Olkaamme siis jokainen ylpeä omasta itsestämme.
Rakastakaamme itseämme ja jakakaamme sitä ylitsevuotavaa rakkautta myös toisille kanssaihmisille.
Kun rakastaa itseään tavalla, jolloin on valmis antamaan melaansa tai pimppaansa toiselle ihmiselle niin voiko sitä suurempaa rakkautta enää olla.
Suurin osa ihmisistä lojuu kodeissaansa enemmän tai vähemmän tympääntyneinä ja masentuneina. Miksi? Koska heillä ei ole narsismin suomaa rakkautta itseen.
Jokaisen naisen kuuluisi mennä narsismikurssille ja tämän jälkeen pukeutua kepeähkösti sekä lähteä kodistaan julistamaan rakkautta.
Jokaisen miehen tulisi käydä erityinen narsismikoulu, jossa opetetaan ylitsevuotavaa itserakkautta ja naisten vokottelua.
Tämän jälkeen miehen kuuluisi vokotella jokaista vastaan tulevaa naista mitä ovelimmilla tavoilla.
Kuinka turhaa onkaan kaiken maailman koulutukset ja yliopistot kun se tärkein eli ylitsevuotava rakkaus puuttuu? Tämä on syynä niin monen suomalaisen mielenterveysongelmaan.
Narsismi on vain hyväksi
59
200
Vastaukset
- aikuinen40654
Näytät tarvitsevan kipeästi sanakirjaa ja rakastavaa vanhempaa.
Käsityksesi siitä mitä rakkaus on, ja mitä narsismi tarkoittaa,
näyttävät olevan yhtä lailla hukassa.- rakkauden kandi
Nyt liikutaan älyn syvemmillä tasoilla, joihin sinulta on luvat evätty.
En tuomitse sinua silti typeryydestä. Voin auttaa sinua.
Itse asiaan. Rakkaus on toisen huomioon ottamista lempeällä tavalla.
Mikä kirjoituksessani olevasta rakkaudesta olisi ristiriidassa sen kanssa?
Narsismi on sairasta itserakkautta kyllä papereilla, mutta esitänkin sille uuden määritelmän: Narsismi on hyvä asia, ja rakkautta omaan itseen niin paljon, että sitä vuotaa yli muillekin, eikä pelkästään esim.vaimolle ja ystäville.
- aikuinen40654
Aivan. Pyydän anteeksi typeryyttäni. En tiennyt, että kuka tahansa saa ilman
minkäänlaista mainintaa muuttaa sanojen merkitystä ja olettaa, että kaikki ovat
samalla sivulla.
...ja päätit sitten käyttää määriteltävää sanaa määritelmässäsi. Mielenkiintoinen
päätös ottaen huomioon postauksesi, jossa kyseenalaistit älykkyyteni ja korostit
omaasi.
Eiköhän tämä ollut tässä.- rakkauden kandi
Ei suinkaan.
Chillaa vähän. Älä ota itseäsi niin vakavasti.
Vaatii hyvää itsetuntoa ja itserakkautta nauraa itselleen.
OPETTELE SE!
Kyllä tiedän mitä tarkoitat rakkaudella ja narsismilla, mutta tässä on kyse siitä, että kun ne ymmäretään tavallasi niin ajaudutaan nimenomaan umpikujaan, eli tympääntymiseen ja masennukseen.
Kyllä asioita pitää voida ajatella eri tavoin ja eri näkökulmista.
Tervehdys kandi! Sulla on aina mielenkiintoisia näkökulmia. Missä olet piileskellyt? Harmi kun käytät monia nikkejä, sun juttuja olisi muidenkin helpompi löytää saman nikin tai rekin alta.
Aloituksessasi on tavallaan tolkkua. Täytyy todella kohdata ensin narsisti, toipua suhteen aiheuttamasta tuhosta ja alkaa uskoa jälleen elämään/suhteeseen löytääkseen rakkauden syvimmän olemuksen. Ja sen mihin N-suhteessa on koukutettu, voi sitten ilolla jatkaa sen oikean löytyneen kumppanin kanssa :-)
Rakkaus: se puhaltaa vapaasti ja lempeänä, kuin tuuli se väreilee ympärillä. Se antaa ja vastaanottaa, pakottamatta, alistamatta, vangitsematta, ehdollistamatta. Antaa tilaa ja aikaa; nauttien toisesta ja nauttien saamastaan ja antamastaan. Kahden ihmisen, välittävän ihmisen, vapaasta tahdosta ja sielullisesta yhteydestä rakennettu voima, joka on valmis vastavuoroiseen henkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen jakamiseen.=D
elisakettu kirjoitti:
Joko sait Lynett vastauksen siihen kysymykseesi? =)
Miiiistäs me nyt puhutaan ?
lynett kirjoitti:
Miiiistäs me nyt puhutaan ?
Eikun kysyit tässä taannoin mitä rakkaus on? Lupasin palata asiaan myöhemmin. Tosin tästä aiheesta riittäisi pohdittavaa vaikka kuinka.
- Yhtäläisyyksiä
Narsismi on miesten keksintö vastaamaan epävakaata joka on yleisempää kuulemma naisilla ja näin saadaan nainen näyttämään epävakaalta hermoheikolta ja mies vahvalta puolustuskykyiseltä ja menestyneeltä narsistilta.
- Yhtäläisyyksiä
Tässä hyvä esimerkki joten rajatilapersoonallisuus ja narsismi ovat lähellä toisiaan. Tässä linkkiä kun kerran tykkäätte tai ette tykkää, sama se.
http://www.youtube.com/watch?v=otqLRLZ1H8Y Yhtäläisyyksiä kirjoitti:
Tässä hyvä esimerkki joten rajatilapersoonallisuus ja narsismi ovat lähellä toisiaan. Tässä linkkiä kun kerran tykkäätte tai ette tykkää, sama se.
http://www.youtube.com/watch?v=otqLRLZ1H8YHyvä linkki ja oikeassa olet että rajatila- ja narsistinen persoonallisuushäiriöt lähellä toisiaan. Toisaalta linkkisi taas; normaalia toimintaakin se voi olla. Tietyt asiat korostuvat ihmisen elämässä esimerkiksi ahdistuessa joistakin käsittelemättömistä tunne-elämän asioista. Uskoakseni moni tunnistaisi itsensä tuosta, jos tohtii siis tarkastella itseään. Jossakin elämänsä varrella.
- Yhtäläisyyksiä
elisakettu kirjoitti:
Hyvä linkki ja oikeassa olet että rajatila- ja narsistinen persoonallisuushäiriöt lähellä toisiaan. Toisaalta linkkisi taas; normaalia toimintaakin se voi olla. Tietyt asiat korostuvat ihmisen elämässä esimerkiksi ahdistuessa joistakin käsittelemättömistä tunne-elämän asioista. Uskoakseni moni tunnistaisi itsensä tuosta, jos tohtii siis tarkastella itseään. Jossakin elämänsä varrella.
Ei se oo mikään vitsi vaan miehet tätä maailmaa aina rakentaa. Tää on yks hyvä yritys vaan muiden joukossa ilman mitään skitsoja. Jos joku voi kertoa miten epävakaa erottuu ainakaan maalikon silmään narsistista niin ois kiva.
No ei tule mieleen. Näen tai muistan vain narsisteja. Mutta silloin kun ihmettelee henkilön käytöstä; tuntematta persoonallisuushäiriöitä hyvin tai ei huonostikaan, kuten omalla kohdallani, niin käyttäytyminen sopii niin mainiosti moneen kategoriaan, nuo kaksi hyvin lähekkäin oli tässä eräässä N-tapauksessa. Narsistiksi nimitetty (olisiko ylennys?) ehkä lopuillisesti tuon täydellisen välinpitämättömyyden ja kylmyyden vuoksi. Tai, mistä minä tiedän, voi olla jotakin muuta. Sillähän täällä edelleen hengaillaan :-) Aihehan on laaja ja kiehtova.
Oh nou. Eli naisena, oletettuna sellaisena, näen itseni peilistä itseään tiirailevana ja kauniina pitävänä kettuna. Normalisoin sen siis tavalliseksi toiminnaksi. Jos videolla olisi ollut mies, näkisin hänet narsistina? Perhana, joo, järkeä tuossa on. Sukupuolisidonnaisuus. Mutta jos näen siinä toisen naisen, saatan nähdä hänetkin narsistina, ehkä. Entä itseni? Vähän, ei ollenkaan tai paljon; riippuen elämän tilanteesta ja mikä sen merkitys on itselle. Niin kuin kaikessa. Ja sitten palaan taas mieheen; kyllä mieskin katselee peilistä, haluten kauneutta, tai ahdistuen pakko-oireissaan samalla tavalla kuin kuvatut skeemat. Olematta silti sen kummempi narsiosti tai muukaan persoonallisuushäiriöinenkin kuin muutkaan. Kirjoitin tänään jonnekin siitä; että ihminen tavallaan; miksei voisi hyväksyä itsessään myös kauneutta ja hyvyyttä tai olematta vaalimatta sitä? Sama kokonainen ihminen hän sitten on, kulkee minkänäköisenä tahansa. Kauniina ja rumana ja kaikkea siltä väliltä. Tekeeko meistä puhtaamman se, että peilauksen sijaan annamme kaiken mennä omia menojaan, välittämättä ulkonäöstä tai ulkoisista arvoista?
- Mad Eye Moody
Mulle tuli mieleen, että mitenkäs se naisen ja miehen tunnemaailma ja tunneilmaisu eroavat toisistaan? Ainakaan Suomessa miehet eivät opi kulttuurisesti ilmaisemaan tunteitaan erityisen hyvin (mallioppiminen). Voiko epävakaa persoona ilmetä miehillä siis vaan sellaisena tunnekylmyytenä tai tunteettomuutena (sisäinen tunnemaailman kaaos, mutta ulospäin biilipytty)? Ja naisilla taas helposti vaihtelevina moodeina kuten rauhallisuutena ja hysteriana?
- Mad Eye Moody
Mad Eye Moody kirjoitti:
Mulle tuli mieleen, että mitenkäs se naisen ja miehen tunnemaailma ja tunneilmaisu eroavat toisistaan? Ainakaan Suomessa miehet eivät opi kulttuurisesti ilmaisemaan tunteitaan erityisen hyvin (mallioppiminen). Voiko epävakaa persoona ilmetä miehillä siis vaan sellaisena tunnekylmyytenä tai tunteettomuutena (sisäinen tunnemaailman kaaos, mutta ulospäin biilipytty)? Ja naisilla taas helposti vaihtelevina moodeina kuten rauhallisuutena ja hysteriana?
Siis viilipyttyä takoitin tolla biilipytyllä =D
Tietysti voi. Katsominen ja tunnistaminen on vaikeinta. Me emme halua nähdä paidallamme näkyvää likaa; vaihtoon, pesuun, pois näkyvistä. Emme virheellisyyksiäkään, tai jos ne virheiksi koemme. Niitä voi olla hankala piilottaa. Toinen vaihtoehto on tietysti kuvitella tai tehdä niistä osaksi normaalia käyttäytymistä.
Minullakin on ollut niitä. Ensin on vain pitänyt nähdä ne; katsoa kunnolla ja miettiä onko toiminnassa tolkkua. Ennenkuin haittaavasta toiminnasta yrittää päästä eroon, mietintään; miksi toimin niin? Aloittaa siis itsensä suikaloiminen.Mad Eye Moody kirjoitti:
Mulle tuli mieleen, että mitenkäs se naisen ja miehen tunnemaailma ja tunneilmaisu eroavat toisistaan? Ainakaan Suomessa miehet eivät opi kulttuurisesti ilmaisemaan tunteitaan erityisen hyvin (mallioppiminen). Voiko epävakaa persoona ilmetä miehillä siis vaan sellaisena tunnekylmyytenä tai tunteettomuutena (sisäinen tunnemaailman kaaos, mutta ulospäin biilipytty)? Ja naisilla taas helposti vaihtelevina moodeina kuten rauhallisuutena ja hysteriana?
Hmm...joo. Olin aikaisemmin taipubvainen enempi tähän nais.mies-teoriaan eli sukupuolieroavaisuuksiin. Mutta olen nähnyt tuntevia miehiä ja tunteettomia naisia kuten päinvastoin, joten se kumoaa sen teoriani. Kyse on kasvatuksellisistakin tekijöistä. Jotka taas puolestaan eivät selitäkään kaikkea, jonka voi esimerkiksi ymmärtää sellainen joka tuntee tarinani.
Oli nainen tai mies: lopulta on kyse, ehkä, omien tunnemaailmojen tarkastelusta. Onko kykeneväinen, halukas ja vastaanottavainen tarkastelemaan sitä? Etsimään syy-seurasus-suhteita. Rakentamaan reagoimilleen asioille perimmäisiä syitä omasta itsestä, ei toisesta käsin. Ymmärtäen kokemaansa, jotta tunnistaa tunteitaan.
Miksi sitten osin tunnekylmiä ihmisiä on? Esimerkiksi ihminen, jolle eläimet aiheuttavat voimakkaita tunteita, eivät niinkään ihmiset? Tämä huomio juuttui mieleeni erään äskettäin käymäni keskustelun kautta.- Yhtäläisyys
Nyt puhut asiaa. Rajatilapersoona joka voi olla niinkin paha kuin pedofiili tai tuhopolttaja on vaikeimmin hoidettavia tiloja. MAO-A aktiiviset juopot on tietenkin samaa porukkaa.
Kautta Freudin ajan naiset ovat olleet hysteerisiä ja miehet narsisteja. Vaikeita ja tuskallisia tunteita molemmat. Olemme kaikki kokeneet niitä ja koemme niitä jokainen omalla sarallamme, kuka missäkin vaiheessa.
Viha on tavallaan siedettävämpää. Se on oikeutus. Ja antaa voimia. Se irrottaa meidät vastuusta jolloin saamme vierittää syyn toisen niskoille, jota emme itse halua/pysty/jaksa kantaa.
Viha kannattelee myös häpeän tunnetta. Emme voi luopua vihasta osittain siksi, koska joudumme kohtaamaan syyllisyytemme. Ja josta seuraa se häpeä. Häpeä on kipeä tunne, se ee voimaannuta vaan heikentää tunnetasollaan. Siksi sen sietäminen on niin vaikeaa välillä. Se antaa oikeutuksen (mielestämme) syyllistää itseämme. Ja sitähän me sitten teemme loputtomiin.
Muistamme varmaan anteeksiannon teeman? Minä yksinkertaistin mielessani sen näihin tunteisiin keräten sen kaksoismerkitykseen.
Annetaan anteeksi itselle. Sitten toiselle. Ja vielä kerran itselle.
Tunteista vielä: miksi pystymme antamaan anteeksi kaltoinkohtelijallamme? Syy ja seuraus. Laske viha maahan.
Miksi anteeksianto itselle on tarkeaa. Syy ja seuraus. Jotta pystymme irtaantumaan myos hapeasta.
Kysymys lukijat Mihin tarvitsemme muureja
*Sori virheet, mulla tilttaa kone kohta, ei tunnista merkkeja enaa.*- Ms McGonacall
elisakettu kirjoitti:
Hmm...joo. Olin aikaisemmin taipubvainen enempi tähän nais.mies-teoriaan eli sukupuolieroavaisuuksiin. Mutta olen nähnyt tuntevia miehiä ja tunteettomia naisia kuten päinvastoin, joten se kumoaa sen teoriani. Kyse on kasvatuksellisistakin tekijöistä. Jotka taas puolestaan eivät selitäkään kaikkea, jonka voi esimerkiksi ymmärtää sellainen joka tuntee tarinani.
Oli nainen tai mies: lopulta on kyse, ehkä, omien tunnemaailmojen tarkastelusta. Onko kykeneväinen, halukas ja vastaanottavainen tarkastelemaan sitä? Etsimään syy-seurasus-suhteita. Rakentamaan reagoimilleen asioille perimmäisiä syitä omasta itsestä, ei toisesta käsin. Ymmärtäen kokemaansa, jotta tunnistaa tunteitaan.
Miksi sitten osin tunnekylmiä ihmisiä on? Esimerkiksi ihminen, jolle eläimet aiheuttavat voimakkaita tunteita, eivät niinkään ihmiset? Tämä huomio juuttui mieleeni erään äskettäin käymäni keskustelun kautta.Joo totta, helposti aina putoaa tuohon kankeaan mies/nais-jaotteluun. Temperamentin lisäksi minä uskon noihin kasvatuksellisiin tekijöihin: aika pitkälle persoona muodostuu siitä, miten vanhemmat/kasvattajat kohtelevat lapsiaan, minkälaisia rooleja he antavat, ja minkälaista käyttäytymistä he lapsilta suvaitsevat, mitä kannustavat ja mitä paheksuvat. Ja tämä kaikki siis sekä tiedostavasti että tiedostamatta.
Itse havahduin tähän asiaan kun luin Martti Paloheimon kirjan Kuinka sinua kohdeltiin lapsena ja lastenkasvatusohjelmia katsottuani (mm Supernanny). Jotenkin olin siihen asti ajatellut, että kaikki omassa elämässäni tapahtunut on ollut vain omaa vikaani.
Tuo tunnemaailma-asia kehittyy varmaan myöskin vanhempien avulla ja kasvatuksella ja mallioppimisella, ainakin se, miten osaa tunteitensa säätelyä. Ja tästähän on kyse monen hankalan persoonankin kohdalla: kun ei osaa tunteitansa käsitellä itse, niin sitten projisoi, pakenee ja kieltää jne. Sotilaskoirastakin voi tulla kotikoira ja kotikoirasta sotilas. Sylikoirasta voi tulla kodin puolustaja ja tappajakoirasta näyttelyvalio.
Mihin muutosta tarvitaan?
Sodat ovat vallankäytön väline. Vastuu on itsellä.
Pääasia ettei koira alistu lemmikiksi tai kasvattaja omistajaksi. Tällä vertauksella tarkoitan ihmistä. Tasapainoista suhdetta kahden välillä.Ms McGonacall kirjoitti:
Joo totta, helposti aina putoaa tuohon kankeaan mies/nais-jaotteluun. Temperamentin lisäksi minä uskon noihin kasvatuksellisiin tekijöihin: aika pitkälle persoona muodostuu siitä, miten vanhemmat/kasvattajat kohtelevat lapsiaan, minkälaisia rooleja he antavat, ja minkälaista käyttäytymistä he lapsilta suvaitsevat, mitä kannustavat ja mitä paheksuvat. Ja tämä kaikki siis sekä tiedostavasti että tiedostamatta.
Itse havahduin tähän asiaan kun luin Martti Paloheimon kirjan Kuinka sinua kohdeltiin lapsena ja lastenkasvatusohjelmia katsottuani (mm Supernanny). Jotenkin olin siihen asti ajatellut, että kaikki omassa elämässäni tapahtunut on ollut vain omaa vikaani.
Tuo tunnemaailma-asia kehittyy varmaan myöskin vanhempien avulla ja kasvatuksella ja mallioppimisella, ainakin se, miten osaa tunteitensa säätelyä. Ja tästähän on kyse monen hankalan persoonankin kohdalla: kun ei osaa tunteitansa käsitellä itse, niin sitten projisoi, pakenee ja kieltää jne.Kyllä Ms McG. Me kaikki olemme jonkin kasvatuksen, elinympäristön ja kulttuurin tuotoksia. erilaisne muotoineen, kokemuksineen. Me kaikki. Uhrit ja narsistit sekä kaikki siinä välillä. Ketä voimme syyttää? Kasvattajiamme? Maailmaamme? Kulttuuriamme? Entä miten muodostui kasvattajamme? Ja eikö elinympäristömme ja kulttuurimme ole ihmisten muodostama tapa?
Kun ei osaa käsitellä tunteitaan...Niin. Toit sen ytimekkäästi esille.- Ms Mc G
elisakettu kirjoitti:
Kyllä Ms McG. Me kaikki olemme jonkin kasvatuksen, elinympäristön ja kulttuurin tuotoksia. erilaisne muotoineen, kokemuksineen. Me kaikki. Uhrit ja narsistit sekä kaikki siinä välillä. Ketä voimme syyttää? Kasvattajiamme? Maailmaamme? Kulttuuriamme? Entä miten muodostui kasvattajamme? Ja eikö elinympäristömme ja kulttuurimme ole ihmisten muodostama tapa?
Kun ei osaa käsitellä tunteitaan...Niin. Toit sen ytimekkäästi esille.Siinäpä se !!!! Hirveä tuska kaikesta koetusta ja ymmärretystä, mutta ketään ei voi syyttää! Hirvittävää! MIhin tuon tuskan johdattaisi?
Alice Miller puhui kirjoissaan (mm Lahjakkaan lapsen draama) paljon siitä, että omia vanhempiaan pitäisi syyttää, koska vain sillä tavalla voisi saada aikaan oman eheytymisen alkamaan. Tavallaan se on ihan ymmärrettävääkin, että syyttää omia vanhempiaan siitä, mitä on heiltä saanut niskaan ja mitä ei ole saanut. Toisaalta, onhan se aika raadollista syyttää vanhempiaankin juuri heidän puutteistaan (joista esim helvetillinen lapsuus sitten koostuu): sehän olisi tavallaan aika lailla narsistisen persoonan vihaa ja puutteista moittimista...
Tietysti voi syyttää jumalaansa (jos selllainen sattuu olemaan) tai universumia tai sattumaa. En tiedä auttaako... Ms Mc G kirjoitti:
Siinäpä se !!!! Hirveä tuska kaikesta koetusta ja ymmärretystä, mutta ketään ei voi syyttää! Hirvittävää! MIhin tuon tuskan johdattaisi?
Alice Miller puhui kirjoissaan (mm Lahjakkaan lapsen draama) paljon siitä, että omia vanhempiaan pitäisi syyttää, koska vain sillä tavalla voisi saada aikaan oman eheytymisen alkamaan. Tavallaan se on ihan ymmärrettävääkin, että syyttää omia vanhempiaan siitä, mitä on heiltä saanut niskaan ja mitä ei ole saanut. Toisaalta, onhan se aika raadollista syyttää vanhempiaankin juuri heidän puutteistaan (joista esim helvetillinen lapsuus sitten koostuu): sehän olisi tavallaan aika lailla narsistisen persoonan vihaa ja puutteista moittimista...
Tietysti voi syyttää jumalaansa (jos selllainen sattuu olemaan) tai universumia tai sattumaa. En tiedä auttaako...Tässäon vielä eräs pointti. Kun syytämme vanhempiamme tai kasvattajiamme virheistä joita he ovat tehneet, sanomme usein, etten minä ainakaan syyllisty samaan.
Eikö niin?
Entä sitten, kun oma aika olla vanhempina/kasvattajina? Emme siis toista tai tee virheitä omien lastemme/huollettaviemme kohdalla? Ei koskaan?
Menisin väittämään, että moni nielaisee tämän kohdalla. Kukaan meistä ei ole virheetön. Ja lapsemme siis saavat siis oikeutuksen syyttää meitä virheistämme, kiertokulun jatkaessa samaa vääjämätöntä kulkuaan?
Ehkä. Ja huomioimalla virheemme, paljastummeko mahdollisesti myös narsistisiksi jollakin tapaa? Miten tästä yli pääsemme?- Ms Snape
elisakettu kirjoitti:
Tässäon vielä eräs pointti. Kun syytämme vanhempiamme tai kasvattajiamme virheistä joita he ovat tehneet, sanomme usein, etten minä ainakaan syyllisty samaan.
Eikö niin?
Entä sitten, kun oma aika olla vanhempina/kasvattajina? Emme siis toista tai tee virheitä omien lastemme/huollettaviemme kohdalla? Ei koskaan?
Menisin väittämään, että moni nielaisee tämän kohdalla. Kukaan meistä ei ole virheetön. Ja lapsemme siis saavat siis oikeutuksen syyttää meitä virheistämme, kiertokulun jatkaessa samaa vääjämätöntä kulkuaan?
Ehkä. Ja huomioimalla virheemme, paljastummeko mahdollisesti myös narsistisiksi jollakin tapaa? Miten tästä yli pääsemme?Totta, niinhän se menee. Syyttäminen on aina hankala juttu ja tuntuu yleensä tosi pahalta.
MInä en voi saada lapsia, joten en todennäköisesti saa koskaan tietää, syyllistynkö samaan. =(
Oma lapsuuteni oli kauttaaltaan puutteellinen henkisesti ja emotionaalisesti ja esimerkiksi ohjauksen ja kannustuksen osalta. Kaiken tämän takia minun on ollut pakko syyttää vanhempiani näistä asioista, se on ollut mielenterveyttäni suojaava asia, ihan samalla tavalla kuin vanhempieni persoonallisuushäiriöt ovat heille.
Tavallaan katson myös oikeutetuksi syyttää vanhempiani siitä, mitä lapsena tarvitsin mutta en koskaan saanut: aikuiset ovat päättäneet hankkia lapsia ja he ovat lapsista ja heidän hyvinvoinnista vastuussa.
Aikuisena ihmisen piirteistä syyttely onkin sitten ihan eri juttu.
Mutta arvelen, että kiertokulku menee noin kuin kuvailit. Tavallaan se on varmasti lasten vanhemmillekin lohdullista, että virheitä teemme koska olemme ihmisiä. Ms Snape kirjoitti:
Totta, niinhän se menee. Syyttäminen on aina hankala juttu ja tuntuu yleensä tosi pahalta.
MInä en voi saada lapsia, joten en todennäköisesti saa koskaan tietää, syyllistynkö samaan. =(
Oma lapsuuteni oli kauttaaltaan puutteellinen henkisesti ja emotionaalisesti ja esimerkiksi ohjauksen ja kannustuksen osalta. Kaiken tämän takia minun on ollut pakko syyttää vanhempiani näistä asioista, se on ollut mielenterveyttäni suojaava asia, ihan samalla tavalla kuin vanhempieni persoonallisuushäiriöt ovat heille.
Tavallaan katson myös oikeutetuksi syyttää vanhempiani siitä, mitä lapsena tarvitsin mutta en koskaan saanut: aikuiset ovat päättäneet hankkia lapsia ja he ovat lapsista ja heidän hyvinvoinnista vastuussa.
Aikuisena ihmisen piirteistä syyttely onkin sitten ihan eri juttu.
Mutta arvelen, että kiertokulku menee noin kuin kuvailit. Tavallaan se on varmasti lasten vanhemmillekin lohdullista, että virheitä teemme koska olemme ihmisiä.Olen pahoillani puolestasi mitä sanoit lapsuuden puutteellisuudestasi. Voin kertoa että tiedän mistä puhut. Se ei kuitenkaan ole oleellinen asia mitä haluan sanoa.
Oikeutus, syyttäminen; olen käynyt läpi nämäkin. Jossain vaiheessa vain, minun tarvitsi laskea ne maahan. Miksi? Koska olin tehnyt niin perustavanlaatuisia virheitä jo, jotka olivat haitanneet elämääni. Tunteita, muistoja, kätkettyjä ja panssaroituja asioita. Oli aika käsitellä asioita. Saadakseen ne esille; täytyy ne nostaa sieltä yksi kerrallaan, tunne kerrallaan. Tarkastella niitä, luopua niistä. Vähitellen. Helvetin kipeää hommaa se on.
Me jokainen teemme virheitä. Ja olemme myös sokeita/kuuroja/kykenemättömiä viestimään/jopa tuntemaan. Joskus saattaa käydä niin, että luulee käsitelleensä jo jonkin asian, mutta huomaa ettei niin ole. Minulle hyvin läheinen henkilö sanoi äskettäin, että luovu syyllisyydestäsi. Tällä tarkoitan juuri sitä mitä siinä lukee. En kaltoinkohtelijan aiheuttamaa syyllisyyttä, vaan sitä syyllisyyttä, jota kannan itse vastuussa olevana ihmisenä. Kun olisin jo voinut valita toisin. Mutta kannoin ymmärtämättömyydessäni tunteita vanhoista asioista, luovuttamatta, käsittelemättä niitä aikanaan. Mutta koskaanhan ei ole myöhäistä.elisakettu kirjoitti:
Hmm...joo. Olin aikaisemmin taipubvainen enempi tähän nais.mies-teoriaan eli sukupuolieroavaisuuksiin. Mutta olen nähnyt tuntevia miehiä ja tunteettomia naisia kuten päinvastoin, joten se kumoaa sen teoriani. Kyse on kasvatuksellisistakin tekijöistä. Jotka taas puolestaan eivät selitäkään kaikkea, jonka voi esimerkiksi ymmärtää sellainen joka tuntee tarinani.
Oli nainen tai mies: lopulta on kyse, ehkä, omien tunnemaailmojen tarkastelusta. Onko kykeneväinen, halukas ja vastaanottavainen tarkastelemaan sitä? Etsimään syy-seurasus-suhteita. Rakentamaan reagoimilleen asioille perimmäisiä syitä omasta itsestä, ei toisesta käsin. Ymmärtäen kokemaansa, jotta tunnistaa tunteitaan.
Miksi sitten osin tunnekylmiä ihmisiä on? Esimerkiksi ihminen, jolle eläimet aiheuttavat voimakkaita tunteita, eivät niinkään ihmiset? Tämä huomio juuttui mieleeni erään äskettäin käymäni keskustelun kautta."Miksi sitten osin tunnekylmiä ihmisiä on? Esimerkiksi ihminen, jolle eläimet aiheuttavat voimakkaita tunteita, eivät niinkään ihmiset?"
Eläimen kanssa on "turvallisempaa" tunteiden tasolla. Ei kosketa "niitä nappeja".
Näin jotenkin koen sen. Sanotaanhan "psykoistakin", että ovat monasti eläinystävällisiä kyllä.
Toisaalta voisi ajatella, että totta kai populaation sisälle mahtuu tällaista normivaihteluakin tunnepuolelle mutta ihminen ilman perususkoa (mihinkään muuhun kuin itseensä eikä aina siihenkään) on ihminen ilman perususkoa eikä hän tällöin taida kyetä uskomaan muihinkaan. Se on niin syvälle juurtunutta perususkon puutetta ettei sitä kukaan voi enää korjata ennalleen.
Halua (uskoa) ehkä ajoittain voisi olla mutta se napsauttaa vääriä kytkimiä päälle ja "itsetuho" käynnistyy.
Sitten on sekin, että näistä tunteista voi ns oppia pois. Vähemmässä määrin se näkyy ammattihenkilökunnan puolella mikä joskus koetaan kylmyydeksi. Jos kirurgi alkaa hötkyilemään kun pieni vauva on kuolemaisillaan leikkauspöydällä - ollaan vaikeuksissa. Yleensäkin kriisitilanteissa näkee paljon eroja ihmisten välillä. Toiset menee hysteeriseksi kun toiset toimivat tai jähmettyvät. Nämä ovat ainakin tiettyyn pisteeseen asti muokattavissa olevia piirteitä.
Mitä tapahtuu sotilaille/ihmisille raaoissa oloissa ? Heistä tulee tottumisen kautta välinpitämättömämpiä ja väkivaltaisempia. Tämä ilmiö voi tapahtua toisille jo kotona lapsesta saakka eikä silloin ole ihme jos ei tietyt asiat hetkauta tai ns väärät asiat herättää vääriä reaktioita.
Rakkauden puute alusta alkaen tuottaa rakkaudettomuutta koska ihminen ei kykene ns samaistumaan tunteeseen jota ei ole koskaan kokenut.
Vääristynyt rakkauskuva voi olla ainoa käsitys mitä tällaisella ihmisellä on. Tähän uskon jotenkin kierolla tavalla liittyvän myös sen narsistisen masokistisuuden.
Tässä muutamia eri esimerkkejä mitä tuli mieleeni aiheesta.
Ai niin, huomenta=)Ms Mc G kirjoitti:
Siinäpä se !!!! Hirveä tuska kaikesta koetusta ja ymmärretystä, mutta ketään ei voi syyttää! Hirvittävää! MIhin tuon tuskan johdattaisi?
Alice Miller puhui kirjoissaan (mm Lahjakkaan lapsen draama) paljon siitä, että omia vanhempiaan pitäisi syyttää, koska vain sillä tavalla voisi saada aikaan oman eheytymisen alkamaan. Tavallaan se on ihan ymmärrettävääkin, että syyttää omia vanhempiaan siitä, mitä on heiltä saanut niskaan ja mitä ei ole saanut. Toisaalta, onhan se aika raadollista syyttää vanhempiaankin juuri heidän puutteistaan (joista esim helvetillinen lapsuus sitten koostuu): sehän olisi tavallaan aika lailla narsistisen persoonan vihaa ja puutteista moittimista...
Tietysti voi syyttää jumalaansa (jos selllainen sattuu olemaan) tai universumia tai sattumaa. En tiedä auttaako...Syyttämis-vihavaihe auttaa eteenpäin ja on sinänsä ihan terve ilmiö mutta korjaantuu (joillakin) joskus vasta sitten kun on kohdannut myös oman kyvyttömyytensä. Itselleni kävi näin. Vaikka en toiminut juuri samoin kuten vanhempani, tajusin jossain vaiheessa ns kenen tahansa olevan altis sairaalloiseen käytökseen.
Kun itse huomaa oman sairastumisensa kotona (kaikki ne "vammat" joita joutuu hoidattamaan ehkä vuosikausia tai ne eivät ns parane koskaan)...kohdistaa katseen vanhempiinsa.... ja lopulta tajuaa, että omat vanhemmatkin ovat olleet yhtä "sairaita tuotoksia" kuin itse on. Se tuo perspektiiviä ja ainakin poistaa henk koht suhtautumista asiaan. Eli itsessä ei ole ollut se vika kun ei ole ollut esim välittämisen arvoinen.
Monesti näissä perheissä on piiiiitkä sukupolvien ketju joka on siirtänyt "vammaansa" eteenpäin eri tavoin. Uusi sukupolvi on aina edeltäjänsä kuva...ja jokainen sukupolvi (myös omat vanhemmat) voivat osoittaa syyttävän sormensa kasvattajiaan kohden. Kuka on lopulta syyllinen silloin ? Mistä asti se löytyy ? Onko sellaista ?
Kun huomaa oman "sairaalloisuutensa", on tosiaankin helpompi ymmärtää myös vanhempiensa kärsineen samoista asioista ja nähdä mitä siellä takana oikeasti on. Ei se oikeuta ketään kaltoinkohteluun tms mutta näin se vain tuppaa menemään.
Vihan kanssa kannattaa kyllä olla varovainen. Se tuppaa olemaan sellainen voima joka tavallaan syö lopulta ihmisen omiin suihinsa ja valtaa hänet kokonaan. Se tekee suonissa sykkivästä verestä vihreätä.
Tällainen ihminen monesti vielä kaiken lisäksi jakaa tätä pahoinvointiaan myös muille.lynett kirjoitti:
"Miksi sitten osin tunnekylmiä ihmisiä on? Esimerkiksi ihminen, jolle eläimet aiheuttavat voimakkaita tunteita, eivät niinkään ihmiset?"
Eläimen kanssa on "turvallisempaa" tunteiden tasolla. Ei kosketa "niitä nappeja".
Näin jotenkin koen sen. Sanotaanhan "psykoistakin", että ovat monasti eläinystävällisiä kyllä.
Toisaalta voisi ajatella, että totta kai populaation sisälle mahtuu tällaista normivaihteluakin tunnepuolelle mutta ihminen ilman perususkoa (mihinkään muuhun kuin itseensä eikä aina siihenkään) on ihminen ilman perususkoa eikä hän tällöin taida kyetä uskomaan muihinkaan. Se on niin syvälle juurtunutta perususkon puutetta ettei sitä kukaan voi enää korjata ennalleen.
Halua (uskoa) ehkä ajoittain voisi olla mutta se napsauttaa vääriä kytkimiä päälle ja "itsetuho" käynnistyy.
Sitten on sekin, että näistä tunteista voi ns oppia pois. Vähemmässä määrin se näkyy ammattihenkilökunnan puolella mikä joskus koetaan kylmyydeksi. Jos kirurgi alkaa hötkyilemään kun pieni vauva on kuolemaisillaan leikkauspöydällä - ollaan vaikeuksissa. Yleensäkin kriisitilanteissa näkee paljon eroja ihmisten välillä. Toiset menee hysteeriseksi kun toiset toimivat tai jähmettyvät. Nämä ovat ainakin tiettyyn pisteeseen asti muokattavissa olevia piirteitä.
Mitä tapahtuu sotilaille/ihmisille raaoissa oloissa ? Heistä tulee tottumisen kautta välinpitämättömämpiä ja väkivaltaisempia. Tämä ilmiö voi tapahtua toisille jo kotona lapsesta saakka eikä silloin ole ihme jos ei tietyt asiat hetkauta tai ns väärät asiat herättää vääriä reaktioita.
Rakkauden puute alusta alkaen tuottaa rakkaudettomuutta koska ihminen ei kykene ns samaistumaan tunteeseen jota ei ole koskaan kokenut.
Vääristynyt rakkauskuva voi olla ainoa käsitys mitä tällaisella ihmisellä on. Tähän uskon jotenkin kierolla tavalla liittyvän myös sen narsistisen masokistisuuden.
Tässä muutamia eri esimerkkejä mitä tuli mieleeni aiheesta.
Ai niin, huomenta=)Huomenta =)
Tiettyä tunnekylmyyttä todella tarvitaan, toimiakseen siten kuin edellä kuvasit. Kriisitilanteet; on pakko työntää tunnemaailman ajatukset syrjään ja alettava ajattelemaan puhtaalla järjellä. Välittämättä tavallaan mistään muusta. Tunteiden aika on sitten myöhemmin, kun hektisestä tilanteesta selvitty. Mutta ettei jää kylmyyden ja kovuuden vangiksi, on tärkeä käsitellä tilanne sielullisella/henkisellä tasolla (jälkipurku). Käsittelevät tunteet kanavoituvat, koteloivat sisimpään, josta se helkkarin panssari vain kovettuu ja estää taas tuntemasta ja näkemästä.
Rakkauden puute aiheuttaa rakkaudettomuutta. Tämä on sellainen ilmiö, joka sisältää paljon surullista tietoa siitä, miksi ihminen ei kykene välittämään. Ymmärrän sen, mutta surulliseksi se tekee silti. Pystyykö rakkautta opettelemaan Lynett?- maljojen_prinsessa
elisakettu kirjoitti:
Sotilaskoirastakin voi tulla kotikoira ja kotikoirasta sotilas. Sylikoirasta voi tulla kodin puolustaja ja tappajakoirasta näyttelyvalio.
Mihin muutosta tarvitaan?
Sodat ovat vallankäytön väline. Vastuu on itsellä.
Pääasia ettei koira alistu lemmikiksi tai kasvattaja omistajaksi. Tällä vertauksella tarkoitan ihmistä. Tasapainoista suhdetta kahden välillä.Tuo koiravertaus on hyvä: jos koira oppii, pitäisi ihmisenkin oppia, hänellähän pitäisi olla vielä paremmat valmiudet siihen. Minusta on ollu ihana katsoa koirankoulutusohjelmia, joissa rakkarirakeista tehdään ihania kotikoiria. Ja onhan niitä ohjelmia tehty huonosti käyttäytyvistä lapsistakin: Supernanny laittaa kunnon rajat lapsille ja kouluttaa vanhempia, kohta on sitten kaikki hyvin (no ei tietysti ihan kaikki, mutta hieman paremmin kuitenkin).
Milloinkahan tehdään aikuisillekin tuollaisia koulutusohjelmia, joissa huonosti käyttäytyviä ja muita tuhoavia ihmisiä laitettaisiin kuriin ja opettaisiin vastuuta? maljojen_prinsessa kirjoitti:
Tuo koiravertaus on hyvä: jos koira oppii, pitäisi ihmisenkin oppia, hänellähän pitäisi olla vielä paremmat valmiudet siihen. Minusta on ollu ihana katsoa koirankoulutusohjelmia, joissa rakkarirakeista tehdään ihania kotikoiria. Ja onhan niitä ohjelmia tehty huonosti käyttäytyvistä lapsistakin: Supernanny laittaa kunnon rajat lapsille ja kouluttaa vanhempia, kohta on sitten kaikki hyvin (no ei tietysti ihan kaikki, mutta hieman paremmin kuitenkin).
Milloinkahan tehdään aikuisillekin tuollaisia koulutusohjelmia, joissa huonosti käyttäytyviä ja muita tuhoavia ihmisiä laitettaisiin kuriin ja opettaisiin vastuuta?Hyvä pointti. Mutta olisiko niin, että meidän ihmisten tulee itse kouluttaa itsensä, muiden opastuksella? Siis jos tahtoa muutokseen on.
Pitää oppia ajattelemaan omilla aivoilla ja etsiä tietoa myös sieltä, mistä sitä ei kehoiteta etsimään. En muuten katso uutisia (-kaan). Kettujen luolissa ei edes YLE:n kanavat näy tai kuulu:-)
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Vaikeita ja tuskallisia tunteita molemmat. Olemme kaikki kokeneet niitä ja koemme niitä jokainen omalla sarallamme, kuka missäkin vaiheessa.
Viha on tavallaan siedettävämpää. Se on oikeutus. Ja antaa voimia. Se irrottaa meidät vastuusta jolloin saamme vierittää syyn toisen niskoille, jota emme itse halua/pysty/jaksa kantaa.
Viha kannattelee myös häpeän tunnetta. Emme voi luopua vihasta osittain siksi, koska joudumme kohtaamaan syyllisyytemme. Ja josta seuraa se häpeä. Häpeä on kipeä tunne, se ee voimaannuta vaan heikentää tunnetasollaan. Siksi sen sietäminen on niin vaikeaa välillä. Se antaa oikeutuksen (mielestämme) syyllistää itseämme. Ja sitähän me sitten teemme loputtomiin.
Muistamme varmaan anteeksiannon teeman? Minä yksinkertaistin mielessani sen näihin tunteisiin keräten sen kaksoismerkitykseen.
Annetaan anteeksi itselle. Sitten toiselle. Ja vielä kerran itselle.
Tunteista vielä: miksi pystymme antamaan anteeksi kaltoinkohtelijallamme? Syy ja seuraus. Laske viha maahan.
Miksi anteeksianto itselle on tarkeaa. Syy ja seuraus. Jotta pystymme irtaantumaan myos hapeasta.
Kysymys lukijat Mihin tarvitsemme muureja
*Sori virheet, mulla tilttaa kone kohta, ei tunnista merkkeja enaa.*Olen vaihtanut muurit läpinäkyvän viitan viuhahdukseen =D
- maljojen_prinsessa
Kaikenlainen joukkoviestintä on valkoista propagandaa. Uutiset ja journalismi koostuvat taas jutuista, jotka toimittaja/toimitus on valinnut kaikista niistä aiheista, joita maailmassa on. Rajaus on radikaalia ja sen tekevät toimitukset: aiheista voi pienellä tutkimuksella päätellä, mitä tällä hetkellä pidetään tärkeänä yhteiskunnassa (eli sen enemmistössä). Juttuihin valitaan journalismin perinteiden mukaan aina näkökulma. Tämän takia eri mediat ovat niin erilaisia.
Yle ja sen uutiset eivät ole virallisia. Virallisia uutisia on vain diktatuureissa.
Kaupallisten medioiden uutiset ovat vielä enemmän aivopesua, niissä pestään oikein kunnolla uusliberalistista näkemystä ja yritysmaailman viestejä. Aiheisiin ja juttujen aiheiden käsittelyyn vaikuttavat myös mediaomistus ja mainostajat, vaikka jotkut mediat toisin väittävät.
"nuo uutiset ohjaavat ihmisten käyttäytymistä" Totta. Joukkoviestintätutkimuksessa on jo 50-70-luvuilla todettu, että joukkoviestintä vaikuttaa siihen, mitä ihmiset ajattelevat ja mistä asioista heillä ylipäätään on mielipiteitä. Tästä aiheesta on laulanut myös yksi ihana bändi bändiläinen:
http://www.youtube.com/watch?v=VkmEZs_Kcms - maljojen_prinsessa
"Netti on murtanut sen propagandakoneiston voimaa" Totta. Tiedon määrä on lisääntynyt aivan huikeasti viimeisen 20 vuoden aikana. Se ei ole tosin pelkästään hyvä asia, koska relevanttia tietoa on yhä vaikeampi löytää tiedon valtamerestä.
Osaavatko ihmiset hakea sitten oleellista tietoa? No eivät osaa. Google on esimerkiksi pelkkä vitsi, ei sieltä mitään oikeaa tietoa löydy. Suurin osa relevantista tiedosta on niin sanotussa deep webissä eikä sinne pääse hakukoneilla. Kaiken lisäksi googlen hakutuloksiin vaikuttavat mainostajat: hakutuloksia manipuloidaan maksetuilla mainoksilla ja hakukoneoptimoinnilla.
Internet on sitäpaitsi varsinainen kaatopaikka, koska nykyään kuka tahansa voi tuottaa sinne "tietoa": eli sellainenkin, joka ei todellisuudessa tiedä jostain tietystä asiasta mitään. Laadukkaan tiedon tuottaminen on kallista, ja siitä peritään yleensä maksu.
Jousnalismi ei ole tietoa vaan se on uutisten ja juttujen välitystä. Uutiset ovat sitäpaitsi nykyään enemmänkin mielipiteitä eivätkä faktatietoa. - M.B.
Täh, mitä ei ole saatavana.. Ilmainen ainakin enkuksi :) Kyllä se löytyy se tieto kun oikein kaivaa, oikeilla välineillä =D
http://www.gutenberg.org/catalog/world/readfile?fk_files=1444495&pageno=1
Tuonne vaan.. löytyi sen sun laittaman kirja-arvostelulinkin mystisellä avustuksella, linkinlinkinlinkin takaa.. :)
*Var så god* - M.B.
M.B. kirjoitti:
Täh, mitä ei ole saatavana.. Ilmainen ainakin enkuksi :) Kyllä se löytyy se tieto kun oikein kaivaa, oikeilla välineillä =D
http://www.gutenberg.org/catalog/world/readfile?fk_files=1444495&pageno=1
Tuonne vaan.. löytyi sen sun laittaman kirja-arvostelulinkin mystisellä avustuksella, linkinlinkinlinkin takaa.. :)
*Var så god*Ookkei, eli projekti gutenberg suosittelee linkittämään tälle sivulle mikäli aikoo linkittää..
http://www.gutenberg.org/etext/12345
Eli jonkin asteinen aloitus/informaatiosivu enemmän pysyvää laatua, sisältää tietoa latausformaateista, mikäli haluaa ladata kirjan.. vaikkapa kännykkään.
Eli project gutenberg ja sieltä löytyy huippukirja Tristram. JOka lausuttunakin on kuin kaksitavuinen enpäs kerrokaan.
Piti korjata tuota linkitystä kun itse kerran kehoittelevat ja suosittelevat nuinpäin tuonnenoin. - story of my life
elisakettu kirjoitti:
Huomenta =)
Tiettyä tunnekylmyyttä todella tarvitaan, toimiakseen siten kuin edellä kuvasit. Kriisitilanteet; on pakko työntää tunnemaailman ajatukset syrjään ja alettava ajattelemaan puhtaalla järjellä. Välittämättä tavallaan mistään muusta. Tunteiden aika on sitten myöhemmin, kun hektisestä tilanteesta selvitty. Mutta ettei jää kylmyyden ja kovuuden vangiksi, on tärkeä käsitellä tilanne sielullisella/henkisellä tasolla (jälkipurku). Käsittelevät tunteet kanavoituvat, koteloivat sisimpään, josta se helkkarin panssari vain kovettuu ja estää taas tuntemasta ja näkemästä.
Rakkauden puute aiheuttaa rakkaudettomuutta. Tämä on sellainen ilmiö, joka sisältää paljon surullista tietoa siitä, miksi ihminen ei kykene välittämään. Ymmärrän sen, mutta surulliseksi se tekee silti. Pystyykö rakkautta opettelemaan Lynett?Jos on jatkuva kriisitilanne päällä ei jää aikaa käsitellä niitä tunteitaan ja vaikka jäisikin aina on joku toinen joka tarvitsee sitä apua enemmän.
story of my life kirjoitti:
Jos on jatkuva kriisitilanne päällä ei jää aikaa käsitellä niitä tunteitaan ja vaikka jäisikin aina on joku toinen joka tarvitsee sitä apua enemmän.
Niin. Eläessään jatkuvassa stressitilanteessa tunnetilat sotkeutuvat, pakkaavat möykyksi, kovettuvat ja hajonnan tilassa ihminen vain ahdistuu. A on puhunut rytmityksestä. Ääärettömän tärkeä asia. Mutta minkäs teet; vaikka kuinka haluaisi muutosta elämäänsä, ymoäristöpaineet eivät anna sille mahdollisuutta?
Irtiotto on vaikea prosessi. Ja tavallaan siinä voi käydä niinkin, että addiktoituu jatkuvaan kaaosmaiseen rytmiin, ei edes osaa tai halua pysähtyä. Syyllisyys seuraa pelkästä ajatuksesta että yrittäisi rikkoa tilannetta. Ja aina tulee, aina, uusia käsiä ja suita ja avuntarvitsijoita; kuin jonossa he pyytävät, tarvitsevat jotakin. Ja jatkaa antamista. Unohtaa itsensä. Kun on aika pysähtyä, voimat eivät riitä enää omien tunteiden purkuun, koska sisältä kumpuaa pelkkää ahdistusta.
Minne paeta? Tämä juuri on eräs vaikeimmista itsensä rajaamisen pyrkimysyrityksistä. Ja jos tässä suossa ui, saattaa irrottautumisprosessi olla pitkä ja hidas taival.Kyllä se uutistarjonta on niin selkeästi "tietystä suunnasta" rakennettua, että olisi todella typerää mennä nielemään koko totuus sieltä.
Sen näkee näissä sodissa ja rauhoissa, politiikassa ja öljynhinnoissa.
Netti on parhaimmillaan juuri se, joka tulee lopulta rikkomaan viimeistenkin suljettujen maiden hirmuhallinnot, vaikka en nyt olekaan varma onko meidän hienon globalisaatiomme nyt tarvekaan joka kolkkaa valloittaa "onnellisuuden nimissä".
Myanmar on tästä tällä hetkellä hyvä esimerkki. Ja mitä siitäkin meille on kerrottu ? Miten sitäkin totuutta on suojeltu ? 50 000 000 ihmistä on purkitettu hallinnon alle eikä normi-ihminen uskalla edes keskustella normaalisti kaduilla.
Turisteja viedään aseistettujen joukkojen kanssa pikkupikkupiknikille mettään ja pidetään visusti huoli ettei mitään epätoivottavaa nähdä, tallenneta tai kysellä, siis kapinallisten puolelta. Toimittajat ovat jatkuvasti kuolemanuhassa.
Pohjois-koreasta nyt puhumattakaan....
Kiina ja google-sensuurit jne.
Jenkkien sodat "rauhan puolesta". Pahat pahat afganistanilaiset.
Lista olisi loputon.
SWALLOW IT ? THINK !elisakettu kirjoitti:
Huomenta =)
Tiettyä tunnekylmyyttä todella tarvitaan, toimiakseen siten kuin edellä kuvasit. Kriisitilanteet; on pakko työntää tunnemaailman ajatukset syrjään ja alettava ajattelemaan puhtaalla järjellä. Välittämättä tavallaan mistään muusta. Tunteiden aika on sitten myöhemmin, kun hektisestä tilanteesta selvitty. Mutta ettei jää kylmyyden ja kovuuden vangiksi, on tärkeä käsitellä tilanne sielullisella/henkisellä tasolla (jälkipurku). Käsittelevät tunteet kanavoituvat, koteloivat sisimpään, josta se helkkarin panssari vain kovettuu ja estää taas tuntemasta ja näkemästä.
Rakkauden puute aiheuttaa rakkaudettomuutta. Tämä on sellainen ilmiö, joka sisältää paljon surullista tietoa siitä, miksi ihminen ei kykene välittämään. Ymmärrän sen, mutta surulliseksi se tekee silti. Pystyykö rakkautta opettelemaan Lynett?"Pystyykö rakkautta opettelemaan Lynett?"
Riippuu sitä kuinka syvällä haava ns on. Kovalla tahdolla varmaan ja kohtaamalla "oikeanlaisia ihmisiä"...kait...en tiedä. Täysin hullu ajatuskin.
Itse esim olen todella pidettyä ja haluttua seuraa mutta jos ihminen tulee ns lähemmäksi - alkaa vetäytyminen. Sen vuoksi hankalat suhteet ovat turvallisempi vaihtoehto. Niitä tunteita osaan käsitellä ja ne ovat tuttuja. Muunlaista "rakkautta" tai käytösmallia ei ole päässäni. Sitä ei voi kukaan toinen ihminen korjata ja itse alan jo vähitellen hyväksymään sen, ettei sellainen vuorovaikutus ole minulle mahdollista.
Ehkä on hölmöläisten hommaa hyväksyä se, mutta kyllä se tiukassa istuu.
Ja kuinka edes olla kenenkään kanssa irl todellisessa vuorovaikutuksessa kun en edes ole täysin läsnä koskaan (!) enkä kykene laskemaan viimeisiä muureja. En edes itseni edessä.Siinähän suojelee =)
Aikaa kun kuluu, löytyy aina enempi ja enempi niitä ihmisiä joilla on se känny mukana jolla saadaan jaettua realistisempaa kuvaa tapahtumista.
Meille kun kerrottiin että täällä aukiolla odotellaan mielenosoitusta ihan rauhassa mutta varustautuneena...tuli linkkejä ihmisten kuvaamiin juttuihin, joissa heitä toivotettiin rynkyillä tervetulleeksi. Joo...
Jenkeistä en edes lähde puhumaan. Ei jaksa paatostaa. En ole ikinä havainnoinut niin tekopyhää kansaa kuin he ovat. Oksettaa se paatos jolla sitä ja tätä ja tota ja sitten kuitenkin...
Vapauden maa..idiotismin maa sanon minä.
Tai olisiko kukaan käsittänyt täysin tsunamituhoja jos normi-ihmiset eivät olisi lähettäneet kuvamateriaalia ? Ja miten se poikkesi "surusta" jota podettiin jenkkien köyhän alueen tuhotumisesta ?
Meitä manipuloidaan ja viedään kuin pässiä narussa.
Kauhistellaan vähän wtc - torneja ja jos siinä sivussa kostonretkellä kuolee vaikka 100 000 syytöntä ihmistä - so what, se on ookoo !
Wau...
Noh, eipä nämä minua kosketa kauheasti koska en osaa samaistua. Mutta se mitä meille syötetään, on manipulointia.elisakettu kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi mitä sanoit lapsuuden puutteellisuudestasi. Voin kertoa että tiedän mistä puhut. Se ei kuitenkaan ole oleellinen asia mitä haluan sanoa.
Oikeutus, syyttäminen; olen käynyt läpi nämäkin. Jossain vaiheessa vain, minun tarvitsi laskea ne maahan. Miksi? Koska olin tehnyt niin perustavanlaatuisia virheitä jo, jotka olivat haitanneet elämääni. Tunteita, muistoja, kätkettyjä ja panssaroituja asioita. Oli aika käsitellä asioita. Saadakseen ne esille; täytyy ne nostaa sieltä yksi kerrallaan, tunne kerrallaan. Tarkastella niitä, luopua niistä. Vähitellen. Helvetin kipeää hommaa se on.
Me jokainen teemme virheitä. Ja olemme myös sokeita/kuuroja/kykenemättömiä viestimään/jopa tuntemaan. Joskus saattaa käydä niin, että luulee käsitelleensä jo jonkin asian, mutta huomaa ettei niin ole. Minulle hyvin läheinen henkilö sanoi äskettäin, että luovu syyllisyydestäsi. Tällä tarkoitan juuri sitä mitä siinä lukee. En kaltoinkohtelijan aiheuttamaa syyllisyyttä, vaan sitä syyllisyyttä, jota kannan itse vastuussa olevana ihmisenä. Kun olisin jo voinut valita toisin. Mutta kannoin ymmärtämättömyydessäni tunteita vanhoista asioista, luovuttamatta, käsittelemättä niitä aikanaan. Mutta koskaanhan ei ole myöhäistä.Hitto kun se laittamani linkki siihen sukupolvien ketjuun liittyen on niin pitkä tarina...melkein tunnin. Siitä saisi moni ajattelemisen aihetta mutta pohjustus on niin pitkä ja polveileva.
Mutta silti sanon että joskus voi olla liian myöhäistä. Kaikkia ei voi pelastaa...eli saada muottiin. Se on mielestäni luonnollista (jos sitä sanaa nyt nykylänkkärit voi käyttääkään..-).M.B. kirjoitti:
Olen vaihtanut muurit läpinäkyvän viitan viuhahdukseen =D
Sinä oletkin edelläkulkija karitsa. Ja näytät hyvää esimerkkiä. Kiitos kun saan tallustella kannoillasi Harry Potter =)
lynett kirjoitti:
Syyttämis-vihavaihe auttaa eteenpäin ja on sinänsä ihan terve ilmiö mutta korjaantuu (joillakin) joskus vasta sitten kun on kohdannut myös oman kyvyttömyytensä. Itselleni kävi näin. Vaikka en toiminut juuri samoin kuten vanhempani, tajusin jossain vaiheessa ns kenen tahansa olevan altis sairaalloiseen käytökseen.
Kun itse huomaa oman sairastumisensa kotona (kaikki ne "vammat" joita joutuu hoidattamaan ehkä vuosikausia tai ne eivät ns parane koskaan)...kohdistaa katseen vanhempiinsa.... ja lopulta tajuaa, että omat vanhemmatkin ovat olleet yhtä "sairaita tuotoksia" kuin itse on. Se tuo perspektiiviä ja ainakin poistaa henk koht suhtautumista asiaan. Eli itsessä ei ole ollut se vika kun ei ole ollut esim välittämisen arvoinen.
Monesti näissä perheissä on piiiiitkä sukupolvien ketju joka on siirtänyt "vammaansa" eteenpäin eri tavoin. Uusi sukupolvi on aina edeltäjänsä kuva...ja jokainen sukupolvi (myös omat vanhemmat) voivat osoittaa syyttävän sormensa kasvattajiaan kohden. Kuka on lopulta syyllinen silloin ? Mistä asti se löytyy ? Onko sellaista ?
Kun huomaa oman "sairaalloisuutensa", on tosiaankin helpompi ymmärtää myös vanhempiensa kärsineen samoista asioista ja nähdä mitä siellä takana oikeasti on. Ei se oikeuta ketään kaltoinkohteluun tms mutta näin se vain tuppaa menemään.
Vihan kanssa kannattaa kyllä olla varovainen. Se tuppaa olemaan sellainen voima joka tavallaan syö lopulta ihmisen omiin suihinsa ja valtaa hänet kokonaan. Se tekee suonissa sykkivästä verestä vihreätä.
Tällainen ihminen monesti vielä kaiken lisäksi jakaa tätä pahoinvointiaan myös muille.Entä sitten kun jomain päivänä ajattelee tai olettaa itse kasvattajana epäonnistuneensa? Huomaa lapsensa tulleensa aikuiseksi; joka on persoonaltaan sitä mitä ei olisi suonut? Pahimmassa tapauksessa (kasvattajan mielestä) huomaa ajattelevansa tässä olevan narsistisia tai jopa psykopaattisia piirteitä?
- A
> Yle 20.30 uutiset ovat kollektiivista aivopesua. ;)
Näinhän se on. Lopetin niiden katsomisen vuonna 1980. En ole katunut. - A
elisakettu kirjoitti:
Niin. Eläessään jatkuvassa stressitilanteessa tunnetilat sotkeutuvat, pakkaavat möykyksi, kovettuvat ja hajonnan tilassa ihminen vain ahdistuu. A on puhunut rytmityksestä. Ääärettömän tärkeä asia. Mutta minkäs teet; vaikka kuinka haluaisi muutosta elämäänsä, ymoäristöpaineet eivät anna sille mahdollisuutta?
Irtiotto on vaikea prosessi. Ja tavallaan siinä voi käydä niinkin, että addiktoituu jatkuvaan kaaosmaiseen rytmiin, ei edes osaa tai halua pysähtyä. Syyllisyys seuraa pelkästä ajatuksesta että yrittäisi rikkoa tilannetta. Ja aina tulee, aina, uusia käsiä ja suita ja avuntarvitsijoita; kuin jonossa he pyytävät, tarvitsevat jotakin. Ja jatkaa antamista. Unohtaa itsensä. Kun on aika pysähtyä, voimat eivät riitä enää omien tunteiden purkuun, koska sisältä kumpuaa pelkkää ahdistusta.
Minne paeta? Tämä juuri on eräs vaikeimmista itsensä rajaamisen pyrkimysyrityksistä. Ja jos tässä suossa ui, saattaa irrottautumisprosessi olla pitkä ja hidas taival.> Syyllisyys seuraa pelkästä ajatuksesta että yrittäisi rikkoa tilannetta.
Syyllisyyden ja häpeän tunteen kantamista voi harjoitella. Samalla tavoin kuin anteeksiantamisen taitoakin voi harjoitella. Koeta selvittää mistä itse asiassa olet syyllinen ja sano se päivittäin ääneen joitain kertoja. (Ehkä et alussa tunnekaan syyllisyyttä - tai häpeää? - juuri siitä, josta itse asiassa olet syyllinen, syyllisyydentunteesi motiivi voi alkaakin näyttäytyä muuna, jahka olet alkanut harjoittelemaan.) Myöhemmin voit yhdistää syyllisyyden tunnon harjoituksesi anteeksiantamisen harjoituksiisi, antaa itellesi anteeksi siis. (Ja jos edetään vielä siihen häpeään, niin edelleen sitten kehiä lisää, anteeksiannat jossain vaiheessa sille joka on synnyttänyt sinussa häpeän.)
Täsmennetään tarvittaessa. Mutta peruskuvio hyvin yksinkertainen ja harjoittelu ei mitenkään vaikeata, vaan rentouttavaa, kevyttä ja mukavaa, muistuttaa maratonharjoittelua. - A
lynett kirjoitti:
"Pystyykö rakkautta opettelemaan Lynett?"
Riippuu sitä kuinka syvällä haava ns on. Kovalla tahdolla varmaan ja kohtaamalla "oikeanlaisia ihmisiä"...kait...en tiedä. Täysin hullu ajatuskin.
Itse esim olen todella pidettyä ja haluttua seuraa mutta jos ihminen tulee ns lähemmäksi - alkaa vetäytyminen. Sen vuoksi hankalat suhteet ovat turvallisempi vaihtoehto. Niitä tunteita osaan käsitellä ja ne ovat tuttuja. Muunlaista "rakkautta" tai käytösmallia ei ole päässäni. Sitä ei voi kukaan toinen ihminen korjata ja itse alan jo vähitellen hyväksymään sen, ettei sellainen vuorovaikutus ole minulle mahdollista.
Ehkä on hölmöläisten hommaa hyväksyä se, mutta kyllä se tiukassa istuu.
Ja kuinka edes olla kenenkään kanssa irl todellisessa vuorovaikutuksessa kun en edes ole täysin läsnä koskaan (!) enkä kykene laskemaan viimeisiä muureja. En edes itseni edessä.> Ja kuinka edes olla kenenkään kanssa irl todellisessa vuorovaikutuksessa kun en edes ole täysin läsnä koskaan (!) enkä kykene laskemaan viimeisiä muureja. En edes itseni edessä.
Tämän lausuman _totuusarvo_ lienee sama kuin ihmisten muidenkin lausumien totuusarvo: tilanteen mukaan ja aika näyttää. Emme puutu siihen.
Mutta tämän lausuman _funktio_ on itsestäänselvästi toive. (Toivetta ei lausuta ääneen kuin negaationa, sillä sen maagisesti uskotaan silloin voivan toteutua. Älä turhaan lausu ... jne.)
Lynett, sinä olet tauko toisen ja kolmannen sanan välillä. Tuon tauon pituus, koeta selvittää se itsellesi, selvität silloin oman rytmisi: "Älä ... mene pois." - M.B.
elisakettu kirjoitti:
Sinä oletkin edelläkulkija karitsa. Ja näytät hyvää esimerkkiä. Kiitos kun saan tallustella kannoillasi Harry Potter =)
Viitta on laaja ja tarvittaessa sen alle piilottaa monia. Se käy nopeasti :)
*tosin piereskely kielletty muilta kuin minulta*
No, vakavasti vakavassa maailmassa ja sitäkin vakavammalla palstalla..
Näkymättömyysviittani on eräänlainen muurin korvike. Kun näen toisessa ihmisessä "sen" katseen, sanon mielessäni "viuh, verho laskeutukoon", jonka jälkeen jatkan jotenkuten normaalia oloani mutta sillä erotuksella, että en itse ole ensimmäisenä suuna päänä läpisemässä ja paljastelemassa itseäni, vaan katson mitä tuleman pitää ja hyvällä onnella jopa hymyilen ja olen hiljaa.
Eli en kokonaisvaltaisesti piiloudu, vaam erotan sisimpäni vain omaan käyttööni ja jätän toiselle "tyhjän taulun".
Tätä pitää tosin harjoitella, olen vasta kerran kokeillut :)
Viitta on läpinäkyvä ainakin toiseen suuntaan, joillekin harvoille, tietenkin, molempiin suuntiin..
*pitää valella armas viittani taikavedellä*
Mutta, kautta aikainhan nainen on ollut miehen jatke. Uskon, että tavalla tai toisella tämä ajatus on pinnan alla yhä, hiljalleen kytevänä ajatuksena, joka toisinaan nostattaa keskustelut uuteen roihuun sukupuolisidonnaisuuksiin nimenomaisesti liittyen.
Ei sillä, etteikö mies olisi mies ja nainen nainen, ja siihen väliin mahtuu lukematon määrä yksilövariaatioita, mutta se asetelma: Nainen on miehen jatke.
Freud oli mies ja oli kiinnostunut naisista. Siinä lähtökohta, joka vaikuttaa edelleen. Nainen on yhäti mieheltä karannut paha viettelijätär vailla omaa itseisarvoa ihmisenä. Monien kansakuntien alitajunnassa. - M.B.
:D Jos vain kiinnostusta riittää totutteluun, niin siitä vaan!! Kirjailija itse vaan aikoinaan epäili teoksensa olevan mahdoton kääntää englanniksi :D Eli mielenkiintoinen kielellinen maailma ainakin..
- A
M.B. kirjoitti:
Viitta on laaja ja tarvittaessa sen alle piilottaa monia. Se käy nopeasti :)
*tosin piereskely kielletty muilta kuin minulta*
No, vakavasti vakavassa maailmassa ja sitäkin vakavammalla palstalla..
Näkymättömyysviittani on eräänlainen muurin korvike. Kun näen toisessa ihmisessä "sen" katseen, sanon mielessäni "viuh, verho laskeutukoon", jonka jälkeen jatkan jotenkuten normaalia oloani mutta sillä erotuksella, että en itse ole ensimmäisenä suuna päänä läpisemässä ja paljastelemassa itseäni, vaan katson mitä tuleman pitää ja hyvällä onnella jopa hymyilen ja olen hiljaa.
Eli en kokonaisvaltaisesti piiloudu, vaam erotan sisimpäni vain omaan käyttööni ja jätän toiselle "tyhjän taulun".
Tätä pitää tosin harjoitella, olen vasta kerran kokeillut :)
Viitta on läpinäkyvä ainakin toiseen suuntaan, joillekin harvoille, tietenkin, molempiin suuntiin..
*pitää valella armas viittani taikavedellä*
Mutta, kautta aikainhan nainen on ollut miehen jatke. Uskon, että tavalla tai toisella tämä ajatus on pinnan alla yhä, hiljalleen kytevänä ajatuksena, joka toisinaan nostattaa keskustelut uuteen roihuun sukupuolisidonnaisuuksiin nimenomaisesti liittyen.
Ei sillä, etteikö mies olisi mies ja nainen nainen, ja siihen väliin mahtuu lukematon määrä yksilövariaatioita, mutta se asetelma: Nainen on miehen jatke.
Freud oli mies ja oli kiinnostunut naisista. Siinä lähtökohta, joka vaikuttaa edelleen. Nainen on yhäti mieheltä karannut paha viettelijätär vailla omaa itseisarvoa ihmisenä. Monien kansakuntien alitajunnassa.> Freud oli mies ja oli kiinnostunut naisista. Siinä lähtökohta, joka vaikuttaa edelleen. Nainen on yhäti mieheltä karannut paha viettelijätär vailla omaa itseisarvoa ihmisenä. Monien kansakuntien alitajunnassa.
"Miehen" suhde "naisen" haluun on kieltää se. Kieltämällä halunsa naiseen. Tämä johtaa sitten helposti misogyniaan. Tai kuvitteellistamiseen.
Onneksi tajusin 30-vuotiaana lähiympäristöstäni, että "mies" on miehen luoma fiktio. Lopulta opin viidennelläkymmenellä, että "nainen" on miehen luoma fiktio.
No, todellisuudentaju ei ole vahvinta alaamme lajina lajien joukossa. Elämme unessa. - A
> valistunut diktatuuri on kuitenkin vaihtoehto huonosti toimivalle demokratialle... diktaattori kun tekee sen avoimesti - siis ei manipuloi.
*heikosti pidätelty haukotus* ... Miten mielenkiintoista! Meillä on joukossamme totalitaristi. En millään tahtoisi tässä yhteydessä lausua ääneen, että totalitarismiin uskominen on sitä helpompaa mitä helpommin uskoo omiin muihinkin kuvitelmiinsa. Näinhän toki on, tietenkin.
Juoko herra kahvia, tai tyttö? No ei se mitään, ei meillä ole tupakkaakaan. - M.B.
A kirjoitti:
> Freud oli mies ja oli kiinnostunut naisista. Siinä lähtökohta, joka vaikuttaa edelleen. Nainen on yhäti mieheltä karannut paha viettelijätär vailla omaa itseisarvoa ihmisenä. Monien kansakuntien alitajunnassa.
"Miehen" suhde "naisen" haluun on kieltää se. Kieltämällä halunsa naiseen. Tämä johtaa sitten helposti misogyniaan. Tai kuvitteellistamiseen.
Onneksi tajusin 30-vuotiaana lähiympäristöstäni, että "mies" on miehen luoma fiktio. Lopulta opin viidennelläkymmenellä, että "nainen" on miehen luoma fiktio.
No, todellisuudentaju ei ole vahvinta alaamme lajina lajien joukossa. Elämme unessa.Vau, aika hyvin solmittu auki, kiitos!!
*Iiiso hali*
- Rakkaus vs. narsismi
No jopas oli aika karmeaa kräppiä, jota voi vain keskustelupalstoilla tavata.
Edustat juurikin narsismia. Yllättävääkö se, että haluaisit muidenkin tulevan kaltaiseksesi.
Se, että haluaa muiden tulevan omaksi kuvakseen, on juuri narsismia. Hyi *****.- M.B.
Narsistinen jumala loi narsistiset ihmiset narsistisiksi omaksi kuviksiksi.. :9
Hei mutta, hieno ketju ja ihan jäänyt väliin. Kiva lueskella nyt näin, tälleen, rauhassa, tuntematta tarvetta kommentoida sen kummemmin :)
- Cecil B. Mahoney
Puhut ainakin osittain varmaan "terveestä narsismista", jota termiä jotkut terapeutit käyttävät.
Jokaisen naisen vokottelu olisi kyllä mielestäni varsin sairasta: pitäisikö vokotella ihan vokottelemisen takia, vaikka ei vokotuttaisikaan eli pitäisi näytellä vokottelevaa (koska kukaan ei voine pitää ihan jokaisesta ihmisestä)? Vielä sairaampaa.
Rakkautta ei opi kuin sellainen ihminen, jota on rakastettu (sellaisena kuin hän on). Jos äiti ei rakasta lastaan, hän ei välttämättä koskaan opi rakastamaan ketään toista. Senhän takia on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat narsistisesti vaurioituneita ja/tai käyvät vuosia psykoterapioissa. - Pilvi Linna
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533