...jos elämän suuri rakkaus löytyy työpaikalta? Minäkin elin elämäni 40 ensimmäistä vuotta sinkkuna ja jos nyt en kovin epätoivoisena sellaisena, niin kuitenkin viimeisinä vuosina alkoi jo masentaa ajatus yksinäisestä vanhuudesta. Kun tanssilattiat ja baarit eivät kiehdo ja harrastuksetkin ovat sellaisia, ettei siellä sitä toista sukupuolta juurikaan näy...
Ja sitten... HÄN tuli sinne. Selvisi aika pian, että hän on sinkku kuten minäkin, tosin kerran seurustellut, mutta muuten kestosinkku. Kun hän luo pitkän silmäyksensä minuun, se on kuin pesäpallomailalla löisi tuohon vasemmalle rintakehään. Kun katson hänen sinisiä silmiään ja hymykuoppiaan, oikein pahaa tekee...
No, lässytys sikseen. Olemme seurustelleet nyt pari vuotta, on puhuttu häistä, ehkä jo tämän vuoden puolella. Työkaverit ovat (ainakin kertoneet olevansa) todella onnellisia puolestamme. Sanovat, että sovimme yhteen kuin kansi ja vakka. Työt sujuvat edelleen hyvin, sillä työmme on sellaista, ettemme voi nähdä toisiamme kuin tauoilla. Tietysti hän pyörii mielessäni työskennellessänikin, mutta niin kai siinä kävisi, vaikka hän olisi maapallon toisella puolella.
Kun olen lukenut näitä tämän palstan keskusteluja, olen saanut kuvan, ettei työpaikkaromanssi ole suositeltavaa, edes hyväksyttävää. Se saa minut epäröimään: olenko sittenkään oikealla tiellä? Hääsuunnitelmat voisi tietysti lopettaakin, mutta siitähän vasta poru syntyisi. Vanhempammekin ovat tulleet jo hyviksi perhetuttaviksi keskenään, tekevät yhteisen Lapin matkan loppukesästä.
Tiedän, että työpaikkaromanssia ei pidetä hyvänä asiana, mutta ajatus siitä, että 40 vuoden odottamisen jälkeen löytämäni olento, jonka edestä antaisin henkeni, olisi heitettävä menemään kuin liian pieni paita, aiheuttaa puristavan tunteen rintakehäni ympärille. Ja vain siksi, että työpaikkamme sattuu olemaan samassa rakennuksessa, saman työnantajan palveluksessa...
Ja sitten... HÄN tuli sinne. Selvisi aika pian, että hän on sinkku kuten minäkin, tosin kerran seurustellut, mutta muuten kestosinkku. Kun hän luo pitkän silmäyksensä minuun, se on kuin pesäpallomailalla löisi tuohon vasemmalle rintakehään. Kun katson hänen sinisiä silmiään ja hymykuoppiaan, oikein pahaa tekee...
No, lässytys sikseen. Olemme seurustelleet nyt pari vuotta, on puhuttu häistä, ehkä jo tämän vuoden puolella. Työkaverit ovat (ainakin kertoneet olevansa) todella onnellisia puolestamme. Sanovat, että sovimme yhteen kuin kansi ja vakka. Työt sujuvat edelleen hyvin, sillä työmme on sellaista, ettemme voi nähdä toisiamme kuin tauoilla. Tietysti hän pyörii mielessäni työskennellessänikin, mutta niin kai siinä kävisi, vaikka hän olisi maapallon toisella puolella.
Kun olen lukenut näitä tämän palstan keskusteluja, olen saanut kuvan, ettei työpaikkaromanssi ole suositeltavaa, edes hyväksyttävää. Se saa minut epäröimään: olenko sittenkään oikealla tiellä? Hääsuunnitelmat voisi tietysti lopettaakin, mutta siitähän vasta poru syntyisi. Vanhempammekin ovat tulleet jo hyviksi perhetuttaviksi keskenään, tekevät yhteisen Lapin matkan loppukesästä.
Tiedän, että työpaikkaromanssia ei pidetä hyvänä asiana, mutta ajatus siitä, että 40 vuoden odottamisen jälkeen löytämäni olento, jonka edestä antaisin henkeni, olisi heitettävä menemään kuin liian pieni paita, aiheuttaa puristavan tunteen rintakehäni ympärille. Ja vain siksi, että työpaikkamme sattuu olemaan samassa rakennuksessa, saman työnantajan palveluksessa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ilmeisesti olet yksinkertaisesti pöljä.
Tämä olettamus perustuu virkkeeseen:"Kun olen lukenut näitä tämän palstan keskusteluja, olen saanut kuvan, ettei työpaikkaromanssi ole suositeltavaa, edes hyväksyttävää. Se saa minut epäröimään: olenko sittenkään oikealla tiellä? "
Älä hybvä ihminen ala tämän palstan kirjoitusten perusteella epäröimään yhtään mitään.
Sitäpaitsi minä luin vasta jostain tutkimuksesta että työkaverin kanssa solmitut liitot päättyvät muita harvemmin eroon.
Unohda mitä täällä kirjoitetaan! Tuossa samasta tutkimuksesta mistä edellinen mainitsi oli myös, että työpaikalla solmitut liitot ovat kaikkein onnellisimpia! Onnea teille!
Et voi olla tosissasi, että luotat enemmän nimettömään katkeroituneeseen nettikeskusteluun kuin omaan onnistuneeseen kokemukseesi oikeassa elämässä! Tämän täytyy olla vitsi..
Ihmeekseni totean vielä, että tässä ketjussa, poikkeuksellista kyllä, on ollut asiallisia kommentteja.
Työpaikkaromassi.
Kun olet sinkku kuten toinenkin, ethän silloin tee moraalista rikettä. Työpaikalla on tietenkin merkitystä, miten jatko siellä onnistuu, on nimittäin paikkoja, joissa ei voi olla seurustelevat, puolisot, tai lähisukukaan samassa pisteessä tai samankaltaisessa työssä. Sotii työpaikan sääntöjä vastaa. Silloin voi seurata, että toisen teistä täytyy siirtyä muihin tehtäviin tai sitten joku muu ratkaisu asiaan.
Sitten on työapaikka/ salarakkaudet.
Olette kumpikin tahollanne naimisissa tai avoliitossa, tai vain toinen.
Jos sitten työpaikalla pidätte salasuhdetta, joka on moraaliton tai alat vokottelemaan eri keinoin
perheenäidin tai isän sänkykumppaniksi ja rikot näin perheen, se on surkeinta mitä voit tehdä.
Eiköhän siellä ole kirjoittomattomat säännöt, että työtoveriin ei kajota ja hänen perhettään kunnioitaan.
Nämä työpaikkojen "viinajuhlat" milloin milläkin nimikkeellä pitäisi todella lopettaa, ovat suuri vaara tehdä tyhmyyksiä, joilla voi olla kallis hinta.
Seuraa ero, ja lapset saavat sitten iänikuisen trauman elämäänsä, jonka on aiheuttanut isän tai äidin työtoveri, toivottavasti nämä lapset vihaavat näitä häiskiä myös koko loppuelämänsä.
Tuntuu aivan mielettömältä, että näitä juhlia pidetään melekin kaikkien eniten valtion ja kunnan työpaikoissa ja korkeimmissa viroissa vielä enemmään ja kalliita, kaikki tämä tapahtuu meidän veromarkoilla, eli maksamme teidän siklailut ja perheen särkemiset yhteiskunnan varoilla
Meidän työpaikalla on paljon työntekijöitä ja sekaan mahtuu monta pariskuntaa. Eivät kuitenkaan samalla osatolla, vaan joskus vierailevat toistensa luona, jos on asiaa.
Ja mitä tulee romanssiin ei se ole mitenkään väärin, sillä jos kemiat kohtaa se on menoa.
Aina kuitenkin pitäisi ottaa harkinta-aika itselleen. Katso mitä romanssista seuraa itselle, lapsille. Ajatella se miten elämä sujuu, talousasiat, ja se miksi tämäkin ihminen tämän ensihuuman jälkeen muuttuu.
Tässä ensihuumassa ihminen ei näe eikä kuule, kaikki aukenee casta sen jälkeen, tuskin tiedät muuta kuin yhden paikan ihmisestä. Tuskin tunnet hänen taustaansa, sieltä voi peilin lailla katsoa, mitä tulee eteen, sillä ei koira karvoistaan pääse.
MItkä hemmetin lapset? Ihme juttuja..