Vuokra-asunnon perijä usein myy asunnon

"Isoa osaa vuokra-asunnoista uhkaa lähitulevaisuudessa myynti omistusasunnoiksi, koska perilliset eivät halua vuokrata asuntoja.

– Vuokranantajan saama pieni tuotto isolla vaivannäöllä ei houkuttele, kertoo vuokranvälitykseen ja asuntosijoitukseen erikoistuneen Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Metsolan mukaan vanhan polven vuokranantajat ovat kasvaneet erilaiseen ajatusmaailmaan. Heille on luonnollista, että asuntoa hoidetaan ja ollaan aktiivisia.

– Se on asia, jota voi verrata harrastamiseen.

Nuoremmalla sukupolvella on erilainen elämäntyyli. Perilliset ovat jo valmiiksi suhteellisen vauraita tai työn puolesta kiireisiä. He haluavat käyttää aikaa muihin harrastuksiin.

– Kun pitäisi ruveta vuokranantajaksi, huomataan, että kolmen prosentin vuokratuoton eteen joudutaan näkemään vaivaa. Toisesta sijoituskohteesta voi saada ilman vaivaa paremman tuoton.

– Perinnönjakotilanteessa on aikamoinen kiusaus realisoida asunto, Metsola sanoo.

Kaksi kolmasosaa vapaarahoitteisista vuokra-asunnosta on yksityisten vuokranantajien hallussa. Heitä on Suomessa Metsolan mukaan noin 250 000."
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Talous/1194679705759/artikkeli/vuokra-asunnon perija usein myy asunnon.html

". Perilliset ovat jo valmiiksi suhteellisen vauraita tai työn puolesta kiireisiä. He haluavat käyttää aikaa muihin harrastuksiin."

perintövero ei tietenkään mitenkään vaikuta asiaan

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        257
        4151
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        264
        3391
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1768
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1625
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        296
        1406
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        131
        907
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        850
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        806
      9. anna hänen mennä

        Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
        Ikävä
        54
        769
      Aihe