Sinustako uusi tuttava?

Tervehdys kaikille!

Ajattelin nyt pistää tämän tännekin palstalle, jos vaikka joku innostuisi asiasta. Ylläpito poistakoon, jos ei sovi teemaan.


Olen 33v mies Helsingistä ja hakusessa olisi laajennusta sosiaaliseen verkostooni, eli toisin sanottuna uusia ystäviä.

Voit nuorempi tai vanhempi, iso tai pieni, hiljainen tai suulas, kunhan olet valmis tutustumaan minuun ja katsomaan tulisimmeko toimeen. Tavoitteena olisi ainakin ajan myötä löytää uusia ystäviä ihan live-elämään, mutta kirjoittelukin on ihan mukavaa touhua.

Ikää on siis tuo 33v, arkena teen töitä toimistossa ja vapaa-ajalla teen milloin mitäkin. Harrastukset ovat lähinnä kuntoilupainotteisia: kuntosalia, lenkkeilyä, pari kamppailulajia ihan kuntoilupohjalta. Leffat kiinnostavat, luettua tulee satunnaisesti, varsinkin kesällä. Musiikista putoaa parhaiten rock-genre tms, mutta en ole kovin nirso musiikin suhteen, enkä mikään genre-uskovainen.

Olen asunut itäisessä Helsingissä about 3v, mutta työkavereiden lisäksi ei ole montaa ystävää, joiden kanssa voisi vapaa-aikaa viettää. Keksin kyllä tekemistä ihan itseksenikin, mutta olisi mukava saada puhelimen päähän edes yksi uusi tyyppi, jonka kanssa voisi maailmaa parantaa.

Että näin. Jos edes mietit että voisit koirjoittaa, niin kirjoita ihmeessä edes pari riviä.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet todella söpö! ;)))
Söisin sinut suihini, jos asuisit lähempänä...

Äänestä

Niin. Auttaisi varmaan asiaa, jos olisi osoite esillä :)

Tänne siis: [email protected]

Äänestä

Jep ! Terveiset keskisuomesta.. Täällä ois nainen, joka pitää itsestään ulkoissestata ja fyysisestä kunnostani huolta, sillä inhoan löllöjä
leveä perseisiä nössöjä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


friends4me kirjoitti:

Tervehdys kaikille!

Ajattelin nyt pistää tämän tännekin palstalle, jos vaikka joku innostuisi asiasta. Ylläpito poistakoon, jos ei sovi teemaan.


Olen 33v mies Helsingistä ja hakusessa olisi laajennusta sosiaaliseen verkostooni, eli toisin sanottuna uusia ystäviä.

Voit nuorempi tai vanhempi, iso tai pieni, hiljainen tai suulas, kunhan olet valmis tutustumaan minuun ja katsomaan tulisimmeko toimeen. Tavoitteena olisi ainakin ajan myötä löytää uusia ystäviä ihan live-elämään, mutta kirjoittelukin on ihan mukavaa touhua.

Ikää on siis tuo 33v, arkena teen töitä toimistossa ja vapaa-ajalla teen milloin mitäkin. Harrastukset ovat lähinnä kuntoilupainotteisia: kuntosalia, lenkkeilyä, pari kamppailulajia ihan kuntoilupohjalta. Leffat kiinnostavat, luettua tulee satunnaisesti, varsinkin kesällä. Musiikista putoaa parhaiten rock-genre tms, mutta en ole kovin nirso musiikin suhteen, enkä mikään genre-uskovainen.

Olen asunut itäisessä Helsingissä about 3v, mutta työkavereiden lisäksi ei ole montaa ystävää, joiden kanssa voisi vapaa-aikaa viettää. Keksin kyllä tekemistä ihan itseksenikin, mutta olisi mukava saada puhelimen päähän edes yksi uusi tyyppi, jonka kanssa voisi maailmaa parantaa.

Että näin. Jos edes mietit että voisit koirjoittaa, niin kirjoita ihmeessä edes pari riviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu