--No puhutaan nyt sitten hiukan, kun niin toivoit: Jos Jeesuksen lunnaat olisivat totta, olisi kyseinen järjestely mielestäni lähinnä sairas.---
Näin kommentoi diovmorf toisaalla Jeesuksen antamista lunnaista.
En yhtään ihmettele, jos tosi kristityt häntä karttavatkin.
Lopetan nyt hänen juttujensa lukemisen kokonaan.
Vedin nenääni koko hernepellollisen!
lähinnä sairas?
13
<50
Vastaukset
- Ajanhukkaa on.
Syvästi loukkaantunut lienee myös diovmorf?
Hämmästyttävällä tarmolla hän juttujansa näpytteleekin.
Ajanhukkaa niitten lukeminen kuitenkin on:
samaa jankutusta kaikki.
Pari kun on lukenut, tietää jo muittenkin sisällön.*Ajanhukkaa on.*
>>Hämmästyttävällä tarmolla hän juttujansa näpytteleekin.>>
Niinpä. Mikset koskaan kiinnitä huomiota niihin juttuihin, mitä näpyttelen?
>>Ajanhukkaa niitten lukeminen kuitenkin on>>
Varmasti ainakin sellaisen mielestä, joka ei halua/kestä "totuuttaan" kyseenalaistettavan millään tosiasioilla.
>>samaa jankutusta kaikki.>>
Toisto johtuu siitä, ettei esillä pidettyihin Jt-opin ristiriitoihin ole kyetty antamaan asiallisia vastauksia. Toisaalta olen kyllä mielestäni käsitellyt tällä palstalla hyvin moniakin eri aiheita, toki lähtökohtaisesti kriittisellä sävyllä.
>>Pari kun on lukenut, tietää jo muittenkin sisällön.>>
Mikset edes yritä osoittaa ainaisen jankutukseni aiheet perusteettomiksi? Miksi et halua puolustaa totuuttasi, vaan suorastaan hämmästyttävällä tarmolla keskitytkin kirjoittajaan tai muihin epäoleellisuuksiin?
- All Rights Reserved
En lue enää kommenttejaan.
Hän ei osaa englantia sen vertaa että ymmärtäisi, mitä tarkoittaa WL-ROMin alussa olevat sanat:
All Rights Reserved
Käyttää romppua Jt-vastaisiin kirjoituksiinsa .
Väännellen ja poimien ja yhdistellen omaan tarkoitukseensa sopivaksi.
Siihen tarkoitukseen ei romppuja ole julkaistu--oikeudet on edelleenkin VT-seuralla.
Jos olisi muutoin,se olisi ladattavissa VT-virallisilla sivustoilla, kuten lehdetkin.
Vaan ei ole kuitenkaan.- ymmärretty on
----jos minun rompun käyttöni sinun oikeustajuasi noin paljon huolestuttaa, niin kannustan sinua viemään asiaa eteenpäin. Katsotaan sitten, jäädyttävätkö viranomaiset minun nimimerkkini tai jotain.. D ; ------vastaa morffi.
Laista piittaamaton hän ainakin on.
Kertoo paljon hänestä, kuin myös "tuunatut" juttunsa Vt- aineistosta, omiin tarkoituksiinsa juntattuina.... *All Rights Reserved*
>>Käyttää romppua Jt-vastaisiin kirjoituksiinsa >>
Voin hyvin kaivaa samat lainaamani Vt-kirjoitukset myös kirjahyllystä ihan konkreettisina painoksina, niin sinun ei sitten tarvitse huolehtia minun tekemistäni laittomuuksista. Sen kuitenkin voin sinulle tässä kertoa, että Jt-opin kritiikin perusteet eivät siitä miksikään muutu.
>>Väännellen ja poimien ja yhdistellen omaan tarkoitukseensa sopivaksi.>>
Missä olen tällaiseen syyllistynyt? Alahan laittaa jotakin näyttöä syytöksillesi.
- ..;;;......;;;...;;;
diovmorf on jumalankieltäjä ja -pilkkaaja.
pahaa mieltä kylvää kaikilla jutuillaan.
Paha ihminen.
Ei mitään rakentavaa;"Masentaja" on sopiva nimike hänelle. Lisäksi hän nimitteli todistajien oppi vt-lyriikaksi. Osoittaa aika hyvin oman ylimielisyytensä.
- äkeä isoäiti
On tietysti ihmisen oma asia jos tahtoo lunnaat torjua.
väärin kuitenkin on se, että yrittää viedä toisilta toivon ja elämänhalun omalla pessimistisellä ja pahansuovalla kirjoittelullaan...
sylettää ihan!- hope so
Tuli mieleen kuningas Manasse..
aluksi paha, mutta muuttui..
jospa diovmorfkin vielä muuttuu..
kummempaakin on nähty..
toivoa on aina... ;) - taatusti kartan
hope so kirjoitti:
Tuli mieleen kuningas Manasse..
aluksi paha, mutta muuttui..
jospa diovmorfkin vielä muuttuu..
kummempaakin on nähty..
toivoa on aina... ;)Karttaminen on ok, kun ihminen julkisesti pilkkaa Jumalaa.
taatusti kartan kirjoitti:
Karttaminen on ok, kun ihminen julkisesti pilkkaa Jumalaa.
*taatusti kartan*
>>Karttaminen on ok, kun ihminen julkisesti pilkkaa Jumalaa.>>
Kannattaisi muistaa, että Jt-järjestön harjoittama entisten jäsentensä kollektiivinen syrjintä on rikos. Ketään ei saa syrjiä uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Syrjintä
Entisiä Jehovan todistajia syrjitään nimenomaan näistä syistä, riippumatta siitä, miten he muuten elävät.*äkeä isoäiti*
>>On tietysti ihmisen oma asia jos tahtoo lunnaat torjua.>>
Niinpä, miksi ihmeessä siis kantaa huolta minun jumalattomuudestani?
>>väärin kuitenkin on se, että yrittää viedä toisilta toivon ja elämänhalun>>
Kyse on ainoastaan Vt-seuran valheellisen "totuuden" paljastamisesta, jonka teen ihan tuon saman seuran omalla materiaalilla. Jos tosiasiat ottavat niin koville, että elämänhalukin on vaakalaudalla, niin siinä tapauksessa suosittelen jättämään tekstini väliin. Toinen vaihtoehtohan olisi kommentoida esittämiäni asioita.
>>pessimistisellä ja pahansuovalla kirjoittelullaan...>>
Jokaisen Jt-järjestöä kohtaan esittämäni syytöksen ja väitteeni olen myös perustellut. Ei ole entisen Jehovan todistajan vika, että Vt-seuran opit eivät kestä todellisuutta.
>>sylettää ihan!>>
Niin minuakin!
*Syvästi loukattu*
>>Näin kommentoi diovmorf toisaalla Jeesuksen antamista lunnaista.>>
Jos kysyy toisen mielipidettä, pitäisi olla valmis myös kuulemaan se. Joku kysyi asiaa minulta, ja vastasin hänelle vain oman mielipiteeni Jeesuksen lunnaista, tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9881190
>>En yhtään ihmettele, jos tosi kristityt häntä karttavatkin>>
Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät Jehovan todistajat karta minua sen takia, etten usko Raamatun jumalallisuuteen, vaan siksi, että olen entinen Jt. Vaikka edelleen uskoisinkin Raamattuun, ei se riittäisi Vt-seuralle:
”Miksi Jehovan todistajat ovat erottaneet luopumuksen vuoksi joitakuita sellaisia, jotka yhä uskovat Jumalaan, Raamattuun ja Jeesukseen Kristukseen?” (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1986 s. 30, 31)
>>Lopetan nyt hänen juttujensa lukemisen kokonaan.>>
Se voi olla mielenrauhallesi ihan hyvä vaihtoehto.
>>Vedin nenääni koko hernepellollisen!>>
No voi että sentään... olen pahoillani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770