Tapasin viisi kk sitten naisen jonka kanssa vietetty useita päiviä viikossa aikaa. Olin hänelle 1 seksikumppani elämässään ja on kertonut nauttivansa siitä. Hän on kertonut minusta ystävilleen ja olenkin tavannut heitä ja he kertoivat, että tämä nainen on todella kranttu miestien suhteen ja siten vaikea tapaus.
Nainen kertoi jo alussa ettei meistä voi tulla mitään koska meillä on 15 vuotta ikäeroa ja mulla on lapsi. Hän on itse 30 vuotias joten säästänyt itseään sille oikealle ja on ollut iloinen että olen ollut se ensimmäinen.
Nyt ei kuitenkaan enää halua seksiä mutta haluaa vaan kaveruutta - kysyy koska nähtäisiin jne.
Tylsää olla tässä tilanteessa. Mitä tekisin - tyytyisinkö olemaan vain kaveri ja katsoisin tuleeko tästä koskaan mitään? Kaverinsa kyllä kannustavat taholtaan naista jatkamaan kanssaan koska tulen hänen kaveriensakin kanssa hyvin juttuun.
Nainen pelkää sitoutua?
9
742
Vastaukset
- banaanimafia
Syy,miksi esimerkiksi minä en halua sitoutua, on alakulo ja vaihtelunkaipuu.Tunnen tällä hetkellä yli 10 miestä joista on vaikeaa valita vain yksi.That's all.
- Ihan pihalla =O
Tietty sulla on siihen oikeus. Kutsutko säännöllisesti samaa/samoja miehiä viettämään kanssasi aikaa ilman seksiä? Suostuvatko nämä miehet siihen ja ovatko itse halukkaita sitoutumaan kanssasi?
- Vaikeeta on
Ihan pihalla =O kirjoitti:
Tietty sulla on siihen oikeus. Kutsutko säännöllisesti samaa/samoja miehiä viettämään kanssasi aikaa ilman seksiä? Suostuvatko nämä miehet siihen ja ovatko itse halukkaita sitoutumaan kanssasi?
Oikeus ja oikeus. Täytyy muistaa että jos kohtelee itse toisia miten sattuu, niin ei voi odottaa saavansa itsekään hyvää kohtelua. Jos tuo tosiaan on ok kaikille niille miehille, niin mikäs siinä, mutta jos nainen pelailee kaikkien kanssa, niin on turha vollottaa jos joku tekee saman hänelle. Osa ihmisistä vaan on järjettömän itsekkäitä. Mä haluun sitä ja tätä ja tuota ja kaikkien kuuluu leikkiä mun leikkejäni...
- 9+19
Voisiko olla että ehkä tämä naisesi on itse ajatellut haluavansa lapsia? Ehkä miettii voiko sellainen sinun kanssasi toteutua. Tietääkö hän sinun tulevaisuuden suunnitelmiasi? Nimittäin kun itse kuulin että miehellä ketä nykyään tapailen on lapsi, mulla kävi mielessä haluaakohan hän enää lapsia ja perhe-elämää kun on jo kerran asiat mennyt pieleen. Mä todellakin haluan perheen. Mutta mun ei tarvinnut edes kysyä mieheltä asiaa kun se jo itsestään höpöttäessä paljasti vielä haluavansa sen yhtenäisen perheen ja kyselikin multa että olenko joskus ajatellut tekeväni lapsia...Yhteiset suunnitelmat meillä ainakin mikä helpottaa treffailua tässä iässä (30v) kun jo tietää mitä haluaa. Selvitäppä tuo.
- Ihan pihalla =O
No hän haluaisi pari lasta. Itse suhtaudun asiaan niin, että jos on kerran löytänyt itselleen sen oikean niin sitten kaikki on mahdollista. En näe lapsia, omakotitaloa tai häitä minulle tyypillisenä projektityyppisenä ajattelumallina että nämä pitäisi viiden vuoden päästä olla hanskassa. En siis kiellä niiden mahdollisuutta ja olenkin hänelle sanonut että myönnytyksiä parisuhteessa tulee tehdä kummankin. Jos esimerkiksi hänelle olisi tärkeää päästä naimisiin joka taas ei mulle ole niin välttämätöntä niin voisin sen vaikka tehdäkin...
Eli siis - lapsiasiaa pohdin kun aika on oikea ja siihen hetkeen päästään kun ollaan seurusteltu riittävän kauan - ensin pitäisi vaan aloittaa se seurustelu.
- no_love2
Näin naisena, itseni ja hyvin tuntemieni naisten pohjalta - kummaa käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Takana on varmaan jotakin sellaista, mistä sen paremmin sinulla kuin kavereillaankaan ei ole aavistusta, eli "luurankoja kaapissa" lapsuuden tai nuoruuden ajalta. Kysy hyvin suoraan naiselta, mitä tämä ystävyysleikki on olevinaan, ja lähde hänen elämästään jos hän ei suostu kertomaan asian oikeita syitä.
Mielestäni todella erittäin omituinen sauma terveelle naiselle ehdottaa "vain ystävyyttä", eikä ollenkaan lupaavaa kannaltasi ellei puhumalla salaisuuksia avata.- Ikäerosta
Eikö naiset sitten pohdi minkä ikäinen omien lapsien isä olisi hyvää olla? Näin miehenä en näe outona jos joku 30 lapsia haluava epäröi tai ei halua lähteä sitoutumaan 45 :aan, ja sitten yrittämään ensimmäistä lasta kun toinen on 50 (ja vielä lisäksi se kun vanhempi osapuoli ei oikein edes halua pohtia lapsi asiaa viellä).
Joten ei naisen kaapissa välttämättä mitään luurankoja ole, vaan ehkä vain ajattelee että tulevilla lapsilla pitäisi olla ehkä nuorempi isä. Eikös 45 ikä ala jo vaikuttamaan jo mm. adoptioonkin vaikka ei olekkaan este.
- mk
Sanot naiselle että tavataan mutta seksin merkeissa niin hyvä tulee.
- Ihan pihalla =O
No sellaistahan tämä tapaaminen on tupannut olemaan. Tosin nyt ei nähtäne kuukauteen minusta johtuvasta syystä mutta voihan olla että tekee hyvää hänelle huomata miltä tuntuu kun en niin saatavilla olekaan kun hän haluaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785