Muutin miehen perässä isosta kaupungista pienelle paikkakunnalle, jossa kaikki tuntevat toisensa enkä minä ketään. Tyttäreni muutti myös mukanani ja nyt meitä on 5-henkinen suurperhe, sillä miehen kaksi tytärtä ovat meillä joka 2. viikon. Lisäksi perheessä on koira, jonka mies aikoinaan hankki tyttärilleen.
Heti alusta asti on ollut yhtä valtataistelua niin, että tytöt ovat hakeneet paikkaansa nokittamalla toisiaan ja mies on melkein aina mennyt
omien tyttärien puolelle. Olen yrittänyt miehen kanssa pitää tyttöjä samalla viivalla ja antaa rakkautta yhtäpaljon kullekin, mutta aina on tuntunut siltä, että minun lastani rakastetaan vähemmän ja kuritetaan enemmän ja hänen lapsiaan juuri toisinpäin. Melkein aina sattunut tapahtuma on lapseni vika ja tyttäreni onkin itse sanonut monesti miehelleni, että miksi hän aina häntä syyttää mutta silloin mieheni on vain mennyt hiljaiseksi. Olen niin väsynyt kuuntelemaan ainaisia kinoja ja valituksia lapsestani sekä puolustamaan lastani, jopa mieheltä.
Heti muuttomme jälkeen mies jatkoi harrastuksiaan samanlailla kuin ennenkin, vaikka sanoi antavansa meille aikaa ja lisäksi otti lisävastuuta valmennuksesta, vaikka oli menossa jo joka ilta jonnekin! Mies kyllä käy töissä ja on elättänyt meitä todella ihanasti (ruoka ja peruslaskut), mutta jos minulla tai tyttärelläni on jokin maksullinen meno esim. harrastus tai hygieniatuotteet, niin joko luovun siitä tai neuvottelen asiasta.
Sain töitä tältä pieneltä paikkakunnalta melkein heti muuttomme jälkeen ja olin innoissani, kunnes loukkasin itseni ja nyt olen ollut sairaslomalla jo kohta 9kk. Mieheni on hienosti elättänyt meitä, jotta asuntolaina on tullut maksettua ja ruokaa on aina kaapissa. Minulla on jatkuvasti tili tyhjä, kun suurin osa sairaspäivärahasta menee asuntolainaan ja lopuilla yritän maksaa omia laskuja. Sitten pitäisi hankkia henkilökohtaisia juttuja, johon pyydän mieheltä rahaa mutta en edes enää muista, milloin olisin ostanut itselleni edes uuden ripsivärin tai piilarit, jotta voisin käydä lenkillä.
Miehen kaikki sukulaiset, vanhemmat, sisko perheineen, ystävät ja kaverit ovat täällä ja hän on asunut täällä melkein koko ikänsä. Minä puolestani olen muuttanut melkein koko ikäni ja olin niin innoissani, kun asetuimme tänne asumaan. Olen maalaistyttö ja arvostan suuresti rauhaa ja puhtautta, mutta nekään asiat eivät enää tunnu miltään. Kaikki ihmiset tuntevat toisensa ja jään aina ulkopuolelle sukujuhlissa, kun en tiedä, kenestä oikein puhuvat.
Olin muuttomme jälkeen innoissani uudesta perheestä ja mietin vielä puoli vuotta sitten, kuinka ihanaa olisi saada tähän isoon joukkoon vielä yhteinen vauva. Nykyään kun miehen tyttäret ovat tulossa meille, väsyn jo ajatuksestakin ja mietin vain, kuinka paljon helpompaa meidän elämä olikaan, kun asuimme lapseni kanssa kaksin. Minulla ei ole nykyään enää kavereitakaan, kun keskityin niin kovin tähän perheeseen ja kaverini jäivät vanhalle paikkakunnalle eivätkä umpimielisinä voineet hyväksyä ajatusta, että muuttaisin citystä landelle.
Seksikään ei kiinnosta, kun mies on laukeamisherkkä ja jään aina ilman niin, että lopulta hoidan itse itseni. Mies kyllä suukottelee ja halii paljon, mutta haluaisi seksiä silloinkin, kun minulla on paha olla ja kyselee jatkuvasti, joko voitaisiin vähän hempeillä.
Minulla ei ole ketään, kenen kanssa puhua näistä asioita ja tuntuu siltä, kuin pää räjähtäisi. Olen miettinyt monesti, miten helppoa olisi vain nukkua pois mutta tyttäreni on niin vahva aurinkoni, etten ikinä jätä häntä. Minulla on sukulaisia pohjoisessa, mutta tätini ja enoni ovat melko vieraita, vanhempani ovat eronneet ja äitini on vain nimellisesti äitini, sillä mummini kasvatti minut ukkini kanssa ja nyt hänetkin ollaan kärräämässä jo vanhainkotiin.
En jaksa enää välittää mistään ja mietin vain, mikä tarkoitus tällä elämälläni oikein on. Itku tulee milloin missäkin ja hävettää olla näin surkea. Mies on ehdottanut, että menisin juttelemaan ammattilaiselle mutta onko tämä kaikki minun päässäni ja minun vikani? Miten huonolla tolalla tämä parisuhde on, jos miehen mielestä minä kaipaan apua, kun kerran hänellä on kaikki hyvin?
Heti alusta asti on ollut yhtä valtataistelua niin, että tytöt ovat hakeneet paikkaansa nokittamalla toisiaan ja mies on melkein aina mennyt
omien tyttärien puolelle. Olen yrittänyt miehen kanssa pitää tyttöjä samalla viivalla ja antaa rakkautta yhtäpaljon kullekin, mutta aina on tuntunut siltä, että minun lastani rakastetaan vähemmän ja kuritetaan enemmän ja hänen lapsiaan juuri toisinpäin. Melkein aina sattunut tapahtuma on lapseni vika ja tyttäreni onkin itse sanonut monesti miehelleni, että miksi hän aina häntä syyttää mutta silloin mieheni on vain mennyt hiljaiseksi. Olen niin väsynyt kuuntelemaan ainaisia kinoja ja valituksia lapsestani sekä puolustamaan lastani, jopa mieheltä.
Heti muuttomme jälkeen mies jatkoi harrastuksiaan samanlailla kuin ennenkin, vaikka sanoi antavansa meille aikaa ja lisäksi otti lisävastuuta valmennuksesta, vaikka oli menossa jo joka ilta jonnekin! Mies kyllä käy töissä ja on elättänyt meitä todella ihanasti (ruoka ja peruslaskut), mutta jos minulla tai tyttärelläni on jokin maksullinen meno esim. harrastus tai hygieniatuotteet, niin joko luovun siitä tai neuvottelen asiasta.
Sain töitä tältä pieneltä paikkakunnalta melkein heti muuttomme jälkeen ja olin innoissani, kunnes loukkasin itseni ja nyt olen ollut sairaslomalla jo kohta 9kk. Mieheni on hienosti elättänyt meitä, jotta asuntolaina on tullut maksettua ja ruokaa on aina kaapissa. Minulla on jatkuvasti tili tyhjä, kun suurin osa sairaspäivärahasta menee asuntolainaan ja lopuilla yritän maksaa omia laskuja. Sitten pitäisi hankkia henkilökohtaisia juttuja, johon pyydän mieheltä rahaa mutta en edes enää muista, milloin olisin ostanut itselleni edes uuden ripsivärin tai piilarit, jotta voisin käydä lenkillä.
Miehen kaikki sukulaiset, vanhemmat, sisko perheineen, ystävät ja kaverit ovat täällä ja hän on asunut täällä melkein koko ikänsä. Minä puolestani olen muuttanut melkein koko ikäni ja olin niin innoissani, kun asetuimme tänne asumaan. Olen maalaistyttö ja arvostan suuresti rauhaa ja puhtautta, mutta nekään asiat eivät enää tunnu miltään. Kaikki ihmiset tuntevat toisensa ja jään aina ulkopuolelle sukujuhlissa, kun en tiedä, kenestä oikein puhuvat.
Olin muuttomme jälkeen innoissani uudesta perheestä ja mietin vielä puoli vuotta sitten, kuinka ihanaa olisi saada tähän isoon joukkoon vielä yhteinen vauva. Nykyään kun miehen tyttäret ovat tulossa meille, väsyn jo ajatuksestakin ja mietin vain, kuinka paljon helpompaa meidän elämä olikaan, kun asuimme lapseni kanssa kaksin. Minulla ei ole nykyään enää kavereitakaan, kun keskityin niin kovin tähän perheeseen ja kaverini jäivät vanhalle paikkakunnalle eivätkä umpimielisinä voineet hyväksyä ajatusta, että muuttaisin citystä landelle.
Seksikään ei kiinnosta, kun mies on laukeamisherkkä ja jään aina ilman niin, että lopulta hoidan itse itseni. Mies kyllä suukottelee ja halii paljon, mutta haluaisi seksiä silloinkin, kun minulla on paha olla ja kyselee jatkuvasti, joko voitaisiin vähän hempeillä.
Minulla ei ole ketään, kenen kanssa puhua näistä asioita ja tuntuu siltä, kuin pää räjähtäisi. Olen miettinyt monesti, miten helppoa olisi vain nukkua pois mutta tyttäreni on niin vahva aurinkoni, etten ikinä jätä häntä. Minulla on sukulaisia pohjoisessa, mutta tätini ja enoni ovat melko vieraita, vanhempani ovat eronneet ja äitini on vain nimellisesti äitini, sillä mummini kasvatti minut ukkini kanssa ja nyt hänetkin ollaan kärräämässä jo vanhainkotiin.
En jaksa enää välittää mistään ja mietin vain, mikä tarkoitus tällä elämälläni oikein on. Itku tulee milloin missäkin ja hävettää olla näin surkea. Mies on ehdottanut, että menisin juttelemaan ammattilaiselle mutta onko tämä kaikki minun päässäni ja minun vikani? Miten huonolla tolalla tämä parisuhde on, jos miehen mielestä minä kaipaan apua, kun kerran hänellä on kaikki hyvin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan ensiksi, mene tosiaan hakemaan apua masennukseesi. Aloita vaikka terveyskeskus/perheneuvolapsykologista. Vaikutat muuten liian kiltiltä ihmiseltä, sinä olisit elämääsi tyytyväisempi kun alkaisit pitää puolesi tilanteissa. Harvassa ovat oikeasti ne ihmiset, joita kannattaa mielistellä ja pokkuroida, sitä vain kiltteyteen sairastunut luulee että kaikille muille pitää olla mieliksi paitsi itselleen. Kyllähän siihen väsyy pakostakin.
Mikään pakko sinun ei ole jäädä tuohon loukkoon ja loukkuun, lähteä voi aina. Älä anna miehen päättää puolestasi. Parempaa jatkoa!
Lievä tai keskivaikea masennus voi puhjeta myös aikuisiällä. Tuo toivottomuuden tunne ja väsymys kuulosti vähän siltä - pohdithan asiaa. Usein vasta jälkikäteen huomaa olleensa niin sumussa, että on jo tottunut kurjaan mieleen ja totiseen tokkuraiseen oloon http://www.tohtori.fi/masennusklinikka/
Hienoa, että lapset uskaltavat kinastella ja ottaa yhteen - se kertoo turvallisesta kodista ja isosta luottamuksesta teitä vanhempia kohtaan. Ahdistavassa, pelottavassa ilmapiirissä lapset kätkevät tunteensa ja ovat vetäytyviä ja/tai miellyttävät vanhempiaan.
Oletteko pitäneet perhepalaveria, kun kaikki on HYVIN?
Kaikki keittiön pöydä ääreen/sohvalle ja rauhallista jutustelua vaikkapa puheenvuorot viitaten. Jokainen saa puhua, jokaista kuunnellaan. Tyttäresi voi esimerkiksi tällöin rauhassa kertoa, että kokee tulevansa erilailla kohdelluksi. Pakko ei ole puhua. Kokouksen TARKOITUS voisi olla sopuisamman ilmapiirin tavoitteleminen. Myös te vanhemmat voitte kertoa pahoittavanne mielenne jatkuvasta riitelystä (kinastelu silloin tällöin on toki normaalia elämää!) ja että toivotte tyttöjen vaalivan sopua ja hyvää mieltä. Auttamista, jakamista.
Ja sitten EHDOTUKSIA iloisamman kodin saavuttamiseksi! Mitä lapset toivoisivat tehtävän erilailla? Mistä tulee kiistaa? Miksi? Sopu ja hyväntahtoisuus on myös Päätös.
Eli ei huutamista riitojen päälle, vaan asia puheeksi RAUHALLISESTI vaikka iltapalapöydässä.
Tytöt oppivat arvokkaita kommunikaatiotaitoja. Ja kertomaan pahasta mielestään suoraan, eikä kiukuttelemalla.
Olet tehnyt valinnan lähteä miehen matkaan muualle. Arki ei vastannut odotuksia. Huonoa se ei kai silti ole? Olitko odottanut miehesi perheen tuovan sinulle sukulaissuhteita, joita olet ehkä kaivannut?
Olet aikuinen, sopeudu tilanteeseen, tai toivo lisää yhteistä vapaa-aikaa.
Minusta tuntuu, että jättäydyt tahallisesti hieman ulkopuolelle, jotta voit mököttää.
Et tietenkään voi tuntea kaikkia sukulaisia tai vanhoja perhevitsejä ja sattumuksia - näinhän se on aina!! Voit kai silti iloita läheisistäsi, ja siitä, että heillä on hauskaa, läheiset välit jne. Ole iloinen miehesi puolesta.
Jos todella haluat, mahdut kyllä paremmin joukkoon kuinluuletkaan.
Tapaa osaa naisista vaikka ilman miestä ja lapsia. Kävelylenkillä/kirpparilla/teatterissa/konsertissa/marjoja keräämässä...mitä vaan. Ja vaikkapa ilmaista tai halpaa. Ja kai miehellesi/jollekin hänen sukulaiselleen voi sanoa, että olo on ollut välillä hieman yksinäinen ja toivot, että ystävystytte paremmin.
Ala olemaan avoimempi. Muutkin alkavat. Ja kaikki voivat paremmin.
Entä teidän perhe?
Yllätä perheesi, ja menkääkin aamupalalle rantaan tai puistoon. Tehkää yhdessä eväitä tai herää sinä aikaisin ja tee. Ei maksa mitään ylimääräistä, voileivät kääreisiin ja mielikuvitusta peliin. Pyöräretki venerantaan? Isän lempipaikat lapsena? Isän koulu? Uusi yhteinen, juuri teidän perheen lempipaikka? Tehkää perinteitä. Rakenna itse juuria ja perinteitä ja traditioita uuteen kotikaupunkiisi. Etsi kauniita rakennuksia ja maanmuotoja, rantoja ja metsiä. Teatteriporukka, kuoro, kielikurssi, vapaaehtoistyö...Ja kävelylenkkeillä voi ilman piilareitakin :) Aja autolla tai bussilla (koiran kanssa) toiseen kaupungin osaan/toiseen päähän kylää ja ihaile taloja, keväisiä pihoja, tuoksuja. Tulee ulkoiltua kuin vahingossa. Ja taas voi ottaa vaikka evästä mukaan ja pitää huilia kun sopiva kiva paikka löytyy.
Kiva, että sanot miehesi hoitaneen hienosti taloudellisen vastuun. Muistat kai sanoa sen hänellekin :)
Nopeasti laukeamista taidat kuitenkin pitää tekosyynä.
Ja kyllä voi kujeilevasti sanoa, että "mulle jäi vielä vähän nälkä..." joten mies voi hyväillä käsin tms. Onko tämä uusi juttu, vai onko aina ollut näin: mies laukeaa, homma loppuu? Jos on aina ollut niin, mies ehkä on luullut sinun olevan tyytyväinen? Suu auki vaan. Ja ei siis pettymyksen hetkellä vaan aikuiseen tapaan rauhan hengessä.
Olet itse vastuussa omasta onnellisuudestasi.
Luot itse arkesi. Valitset tekemisesi.
Ala keksiä jotain kivaa, omaa.
Saattaa olla miehellekin (ja tytöille) raskasta, jos olet ihan aina kotona ja käytettävissä. Jos olet siis saikullakin, ja aina kotona kotona kotona.
Kirjoitit: miten paljon helpompaa olisikaan ollut kaksin tytötn kanssa.
Myös miehesi saattaa ajatella samoin.
Tai kaivata välillä vaikka olla yhden tunnin yksin rauhassa kotona.
Aistin välillänne paljon lämpöä, joten hoitakaa asianne kuntoon, jotta saatte nauttia iloisesta elämästä ja syventää rakkauttanne. Ehkä löytää taas vähän kipinääkin:)
Etsi peili. Siellä muutos!
Mitä sinä haluaisit tehdä
mikä sinut saa iloiseksi
mikä leikkisäksi
mistä saat voimia
mikä on lempiruokaasi
tyttöjen
miehesi
Tutustu kunnan historiaan, kysy miehen lapsuudenpaikoista
JA
tutustu tämänhetkiseen tarjontaa. mitä kivaa ja rakasta sinä löydät? Ota vaikka valokuvia ja etsi harrastuksia (kyllä, niitä voi kokeilla ja jatkaa ei ole pakko!)
Toivon sinulle ja teille kaikkea hyvää!
Kiitos teille neuvoista ja vinkeistä. Olen kyllä kokeillut kaikkea noita ylläkirjoittavan mainitsemia asioita, tuloksetta. Meillä on tavaksi tullut ns. perhepalaverit, jotka käydään keittiön pöydän äärellä ja tytöt tietävät, että jokaisella on oikeus puhumiseen. Lisäksi olemme monen monta kertaa tolkuttaneet jakamisen, auttamisen ja me-hengen tärkeydestä mutta aina se tuntuu menevän korvasta sisään ja toisesta ulos. Oma tyttäreni osaa olla kovapintainen ja varmastikin minuun tullut, mutta en kertakaikkiaan jaksa enää sitä, että kaikki on aina hänen vikansa kun itse olen ollut siinä vieressä ja nämä miehen lapset ovat kyllä osanneet toimia tyhmästi ja ovat sitten sälyttäneet lapseni viaksi tavalla tai toisella. Mieheni lepertelee ja hassuttelee lastensa kanssa, mutta minun tytärtäni kohtaan osaa olla kova ja kylmä. Yritän kovasti olla hyvä äiti myös mieheni lapsille ja uskon, että ajan myötä meistä tulee vahvempi ja varmempi perhe mutta kuinka kauan siihen sitten menee, en tiedä ja jo nyt voimani on poissa. Tuntuu siltä, kuin yksin kantaisin vastuun tästä perheestä ja yritän vain kovasti rakentaa meille jotain kestävää, mutta kukaan muu ei siinä ole mukana. Mieheni asenne on ajoittain välinpitämätön, sillä hän siirtää vastuut minulle ja itse harrastaa joka ilta jossain. Kuitenkin hän haluaisi lisää lapsia ja mennä naimisiin, niinkuin minäkin ennen haaveilin mutta en haaveile enää.
Toki olen iloinen mieheni puolesta ja hänen sukulaiset ovat mukavia. Olen hänen siskonsa kanssa käynyt muutamia kertoja jumpissa, mutta hän pääsee niin harvoin, että en enää jaksa jatkuvasti ehdotella tekemisiä. Toki minuun suhtaudutaan ihan hienosti, mutta ihan kuin kaikki puhuisivat jotain toista kieltä, jota en ymmärrä ja kun kysyn jostain, niin hyvä kun vastataan. Yritän kovasti pysyä mukana ja osallistua, käyn oma-aloitteisesti anoppilassa ja olen tutustunut miehen kavereihin mutta he puhuvat minulle niitä näitä emmekä pääse pintaa syvemmälle.
Tiedän, että asiat ovat pitkälti itsestäni kiinni ja olen yrittänyt saada niihin muutoksia. Olen pyytänyt, anonut, valittanut yms mieheltä lisää yhteistä aikaa, mutta hänen harrastuksensa ovat aina vieneet lähes kaiken ajan ja kun olen myöhään menossa nukkumaan, niin sitten hän tulee viereen ja ehdottaa seksiä. En vain pysty hempeilemään kylmiltää, varsinkaan kun toinen ei muuten anna aikaa. Olen sanonut miehelle tästäkin ja hyvällä kertonut, mitä itse haluan seksistä mutta aina se on sitä samaa eikä asioihin ole tullut mitään muutoksia.
Mies on minua ennen asunut lastensa äidin kanssa eikä hänellä muuten ole ollut mitään suhteita. Hän on kyllä muuten fiksu, mukava, älykäs ja sympaattinen mies, mutta kertakaikkiaan ajoittain täysi pölkkypää, ajattelematon, kylmä ja välinpitämätön egoisti. Silti rakastan häntä paljon ja välitän kovasti kaikista tyttäristä. En vain tiedä, mihin tämä rakkaus enää riittää.
Olen niin uupunut ja lannistunut.
Olisikohan aprasta että muuttaisit tyttäresi kanssa omaan asuntoonne. Teillä olisi oma tupa oma lupa, tyttäresi saisi kaiken sinun huomiosi eikä hänen koskaan tarvitsisi tuntea itseään ala-arvoisemmaksi kuin muut. Tyttäresi kokea väheksyvää ja kylmää kohtelua mieheltäsi, on todella väärin.
On hyvä että rakastat miehesi lapsia, heillä kuitenkin on oma äiti ja isä kuvioissaan mukana.
Sinun pääasiallinen velvollisuutesi onkuitenkin sinun oma, huolellisesti ja harkiten hankkima tyttäresi. Hän menee kaikkien muiden edelle. EI niin että sinä alat jumaloimaan häntä ja teet hänelle kaiken valmiiksi ja tarjoat kaiken hopeatarjottimella vaatimatta häneltä mitään - ei ei ei.
Sinun velvollisuutesi on kasvattaa ja kouluttaa hänestä itseään ja yhteiskuntaa kunnioittava yksilo joka haluaa oppia ja menestyä sillä alalla johon hänen luontaiset taipumukset viittaavat.
Taistellessaan vanhemman huomiosta, tuntea itsensä sinun valitseman miehen (aikuisen) puolelta huonommaksi ja saadessaan syrjintää muilta perheenjäseniltä, ei luo rauhaisaa ja turvallista mielentilaa tuon tyton orastavaan mieleen.
Tietenkin sinä voit olla ystävä miehen kanssa (halutessasi) vaikka asuttekin eri katon alla. Mutta ensisijainen velvollisuutesi kuuluu lapsellesi.
Tuli tosi paha olo lapsesi puolesta. Sinä olet aikuinen ja voit päättää miten ja missä elätte, mutta tyttäresi joutuu elämään siellä missä sinäkin. Et voi edes kysyä asiasta hänen mielipidettään, vaan sinun on nyt aikuisena ymmärrettävä mitä tuo lapseesi vaikuttaa. Tytär saattaa vastata, että ihan hyvä kun asutte tuon miehen kanssa, mitä silti tyttäresi sielu vauroituu tuossa touhussa.
Minä elin uusiperhe-elämää kolme vuotta ja sitten tajusin, että kaksi kertaa eronneena kolmen lapsen äitinä on aina parempi kuin se tilanne, että lastani pidettiin syyllisenä asioihin, jotka eivät hänen syytään olleet. Meillä on yhteinen lapsikin, mutta silti pidin paremana vaihtoehtona erota ja nyt olen elänyt lasteni kanssa viisi vuotta onnellisena. En edes kaipaa parisuhdetta, vaan keskityn lapsiin, harrastamiseen ja työhön.
Miksi muuten poisnukkuminen olisi parempi vaihtoehto kuin poismuuttaminen ? Oletko ajatellut ? Ei se ole ratkaisu vaan ahdistuneen ihmisen kuvitelma siitä, että on jumissa ja pakoreittiä ei ole. Aina on olemassa vaihtoehtoja, aina voi korjata virheensä. Korjaa virheesi, ennen kuin se on myöhäistä lapsesi kannalta.
Yritäppä mennä takaisin töihin, niin piristyt!
Kotona neljän seinän sisällä tulee hulluksi ilman hyviä harrastuksia.
Töissä pääset tutuiksi työkavereiden kanssa ja illanviettoja on tiedossa.
Toinen mahdollisuus on opiskelu ja opiskelukaverit..
Miehet nyt on just tota, mitä kerroit,
se ainoa tunteva elin on niillä siellä housuissa ja se määrää tahdin, valitettavasti.
Pikkuisen pillua ja usein, niin maailma pelastuuuuuuuuu... ;))
Elä sinä sitä omaa elämääsi, niin sinä pelastut!
Lähde katsomaan mummiasi, tytön kanssa, vaikka sinä viikonloppuna kun miehen tytöt tulevat sinne.
Sairaspäivärahaa ei varmaan ole tarkoitettu asuntolainan maksuun, vaan perustoimeentuloon? Omalta osaltasi pankki voisi myöntää lykkäystä, kun vain uskallat pyytää?
Pärjäisikö mummi kotonaan, jos menisit auttelemaan? Ehkä tässä olisi sinulle sitä tehtävää elämässä, pikemmin kuin yrittää uusioäitinä "ajaa käärmettä pyssyyn".
Lopeta se talouskoneena oleminen ja kun miehn tyttäret tulevat teille niin vaadit että mies tekee heille ruuat ja kun olet sairaslomalla niin lainan lyhennykset tulojen mukaan ja pidä oikeuksistasi kíinni ja älä anna periksi.