Vedenpaisumuskertomuksista ateisteille:

Tämä aihe ei varsinaisesti koske ateismia, mutta koska ao. keskustelussa siirryttiin tähän suuntaan eli raamatun ns. "myytteihin" ajattelin avata aiheesta oman keskustelun. Kiinnostaisi kuulla mielipiteitä tästä tutustumisen arvoisesta linkistä tekstin lopussa myös ateisteilta ja muiltakin henkilöiltä, jotka pitävät vedenpaisumuskertomuksia vain myytteinä.

Lukuisat kertomukset vedenpaisumuksesta eri kulttuureissa todistavat siitä, että kyseinen tapahtuma on voinut oikeasti tapahtua maailman historiassa.

Yhtäläisyydet kertomusten välillä ovat liian yhtenäisiä, jotta voitaisiin puhua vain myytistä. Kertomusten vivahde-erot ovat selitettävissä luonnollisesti, kun kertomuksilla on yleensä tapana muuttua "puskaradion" välityksellä.
Tässä linkki, jossa on kootusti eri versiot vedenpaisumuskertomuksista ympäri maailmaa.

Kts. Linkki

http://www.qnet.fi/mpeltonen/legendat.htm

Itse henkilökohtaisesti uskon, että kyseinen tapahtuma on faktaa ja tätä oletusta tukevat myös useat havainnot ja tutkimukset luonnossa. ELi tieteet eivät ole suoranaisessa ristiriidassa mahdollisesti tapahtuneen vedenpaisumuksen kanssa.
Esimerkiksi ihmispopulaation koko, vuorten poimuttuminen, mantereiden toisistaan erkaantuminen jne. ovat selitettävissä vedenpaisumuksella.
19921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Lukuisat kertomukset vedenpaisumuksesta eri kulttuureissa todistavat siitä, että kyseinen tapahtuma on voinut oikeasti tapahtua maailman historiassa."

Ei, ne vain todistavat että ihmisillä on joko yhteisiä myyttejä tai sitten monilla kansoilla on ollut kokemuksia vastaavasta tapahtumasta. Ne eivät todista mitään todellisista fyysisen maailman tapahtumista mikäli mikään fyysisen maailman todiste ei tue niitä.

"Yhtäläisyydet kertomusten välillä ovat liian yhtenäisiä, jotta voitaisiin puhua vain myytistä."

Millä perusteella yhtenäisyydet todistavat myyttisyyttä vastaan? Seuraavaksi varmaan kerrot, että yhtenäisyydet tuhkimo-satuvariantin eri maalaisten versioiden välillä ovat liian suuria, jotta voitaisiin puhua sadusta.

"Itse henkilökohtaisesti uskon, että kyseinen tapahtuma on faktaa ja tätä oletusta tukevat myös useat havainnot ja tutkimukset luonnossa."

Kuten mitkä havainnot ja tutkimukset? Sekö havainto että vain muutamasta yksilöstä koostuva populaatio vääjäämättä kuolee sukupuuttoon? Vai sekö havainto, että kasvit eivät kestä montakaan päivää hengissä veteen upotettuna? Vai se havainto, että Australiassa ennen ihmisen tuloa oli vain yhdenlaisia suuria nisäkkäitä: pussieläimiä, joita ei missään muualla tavata?

"Esimerkiksi ihmispopulaation koko, vuorten poimuttuminen, mantereiden toisistaan erkaantuminen jne. ovat selitettävissä vedenpaisumuksella."

Ne ovat myös selitettävissä esim. Ilmattaren synnytystuskilla. No, ehkä ei ihmispopulaation koko, joka ei ole selitettävissä myöskään vedenpaisumustaruilla. Kuten sanottu, liaan pieni alkupopulaatio johtaa populaation tuhoon geneettisen variaation puutteen ja resessiivisten mutaatioiden kertymisen vuoksi. Olet varmaan kuullut sisäsiittoisuuden ongelmista?

Järkevimmin vedenpaisumustarut ovat selitettävissä sillä, että osalla niistä on yhteinen alkuperä, joka juontaa luultavasti joko yksittäisiin tulvintatapauksiin tai sitten yhtenäisempään merenpinnan nousuun, joka seurasi jääkauden loppua ja jäätiköiden sulamista. Kumpikin näistä on jo ennestään tunnettu fakta, joten ei ole mitään tarvetta kuvitella mitään maailmanlaajuisia tulvia.

Äänestä

>

miten ihmis populaatio liittyy vedenpaisumukseen.

vuorten poimuttuminen johtuu litosfäärilaattojen tormäyksistä

mantereiden erkaneminen johtuu siitä ,että litosfäärilaatat loittonevat

Äänestä
  • "miten ihmis populaatio liittyy vedenpaisumukseen"

    Siten, että ihmispopulaatio, joka tällä hetkellä on noin 6 miljardia on aivan liian pieni luku ajatukselle, että ihminen olisi ollut täällä esimerkiksi satoja tuhansia vuosia. Ei tarvitse mennä kuin 50 vuotta ajassa taaksepäin, jolloin populaatio jopa puolet pienempi. Vain muutama tuhat vuotta sitten voitiin puhua käsitteissä sadat miljoonat, joten nämä kertovat siitä, ettei ihminen ole maata voinut vallita kovin pitkiä aikamääriä. On myös tehty laskelimia, että kahdeksasta ihmisestä voisi syntyä 6 miljardia jopa muutamassa(3-4) tuhannessa vuodessa.

    "vuorten poimuttuminen johtuu litosfäärilaattojen tormäyksistä"

    Aivan. Ja raamattu osoittaa, että maa jakautui muinoin. Vedenpaisumuksen yhteydessä maa on siis ilmeisesti repeytynyt ja tuolloin alkoi mantereiden erkaantuminen. Vedenpaisumus kertomuksessa kerrotaan, kuinka syvyyden lähteet aukenivat ja pulppusivat vettä maan päälle vesisateiden lisäksi. Maankuoren alla oli raamatun mukaan tuolloin vesimassoja. Maan repeytyessä vesimassat ovat valtaisalla paineella purkautuneet suurina vesipatsaina ilmoille. Nämä vesimassat ovat voineet erkaannuttaa mantereet nopeastikin veden toimiessa mantereiden alla ns. voiteluaineena. Mantereiden repeytyminen sekä törmäykset toisiinsa selitttävät vuorten poimuttumiset.

    Äänestä

  • Juokunen kirjoitti:

    "miten ihmis populaatio liittyy vedenpaisumukseen"

    "Tietämättömyyttä vastaan jumalatkin taistelevat turhaan"?

    Olisiko mahdollista että sodat, luonnonilmiöt (kuivuus, tulvat), epidemiat, lääketieteen kehittyminen (antibiootit, rokotteet) olisivat voineet vaikuttaa populaatioon....

    ennen ihmispopulaatio ei kasvanut paljon, koska syntyi melkein yhtä paljon kuin kuoli, nykyään tuskin kukaan kuole nuorena.

    ihmipopuulation asiat tuli viimeksi ysillä, olisi kannattanut olla tarkkana tunneilla eikä runkata

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Olisiko mahdollista että sodat, luonnonilmiöt (kuivuus, tulvat), epidemiat, lääketieteen kehittyminen (antibiootit, rokotteet) olisivat voineet vaikuttaa populaatioon....

    "Olisiko mahdollista että sodat, luonnonilmiöt (kuivuus, tulvat), epidemiat, lääketieteen kehittyminen (antibiootit, rokotteet) olisivat voineet vaikuttaa populaatioon.... "

    Tottakai nämä tekijät ovat vaikuttaneet, mutta eivät niin paljon, että ne selittäisivät yksinään populaation näinkin pienen määrän siis 6 miljardia. Päin vastoin näiden tekijöiden vaikutus selittää sen miksi meitä raamatun ilmoittamien aikamäärien pohjalta on näinkin vähän.

    Keskiajalla kolmannes euroopan väestöstä hävisi. Syynä rutto.

    Täytyy ottaa huomioon kaikki seikat, eikä pelkästään N-kerroin.

    Ihmisen elinikä on saavuttanut 70-80 vuoden iän vasta 1900-luvulla. 1500-luvulla oli harvinaista, että 40-vuotissyntymäpäivää juhlittiin....

    Äänestä

  • Juokunen kirjoitti:

    "Olisiko mahdollista että sodat, luonnonilmiöt (kuivuus, tulvat), epidemiat, lääketieteen kehittyminen (antibiootit, rokotteet) olisivat voineet vaikuttaa populaatioon.... "

    Tottakai nämä tekijät ovat vaikuttaneet, mutta eivät niin paljon, että ne selittäisivät yksinään populaation näinkin pienen määrän siis 6 miljardia. Päin vastoin näiden tekijöiden vaikutus selittää sen miksi meitä raamatun ilmoittamien aikamäärien pohjalta on näinkin vähän.

    että tiikereitä on niin vähän?

    Äänestä

  • Viisas kirjoitti:

    että tiikereitä on niin vähän?

    Miten selittää tiikereiden vähyys? No mistä yleensä johtuvat eri lajeilla sukupuuttoon kuolemisen riskit? Eiköhän kysymyksessä ole elinolosuhteiden heikentyminen jne.

    Äänestä

  • Juokunen kirjoitti:

    "Olisiko mahdollista että sodat, luonnonilmiöt (kuivuus, tulvat), epidemiat, lääketieteen kehittyminen (antibiootit, rokotteet) olisivat voineet vaikuttaa populaatioon.... "

    Tottakai nämä tekijät ovat vaikuttaneet, mutta eivät niin paljon, että ne selittäisivät yksinään populaation näinkin pienen määrän siis 6 miljardia. Päin vastoin näiden tekijöiden vaikutus selittää sen miksi meitä raamatun ilmoittamien aikamäärien pohjalta on näinkin vähän.

    Selittää mitä selittää, jos pitää raamatun aikarajoja ainoana oikeana totuutena.

    Raamatusta löytää halutessaan selityksen ja oikeutuksen ihan mihin vain...

    Raamattu tietolähteenä ei ole mitenkään objektiivinen, sillä se edellyttää uskoa. Absoluuttinen totuus se on vain niille, jotka uskovat.

    Äänestä

  • Juokunen kirjoitti:

    Miten selittää tiikereiden vähyys? No mistä yleensä johtuvat eri lajeilla sukupuuttoon kuolemisen riskit? Eiköhän kysymyksessä ole elinolosuhteiden heikentyminen jne.

    ihmisten vähäisyydessä sitten on?

    Äänestä

  • Juokunen kirjoitti:

    "miten ihmis populaatio liittyy vedenpaisumukseen"

    Siten, että ihmispopulaatio, joka tällä hetkellä on noin 6 miljardia on aivan liian pieni luku ajatukselle, että ihminen olisi ollut täällä esimerkiksi satoja tuhansia vuosia. Ei tarvitse mennä kuin 50 vuotta ajassa taaksepäin, jolloin populaatio jopa puolet pienempi. Vain muutama tuhat vuotta sitten voitiin puhua käsitteissä sadat miljoonat, joten nämä kertovat siitä, ettei ihminen ole maata voinut vallita kovin pitkiä aikamääriä. On myös tehty laskelimia, että kahdeksasta ihmisestä voisi syntyä 6 miljardia jopa muutamassa(3-4) tuhannessa vuodessa.

    "vuorten poimuttuminen johtuu litosfäärilaattojen tormäyksistä"

    Aivan. Ja raamattu osoittaa, että maa jakautui muinoin. Vedenpaisumuksen yhteydessä maa on siis ilmeisesti repeytynyt ja tuolloin alkoi mantereiden erkaantuminen. Vedenpaisumus kertomuksessa kerrotaan, kuinka syvyyden lähteet aukenivat ja pulppusivat vettä maan päälle vesisateiden lisäksi. Maankuoren alla oli raamatun mukaan tuolloin vesimassoja. Maan repeytyessä vesimassat ovat valtaisalla paineella purkautuneet suurina vesipatsaina ilmoille. Nämä vesimassat ovat voineet erkaannuttaa mantereet nopeastikin veden toimiessa mantereiden alla ns. voiteluaineena. Mantereiden repeytyminen sekä törmäykset toisiinsa selitttävät vuorten poimuttumiset.

    ...ahtaat ajatukset, pienet ympyrät, sokea mieli...

    Äänestä

Jepu, maailma oli kokonaisuudessaan "höyryvaipan" suojassa ja olosuheet olivat kaikkialla samansuuntaiset, siinä selitys nykyisin kylmiltä alueilta löydetyista esim. palmuista ja muista lämpösen alueen asukeista. Vedenpaisumuksessa tuo "suojaava vaippa" putosi maailman niskaan nopeahkolla aikataululla ja tästä johtuen napa-alueiden kohdalla, pääsi avaruuden kylmyys vahvasti pallolle, siksi ne jäätyivät muutamassa hetkessä ja eläimet jäivät ruoka suussa ansaan ja jäätyivät paikoilleen. Suuret kanjonit ovat valtavien vesimassojen uurtamia ja monet äkkinäiset sukupuutot, menevät selvästi vedenpaisumuksen piikkiin.

Äänestä

>> Tämä aihe ei varsinaisesti koske ateismia >>

Ei tosiaan koske. Olipa ateismi mitä hyvänsä, niin tiede se ei kuitenkaan ole.

Kreationismi esiintyy mahtipontisesti tieteenä. S24'stä ei ikäväkyllä löydy puhdasta tiede-sivustoa mutta "Evoluutio ja kreationismi" on sopivampi paikka tieteellisen todistusaineiston julkaisemiselle ja kehitysteorioiden analyysille kuin 'Ateismi'.
'Huuhaa' olisi tietenkin toinen varteenotettava mahdollisuus.

Äänestä

Vedenpaisumus totta, sillä onhan jääkin vettä. Tiedä sitten noista henkilöhahmoista jotka jatkuvuuden takasivat pelastamalla joitain eläimiä ja ennenkaikkea itsensä.

Onko muuten tullut mieleen, että ihmiset parituhatta vuotta sitten luulivat, että se maa/mantere/maailma missä he asuvat ja jonka tuntevat, on koko maailama? Joten; jos jossakkin on ollut suuremman luokan tulvia, tuon alueen ihmiset ovat luulleet, että koko maailma, varmasti, on veden vallassa.

Äänestä

noista Amerikan tulvakertomuksista on tullut talletettua vasta lähetyssaarnaajien jo tuhottua alkuperäisuskonnot? Meinaan vaan, että on se kummaa jos kansa puhuu vedenpaisumuksesta sen jälkeen kun sille on pari vuosisataa saarnattu vanhan testamentin tarinoita, vai mitä...

Äänestä

Entäs ne kulttuurit, jotka eivät huomanneet koko vedenpaisumusta vaan jatkuivat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Esimerkiksi ihan kristinuskon syntysijojen lähettyvillä Egyptissä rakkenneltiin vain pyramideja, vaikka maailman pitäisi olla tarinoiden mukaan veden vallassa...

Vakavasti puhuen... Kyllä varmasti hyvin monet vedenpaisumustarinat perustuvat tositapahtumaan. Paikalliset tulvat edustivat sen ajan ihmisille koko maailmaa ja juttua tietenkin hieman höystetään lisämausteilla. Ja tarinoillahan on yhä edelleenkin tapana hieman muuttua matkalla..
Vedenpaisumus joka olisi peittänyt lähes kaikki maa-alueet on mahdottomuus ihan maaperän havaintojenkin perusteella (puhun nyt pelkästään korkeintaan muutaman kymmenen tuhannen vuoden takaisista asioista). Ihan äkkiä en keksi miten pystyisi vedenpaisumuksella selittämään nuo mainitsemasi asia....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juokunen kirjoitti:

Tämä aihe ei varsinaisesti koske ateismia, mutta koska ao. keskustelussa siirryttiin tähän suuntaan eli raamatun ns. "myytteihin" ajattelin avata aiheesta oman keskustelun. Kiinnostaisi kuulla mielipiteitä tästä tutustumisen arvoisesta linkistä tekstin lopussa myös ateisteilta ja muiltakin henkilöiltä, jotka pitävät vedenpaisumuskertomuksia vain myytteinä.

Lukuisat kertomukset vedenpaisumuksesta eri kulttuureissa todistavat siitä, että kyseinen tapahtuma on voinut oikeasti tapahtua maailman historiassa.

Yhtäläisyydet kertomusten välillä ovat liian yhtenäisiä, jotta voitaisiin puhua vain myytistä. Kertomusten vivahde-erot ovat selitettävissä luonnollisesti, kun kertomuksilla on yleensä tapana muuttua "puskaradion" välityksellä.
Tässä linkki, jossa on kootusti eri versiot vedenpaisumuskertomuksista ympäri maailmaa.

Kts. Linkki

http://www.qnet.fi/mpeltonen/legendat.htm

Itse henkilökohtaisesti uskon, että kyseinen tapahtuma on faktaa ja tätä oletusta tukevat myös useat havainnot ja tutkimukset luonnossa. ELi tieteet eivät ole suoranaisessa ristiriidassa mahdollisesti tapahtuneen vedenpaisumuksen kanssa.
Esimerkiksi ihmispopulaation koko, vuorten poimuttuminen, mantereiden toisistaan erkaantuminen jne. ovat selitettävissä vedenpaisumuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu