Miehelläni on kohta 3 vuotta ollut toinen nainen, suhde on vakava. Mitä ajattelet sinä vapaa, nätti ja miellyttävä nainen, kun pystyt tätä jatkamaan, olemaan se salattu, hävetty, väärä teko? Me kaikki kolme tiedämme toisistamme. Mitä mieheni sinulle puhuu, mille perustat uskosi teidän yhteiseen tulevaisuuteenne? Vakuuttaako hän että rakkaus sinuun on sitä oikeaa, ja vaimoa kohtaan vain sisarellista, ei oikeita tunteita? Mitkä ovat sitten niitä oikeita tunteita joiden perusteella hänen pitäisi valita? Olen antanut hänelle täyden vapauden ratkaista asia, hän ei tee ratkaisua kumpaankaan suuntaan, mm. lasten takia, siksi että minussa on paljon hyvää ja siksi että hän toivoo että meillä alkaisi mennä paremmin. Yhteenmuuttonne kariutui jo kerran, mieheni ei pystynytkään jättämään perhettään. Miten voit tietää että teidän rakkautenne kantaisi arjen, ympäristön paineet, syyllisyyden? Mikset jätä minua ja miestäni selvittelemään elämäämme? En kuvittele että ongelmmme loppuisivat teidän suhteenne päättymiseen, mutta ainakaan näin emme edes pääse liittoamme kehittämään, kukaan meistä kolmesta ei koskaan pääse eteenpäin. Aion kyllä itse tehdä pian oman ratkaisuni jos mieheni ei siihen pysty. Olen tiennyt tästä nyt kaksi vuotta ja tahdon itse eteenpäin, yksin tai sellaisen miehen kanssa joka sitoutuu yrittämään. Ymmärrän kyllä että suurin ongelma on mieheni kriisi etkä sinä, mutta silti...miten pystyt tällaiseen?
Toinen nainen, miksi jatkat?
surullinen
447897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
mulla mielessä toinen nainen ei jätä rauhaan, ja kun kerran mies ei ole vieläkään lähtenyt ja vaikka tavaratkin pakkasin valmiiksi,miksi tämä toinen nainen kuvittelee saavansa miehen rakkauden ,minulla kun on periaate niin myötä kuin vastoin käymiset vaikken aviossa olekaan,eikä tämä avoliitto tule loppumaan muuta kuin minun tahdosta jos sen teen silti tämä toinen nainen roikkuu ja yrittää miellyttää,sehän meissä erona onkin,ei osaa muuta kuin miellyttää!Tsemppiä kohtalon toveri =)
Tottahan te turisette, omalla äijällä oli myös ns. jalkavaimo.
Aikansa se sitä huopas kunnes sai tarpeekseen siitä lienee yrittänyt kauniisti mutta se millä tämä jalkavaimo sen tajusi oli se että äijällä palo käämit ja vieläkin saadan maksella tämän naisen sairaala maksuja ja muita kuluja kun meni sen verran pahaan kuntoon.
Yhtään sääliä en kyllä tunne tuota naista kohtaan!
Tsemppiä!
... aika jo luovuttaa ja antaa miehesi mennä?
Tarkoitatko termillä "antaa miehesi mennä" sitä, että 1) mies olisi jo itse tehnyt valintansa, jos vaimo ei olisi pistänyt palloa jalkaan vai 2) vaimon pitäisi nostaa mies pihalle?
Jos ajattelit vaihtoehtoa 1, mies on selkärangaton tyyppi, jos ei saa tehdyksi päätöstään itse. Siihen taitaisi ainoa neuvo (paitsi jos _vaimo itse_ päättää valita nykyisen linjan) olla vaihtoehto 2, jos mies ei vaimon vaatimuksestakaan saa tehtyä valintaa ihan itse.
Minun olisi erittäin vaikea kunnioittaa miestä, joka ei itse pystyisi tekemään ratkaisua suuntaan tai toiseen kolmessa vuodessa. Veikkaanpa, että kukaan mies ei katselisi niin pitkään naista, joka ei osaisi tuossa ajassa itse päättää, jäädäkö miehensä luo vai lähteäkö toisen mukaan.
Oletko varma, että tuo 'toinen nainen' haluaa miehesi pysyväksi asuinkumppanikseen? On vain mukava, että miehellä vaate- ym. huolto pelaa jossakin muualla kuin minun asunnossani. Yhteiset hetkemme eivät ole arjen kuluttamia vaan nautimme niistä toistemme kanssa hauskaa pitäen. Nämä tapaamiset riittävät minulle. Ja saanhan siitä vähän materiaalista korvaustakin :-)Ja pidempiaikainen suhde on parempi kuin viikoittain vaihtuvat miehet.
Siinäpä se, jos tämä toinen nainen tahtoisikin vain ne parhaat palat, mutta tiedän, että hän odottaa tuskissaan että heidän yhteinen elämänsä voisi vihdoinkin alkaa, hän haluaa nimenomaan perhe-elämän ja vakaan suhteen...on siis ns. hyvä, hieno, uskollinen, kunnollinen tavallinen nainen. Onko hän hyväuskoinen hölmö (niinkuin kai minäkin...) vai sittenkin häikäilemätön???
niin kauan kun mies käy toisen naisen luona.
pitäisi tehdä päätöksiä kumpaa elämää haluaa, tai sit ei kumpaakaan, mutta lopettaisi kaikkien osapuolien epäluulon ja satuttamisen.
Ne kakkosnaiset! Mitä ihmettä te haette ukkomiehistä? Eikö vapaa mies olisi ihanteellinen ( ainakin "pitkässä juoksussa" )? Onhan eronneita ja leskiä olemassa.
Itse olen sitä mieltä, että ainakin omassa tapauksessani mieheni leskirouva-rakastajatar haluaa vain kostaa. Itse kuulemma on tullut petetyksi avioliitossaan. Mitä mieltä olette hänen lauseestaan,että keski-iässä seksisuhteet ovat sallittuja? Ei olla enää niin ehdottomia kuin nuorempana. Mieheni ( siis pettäjä ) on 57 ja leskirouva 52.
.., mutta kuka onnistuu valloittamaan täysin vapaan ihmisen? Että on kivaa olla se kerman kuorija, joka todellisuudessa on pelkkä kuori varatulle.
Onnea elämäntyylillesi..
P.S. Muista, kerma voi lihottaa tosi paljon ;)
Yhä uudestaan jaksaa hämmästyttää naisten hellittämätön vimma purkaa katkeruutensa tähän myyttiseen "toiseen naiseen". Usko nyt, ei se nainen ole sinun miestäsi mihinkään vienyt, ihan itse hän on omille teilleen lähtenyt. Miehesi ja sinun väliset asiat eivät tälle naiselle edes kuulu. Ja jos miehesi ei vetoomuksistasi huolimatta halua/kykene tekemään selkeää ratkaisua, niin ehkä sinun pitäisi. Tämän suhteenne ulkopuolisen henkilön asia se ei ole millään tavoin.
Hienoa, pitkästä aikaa tosi hyvä ja osuva kirjoitus. Kunpa vaan nämä petetyt osapuolet osaisivat oppia syyttämään ainoastaan ja vain omaa miestä tai naistaan, mutta kun silmät eivät niillä avaudu. Kummallista kylläkin.
Mitäköhän tarkoitat että teen väärin, olen täysin vapaa ihminen tekemään mitä itse haluan, en ole tilivelvollinen kenellekkään. Sanoi miehesi sinulle meidän suhteesta mitä vain negatiivista, niin tottakai se valehtelee, jotta sinä et hänestä erota halua. Minulle on aivan sama meneekö teillä hyvin vai huonosti. Miten itse pystyt miehesi kanssa elämään ja vielä luottamaan joskus häneen (olen sitten minä kuvioissa tai en)? Ja tiedoksesi en halua miehestäsi elämänkumppania, näin on hyvä minun puolestani olla.
Olenko se kelle kirjoitat, asun Itä-suomessa???
Niin ja kukahan minua häpeää?
Sinulle itsekäs jousimies: kyllä niitä Itä-Suomessakin näitä tosia perheenrikkojanaisia on jouduttu sivusta seuraamaan - valitettavasti.
Kukahan on perheenrikkoja, ei suinkaan oma kultainen mies. Täysin vastoin omaa tahtoaanhan nämä miehet toisiin naisiin lähtevät, suorastaan nämä toiset naiset ne siihen pakottaa, eikö?
On helppo vaimon/avovaimon syyttää aina toista naista ja paijata ihanan syyttömän oman miehen päätä että voi raukkaa.
”Kukahan on perheenrikkoja, ei suinkaan oma kultainen mies. Täysin vastoin omaa tahtoaanhan nämä miehet toisiin naisiin lähtevät, suorastaan nämä toiset naiset ne siihen pakottaa, eikö?
On helppo vaimon/avovaimon syyttää aina toista naista ja paijata ihanan syyttömän oman miehen päätä että voi raukkaa.”
Taidat olla juuri tuollainen kylmäverinen, vain itseäsi ajatteleva toinen nainen.
Kyllä vapaan ihmisen on parasta jättää naimisissa oleva mies rauhaan. Työpaikka- yms. -salasuhteista ei seuraa muuta kuin särkyneitä sydämiä; eipä siinä paijata kenenkään päätä. Päinvastoin. Perhe revitään rikki, lapset kärsivät, kaikki kärsivät.
Sitten kun mies tulee järkiinsä (kuten monessa tapauksessa käy) ja haluaa panna välit toisen naisen kanssa poikki, tämä ei suostu jättämään miestä rauhaan! Miten siinä kukaan pystyy liittoaan korjaamaan. Ei varmasti mitenkään. Nämä toiset naiset ovat jopa niin röyhkeitä, että alkavat vainota viatonta vaimoa: soittelevat ja uhkailevat poliisilla/rikosilmoituksilla kun peräävät ns. menetettyä ’kunniaansa'!. Pitäisivät huolta kunniastaan pysymällä erossa varatuista miehistä - säästyisivät itsekin monelta turhalta surulta ja tuskalta.
t. PahaMieli
Kyllä vapaan ihmisen on parasta jättää naimisissa oleva mies rauhaan.
...entä jos tämä varattu mies ei halua jättää tätä toista naista rauhaan. Yleensä asia menee niin päin että tämä vaimo hätäpäissään soittelee tälle toiselle naiselle ja haluaa faktoja, koska mieheltään niitä ei saa. Myönnän kyllä, ettei salasuhteet ole järkeviä, mutta jos on molemminpuolin tunteet pelissä, niin suhdetta on kovin vaikea lopettaa. Tai toisaalta onhan niitäkin tapauksia ollut että näistä salasuhteista on alkanut rakastava ja onnellinen kunnon suhde. Elämä on välillä riskipeliä.
Väännetäänpä oikein rautalangasta - ole hyvä ja lue!
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/tampereenklinikka/rakennesivut/artikkelit_frameset.htm
Toivottavasti viisastut ja näet asiat kokonaisvaltaisesti!
PM
Väännetäänpä oikein rautalangasta - ole hyvä ja lue!
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/tampereenklinikka/rakennesivut/artikkelit_frameset.htm
Toivottavasti viisastut ja näet asiat kokonaisvaltaisesti!
PM
Ihmettä tuon olisi pitänyt minulle kertoa? En voi käsittää. Elän niinkuin itse katson itselleni hyväksi. Elän niin, että voin joka aamu katsoa peiliin ja sanoa, että olen onnellinen. Mitä väärää siinä on?
Jos joka kerta annan täysin ventovieraiden ihmisten vaikuttaa omaan elämääni, keinolla millä tahansa, niin loppujen lopuksi huomaan, että en itse kontrolloi elämääni ollenkaan. Totuus kuitenkin tässäkin tapauksessa on se, että minä elän omaa, he omaa elämäänsä. En tunne miehen vaimoa, mutta eipä tuo haittaisi vaikka tuntisinkin. Huonoa omaatuntoa en aio kokea siitä, että heillä menee huonosti. Minä olen edelleen vain seuraus, en syy. Jos heidän suhteensa epäonnistuu, niin syytä he voivat kyllä etsiä jostain ihan muualta. Eihän minua olisi, jos kaikki olisi kunnossa?
Eipä tuo nimimerkki pahamieli taida ymmärtää mielipiteitämme, joten annetaan olla...
Sinulla erinomaisen hyvät kirjoitukset.
vai sinulle. Olen yrittänyt mahdollisimman tyhjentävästi kertoa oman elämäntyylini ja mielipiteeni. =)
Tämä elämäntyyli sopii minulle mitä mainioimmin. Mutta ei se kaikille sovi, minä ymmärrän sen oikein hyvin, enkä pidää omaa tyyliäni yhtään sen parempana kuin toistenkaan. Sääli vain, että toiset katsovat asiakseen pitää minun tyyliäni huonompana. Mutta eipähän se nyt varsinaisesti ole minulta pois! =)
Totuus on kuitenkin se, että me elämme täällä vain kerran ja minä ainakin aion tehdä siitä elämästä juuri sellaisen kuin itse haluan. Sitä voi sitten kuollessaan todeta eläneensä, eikä estyneensä! =)
Mitä lajia edustaa tämä toinen nainen, joka on niin erilainen tunne-elämälrtään kuin ensimmäinen nainen: vihitty vaimo, tyttöystävä, kihlattu ?
Jos mies ei osaa päättää koska tunteekin MOLEMPIA
kohtaan jotain? Jos lähtemiseen vaikuttaa moni muukin asia. Ympäristön mielipide, mahdollisten alsteen tulevaisuus.
Kyllähän se vaimo sanoo että mene vaan. Mutta pitää varmasti miettimään että näetkö sitten lapsia samaan malliin jos valitsetkin väärin. Ystäväpiiri, suku parhaassa tauksessa työkaverit ottaa kantaa asiaan.
Kun liitto alkoi homma toimi, pitää siis pysyä siinä aina ja ikuisesti kuten luvattiin. No mitäs meni mies sekaantumaan muihin. Omapa on vikansa.
Tottkakai "toinen nainen" oli vain lelu, korvike, tarpeiden tyydyttäjä.
Eihän sitä kohtaan ole selvitysvelvollsuutta, ei kun sanotaan että nyt loppuu ja jatkan "oikeaa elämää niin tietysti pitää tyhmän tajuta että antaa olla kyselemättä.
Kyseleminen, peräänitku ja tunteminen on varattu, niinkuin kaikki muukin ykkösille. He on ihmisiä ja kunnollisia, erehtymättömiä ja kunnioitettuja vaikka sääliksi toki käykin kun ei ole saaneet luottamuksen arvoista tukea mieheltään.
Kaikki osapuolet on tässäkäkin vaikeassa tilanteessa ihmisiä. Kaikilla on oikeus tietää missä mennään ja miksi- Kaikilla on oikeus surra ja olla katkera. Kysyä ja parantua. Mitä järkeä kieltää sitä ?
Ei se ainakaan vastuullista, kypsää tai kunnollista ihmisen toimintaa ole, eikä sen enempää oikein vaikka muutama liitto sillä vähän kauemmin ehjänä pysyisikin.
toisten avio-/avoliittoihin, varsinkin silloin kun pariskunnalla on lapsia, säästää monen ihmisen turhalta surulta - etenkin ne lapset, jotka ovat syyttömiä kaikkeen ja rakastavat kumpaakin vanhmempaansa.
Valitettavasti on todettava, että moni ihminen ajattelee ja toimii itsekäästi, eikä ota huomioon kuin omat tunteensa.
Hirveää jo sivusta seurattuna - saati itse koettuna.
Hävetkää perheiden rikkojat!
Mitä sinä tyttöhyvä olet kolme vuotta katsellut tuota menoa? Mitä olet tehnyt lopettaaksesi suhteen ja saadaksesi miehesi takaisin? En tosin ymmärrä, mihin tarvitset epäluotettavaa aviomiestä, joka ei anna perheelleen arvoa tuon enempää. Miehellä on varmasti mukavaa, kun kaksi naista tekee parhaansa lyödäkseen toisensa laudalta. Pistä äijä ojennukseen tai nosta tavarat pihalle.
niinpä sitä "makaa kuin petaa"eli puuttuisko teidän suhteesta se jokin ,minkä toinen voi antaa..
En jatka enää. Yhdessä puhuttiin ja sovittiin asiat, kumpikin jatkaa omaa elämäänsä. Hän on tehnyt valintansa ja jatkaa liittoaan. Ei hän mitenkään voisi elää syyllisyytensä kanssa mikäli ei yrittäisi korjata asioita. Ja siihen kuolisi suhteemmekin. Olisipa vaan aiemmin tajunnut sen. Hän on kovin pahoillaan kaikkien puolesta, joita on satuttanut. Myös minä tiedän hyvin, että suhteemme ei tältä pohjalta voi onnistua juuri syyllisyyden yms. takia. Pelkkä rakkaus ei tässä riitä. Itku silmässä hän vakuutti rakkauttaan minua kohtaan. Hän sanoi pelkäävänsä hirveästi sitä, että luulen kaiken olleen valhetta. Tavallaan hän on rakkauden vakuutteluillaan tehnyt hyvin julmasti minua kohtaan, jättänyt toivon siemenen itämään... ehkä joskus vielä sittenkin... Rakastin häntä todella ja rakastan vieläkin, siksi päästinkin irti. Lasten etu on kuitenkin aina tärkein. Valitettavasti sydän ei ole päästänyt irti, vaikka aikaa erosta on kohta vuosi. Virheen tein siinä että suostuin tapaamaan hänet jokin aika sitten. Tunteet eivät olleet muuttuneet lainkaan, kummankaan puolelta. Nyt joudumme aloittamaan prosessin alusta. Kunpa kaikki kävisikin niin helposti että voisi käskeä tunteitaan. Olen yrittänyt vihata, uskotella itselleni että kaikki oli pelkkää valhetta, tehnyt vaikka mitä väkivaltaa tunteilleni. Ei ole auttanut. On vain hyväksyttävä nämä tunteet. Välillämme tulee aina olemaan hyvin voimakas yhteys. Ja se on erittäin raskas taakka kannettavaksi, vaikka toisaalta saa siitä voimaakin. Taakka siinä mielessä, että minun on hyvin vaikea enää löytää itselleni kumppania ja tätä kautta perhekin jäänee haaveeksi. Tuskin osaan "tyytyä" enää vähempään kuin sielunkumppaniin, jollaisena miehen koin. Voimaa saan siitä, että olen kokenut jotakin ainutlaatuista tunnetasolla. En pysty selittämään toimintaani tämän paremmin, ehkä sitten olen paha ja itsekäs ihminen, joka ansaitseekin jäädä loppupeleissä yksin. Olenkin tässä miettinyt, että voikohan kukaan ymmärtää tätä. Mietin, miten ihmeessä saisin itseni lopettamaan haaveilun yhteisestä tulevaisuudesta. Tällä tarkoitan jopa sitä, että joskus vuosien päästä, kun miehen lapset ovat isompia...Aivan, typeräähän sellaisesta on haaveilla kun ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaa ja onko huomenna edes hengissä! Ja jos vaikka tapaisinkin jonkun vapaan miehen, jonka kanssa voisin ajatella yhteistä elämää, niin mietin miten hän voisi sulattaa menneisyyteni? Että tämmöstä vapaata ajatusvirtaa...
Olen pahoillani kaikesta pahasta mitä olen aiheuttanut.
..pettääkö hän sinua samalla tavalla kuin sinun varattu suhde puolisoaan..
Kyllä laskut lankeaa kaikille..
Onpa viestisi aivan kuin omasta elämästäni. Mieheni tapasi viime kesänä naisen, tapaili pari kuukautta ja pamputti iloisena Viagran voimin viikolla minua ja viikonloppuisin toista. Vakuutti kotona minulle rakkauttaan ja toisaalla antoi kehuja toiselle ja vakuutti avioliittomme olevan kuollut. Sain tietää asiasta ja käskin valita. Valitsi minut ja väitti, ettei koskaan ollut tuntenut mitään toista kohtaan. Suhde oli pelkkää seksiä, nimitteli jopa huoraksi. Jostain syystä nainen kuitenkin tunsi toisin ja rakastui mieheeni. Hän vainosi perhettämme vielä useiden kuukausien ajan. Elätteli hänkin toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ja lapsista, ressukka.
Yritin saada naista keskusteluyhteyteen, mutta jostain syystä ei halunnut. Olisin mielelläni kuullut, mitä mieheni todella oli hänelle luvannut. Oli väittänyt, että suhteita olisi ollut jo ennen häntä. Toivottavasti ei sentään. Olisi varmasti saanut mieheni itselleen, jos olisin vakuuttunut mieheni petollisuudesta. Uskoin kuitenkin miestäni ja jatkoin, koska rakastan häntä paljon. Mieheni vakuutti minulle rakkauttaan ja halusi jopa vielä kolmannen lapsen kanssani. Nyt on tietääkseni kaikki ohi ja minulla ja miehelläni menee paremmin kuin koskaan. Seksielämämme on virkistynyt kummasti tuosta suhteesta. Liekö syynä mustasukkaisuuteni, en tiedä.
Nyt tunnen jo sääliä naista kohtaan, silloin syksyllä vain vihaa. Taisi hänelläkin biologinen kello tikittää, toivottavasti on jo löytänyt uuden. Syy kaikkeen taisi kuitenkin olla vain miehessäni, eli neljänkympin kriisiä ja paranteli sitä viagralla ja suhteella toiseen. Luottamus suhteeseemme on nyt jo palautunut, mutta enempää en varmasti siedä. Olen aina sanonut, että yhden pettämisen annan anteeksi, joten sen mukaan eletään. Toivon todella lasten takia, että hän pystyy pitämään kalunsa kurissa. Lapsemme tietävät isänsä seikkailusta. Tulevaisuus näyttää, miten se on heihin vaikuttanut.
Jos tarkoitit minua, niin voin kertoa etten todellakaan ole ottanut ko. mieheen yhteyttä saati sitten ruikuttanut perään millään tavoin! Ja voin myös kertoa ettei kyseessä ollut seksisuhde vaan tarinaa taustalta löytyy useamman vuoden ajalta. Sen verran "vaikea" luonne olen, että jos seksisuhteesta olisi ollut kyse, niin suhde olisi ollut hyvinkin nopeasti ohi :). Tiedän myös ettei ko. mies mustamaalaisi minua kenellekään. Jaa, mistäkö tiedän? Siitä että tunnen kyseisen ihmisen läpikotaisin. Hän yksinkertaisesti ei puhu ihmisistä tuohon sävyyn, ei edes niistä joista ei pidä. Esim. "huora" ei kuulu hänen sanavarastoonsa, kuten ei minunkaan. En ylipäätään pysty arvostamaan ihmistä, joka kykenee nimittelemään ja haukkumaan ihmisiä yksioikoisesti. Se kertoo jo paljon ihmisen maailmankuvasta ja suuresta sisäisestä epävarmuudesta. En rakastuisi sellaiseen mieheen.
Hienoa kun teillä menee nyt hyvin, mutta harkitse tarkkaan kannattaako tuossa tilanteessa tehdä lisää lapsia. Ennemmin kannattanee panostaa suhteeseen.
Minulla ollut hieman samanlainen stoori mieheni kanssa; tosin yhteiselämän aikana (kestänyt 10 vuotta) on paljastunut 24 suhdetta. Joidenkin naisten kanssa on jopa pystytty puhumaan, koska mieheni heittämä tarina elämäntilanteestaan on ollut niin lennokas, että toiset naiset kyselleet minulta totuuksia..
Huippu on nyt kuitenkin tämä viimeisin toinen nainen, jonka oma avioliitto päättyi tämän suhteen tullessa julki. Naisella on jo kolme lasta, että tuskin se biologisen kellon tikitys oli syynä jatkaa perheemme kimpussa olemista. Ja minä kun olin valmis siihen vaihtokauppaan, että hän muuttaa lapsineen meille ja minä saan tyttäreni knassa oman asunnon. Se ei sitten miehellin enää käynytkään! Miehelläni on ollut aina riippuvainen muista suhteista; hänellä on yksi avioliitto ja pitkä kihlaus minua ennen päättynyt samasta syystä. Ongelmana on nyt vain se, että minä aloitin myös muut suhteet, enkä halua jatkaa normaalia avioliittoani.
Ihailen siis rohkeuttasi, ja vilpittömästi toivon, että oli ensimmäinen ja viimeinen helvettisi tällä alueella.
Aurinkoista kesän jatkoa =)
Miksi kirjoitat tänne, jos et mielestäsi ruikuta hänen peräänsä!? Get a life!
Ei, en todellakaan tee lisää lapsia petollisen miehen kanssa. Otan kuitenkin kaiken irti vakituisesta suhteestani. Onhan ihanaa saada turvallista seksiä joka päivä, eikö vain!
kovin tunnut epävarmalle, kun joudut noin korostamaan "onneasi"....
Kyl varmaan on tosi et miehelläsi on ollut suhteita ennen ko. naista.
Mut jos sinä rakastat miestä joka haukkuu toista naista huoraksi ja tunnut olevan siitä vain tyytyväinen, niin etteköhän te molemmat ole ansainneet toisenne. Yhtä tyhmiä vaikutatte olevan. Ei muuta kuin "onnellista" loppuelämää taas seuraavaan kertaan .....
Voi tätä katkeruuden hirvittävää määrää. Ei ihme jos eroatte, tai joudutte tyytymään toisten omiin. Eihän tuollaisella asenteella miestä ikinä itselleen saisikaan. Mitä pahaa on siinä, jos antaa toiselle toilailut anteeksi? Kaikkihan me teemme virheitä. Olisiko parempi kostaa heti tai jättää yhden suhteen takia. Ei se alapää käytöstä kulu. Anteeksi antaminen ja olennaiseen keskittyminen on hyvä taito elämässä yleensäkin. Ei se mielestäni ole mikään tyhmyyden mittari.
Keskustelun aloittaneen naisen tilanne on kyllä aika hirveä, kolmen vuoden suhde tuntuu jo aika loukkaavalta. Voimia hänelle, toivottavasti lähipiiri ja sukulaiset voivat auttaa. Ei uskottomuus/uskollisuus voi kuitenkaan olla se ainoa koossapitävä voima parisuhteessa. Melkein kaikki miehet pettävät joskus, se taitaa olla totuus. Ja jos todella ovat täysin uskollisia, taitavat uskottomuuden sijasta viihtyä liian hyvin sohvalla kaljapullo kädessä. Kokemukseni mukaan ne miehet, jotka ovat joskus pettäneet, ovat parempia seksikumppaneita. Onhan siinä vaimokullallekin iloa kotona. Jos asiat pystytään selvittämään ja kumpikin on halukas jatkamaan suhdetta ja luottaa toisiinsa jatkossa, niin hienoa.
Miten itse voit olla se petetty ja loukattu vaimo?
Minä jättäisin "mieheni" jos hänellä olisi rinnakkaissuhde, rakastajatar. Sehän on jatkuvaa pettämistä. Tunteetkin mukana jo tossa vaiheessa. On miehiä joille ei riitä pelkästään oma vaimo vaan pitää olla lisäksi rakastajatar. Yleensä vaimo sen tietää, aavistaa ja hiljaa hyväksyy. Ehkä lasten tähden. Pahin roisto tässä on miehesi.Hän loukkaa sinua ja tätä toista. Leikkii teidän tunteilla, uskottelee rakkauttaan teille molemmille.
Miksihän niin monien ihmisten tulee saada itselleen kaikki?
Pahimmat "kaikkitännemulleheti"-ihmiset (josta nuorisoa useimmiten virheellisesti syytetään), ovat juuri nämä ns.aikuiset, jotka kuvittelevat voivansa leikkiä ihmisten tunteilla mielin määrin ja lisäksi saavansa itselleen kaiken, rakastattaren ja hyvää seksiä, jonka lisäksi vaimon lapsen ja kodin (täyshoito siis). Se ei vaan ole mahdollista muualla kuin satumaassa, sillä aina jotain loukataan, aina joku saa kärsiä.
Pettäjä hyväksikäyttää kaikkia ja haluaa, että hänen kaikista tarpeistaan huolehditaan ja kaikki annetaan anteeksi vaikkapa nyt sen varjolla, että "onhan se lasten isä". Sitten voi taas jatkaa samaa puuhaa.
Heikkoja käytetään näissä suhteissa väistämättä hyväksi, eikä pettäjä oikeastaan edes halua ratkaista ongelmia, koska ne eivät ole ongelmia hänelle. Ristiriidoista selviää kun luikertelee asiasta ulos ja jatkaa vain samaan malliin.
Ihan kuin äiti sanoisi lapselleen "tänään ei saa mennä ulos koska sataa", niin lapsi menee kuitenkin ja sitten myöhemmin itkee äidille kun kasteleekin vaatteensa. Onkohan pettäjillä jonkinlainen uhmaikä?
Kyllä niskasta täytyy ottaa sen itseään ja tehdä ratkaisunsa, jota tässä kuviossa eniten satutetaan.
Oudoksun tätä sinun kirjoitustasi. Millä perustelet että suhde on salattu jos sinäkin siitä tiedät, hävetty;kenen silmissä hävetty?, väärä teko; tekopyhän kristinuskon silmissä ehkä. Monissa kulttuureissa sallitaan myös moniavioisuus. Mut oli miten oli....
Siis ajattele. Vakavaa suhdetta kestänyt jo 3 vuotta. Mikä on saanut miehen jatkamaan suhdetta niin kauan? Luulisi sinulla olevan senverran itsekunnioitusta että olisit lähtenyt jo aikaa sitten. Miehesi on epäilemättä rakastunut siihen toiseen naiseen, mutta kuten yleensä ei uskalleta tehdä mitään ratkaisuja(ero) kun ollaan totuttu tuttuun ja turvalliseen kotielämään. Vaimo pesee pyykit, laittaa ruuan jne... omaisuuden jako olisi edessä jne...
Naiset ajattelevat asioita tunteella ja niin epäilemättä tämä toinenkin nainen. Etenkin jos on rakastunut mieheesi. Ja miehesi lupaa kymmenen hyvää ja 11 kaunista hänelle. Ei se niitä sinulle tunnusta.
Salattu tuo suhde on siksi, että mies ei ole voinut kertoa siitä mitään edes ystävilleen, vasta kun olimme vuodenvaihteessa jo lähes eroamassa, hän kertoi häpeillen muutamalle lähimmälle ihmiselle (minä olen siis tiennyt 2 vuotta, minulle hän kertoi koska ei enää jaksanut ja ajatteli ettei hänellä ole meidän huonossa jamassa olevassa liitossa enää mitään menetettävää - ja vähitellen onkin alkanut epäillä että menettää sittenkin liikaa). Hävetty ja väärä siksi, että sekä mieheni että kuulemma tämä nainen potevat syyllisyyttä siitä mitä tekevät. Ja mies on jopa ammattiauttajalla käydessämme sanonut, että tietää tekevänsä väärin. Eli kieltämättä täysin käsittämätöntä miksi he eivät lopeta ja toisaalta jatkavat näin, aloittamatta yhteistä elämää, jos kerran ovat niin rakastuneita. Sillä nimenomaan yhteisen perhe-elämän tämä nainenkin haluaa. Kyse kai sitten on juuri siitä ratkaisujen tekemisen pelosta (lapset, ympäristön paine, huoli minun elämästäni). Ja vaikka mies onkin sanonut ettei ole luvannut toiselle naiselle mitään, jotain lupauksiahan on täytynyt olla... Mieheni on minun suhteen kuulemma epävarma tunteistaan, saako enää koskaan monien huonojen vuosien jälkeen oikeita tunteita takaisin vaikka ongelmia aiheuttaneet asiat ovatkin korjaantuneet. Itsekunnioitukseni menee siksakkia, välillä ajattelen että olen lattiamatto jolla ei ole mitään arvoa, välillä taas että tämä prosessi on käytävä loppuun jotta oppisimme puolin ja toisin virheistämme ja voisimme ehkä yrittää vielä yhdessä. Näin kirjoitettuna tarina kuulostaa kieltämättä itsestänikin aika mahdottomalta yhtälöltä...sitä vain haluaisi niin kovasti uskoa että vaikeuksien kautta vielä voisi päästä hyvään suhteeseen. Olen ajatellut, että olen valmis vaikka monen vuoden työhön tämän eteen, jos mies on valmis nyt jättämään toisen ja halukas sitoutumaan minuun, mutta se taitaa olla vain toiveajattelua...aina löytyy joku peruste miksei hän ole varma, miksei hän tunne niin kuin miehen pitäisi naista kohtaan tuntea. Henkisesti olisi myös minulle helpompaa jos mies tekisi ratkaisun enkä minä. Olen kyllä nyt mielestäni vähitellen kypsynyt oman ratkaisun tekemiseen, mutta voimia se vaatii, kun nämä asiat ovat aina vaan kesken ja on pienet lapset.
.. ikäisiä ne pienet lapset ovat, surullinen?
- - -
Kiitos vilkkaasta keskustelusta. Monia jo omissakin ajatuksissa jauhettuja asioita eri näkökulmista. Tietenkään kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä kaikkea juuri tähän kuvioon liittyy ja miksi, mutta kaikki mielipiteet ovat arvokkaita.
Mielessäni pyörii keskustelun pohjalta vielä yksi kysymys ylitse muiden: Kuinka toinen nainen voi olla vakuuttunut siitä, että juuri hänen ja sen varatun miehen rakkaus olisi jotenkin ainutlaatuista, parempaa kuin muilla, että hän pitää itseään jotenkin parempana ja sopivampana puolisona, ja etteivät he kumpikaan voi tunteilleen mitään? Ja tosiasiahan varmaankin on se, että jos tällainen suhde katkeaa, illuusio jostain muita liittoja suuremmasta rakkaudesta jää vaivaamaan mieltä pahimmassa tapauksessa lopun elämän ajaksi? Koskaan kumpikaan ei pääse "testaamaan" olisiko kipinä ja intohimo ehkä säilynyt vuodesta toiseen, samalla tavalla kuin nyt kun tapaamisia on muutama kuukaudessa korkeintaan? Mieskin on myöntänyt yhdeksi syyksi että tilanne on jatkunut näin kauan ilman ratkaisua suuntaan tai toiseen sen, että tapaavat niin harvoin (eli tietyllä tavalla myöntää että arjen puuttuminen vaikeuttaa päätösten tekoa, vaikka tiedostaakin ettei kenenkään kanssa elämä ole täydellistä).
En ihan täysin usko, ettei tunteilleen voi mitään. Uskon siihen, että jokainen joka roikkuu kolmiodraamassa (myös minä itse), on jollain tavalla onneton ja heikko (tietoisesti toisina naisina pysyttelevät eivät kuulu näihin, heille se on oma valinta!)
voisin kertoa paljonkin. Olenhan toinen nainen itsekkin. En ole ylpeä siitä, mutta en aio sitä hävetäkkään.
"Kuinka toinen nainen voi olla vakuuttunut siitä, että juuri hänen ja sen varatun miehen rakkaus olisi jotenkin ainutlaatuista, parempaa kuin muilla, että hän pitää itseään jotenkin parempana ja sopivampana puolisona, ja etteivät he kumpikaan voi tunteilleen mitään?" Tähän voisin omalta kohdaltani kommentoida, että minun ja "ukkomieheni" rakkaus on ainutlaatuista juurikin siksi, että siitä puuttuu se arki kokonaan. Me vain nautimme toistemme seurasta. Todennäköistä olisi, että jos joskus arki astuisi mukaan kuvioihin, niin lempi hiipuisi...aivan kuten hänellä ja hänen vaimollaan. Mutta minä en pidä itseäni sopivampana puolisona...en pidä itseäni puolisona ollenkaan. Varmasti sellainenkin voisin olla, jos haluaisin. En välttämättä juuri tälle miehelle, mutta kuitenkin. Minä tarjoan vain pakoa arjesta...pakoa siitä kaikesta, mistä hän paeta haluaa.
Ja mitä siihen tulee, että voimmeko tunteillemme mitään...miksi pitäisi voida? Varmasti voimme, mutta kun emme halua. Sama tilanne on varmasti sinun miehelläsikin. Hän ei vain tahdo myöntää sitä itselleen, sen paremmin kuin sinullekkaan. Totuus on kuitenkin, että miehet pitävät kahta ja useampaa naista varmasti juuri niin pitkään, kun heillä on siihen lupa. Minä olen ihan tyytyväinen asemaani toisena...vaimo on varmasti kuitenkin se ykkönen...minä saan vain jaettua huomiota.
Se on ihan totta, että minä en roiku missään kolmiodraamassa...juurikin siksi, että olen tietoisesti toinen nainen. Olen tosin miehelle sanonut, että minä en aio kantaa vastuuta siitä, jos hänellä menee asiat loppullisesti solmuun. Minä en tiedosta tekeväni mitään väärää...ja vaikka toinen nainen olenkin niin ymmärrän kyllä ihan täysin, jos hänen vaimonsa hänet pihalle laittaa. Kyllä minäkin laittaisin, jos olisi minulle rakkautta vannonut ja uskollisena luvannut pysyä. Mutta näitä lupauksia kun ei meidän kahden välillä ole...se tekee hetkistämme ainutlaatuisia ja kauniita. Ei huolta huomisesta...on vain me kaksi. Ei tarvitse miettiä, mitä sitä laittaisi ruoaksi tai missä välissä pesee puvun...me voimme keskittyä vain toisiimme. Ja näin se on mielestäni hyväkin...minä stressaan omistani ja hän omista asioistaan.
Olen todella pahoillani kuitenkin siitä, että joudut kärsimään noin. Minä en itseasiassa edes tiedä, tietääkö tämän minun ukkomieheni vaimo meistä. Enkä todellisuudessa edes hirveästi välitä. Itse en soita, en mailaa tälle miehelle...hän ottaa minuun yhteyttä. Näin olen antanut hänelle myöskin vapauden lopettaa suhteemme oitis kun siltä tuntuu. Mutta kuulostaa kyllä siltä, että tilanteemme kaikin puolin on hyvin erilainen. Minä en tahdo tätä miestä itselleni...mutta ilmeisesti sinun miehesi toinen nainen tahtoo sinun miehesi...ihan kokonaan. Tuo on sellainen asia, mitä minäkään en ymmärrä...en minä keneltäkään miestä lähde viemään...vapaitakin miehiä on, jos suhdetta haluaa. Mutta jos haluaa vain ne yöt, niin ukkomies on siinä paras...harvoin itkevät perään ja viipyvät sen kauempaa kuin on tarvis. Julmalta kuulostaa, mutta totta se on. Ehkä sitten olen vain "verenimijä", joka elää siitä kun muilla menee huonosti...tiedä häntä. Mutta tämä on minun elämäntyylini...en minä käske kenenkään pitää pettävää aviomiestä. Se on heidän oma valintansa.
Näinhän se on. Sinä oletkin rehellisesti tuossa kuviossa sitä mitä olet etkä muuta odotakaan, nyt eikä tulevaisuudessa. Mies ehkä haluaakin ne kaksi puolta elämäänsä. Minun mieheni ongelma ilmeisesti on että hän haluaa kaiken yhden ihmisen kanssa. En minä sinunlaisiasi tarkoittanutkaan kun tämän keskustelun aloitin. Kiitos mielipiteistäsi.