Motalan ja Borensbergin alueelta oli tutkimuksessa mukana 61 diabeetikkoa.
Puolet heistä arvottiin syömään ruokaa nk. lautasmallin mukaan ja toiset puolet söivät vähähiilihydraattista mutta rasvaista ruokaa. Paino putosi molempien ryhmien edustajilta.
-Meistä otettiin kaikenlaisia kokeita puolen vuoden välein. Vähähiilihydraattista syöneiden ryhmässä veriarvot olivat paremmat, kertoo Anne Törmänen, joka jo ennen tutkimukseen ryhtymistä oli alkanut miettiä alkaisiko syömään GI:tä tai vähähiilihydraattista ruokavaliota.
-Olen hyvin tyytyväinen ja aion jatkaa syömistä tällä tavalla, vaikka kahden vuoden tutkimusaika nyt on ohi, lupaa Anne, joka on aiemmin kokeillut laihtua eri tavoilla painonvartijoissa tai omapäisesti, mutta huonolla tuloksella.
-Kun neljä vuotta sitten sairastuin diabetekseen sain ohjeet, että rasvaa on syötävä vähän ja käytettävä kevyttuotteita. Tämän tutkimuksen jälkeen voin sanoa, ettei se pidä paikkaansa.
-Nyt syön kolme kertaa päivässä, eikä minulla ole välillä nälkä. En syö lainkaan viljaa, pastaa, riisiä tai perunaa. Voileipää on ollut ikävä, mutta kun tietää että hiilihydraatit sitoo sokeria kroppaan, niin leipä jää syömättä. Näkkileivän otan silloin tällöin ja uusia perunoita syön juhannuksena, lupaa Anne Törmänen.
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1019&artikel=4498028

Vastaukset 1
Vanhimmat
kumpa tämä tieto tavoittaisi thl johdon ja ruokasuosituksia tekevän työryhmän leivällä ja margariinilla katetun pöydän äärestä. myös diabetesliitto ja diabetikkojen hoidosta vastaavat, jos osaavat lukea, olisi kohderyhmänä sopiva. samoin käypähoito suosituksia diabeetikoille tekevä ryhmä voisi lukea tätä jos lääketehtaiden informaation tulvalta jaksavat tai saavat sen lukea.