miehen esimerkiksi varakkuuden tai statuksen mukaan tee niin ihan tietoisesti. Eli tietävät ihan tarkkaan, ettei tässä mistään rakkaudesta ole kysymys.

        Ja sama toisinpäin. Eli mies saattaa valita nuoren ja kauniin vaimon, ei suinkaan sen takia, että rakastaisi kyseistä naista, vaan siksi, että kaunis nainen on miehelle statussymboli.


      • dfjgkdgkd
        epäilenpä vain kirjoitti:

        "Mutta naisethan ovat mestareita "pakottaessaan" tunteitaan järkiliittoihin, kunhan miehen lompakko on tarpeeksi paksu tai sosiaalinen asema tarpeeksi korkea. "

        Eiköhän ne naiset, jotka valitsevat miehen esimerkiksi varakkuuden tai statuksen mukaan tee niin ihan tietoisesti. Eli tietävät ihan tarkkaan, ettei tässä mistään rakkaudesta ole kysymys.

        Ja sama toisinpäin. Eli mies saattaa valita nuoren ja kauniin vaimon, ei suinkaan sen takia, että rakastaisi kyseistä naista, vaan siksi, että kaunis nainen on miehelle statussymboli.

        Kauneus herättää tunteita miehessä.


      • jaa jaa
        dfjgkdgkd kirjoitti:

        Kauneus herättää tunteita miehessä.

        Herättää kenties seksuaalisia haluja, mutta tuskinpa sen syvempiä tunteita.


    • 14+9

      Olen nainen, joka ihastuu todella harvoin ja rakastuu tietysti vieläkin harvemmin. Kärsin tästä! Kumpa olisikin mahdollista vääntää tunteensa päälle, silloin kun se on soveliasta ja sallittua.

      • 4+15

        Minä taas olen nainen, joka ihastuu helposti mutten uskalla rakastua. Joten ihastuksetkin jää sille tielleen koska en uskalla tehdä mitään..


    • 10+10=1010

      Näin se menee:

      Naisella ei ole lupa ihastua mihinkään "ulkoiseen" miehessä. Ulkoista on mm. ulkonäkö, koulutus, ammatti, työllisyystilanne, varakkuus, mielenterveys, kaveripiiri, sosiaalisuus, yhteisölliset harrastukset, ryhti, siisteys, pukeutuminen, paino, saavutukset (urheilussa tms), suosio jne.

      Naisen kuuluu ihastua miehen sisimpään. Sisin ei näy eikä ilmene millään tavalla, se vain kiteytyy sanapariin Kunnon Mies.

      Naisessa ratkaisee vain ulkonäkö. Kunnon Mies ansaitsee Kauniin Hoikan naisen. Alempiarvoiseksi itsensä kokeva Kunnon Mies voi tyytyä Tavis Hoikkaan (alempiarvoisuus voi syntyä ulkonäöstä mutta myös työllisyystilanteesta, varattomuudesta tms).

      Naisen ei kannata panostaa kouluttautumiseen, työelämään tai esimerkiksi sijoitustoimintaan. Hänen tehtävänsä on pitää Kunnon Mies tyytyväisenä. Jos hän onnistuu toiminnassaan, Kunnon Mies ei jätä häntä, vaikka hän täyttäisi 35 vuotta.

      Amen.

      • Nainen 24v

        No joopa joo, tasa-arvo sulla vähä hukassa.

        Nainen saa ihastua ulkoisiin seikkoihin miehessä, jos ei tunne vielä miehen sisintä. Tutustumalla sekin selviää.

        Kunnon mies ei aina ota sitä kaunistakin kauniimpaa vaan yleensä sen, johon ihastuu/rakastuu palavasti. Mutta niin, tunteethan teille on vieras käsite, vain ulkonäkö on tärkeintä..

        Ja tottakai naisen kannattaa panostaa kouluttautumiseen ja työelämään. Ei kukaan mies halua avutonta bimboa, joka elelee leveästi miehen kustannuksella. Naisen täytyy mies tyytyväisenä ja mies täytyy pitää nainen tyytyväisenä. Jakaa kotona työt tasan ja panostaa suhteeseen yhtä lailla saman verran. Se tuo onnen suhteeseen ja suhde kestääkin pidempään kun siihen panostetaan yhdessä ja tasapuolisesti.

        Ei nainen ole mikään palvelija!


      • 10+10=1010
        Nainen 24v kirjoitti:

        No joopa joo, tasa-arvo sulla vähä hukassa.

        Nainen saa ihastua ulkoisiin seikkoihin miehessä, jos ei tunne vielä miehen sisintä. Tutustumalla sekin selviää.

        Kunnon mies ei aina ota sitä kaunistakin kauniimpaa vaan yleensä sen, johon ihastuu/rakastuu palavasti. Mutta niin, tunteethan teille on vieras käsite, vain ulkonäkö on tärkeintä..

        Ja tottakai naisen kannattaa panostaa kouluttautumiseen ja työelämään. Ei kukaan mies halua avutonta bimboa, joka elelee leveästi miehen kustannuksella. Naisen täytyy mies tyytyväisenä ja mies täytyy pitää nainen tyytyväisenä. Jakaa kotona työt tasan ja panostaa suhteeseen yhtä lailla saman verran. Se tuo onnen suhteeseen ja suhde kestääkin pidempään kun siihen panostetaan yhdessä ja tasapuolisesti.

        Ei nainen ole mikään palvelija!

        Et sitten sarkasmia tajunnut.


      • Alexandra.

        Hahahahaha!!! :D


    • Huvittaavaa-

      Jos sinulla ei ole tahtoa joskus määrätä omia tunteitasi niin jää pikkutyttö kotiin äläkä sotkeennu aikuisten ihmissuhteisiin.

      Kohtuus kaikessa kuitenkin, mutta ymmärrän että aloittajalla se on pahasti kateissa.

      On todella surkuhupasiaa että moinen ressukka kutsuu jotakin ihmistä nössöressukoiksi.

      Mutta kyllä sullekin yksinkertainen ameebalehmä lypsäjä löydetään.

      T: ei nössöressukka, vaan terve perusmies joka on väsynyt naisten kirnutuksiin tällä palstalla sekä siihen että vedotaan kuinka ihminen ei voi itse vaikuttaa siihen kehen ihastuu.

    • Reipas Poikamies

      "Ihastusta ja rakkaukka ei pysty pakottamaan", oikein! MUTTA nainen TARVITSEE ne hyvät tunteet iskevän miehen kautta, luvan rakastua mahdolliseen unelmiensa mieheen, ja se tehdään supliikilla ja sitä kautta hyvän kemian tunteella.

      Yksikään nainen EI rakastu jos beckham II tulee ja puhuu vain audinsa uusista aluvanteista, windows seiskasta tai wall streetin pörsseistä ignooraten naisen tunteet koko ajan.

      Eli miehen hyvä asiakaspalvelu naiselle, älkää sitä unohtako. NÖSSÖ-mies ei uskalla liikkua tunteiden alueella, vaan kaveripoikamaisesti iskee jutskaa joka ei sytytä naista.

      Moni parransänki-sätkä huulissa retku toimii juuri kuin liekinheitin useiden naisten romantiikan nälkään, koska nämä miehet elämänkokemuksellaan osaa vetää oikeista naruista naisten kanssa.

    • kunnon atm

      Mölönmölö. Taas haetaan jotain ihme selityksiä AT-miesten päähän potkimiselle.

    • Älyn haamu

      Olen samaa mieltä kanssasi. En minäkään koskaan ole ollut ihastunut kuin kauniisiin naisiin. Oman tasoiseni rumahkot ja mielenterveysongelmaiset naiset eivät nappaa yhtään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe