Sinkkuus 17-vuotiaana

Vietin suurimman osan tuosta ikävuodesta psykiatrisella osastolla vastoin monia eettisiä ja lääketieteellisiä perusteita. Koin tämän johdosta jonkinlaisen hermoromahduksen mitä edesauttoi luontainen herkkyyteni ja haavoittuvaisuuteni ikääni nähden. Lopulta touhu kyllä vakiintui osaksi arkea vaikkakin episodin päättyminen oli valtavasti odotettu taisteluvoitto.

15-16-vuotiaana minulla oli minuun aidosti rakastunut nettityttöystävä joka ei ollut koskaan nähnyt kuvaani mutta sekään ei häntä hidastanut. Minäkin näin hänestä vain yhden kuvan. Tuolloin myös harjoittelin ensimmäistä kertaa avoimesti heteroseksuaalisen miehen elämää laittamalla hänelle kehuvia viestejä kännykällä ja myöntämällä aikovani tavata tämän tytön, mitä ei valitettavasti tapahtunut. Yhdessä vaiheessa kun välimme sitten menivät tilapäisesti oikein tulehtuneiksi, hän lähettikin minulle sellaisen tekstiviestin että "Toivon että kuolet" mutta englanniksi. Yhdistin tuon tekstiviestin heti Bloodhound Gangin hittiin jota olen viime kesinä välillä fiilistellyt ja muistellut tuota aikaa.

Kuitenkin silloin 17-vuotiaana minä vasta ensimmäistä kertaa puhuin naiselle spontaanisti livenä ilman välitöntä tarvetta. Se tapahtui tullessani eräänlaisesta kokoushuoneesta josta poistuessani näin välittömästi tämän pitkähkön, melko lyhyet ja mustiksi värjätyt hiukset päässään kantaneen tytön istumassa tietokoneella. Aloin spontaanisti vuodattaa siitä miten ikävää sairaalassa on ja tyttö siinä samalla nyökkäili verbaalisesti kommenteilleni ja mahdollisesti pelasi jotain minun koneelle asentamaani peliä.

Tilanne meni ohi. Seuraava muisto on kun saavuin hämärään huoneeseen jossa hän löhösi sohvalla katsomassa vanhaa elokuvaa jonka nimen muistankin. Kävin hänen viereensä ja vitsailin jotain siitä miten yritän 'epätoivoisesti' tutustua uusiin ihmisiin. Tämänkin hän taisi kuitata aika neutraalisti ja luullakseni istuimme siinä vielä tovin ja mahdollisesti kävimme jotain melko yksinkertaista keskustelua, kuin kielikurssilla olisimme olleet.

Kolmas muisto on sitten se kun olikin varmaan jo varhainen ilta ja olin taas samassa huoneessa, seuranani tämä tyttö ja muitakin ihmisiä. Tyttö oli selvästi rohkeampi ja ekstrovertimpi ja veti jonkinlaista tanssia edessämme jonka tarkoitus ei ollut olla mitenkään viekoittelevaa tai edes taiteellista mutta viekoittelee mieltäni mieltää sen olleen sellaista tai näin jälkikäteen voidaan myöntää sille postuumisti eroottisen tanssin arvo.

Viimeinen yhteinen muisto on sitten se kun oli jo myöhäinen ilta ja laahustin osaston lattioita kuin eksynyt koiranpentu ja oli joko ensimmäinen tai toinen kerta kun kysyin tältä tytöltä käytävällä (tai sen tienoilla) josko hän haluaisi jutella kanssani (jostain vain; määrittelemätön asia). En usko että häntä piti tätä mitenkään ahdistavana tai mietti sitä suuremmin sillä muistaakseni hänen vastauksensa oli aika nopea ja huoleton ja hän jotenkin siirsi asian myöhempään ajankohtaan mutta en enää muista mitä sanoja hänen huuliltaan kirposi. Ympäristössämme hyöri muitakin ihmisiä ja ilmeisesti jotain oli meneillään, mutta ei meidän välillämme.

Tuli yö ja seuraavana päivänä tyttö oli vaihtanut maisemaa ja käytännöllisesti, minun näkökulmastani katsoen myös maailmaa sillä hänestä en enää kuullut. Muistoni kertovat minulle että hän olisi yön aikana karannut ikkunan kautta (ikkunoihin asennettiin myöhemmin kalterit tai vastaava lukkomekanismi) ja mitä hänelle sitten tapahtui on mysteeri koska takaisinkaan häntä ei tuotu.

Joskus ajattelen että tuo kokemus saattoi vaikuttaa suuntautumisiini ja jollakin tavalla rinnastan tuon kokemuksen erääseen talveen jolloin tutustun taas alle 18-vuotiaaseen tyttöön jolla oli lyhyehköt mustat hiukset ja joka myös karkasi minulta yön pimeyteen. Siitähän olen kirjoittanut tuossa ketjussa "Talvimuisto". Oikeasti vain naismakuni on aivan liian laaja että tässä olisi sellaiselle romantisoinnille suuremmin varaa. Menetys ja yksinäisyys on kyllä yhtenäinen, läpitunkeva teema ajassa kuin ajassa.