Miten päästä työhaastatteluun ?

33 vee

Olen laittanut monia hakemuksia, vastannut työpaikkailmoituksiin ja myös avoimia hakemuksia olen laittanut mutta ikinä en pääse edes haastatteluun. Joskus aikoinaan eräällä työnhakukurssilla sanottiin että kannattaa soittaa aina ennen kuin laittaa hakemuksen. No näin olen tehnyt viime aikoina enkä siltikään pääse haastattelunkaan asti. On monen alan koulutus ja muutamalta alalta työkokemusta.

14

2095

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varattu nimimerkki

      Työnhakukursseilla neuvotaan mitä sattuu. ei kannata soitella, jos ei ole asiaa. Se on työnantajakohtaista, osa kyllä odottaakin soittoakin. Mutta itse en nykyiseen paikkaan soittanut kertaakaan. Annan hyvän neuvon: Unohda kurssien opit. Niissä opetetaan tekemään kaavamaisia hakemuksia. Opetetaan erottumaan joukosta neuvomalla jokaista tekemään samanlainen hakemus. Tee lyhyt ja ytimekäs hakemus, mistä ilmenee, miksi olisit hyvä työhön. Älä toista hakemuksessasi CV:tä, laita siitä hakemuksen puolelle vain todella olennainen, esim. koulutus. Mieti miksi sinä olisit hommaan parempi kuin muut ja ilmaise se paperilla.

      Nykyiseen paikkaani hain siten, että vastasin jokaiseen toivomukseen, millä tavalla täyttäisin ne. Mihin ei ollut meriittejä, vastasin että olen kiinnostunut..tai vastaavaa.

    • ohhohh
    • Suhteilla kai

      Olen itse tullut tulokseen, että kai vain suhteila pääse. Nykyisin on myös niin hankalaa, kun on nuo reksysivut, joita pitää täytellä. Yhden hakemuksen tekemiseen kuluu helposti puoli tuntia ja kun niitä on jo päälle pari sataa tehnyt niin alkaa väsyttää. Onneksi vielä on yrityksiä ja konsultteja, joille voi lähettää hakemuksen sähköpostilla. Sen saa viimeisteltyä muutamassa minuutissa.

      Kun soittaa perään, saa kielteisen vastauksen nopeammin, joskus jo samalla viikolla. Jos ei soita, vastaus tulee yleensä noin 3 kk päästä hakuajan päättymisestä.

    • 33 vee

      No nyt on sitten jo yhteen työhaastatteluun päästy eikä tarvinnut edes sitä puhelinsoittoa :)...tosin homman nimi tais olla se, että kaikki hakijat haastateltiin..

      • sinne vaan!

        Aika hyvin pääsee, jos hakee johonkin terveydenhuollon toimipaikkaan, julkisen siis. Toimistopuolelle. Että pistäpä hakemus vetämään, jos yhtään on tradenomin vikaa.... Ja ikäkin sulla on just jetsulleen - vielä kun olisit joku opiskelija, niin aivan varmasti löytyy töitä. Sen sijaan kun on koulutus ko. tehtäviin ja kokemusta mutta ei ole mikään opiskelija ja ikääkin on niin paljon ettei ole mikään kiva teini, jonka älyvapaita juttuja on tanttojen hauska nauraa, että onpas fiksu nuori ja heheheee, niin ei pääse, ei sitten niin millään ainakaan läntisessä Suomessa.


    • loopit

      Olen ollut toukokuun lopusta asti työttömänä,kun edellinen työsuhde päättyi ja suoraan sanottuna olen aivan kyrpiintynyt tähän työnhakemiseen.En vaan enää jaksa lähettää yhtäkään hakemusta.Olen jo 25-vuotias ja työkokemusta kyllä löytyy,mutta ei näemmä tarpeeksi.

      Yhdessä työhaastattelussa jo olin,mutta paikka ei lohjennut!Kahdesta paikasta odotan vastausta.
      Haluaisin nauttia tästä kesästä,mutta ei voi mitään että mielessä pyörii taloudellinen tilanne ja se saanko koskaan vakituistatyöpaikkaa mistään.

      Pitäisikö sitten perustaa yritys?En vaan uskalla lähteä yrittäjäksi,kun olen noissa taloushallinnon asioissa niin huono ja lainaa en halua ottaa.En edes keksi toimivaan yritysideaa. Olen täysin umpikujassa oman elämäni kanssa.

    • N i mimerk ki

      .Olen jo 25-vuotias ja työkokemusta kyllä löytyy,mutta ei näemmä tarpeeksi.

      Asennemuutos on se mitä tarvitset! Anna kun täti neuvoo. Sinä et ole jo 25, vaan vasta 25. sinulla on vielä huimat mahdollisuudet kehittyä ja oppia. Yritysidean puute on huonompi juttu, mutta talousasioissa ei tarvitse haka olla. Meillä on täyden palvelun tilitoimistoja ja neuvontaa vaikka millä mitalla. Peruskirjanpito on hyvä opetella, että ei joudu huijatuksi, lähinnä siten, että ymmärtää asiat.

      Ei minulla ole vakituista työpaikkaa ollut sitten vuoden 1994 ja ikää on 46. Mutta ei olekaan vakituisia, on vain toistaseksi voimassa olevia, joista voidaan irtisanoa vaikka kuinka hyvin hommansa tekisi, jos töitä ei vaan ole. Mulla on kuitenkin aina löytynyt jotain pätkää toisen perään ja pätkätöissä on se hyvä puoli, että näissä saa sen määräajan olla.

    • You're not alone

      Ei tässä ole kyse asenteesta, vaan siitä, että kun sitä vaan yrittää ja yrittää ja yrittää, eikä koskaan saa vastakaikua, niin epätoivo iskee väistämättä. Ymmärrän täysin miltä edellisestä kirjoittajasta tuntuu!

    • N i mimerk ki

      kuukausi on aika lyhyt aika. Itse olin 3 kk työttömänä ennen kuin sain töitä, jotkut ovat paljon pitempäänkin ja silti tiedän ihmisiä työllistyneen. eihän kuukaudessa kovin paljon vielä edes ehdi yrittää. Hakijoita vaan on paljon. Minä tein satoja hakemuksia, neljä haastattelukutsua, ja tähän paikkaan sitten pääsin (vuoden pätkä). Yhteen en päässyt ja ne kaksi muuta peruin saatuani työn. Tein useita hakemuksia päivässä, en enää muista paljonko, mutta satoja se oli. Kuukaudessa ei vielä pidä masentua! Työt menee niille, jotka eivät vielä noin nopeasti lannistu.

    • 33 vee

      No nyt olen menossa jo kolmanteen työhaastatteluun tällä erää, yhteenkään näistä kolmesta paikasta en ole soittanut. Nyt olen yrittänyt myös soitella joihinkin avoinna oleviin paikkoihin, mutta puheluihin ei vastata eikä edes sähköposteihin. Olen ollut monta kertaa aiemminkin työttömänä, pisimmillään 2 vuotta joten muutamasta kuukaudesta ei kannata vielä olla huolissaan. Alkaa vaan vähän lannistamaan kun useimmat kaverit pääsevät aina haastatteluihin ja samantien töihin. Että onko se tosiaan niin että töihin pääsee ainoastaan suhteilla (joita mulla ei tietenkään ole) vai kenties ulkonäöllä ? Moniin hakemuksiin kun on pitänyt laittaa kuvakin..

    • N|nakasiviis

      Soittamisessa on juttunsa...

      Työnhakukursseilla tosiaan neuvotaan tuota, mutta kyllä ne väkisin keksityt asiat puhelimen toisessa päässä huomataan. Itse ainakaan en väkisin yritä keksiä jotain aihetta puhelulle, vaikka kuinka läheiset suosittelee soittamaan ennen hakemuksen nakkaamista. Panostan sitten enemmän tuomaan hakemustekstissä esiin, että yritys kiinnostaa ja että motivaatio on korkealla. Näytän olevani ihan ok hakemuskirjoittaja, koska sillä on haastatteluja irronnut. Olen kyllä parilta ystävältäni kuullut heidän saaneen paikan nimenomaan sillä, että puhelusta jne. oli motivaatio kuulunut hyvin. Tiedä sitten... Jos työpaikkailmoituksessa on mainittu jokin aika, jolloin sopii soittaa, niin kannattaa ehdottomasti!

      Viimeksi kävi kämmi ehkä siinä, että haastattelija luuli minun jännittävän pahasti. Jouduin kirjoittamaan pari ruotsinkielistä lausetta. Käteni tärisi lääkitykseni (ja edellisen illan huonon syömisen) takia aika paljon, mikä näkyi tekstissä.

    • voihan vattu

      Minulla tuo vaihtelee, joskus olen päässyt työhaastatteluun asti, mutta siihen tyssää aina. En tiedä mitä sanon tai teen väärin, mutta siihen se tyssää.

    • työtön hakija

      Mä olen ainakin valehdellut aina mitä osaan. cv hen olen laittanut kaikenlaista jota en osaa, riippuu mihin työpaikkaan olen hakenut. usko pois niin valehetelealla pääsee ainakin haastatteluun ja olen myös saanut töitä.

      • rehtiys ei kannata

        Työtön hakija, olet oikealla tiellä, noinhan työelämässäkin toimitaan. Työkaveri valehtelee osaamistaan sen minkä jaksaa..pomo uskoo, tämä teetättää hommat harjoittelijoilla ja lopuksi haukkuu harjoittelijat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe