Ankkalinnan asukkeihin kuuluu ainakin vesilintuja, porsaita, koiria ja hiiriä, mutta asuuko ankkalinnassa ainuttakaan ihmistä? Akkareissa ja ankkateoksissa törmää ihmisiin äärimmäisen harvoin puhumattakaan, että yksikään vakihahmoista olisi ihminen. Mitkä ovat sinun muistikuvasi ankkamaailman ihmisistä?
Ankkalinnan ihmiset
4
1153
Vastaukset
- Slashing
Muistan jonkun (taisi olla Superhessu-tarina) tarinan, jossa tyypit näyttivät aika paljon ihmisiltä, lukuunottamatta Hessua. Barksin Taikatiimalasissa oli ainakin ihmisiä, mutta se taas ei sijoittunut Ankkalinnaan.
- !!!
Muistaakseni joku Jose Bernado tai joku semmonen piirtää oikeita ihmisiä, eli ei mitään rottia eikä hanhia.
Poliisimestari Sisu vaikuttaa ihmiseltä. Ja Karhukopla.
Sivuhenkilöt tarinoissa ovat usein ihmisiä. Esimerkiksi tarinassa, jossa avaruusolento kuljeskeli kaupungilla tarkkaillen Maan asukkaita. Hän totesi mm:"Heitä kaikkia yhdistää suunnaton rumuus". Iineksen nähdessään hän ajatteli, että tuohan vaikuttaa simpsakalta - käveleekin kuin meikäläinen. Koirantaluttajista:"Heillä on orjia, aivan kuten meilläkin."- mnbnmbmnbmnb
Karhukoplalla ja Sisulla on kaikilla musta pallura nenän paikalla ja luppakorvat, ei kovin ihmismäisiä piirteitä. Sanoisin että ovat jonkun sorttisia koiria kuten Hessukin. Tosin heiltä löytyy sormet, mutta sama pätee myös ankkoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492