Mikä ihme mättää, kun emme pääse eroon toisistamme tunteiden tasolla ! Asumuserossa oltu nyt 5 kk, ja molemmat itkemme toistemme perään. Tunteet ovat vahvat, mutta yhdessä emme pysty asumaan. Kun tapaamme, on alku ihanaa, mutta pian olemme taas ilmiriidassa.
Olemme luonteeltamme aivan erilaiset, mikä loppujen lopuksi meidät erotti. Erilaiset elämän arvot, toiveet, halut, jopa seksi. Henkistä väkivaltaa kaikissa muodoissa oli yhteiselämämme. Siis yhtä helvettiä.
Mutta nyt, kun ero on jo lähes selvä, on toisesta luopuminen todella vaikeaa.
Kokemuksia kaipaan. Jos olet kokenut samaa tuskaa, kuinka ratkaisit asian ? Kuinka selvisit ? Vai kaipaanko häntä loppuelämäni ? En kyllä halua...
Olemme luonteeltamme aivan erilaiset, mikä loppujen lopuksi meidät erotti. Erilaiset elämän arvot, toiveet, halut, jopa seksi. Henkistä väkivaltaa kaikissa muodoissa oli yhteiselämämme. Siis yhtä helvettiä.
Mutta nyt, kun ero on jo lähes selvä, on toisesta luopuminen todella vaikeaa.
Kokemuksia kaipaan. Jos olet kokenut samaa tuskaa, kuinka ratkaisit asian ? Kuinka selvisit ? Vai kaipaanko häntä loppuelämäni ? En kyllä halua...
Vastaukset 4
Vanhimmat
varmaankin olisi parempi että ottaisitte välimatkaa toisiinne,kylmästi katkaisitte välinne ellei lapsien takia tarvii olla yhteydessä.turha kiusata itseään jos todella tietää sydämessään että homma on ohi eikä paluuta yhteen enää ole.mitään uutta ei voi syntyä jos roikkuu vielä vanhassa,uusi rakkaus odottaa tulevaisuudessa kun päästät vanhasta irti..
Juuri näin. Olette tottuneet toisiinne. Ette kykene eroamaan noin vain. kummankin pitäisi nyt löytää elämäänsä muita ihmisiä arkeen. Kaverit, ystävät, sukulaiset, lapset, harrastukset, jne. Se ei estä pakollisten asioiden hoitamista puhelimitse. Mutta älkää tavatko jollei ole aivan pakko.
Menee vuosi, joskus parikin ennen kuin oppii eron jälkeen uudet rutiinit elämään. Kun siihen pääsee, on helpompi satunnaisesti tavat exäkin. Paitsi jos tällä sattuu olemaan uusi kumppani...se voi sattua, mutta se on hyväksyttävä eikä sen takia saa häntä alkaa vihaamaan tai inhoamaan.
Toisaalta asumusero ei ole mikään eron peruste. Yksi tuttavapariskunta ei voinut asua yhdessä. Jatkuvaa riitaa josta eivät eroon päässeet. Muuttivat erilleen, oli tarkoitus erota, lasten huollot ja muu oli sovittu, omaisuus jaettu. Kuitenkin ovat paljon edelleen yhdessä, matkustelevat ja tapaavat yhteisiä tuttuja kuten pariskuntana. Mutta eivät kuitenkaan asustele toistensa luona, vaikka joskus yöpyvät. Oudoltahan se näyttää varmaan, mutta kaikki me jotka heidät tunnemme, tiedämme että he rakastavat toisiaan eivätkä halua ketään toista. Kumpikin olisi periaatteessa "vapaa" muihinkin suhteisiin, mutta kumpikaan ei halua. Miksi väkisin, jos sydän on toisaalla. Mitä kauemmin ovat erossa asuneet, sen paremmin tuo näyttää toimivan, eivätkä enää riitele, kun kumpikin on itsenäinen.
Voisiko se toimia teillä? Vai toisiko se mukanaan mustasukkaisuuden? Sellainen tältä pariskunnalta kyllä onneksi puuttuu.
Tuossa tapauksessa ei auta muu kuin pistää välit totaalisesti poikki. Ette tapaa enää. Tai no ehkä joskus 5 vuoden päästä.. Silloin tunteet ovat o tasaantuneet. Tosin ne voivat ryöpsähtää silloinkin valloilleen yllättäen. Ole varovainen!
Tämä on meidän aluettamme. Tämä on meidän maailmamme pysykää poissa!
Jokainen baari, jokainen bordelli, jokainen casino on nyt hyökkäyksen kohteena. Pyhä Henki on laskeutunut kuin pilvi jokaisen luopion, jokaisen eksyneen Jumalan lapsen ylle. Olivatpa ne narkomaaneja, avionrikkojia tai huorintekijöitä hotellihuoneissaan tai autoissa, drive-in-teattereissa, alkoholin litkijöitä baareissa ja ravintoloissa, himon riivaamia seksin väärinkäyttäjiä istumassa omissa elokuvissaan, juhlissaan ja orgioissaan ei kukaan, eikä mikään paikka ole kaikkivaltiaan Jumalan surevan ja painostavan Hengen ulottumattomissa.
Voimia sinulle, toivottavasti se et ollut sinä, joka eron menit ottamaan liitosta, johon omatahtoisesti liityit.