Pomon rooli työpaikalla, läheisen kuoleman jälkeen.

En ole ollut vastaavassa tilanteessa pomona, mutta oma poikani kuoli reilu vuosi sitten. Parasta mitä voit pomona tehdä on varmasti kuunnella ja keskustella työntekijän kanssa kun hän siihen pystyy, osoittaa myötätuntoa.

Oma pomoni antoi minulle konkreettisen neuvon mennä työterveyslääkäriin ja pyytää sairauslomaa. Niin ei tule mitään epäselvyyksiä kauanko voi olla pois töistä, kun on sairausloma.

Lisäksi lääkäri voi määrätä tarpeen mukaan rauhoittavaa lääkitystä, nukahtamislääkkeitä tai mielialalääkkeitä. Tuntuu hurjalta jos ei ole aiemmin sellaisia käyttänyt, mutta mielialalääkkeistä oli minulle kovasti apua sitten kuin suostuin niitä (pakon edessä) ottamaan. Nyt olen jo lopettanut lääkityksen.

Kannattaa myös hyvissä ajoin ennen työntekijän paluuta kysyä häneltä, haluaisiko hän esim. sinun kertovan lyhyesti tapahtuneesta muille työntekijöille. Se voisi helpottaa hänen paluutaan. Mutta tietysti hänen suostumuksellaan.

Toivottavasti tästä oli apua.

vaikka työ oli raskasta ja "sekoilin" (yrittäjä ilman sairauslomaa) , kai ymmärrystä tarvitaan. Aina ei ajatukset pysy kasassa. Itse olin ainakin paljon omissa ajatuksissani ja työt joitui robottimaisesti oikeastaan ajattelematta mitä edes tein.Toisaalta työ on hyvä tapa päästä arkeen kiinni. Sekä tapa työntää suruakin pois hetkeksi. Arki rullaa , laskut tippuu tasaiseen tahtiin. Vaikka oma maailma pysähtyy, elämä lamaantuu. Jossain vaiheessa alitajunta ymmärtää että on pakko hoitaa tätä arjen rumbaakin jollakin tavalla.
Itse sain kukkia, lämmitti jälkeenpäin. Niitä vastaanottaessa tuli mahdollisuus puhua tai olla puhumatta.
raskasta aikaa.

Sellaiset tilanteet ovat aina outoja j avaikeita kohdattavina. Mieheni menehtyi äkillisesti (33v). Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa. Pomoni otti asian todella hyvin. Välitti osaanoton, lähetti kukkia kotiin ja kortin jossa oli kaunis runo, ja toivotti koko työporukan puolesta voimia suruuni. Läheisen kuolemassa ja surussa on yleensä ne tietyt vaiheet - kieltäminen, shokki, viha elämän/kuoleman epäoikeudenmukaisuutta kohti, hyväksyminen yms. Olin puhelinyhteydessä esimieheeni, mutisin jotain että menen terveyskeskukseen lääkarin vastaanotolle. Hän sanoi tyyneesti, että ota se aika mitä tarvitset, me ymmärrämme. Olin sairauslomalla muistaakseni kolme viikkoa. Oli kuitenkin järjestettävä hautajaiset yms. Palattuani työpaikalle esimieheni sanoi, että ole huoleti, sinun ei tarvitse selittää mitään, kaikille on kerrottu, he ymmärtävät.
Minua auttoi vertaistuki. Itsenikin yllätykseksi työkaverini kertoi arkisesti omasta surukokemuksesta, hän oli ihan shokissa ollut, myös mitä ajatuksia ja tuntemuksia oli käynyt läpi. Moni ei niin hyvin tuttu tuli kertomaan omiakin kokemuksia, miten oli menettänyt veljensä tai vanhempansa tai anoppinsa. Jos nuorena kokee näin suuren surun, luulee olevansa "yksin". Asemasta riippumatta (pomo tai ei) arvostin sitä, että minua tuettiin kanssaihmisenä, suru ei ole kummajainen, siitä selviää, minua ei tiputettu joukosta palautumaan, ei jätetty yksin. Myös se auttaa, jos huolehtii työtehtävien rutiinin sujuvuudesta - suunnittelee, antaa palautetta, on mukana tekemässä ja huomaamattomasti muistamassa tarpeelliset hoidettavat.

Olen itse vuosi sitten leskeksi j'äänyt ja oma pomoni ei ole sitä sympaatisinta lajia (nainen)

Paras apu on olla läsnä ja kuunnella: Ja jos on mahdollista joustaa työasioissa esim jos leskellä on alaikäisiä lapsia, kuten minulla. Lomat lasten kanssa samaan aikaan sinun ehdotus. Jos leskelle mahdollista taloudellisesti 30 h työaika. Ongelmat ei varmaankaan ole työn tekemisessä mutta se vapaa-ajan uuudeleen järjestely vie aikaa. itselläni meni puolivutta ennen kun sai arjen sujumaaan jolakin tavalla.

Kyllä ongelmia voi olla ihan työntekemisessäkin. Usealla surevalla kuten minullakin muisti voi pätkiä alkuun aika tavalla. Kaikista pikku asioistakin piti laittaa kännykkään muistutus, jottei olisi unohtanut hoitaa. Keskittyminen oli todella vaikeaa ja on osin vieläkin, vaikka tapahtuneesta on yli vuosi. Luulen että vielä toinen vuosi ainakin menee ennen kuin kykenen tekemään töitä samalla tavoin kuin ennen pojan kuolemaa. Pikku hiljaa kuitenkin työkykykin onneksi paranee.

Älä sääli liikaa, mutta älä myöskään jätä häntä ilman huomiota. Helpommin sanottukun tehty.