Mikä viella?

Nainen hädässä

Olen 20-vuotias nainen ja olen lähi kuukausina huomannut hälyyttävän ongelman: seksi oman kullan kanssa ei enää kiinnosta. Olemme mieheni kanssa seurustelleet 7kk, asumme yhdessä ja meillä on asiat ihan hyvin, muuten paitsi kun seksi astuu kuvioihin. Kun aloimme seurustella halusin päivässä vähintään 4-5 kertaa seksiä, jonkin ajan kuluttua halusin vain 2-3 ja nyt haluni ovat lähes olemattomat; annan miehelleni vain ja ainoastaan hänen halujensa takia. Mieheni on ollut tammikuusta lähtien armeijassa, joutunut oleen pitkiäkin aikoja kiinni, mutta siltikään haluni eivät ole palanneet. Haluan vain läheisyyttä ja rakkautta, mutten seksiä. Minua ahdistaa, ennen olin seksiaddiksi, mutta nyt koko ajatuskin oksettaa.

Kun harrastelemme mieheni ei saa minua syttymään enää mistään, ainut asia mikä kiihottaa on se kuin mieheni käy allakerrassa kielensä kanssa, muuten en kostu tai reagoi hänen toimintoihinsa millään lailla. Ja alakerrassakin vierailu on niin ja näin; se ei sytytä mutta tuntuu hyvältä. Joskus kun mieheni koskee minuun minua oikein alkaa ärsyttään hänen hiplaamisensa koska minua ei kiinnosta tippaakaan mikään mikä liittyy häneen ja seksiin.

Olen puhunut miehelleni asiasta mutta keskustelun johdosta sain mieheni vihat päälle ja erosimme pariksi viikoksi. Surfailin netissä ja katsoin erilaisia palstoja kyseisetä ongelmasta, olen myös katsonut seksilogin vastaanotto hintoja, mutta ne ovat niin järkyttävän kalliita opiskelijan budjetille etten ole kyllä ihan hetkeen menossa vastaanotolle..

En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä, miksi seksi oman mieheni kanssa ei kiinnosta? Vaikka kuinka paljon on vaihdeltu asentoja ja kokeiltu uutta niin ei, mikään ei toimi; kokeilimme jopa kolmenkimppaa ja sekään ei tuntunut mitenkään erikoiselta! Pelkään että suhteemme kaatuu tämän takia, sillä en halua aina antaa vain sen takia että se on ns. velvollisuuteni, enkä myöskään halua jatkuvia riitoja jos sanon 'ei, minua ei huvita'. Mutta en käsitä, miten mielenkiinto seksiä kohtaa oman kullan kanssa boi hiipua 7kk:sessa kun yleensä tämä ongelma ilmenee ihmisillä jotka ovat olleet jo vuosia yhdessä..

Kertokaa omia kokemuksianne ja neuvojanne; olisin enemmän kuin kiitollinen siitä!

19

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8 + 19

      "En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä, miksi seksi oman mieheni kanssa ei kiinnosta?"

      En halua aiheuttaa pahaa mieltä, mutta suosittelen eroa. Kaikki vaihtoehdot johtavat järkyttävään katastrofiin vuosien päästä, kun voi olla jo lapsiakin kärsijöinä.

      Veikkaan, että halut saattavat löytyä, jos ja kun rakastut uuteen mieheen.

    • 14115

      Mahdollista on että johtuu suhteenne ongelmista. Pelkäätkö jotain, esim. hänen menettämistään?

    • Nainen hädässä

      8 19: Pitääkö heti jättää jos on haluuttomuutta? :/ Ihana mies Joona kuitenkin on (keksitty nimi) ja tunteita minulla häntä kohtaan on edelleen; vaikkei kuitenkaan seksuaalisia. Haluan uskoa että vika on jossakin muussa kun suhteessamme, mutten vain tiedä missä.. Enkä usko että vaihtamalla paranee..

      14115: Ehkä tosiaan pienimmätkin ongelmat pitäisi selvittään jos vaikka halutkin palaisivat, en vain tajua mitä parantaa kun tuntuu että kaikki on jo hyvin; halut vain puuttuvat. Ja ei, en pelkää menettäväni Joonaa, se on aina ollut toisinpäin vaikkakin ilman syytä.

    • taaskoepillerit

      Miten ehkäisy on hoidettu nyt, entä aiemmin (silloin kun vielä halut olivat kovat)??

    • Nainen hädässä.

      taaskoepillerit: Emme käyttäneet ehkäisyä sillä molemmat meistä on puhtaita ja raskaus mahdollisuus on lähes olematon, joten emme nähneet sitä huolen aiheeksi. Toki joskus kokeilimme kumia ja käytimmekin sitä vähän aikaa, mutta Joona ei nauttinut seksistä kumin kanssa melkein yhtään; joskus kävi niin ikävästi että kun Joona näki kumin ja aivan viimeistään kun se kosketti veitikkaa niin johan laski.

      • Halut ja seksi.

        Olisiko kuitenkin niin, että pelkäät alitajuisesti (vaikka et sitä edes tiedosta) mahdollista raskautta? Tällainen voisi lamauttaa seksihalusi.


      • ohnoes

        pointti taasko epillerit heebolla oli se että mikäli käytät pillereitä ne voi vaikuttaa aika dramaatisesti persoonaan, hormoonit on hormooneita. Oikeasti mit vit raskauden mahdollisuus lähes olematon? Se on olematon jos käyttää pilleireitä, sillonkin se on mahollinen joillain. Muuten raskauden todennäkösyys ei ole olematon ellette ole jotain erikoistapauksia ihmisistä jotka ei lisäänny...

        ainii tietty housut jalas niin raskaus on malko mahdoton. ;-)


    • Nainen hädässä

      Halut ja seksi: Ei, minulla oli jokunen aikaa sitten ns. vauvaakuume ja puhuimme astiasta Joonan kanssa, mutta tulimme siihen tulokseen ettemme ole valmiita vanhemmiksi; mutta myös sovimme että jos vahinko käy niin sitä ei anneta pois. Joten raskaus asiat eivät ole varmaankaan syy..

      Onko kenelläkään ollut suhteen aikana sellaista kautta ettei seksi yksinkertaisesti kiinnosta ja jos on niin miten te saitte halut palaamaan vai palasivatko ne itsestään?

      • 175

        Älä ihmeessä hankkiudu raskaaksi jo 7kk:n jälkeen, ja vielä suhteessa jossa on ongelmia. Kohta taas yksi lapsi jolla rikkinäinen perhe. Onhan se normaalia ettei aina halua, mutta jos jo noin aikaisin kiinnostus loppuu, niin eipä hyvältä näytä.

        Miten voit sanoa että raskauden mahdollisuus on lähes olematon? Millä perusteella? Kyllä se niin on että jos keppiä upotetaan ilman ehkäisyä, se mahdollisuus on aina yhtä lailla olemassa.

        Koitappa kasvaa aikuiseksi tämän asian suhteen. Lapsi ei ole mikään sivujuonne elämässä, vaan oikea ihminen. Vastuullinen ihminen ei hanki lasta ihan tuoreeseen suhteeseen jossa vielä lisäksi ongelmia.


      • dfhdfh
        175 kirjoitti:

        Älä ihmeessä hankkiudu raskaaksi jo 7kk:n jälkeen, ja vielä suhteessa jossa on ongelmia. Kohta taas yksi lapsi jolla rikkinäinen perhe. Onhan se normaalia ettei aina halua, mutta jos jo noin aikaisin kiinnostus loppuu, niin eipä hyvältä näytä.

        Miten voit sanoa että raskauden mahdollisuus on lähes olematon? Millä perusteella? Kyllä se niin on että jos keppiä upotetaan ilman ehkäisyä, se mahdollisuus on aina yhtä lailla olemassa.

        Koitappa kasvaa aikuiseksi tämän asian suhteen. Lapsi ei ole mikään sivujuonne elämässä, vaan oikea ihminen. Vastuullinen ihminen ei hanki lasta ihan tuoreeseen suhteeseen jossa vielä lisäksi ongelmia.

        Ota silmä käteen, ei ne mitään lasta ole hankkimassa. Ärsyttävää kun jotkut ei osaa lukea..


      • silmätönmyös
        dfhdfh kirjoitti:

        Ota silmä käteen, ei ne mitään lasta ole hankkimassa. Ärsyttävää kun jotkut ei osaa lukea..

        No kerropa sinä puolestasi, miten ehkäisy on hoidettu eli raskauden mahdollisuus "olematon", jossei nää ihmiset käytä mitään ehkäisyä?!
        Ei olla valmiita vanhemmiksi, muttei poiskaan anneta, jos vahinko käy - ja silti ei ehkäistä?!
        Se vahinkohan voi käydä just aina, kun "vehkeet kohtaa", jollei ehkäisystä ole edes yritetty huolehtia!


    • ööööööööö

      Onko jotain vialla, jos on kokeillut kolme kimppaa????????????? Osta AIVOT!!!!!!!

    • FF

      Samalla kun hoidat ehkäisyasian kuntoon niin keskustele gynen kanssa. Ota yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon tai terveyskeskukseen HETI ehkäisyvaihtoehdon löytämiseksi.

    • muumi007

      Olet vain kyllästynyt mieheesi seksuaalisesti, melko aikaisessa vaiheessa tosin. Seksologin vastaanottoa en suosittele, rahat menee ja halut eivät palaa, sillä saat vain ympäripyöreitä neuvoja. En usko että tilanteeseen on mitään ratkaisua. Oletko aikaisemmin seurustellut ja jos, niin miten silloin halut kestivät?

    • Nainen hädässä

      Kiitokset vastanneille, niin positiivisille kuin niillekin jotka kerkesivät haukkumaan ja ärhentelemään. Pyysin apua tämän ongelman kanssa, en seksivalistusta ehkäisystä ja raskaus -mahdollisuuksista. Jos lukijat nyt haluavat tietää miksei ehkäisyä käytetä, niin en voi tulla raskaaksi, siinä syy. JOS joskus tulisin niin sitten ehkä pitäisinkin, muttä näillä näkemin menee adoption puolelle ja siihen pitää olla 25-vuotias, ei siis tarvitse enää saarnata minulle vasstuusta. Joten voisinko nyt saada asiallisen kommentin mikä voisi olla viella? Ja lukekaa tyo teksti ennen kuin alatte haukkua ja päteä.

    • %

      Ei e-pillereistä ja ehkäisystä muutenkin kysyminen ollut mikään huono asia. Jos olisit käyttänyt e-pillereitä, se olisi todennäköisin syy haluttomuuteen. Myös raskauden pelko voi aiheuttaa haluttomuutta. Eli ehkäisy tai huonosti hoidettu ehkäisy ovat ihan tavallisia haluttomuuden syitä.

      Miten sinä jaksat muuten? Oletko kovin väsynyt, stressaatko jostain liikaa? Miten tuo lapsettomuusasia, stressaako se sinua, koetko itsesi jotenkin vähemmän naiseksi lapsettomuuden takia, ja sitä kautta ehkä halutkin ovat vähenneet?

      Ehdottaisin että käyt lääkärillä puhumassa asiasta. Terveyskeskukseen, opiskelijaterveydenhuoltoon, gyneklogille, missä nyt voitkaan käydä. Sinulla voi olla joku hoitamaton sairaus josta et ehkä edes tiedä, joka aiheuttaa haluttomuutta. Tai jos haluttomuus johtuu väsymyksestä tai stressistä, olisi sinun hyvä saada puhua asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa oikein kunnolla. Ei välttämättä seksuaaliterapeutin, mutta terveyskeskuksessa tai opiskelijaterveydenhuollossa on terveydenhoitajia, joiden luona käyminen ei taida maksaa mitään tai ainakin todella vähän.

    • suukkis

      Kerrot, että haluat kuitenkin kosketusta, läheisyyttä ja rakkautta. Minusta se on hyvä merkki. Oletteko harjoitelleet erilaisia kosketus- ja läheisyysharjoitteita, ilman seksiä? Kerroit, että olit aiemmin seksiaddikti ja halusit seksiä 4-5 krt/päivä. Minusta se on paljon, opiskelevalle tai työssäkäyvälle ihmiselle eikä sellaista tahtia voine jatkua kauan.?

      Seksologilta et vastauksia varmasti saa, suoranaisesti, koska tarkoitus siellä, kuten kaikissa terapiamuodoissa on liene auttaa sua auttaa itseäsi. Eli itsetuntemuksen lisääminen ja siten toimintatapoihin vaikuttaminen. Ei sun tilanteeseen ole oikeaa tai väärää vastausta. Olkaa lähekkäin, hellikää toisianne ja jutelkaa. Älä harrasta seksiä vain toisen mieliksi tässä vaiheessa. Ongelma voi siitä syventyä. Anna aikaa itselles.

      Jaksuja.

    • NouHau--

      Kysymys kuuluu mieluummin, kuuluuko vasta 7kk seurustelleiden edes rakastella.

      Vaikuttaa siltä, ettet oikein edes ole ymmärtänyt seksin syvintä olemusta.

    • -jou-

      itsellä kävi niin että tapasin mieheni netissä ja rakastuin häneen jo puhelimessa kun tutustuimme.
      menimme 2 viikon jälkeen naimisiin ja muutimme yhteen.
      emme ole mitään nuoria vaan n.30 vuotiaita aikuisia ihmisiä.
      meilläkin oli todella intohimoista alussa sitten tuli pieniä riitoja kun mieheni alkoi näyttää mustasukkasuutaan. ja muutenkin kun olimme yhdessä ja tutustuimme toisiimme niin miehessäni alkoi tulla piirteitä mitkä vähensivät halujani häntä kohtaa.
      ensin oli joka päivä sitten muutaman kuukauden päästä n.2-3 kertaa viikossa n.4-5 kuukauden päästä enään varmaan kerran viikossa ja loppujen lopuksi yleensä vain ja ainoastaan silloin kun mies sitä vinkuin.
      miestäni rakastin mutta hänen kosketuksensa ei vaan kiinnostanut yhtään.
      sitten olimme 2 kuukautta erossa palasimme yhteen ja seksiä oli taas n.kuukaden ihan kivasti mutta heti kun alkoi taas pieniä ongelmia tulla välillemme niin haluni vain pikku hiljaa taas väheni.

      oletko miettinyt tai huomannut esim.kun olet juomassa että haluaisit jotain toista miestä?

      tämä oli vain mun tarinani miksi minulla meni mielenkiinto seksiin mieheni kanssa.
      luin jostain joskus että jollain naisella oli myös seksi halut hävinny kokonaan vaikka miehen kanssa oli kaikki hyvin niin siihe sai kait joitain lääkkeitä.
      suosittelisin meneen terveydenhoitajalle kysymään mistä voisit hakea apua jos et halua erota miehestäsi.

      toivottavasti saatte asiat järjestyyn.=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe