ovat jatkuneet 11kuukautta 4päivää

kemikaalikylvöt infrafruktuullisesti
logistiikkaketjuineen suuressa näkyvässä
suomen peittävässä massiivisessa myrkytys agendassa
jonka loppua ei ole näköpiirissä

aina ennen massiivisia ruiskutuksia
tulee taivaalle säteilymittaus lentokoneita ,muutama paikkaisia pieniä,
jotka mittaavat ilmakehän microsieverttimäärät
ja neutronisäteilyn ja sen mukaan määritetään
tarvittava säteilypuskurointi

ja yleensä hävittäjät tulevat merkkaamaan tuuli ilmansuunta
tutka merkkerit taivaalle, kuvissa on vain mielikuvitus rajana
tai sitten on jonkimmoiset säännöt merkkauksissakin
joskus on mulkun kuva, tai kalankuva,tai hain kuva
tai jotakin sotkua josta ei saa selvää

säteilypuskuroinnin kemikaalimäärät
vaikuttavat siihen pystyykö seuraavien päivien aikana
tulla vesihöyrystyneestä merestä tarpeeksi
sateen kannalta tiivistysytimiin vesikosteutta alumiini boori kapselit muut kemikaalit
myös lämpötila ja auringon potenttiaali
fotonienergia vaikuttaa haihtumisnopeuteen vesistöistä
nämä kaikki yhdessä ja tiivistysytimien tiheys
tietyllä neliö alalla saa sateen aikaan jos kaikki
palat loksahtavat kohdalleen,
jos säteily on vähäisempää
niin luultavasti saadaan pelkkää suussamaistuvaa alumiini
ioni neutroni vesihöyryä joka maistuu voimakkaampana
kuin kunnon vesisade koska vesimolekyylit
laimentavat makua huomattavasti

ja kun puhutaan
nanoaineista johonka pintaalallisesti mahtuu
huomattavasti enemmän vesimolekyylejä rakenteensa
puolesta esimerkki verrataan pallo muotoa
ja sitten verrataan saman tilavuuden matemaattisen
fraktaalimuodon samoissa halkaisumitoissa olevaa
isomman pintaalan omaavaa rakennemuotoa
[tulee akkuteollisuuteen laajasti]

emme ihmettele enää lumen ja veden määriä suomessa
kun olemme sisäistäneet tämän mielessämme
esim kun on paljon säteilyä ilmassa tarvitaan paljon
kemikaalilevitystä silloin on suuri mahdollisuus
että saadaan riittävä tiivistysytimien määrä sateiden
tarvitsemiin sadepilvikehityksiin ilmassa
ja kun ottaa erimerkkiset ionisaatiot huomioon
vesihöyryn imeytyessä puskurointi ytimiin
saadaan nopeutettu imeytyminen aikaan
ja massan kasvaminen ja pilvimuodostus aikaan
ja riittävän painorajan ylitys pilvimassassa
saa aikaan sateen ja tippuessaan kerää uusia
vapaita neutroneita boori keräys aineeseen [esim fissio laitos]

ongelmana tuulet jotka syntyvät kemikaalien
lämmettyä ruiskutuksien jälkeen

aurinko lämmittää kemikaalipilvet tai huntuvanat jotka
lämpenevät ja lämmittävät yläpuolella olevan ilmamassan
suhteellisen kuumaksi ilma alkaa kohota ylöspäin
ja vetää alapuolella olevan ilman mukaan nousuvirtaus
ja tyhjiö tila saadaan aikaan joka korvautuu
kemikaali lämmitteisellä ilmalla joka tulee
aluksi kemikaalien yläpuolisista kerroksista
maan tasalle aiheuttaen sivuttaiskaarituulta
kovalla nopeudella jota tulemme näkemään vielä
tänä kesänä todeeeella paljon

mutta kun seurauksena on myrskyä vaikeutena on
saada sateita aikaan jos säteily kohoaa yllättäen
silloin pilvimassoja ei saa tehtyä organisoitua
halutuille alueille tuulten repiessä ne hajalle
silloin pitää luottaa suureen määrään kemikaaleja
kun suurimolekyylisiä vesipisaroita ei aina saada aikaan kasaan
halutulla tavalla yhteiseksi vesimassapilviksi

tuulten kuljettaessa pilvet pois hajoessaan
saamme säteilyn tuhoaman vaimean otsonikerroksen
läpi vaarallista ultraviolettisäteilyä itseemme
pilvettömältä taivaalta kun ilmasto ei pysty
palauttamaan normaalia haihtumispilvimuodostusta
kun koko ajan globaalisti on agenda käynnissä
eikä hetkeäkään ole normaalilla ilmaston säätelyllä
tilaa toimia [ilmaston muutos tosi asia kyllllä]
auringonkin eteen dumbataan vanaa

kuka ON IHMINEN
yle ylen anti MEDIA KORPORAATIO

VT
6178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Helsingin yllä on viimeaikoina ollut hiljaista, toisaalta on ollut pilvistä, tänään kun kun on hyvä sää en ole nähyt yhtään vanaa.

Äänestä

Itärajalla nähty liikettä hetki sitten.

Äänestä
  • Ihmekös tuo. Ainahan siellä porukkaa liikkuu, etenkin raja-asemilla.

    Äänestä

Cirruskerosiinanoja Helsingin taivaalla tänään.

Äänestä
  • Näkyikö rekkarallia lentokentälle? Ne kuulemma liittyvät vanoihin.

    Äänestä

Tänään on ollut monta vanaa Helsingissä, olen useita nähnyt monena päivänä. Muistan jo yli vuosikymmen sitten kun aikanaan noita ihmettelin. Ihme touhua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VT kirjoitti:

kemikaalikylvöt infrafruktuullisesti
logistiikkaketjuineen suuressa näkyvässä
suomen peittävässä massiivisessa myrkytys agendassa
jonka loppua ei ole näköpiirissä

aina ennen massiivisia ruiskutuksia
tulee taivaalle säteilymittaus lentokoneita ,muutama paikkaisia pieniä,
jotka mittaavat ilmakehän microsieverttimäärät
ja neutronisäteilyn ja sen mukaan määritetään
tarvittava säteilypuskurointi

ja yleensä hävittäjät tulevat merkkaamaan tuuli ilmansuunta
tutka merkkerit taivaalle, kuvissa on vain mielikuvitus rajana
tai sitten on jonkimmoiset säännöt merkkauksissakin
joskus on mulkun kuva, tai kalankuva,tai hain kuva
tai jotakin sotkua josta ei saa selvää

säteilypuskuroinnin kemikaalimäärät
vaikuttavat siihen pystyykö seuraavien päivien aikana
tulla vesihöyrystyneestä merestä tarpeeksi
sateen kannalta tiivistysytimiin vesikosteutta alumiini boori kapselit muut kemikaalit
myös lämpötila ja auringon potenttiaali
fotonienergia vaikuttaa haihtumisnopeuteen vesistöistä
nämä kaikki yhdessä ja tiivistysytimien tiheys
tietyllä neliö alalla saa sateen aikaan jos kaikki
palat loksahtavat kohdalleen,
jos säteily on vähäisempää
niin luultavasti saadaan pelkkää suussamaistuvaa alumiini
ioni neutroni vesihöyryä joka maistuu voimakkaampana
kuin kunnon vesisade koska vesimolekyylit
laimentavat makua huomattavasti

ja kun puhutaan
nanoaineista johonka pintaalallisesti mahtuu
huomattavasti enemmän vesimolekyylejä rakenteensa
puolesta esimerkki verrataan pallo muotoa
ja sitten verrataan saman tilavuuden matemaattisen
fraktaalimuodon samoissa halkaisumitoissa olevaa
isomman pintaalan omaavaa rakennemuotoa
[tulee akkuteollisuuteen laajasti]

emme ihmettele enää lumen ja veden määriä suomessa
kun olemme sisäistäneet tämän mielessämme
esim kun on paljon säteilyä ilmassa tarvitaan paljon
kemikaalilevitystä silloin on suuri mahdollisuus
että saadaan riittävä tiivistysytimien määrä sateiden
tarvitsemiin sadepilvikehityksiin ilmassa
ja kun ottaa erimerkkiset ionisaatiot huomioon
vesihöyryn imeytyessä puskurointi ytimiin
saadaan nopeutettu imeytyminen aikaan
ja massan kasvaminen ja pilvimuodostus aikaan
ja riittävän painorajan ylitys pilvimassassa
saa aikaan sateen ja tippuessaan kerää uusia
vapaita neutroneita boori keräys aineeseen [esim fissio laitos]

ongelmana tuulet jotka syntyvät kemikaalien
lämmettyä ruiskutuksien jälkeen

aurinko lämmittää kemikaalipilvet tai huntuvanat jotka
lämpenevät ja lämmittävät yläpuolella olevan ilmamassan
suhteellisen kuumaksi ilma alkaa kohota ylöspäin
ja vetää alapuolella olevan ilman mukaan nousuvirtaus
ja tyhjiö tila saadaan aikaan joka korvautuu
kemikaali lämmitteisellä ilmalla joka tulee
aluksi kemikaalien yläpuolisista kerroksista
maan tasalle aiheuttaen sivuttaiskaarituulta
kovalla nopeudella jota tulemme näkemään vielä
tänä kesänä todeeeella paljon

mutta kun seurauksena on myrskyä vaikeutena on
saada sateita aikaan jos säteily kohoaa yllättäen
silloin pilvimassoja ei saa tehtyä organisoitua
halutuille alueille tuulten repiessä ne hajalle
silloin pitää luottaa suureen määrään kemikaaleja
kun suurimolekyylisiä vesipisaroita ei aina saada aikaan kasaan
halutulla tavalla yhteiseksi vesimassapilviksi

tuulten kuljettaessa pilvet pois hajoessaan
saamme säteilyn tuhoaman vaimean otsonikerroksen
läpi vaarallista ultraviolettisäteilyä itseemme
pilvettömältä taivaalta kun ilmasto ei pysty
palauttamaan normaalia haihtumispilvimuodostusta
kun koko ajan globaalisti on agenda käynnissä
eikä hetkeäkään ole normaalilla ilmaston säätelyllä
tilaa toimia [ilmaston muutos tosi asia kyllllä]
auringonkin eteen dumbataan vanaa

kuka ON IHMINEN
yle ylen anti MEDIA KORPORAATIO

VT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu